Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2011

Hitaasti hyvää tulee

Rexin kanslia sijaitsee tilapulan vuoksi opettaja-asunto-
lassa.  Huone on viileä, toisin kuin koulusihteeri huone.
Entistä  keittiötä aurinko keittää aika lailla.
TOINEN konttoripäivä takana ja kolmas alkamassa.  Jatkoin eilen  muistinpalauttamista ja kokosin paperieväitä uuden lukuvuoden suunnitteluun. Työ etenee.

Aloittelin pitkästä aikaa Auroran aakkosten kirjoittamista. Aikoinaan julkaisimme sellaiset joka vuosi paperisessa Aurora-lehdessä. Nyt tavoitteena on saada aakkoset nettiin. Ensimmäisenä poijuna on kirjoittaa napakasti hakusanoittain perusasiat, joita opettajat tarvitsevat, varsinkin uudet.  Vanhassa talossa esim. opetusvälineitä on varastoitu eri puolille rakennusta. Sitten versio, joka palvelisi huoltajia.  Vanhemmilla on uuden opsin mukaan  oikeus saada monenlaista perustietoa, ja viime syksyn Aurora-seminaarissa tällaista nettitiedostoa pidettiin hyvänä ajatuksena.

HILJAISTA on ollut. Lämminä. Ja hidasta. Hyvä niin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Työn iloa taas uuteen lukuvuoteen.
Yritetään jaksaa yhdessä näiden pikkuihmisten kanssa!

Oppilaanne perhe koulun kulmilta

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos! Olemme siellä juuri noita pikkuihmisiä varten. Tehdään yhdessä heille hyvä lukuvuosi.