Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2011

Auroran alueen kasvattajaverkosto

ESPOO haluaa tiivistää  kaupungin omien organisaatioiden: neuvolan, päiväkotien, koulujen sekä tärkeiden sidosryhmien: vanhempainyhdistysten, iltapäivätoimintapalvelujen järjestäjien, seurakunnan ja kunkin alueen järjestöjen keskinäistä kasvatusyhteistyötä.  Niinpä koordinaattori Merja von Schantz kiertää käynnistämässä toimintaa. Mm. Kaitaan alueella ollaan tässä yhteistyössä hyvin pitkällä.

AURORAN alueen kasvattajaverkoston ensimmäinen tapaaminen oli eilen meidän koulullamme.  Paikalla oli Auroran koko oppilashuoltoryhmä, kolme alkuopettajaamme, Auroran Koti & koulu ry:n, Lippajärven päiväkodin, Viherlaakson  neuvolan ja  Hilperon edustajia. Merja von Schnatz esitteli kehittämishankkeen taustoja. Etsimme oman alueemme kasvatusyhteistyön haasteita ja kuulimme toistemme odotuksia.  Kunkin alueen tulisi löytää oma kehittämisideansa.

Me valitsimme eri osapuolien kasvatustehtävää tukevan tiedonsiirron kehittämiskohteeksi. Haluaisimme löytää käytännöt, joilla voimme antaa toinen toisillemme juuri sellaista tietoa, joka tukee optimaalisesti eri kasvattajatahojen työn onnistumista ja sellaisilla tavoilla, jotka ovat yksinkertaisia ja kaikkien oikeuksia kunnioittavia. Yksi konkreetti askel on rakentaa jokin hyvin yksinkertainen tiedotusväylä, josta kaikki kasvattajatahot löytävät helposti esim.  toinen toistensa järjestämät luennot, vanhempainillat jne.  Teinkin heti eilen tähän tarkoitukseen oman blogisivuston ensimmäiseksi yhdeksi tiedotusalustaksi.

TARKOITUS on, että kasvattajaverkosto kokoontuu (ainakin) kaksi kertaa vuodessa. Syksyn kokous ajoittunee lokakuulle. Kevään kokous saattaisi istua meidän alueellamme hyvin tähän huhtikuun loppuun.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno ja tärkeä asia. Juuri näitä asioita nyt tarvitsemme. Onnea ja menestystä sille!
Susanna Lehti