Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

lauantaina, helmikuuta 07, 2009

Auroran viikkokirje nro 7/2009

KUVA: Tulipalon vuoksi lokakuulta helmikuulle siirretyt kulttuurisiestat olivat täynnä lasten itsekeksimien esitysten riemua. Sarjoina olivat mm. sketsit, teatteri, soitto, laulu, ilmakitara...Kuvassa reipas 5-luokkalaisten tyttöjen tanssiesitys.

Auroran koulun viikkokirjeessä tiedotetaan tiiviisti koulun ajankohtaisista asioista, erityisesti seuraavan viikon tapahtumista. Tarkoitus on julkaista viikkokirje joka lauantai.

LYHYESTI VIIKOSTA 6

Oikea talviviikko. Lapset saivat luistella koko viikon koulun kentällä. Uinnit jatkuivat.



KUVA: Opettajat saivat koulutusta ratkaisukeskeisyyteen.Erityisesti teemana oli arvostava läsnäolo. Kouluttajana oli Tiina Korpela Koulumäen koulusta.


Hongkongista kävi tiisainan vieraita tutustumassa suomalaiseen opetukseen. Aurora kiinnosti myös mediaa. Torstaina juhlimme Runebergin 205-vuotissyntymäpäivää Sven Dufva-päivänavauksella. Lähderannan opettajia oli tutustumassa ryhmäintegraatioluokkiin.




KUVA: Torstaina Espoon kaupungin tarkastuslautakuntakin kokoontui meillä. Emäntämme oli leiponut itse leipää, ja loihtinut maukkaan kääretortun. Lautakunnan asialistalla oli mm. TIP-hankkeen talous.5b-luokan yksi bändeistä: Storm" esiintyi komeasti lautakunnan jäsenille.



KUVA: Perjantaina jatkui Kino Aurora. Sarjassa maailman parhaita lasten- elokuvia nähtiin Walt Disneyn "Robin Hood".


ALKAVASTA VIIKOSTA 7 YLEISESTI

Ajatella: viikko talvilomaan! Auroran kaikki 16 toiselle haastattelukierrokselle päässyttä viranhakijaa pitävät alkavalla viikolla opetustuokionsa. Raatina toimiville rehtorille ja apulaisrehtorille tämä tuo vipinää viikkoon.

Uinnit jatkuvat. Jos talviset ilmat pysyvät, kouluun kannattaa ottaa mukaan luistimet vaikka joka päivä. Siestalla ehtii hyvin harrastaa reipasta liikuntaa, niin kauan kuin jäät pysyvät kunnossa.

Karjalaisen Sari virkavapaalla. 5d-luokan opettajana viikon ajan Marko Laaksonen. Markon 3-luokassa on sijaisopettaja.

Maanantai 9.2.

Ensimmäiset virkahaastattelut.
Maanantaina 9.2 Koti ja koulu ry kokoontuu. Asialistalla mm. Aurorapäivän toimintojen suunnittelu ja tehtävien jako luokille. Kokous opettajien taukotilassa klo 18.30 alkaen.

Tiistai 10.2

Tietoturvapäivää vietetään jälleen 10.2.2009
Virkahaastatteluja.
Oppilashuoltoryhmän kokous klo 13.30-15. Vuorossa 2a- ja 2b-luokat
Illalla uusi suomenkielisen opetuksen lautakunta nimittää kouluille johtokunnan. Huoltajien ehdotus näyttää menneen sellaisenaan lautakuntaan esitykseksi (ks. tarkemmin).

Keskiviikko 11.2

YT klo 8-9: Martin avaus: Ajankohtaisia ja ajattomia asioita. Työkunnissa tehtäviä. Postikansio. Tarkempi asialista postitetaan henkilökunnalle maanantaina.
Klo 10 "Paluu Auroraan" rock-konsertti salissa.
Virkahaastatteluja ilatpäivällä.

Torstai 12.2.

Virkahaastatteluja.

Perjantai 13.2.

Virkahaastatteluja.
Koulupäivän jälkeen alkaa talvilomaa!

ENNAKKOTIETOA VIIKOSTA 8

Rehtori ei ole lomilla. Hänet tavoittaa parhaiten kännykästä. Muutoin talossa on hiljaista. TIP-toimintaa ei ole.


ENNAKKOTIETOA VIIKOSTA 9


Koulu alkaa maanantaina ihan normaalin työjärjestyksen mukaan. Myös uinnit jatkuvat. Luokkien uimavuorot löytyvät reissuvihkoista.

perjantaina, helmikuuta 06, 2009

Palaneen koulun rehtori

KUVA: MTV3:n sivuilta napattu kuva Auroran tulipalosta kesällä 2008.


PARIN VIIME PÄIVÄN aikana Auroran johtamisesta on tullut oikein mediapainotteinen homma.

Keskiviikon Vartti-lehdessä oli komea otsikko: " Palaneen koulun rehtori kieltäisi ilotulitteet". Siis minä. Olin jo unohtanut koko puhelinhaastattelun. Onneksi juttuun mahtuivat myös myönteiset pääasiat:
- Kaikki Auroran koulun oppilaat pääsivät aloittamaan kevätlukukauden omissa tiloissaan Lippajärvellä.
- Uudestaan rakennetussa Auroran koulun lisärakennuksessa on hyvä opiskella, koska se on valoisa ja ilmanvaihto toimii.
- Evakkoaika kymmenen kilometrin päässä kotikoululta sujui hyvin. Meille oltiin hirveän ystävällisiä, ja bussi vei ovelta ovelle.

Koko juttu löytyy tästä linkistä.

HETI torstaiaamusta koululle tuli Espoon henkilöstölehden Wieterin toimittaja, joka teki juttua KUNTA 10-tulosten purkamisen tärkeydestä työpaikoilla. Kerroin omasta tavastamme käsitellä neljä vuotta sitten uupumuksesta varoittaneita työhyvinvoinnin indikaattoreita. Juttu ilmestynee parin viikon sisällä.

SEN jälkeen soitti Länsiväylän toimittaja ja pyysi kantoja uhkaaviin koulusäätöihin. Pitkä puhelu tiivistyi muutaman rivin puheenvuoroksi jutusta, johon on haastateltu muitakin. Juttuun pääsee tästä.

JA VIELÄ ennen kotiinlähtöä sovin insertin kuvauksesta MTV3:n 45 minuuttia ohjelmaan, jonka teemana on ilkivalta koulussa. Kuvausryhmä tuli koululle perjantaina iltapäivällä.

HETKI ennen nukahtamista torstai-iltana lähetin kolmanneksi viimeisen kolumnini Esseen. Kolumnistin pesti on vuoden mittainen, ja pian se alkaa olla voitettu kanta.

torstaina, helmikuuta 05, 2009

J.L.Runebergin 205-vuotispäivä ja sen avaus

KUVA: Mikä sinusta tulee? kysyy isä Sveniltä. Kuvan piirtänyt Anna-Elina.


TÄNÄÄN 5.2. tulee kuluneeksi 205 vuotta kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin syntymästä. Runeberg on se mies, jonka muistoksi syödään Runebergin torttuja. Tortun taas kuulema keksi hänen vaimonsa.

Eräs kansalliskirjailijamme tärkeimpiä teoksia on "Vänrikki Stoolin tarinat". Runeberg kirjoitti sen ruotsiksi. Siihen aikaan ruotsi oli tosi tärkeä kieli. Kirja kertoo tapahtumista 200 vuotta sitten, kun Suomi siirtyi Ruotsin alaisuudesta Venäjä alaisuuteen. Siirtymiseen liittyi Suomen sota.

Kirjassa on monta tarinaa. Yksi niistä kertoo Sven Tuuvasta, yksinkertaisesta sotilaasta, joka tarinan mukaan kuolee torjuttuaan ylivoimaisen vihollisen yrityksen päästä tärkeän sillan yli. Tämän torstai-aamun päivänavauksena kerromme Svenin tarinan.

PS.
Oikeasti Sven ei kuollut taistelussa. Oikeasti hän on keksitty hahmo. Runeberg on saattanut saada idean Svenin hahmolle todella eläneestä sotilaasta, Per Johan Bångista, joka haavottui Koljonvirran taistelussa.

Vanhemmat Aurora-päivää suunnittelemaan!


KUVA: Aurorapäivää vietetään lauantaina 7.3. 2009. Kyseessä on jo 21. kerta! Touhupäivä on kaikille oppilaille koulupäivä. Sitä vastaava vapaapäivä nautitiiin syysloman yhteydessä. Tässä kuvassa tapahtumien kestosuosikki, pomppulinna vuonna 2004. Kuvan otti Juha Hyvärinen.

Hei kaikille!

Muistuttelen vielä, että maanantaina 9.2 Koti ja koulu ry kokoontuu. Asialistalla mm. Aurorapäivän toimintojen suunnittelu ja tehtävien jako luokille. Kokoustetaan opettajien taukotilassa klo 18.30 alkaen.

Toivotaan, että joka luokalta pääsisi ainakin joku vanhemmista kertomaan oman luokan toiveista ja kyvyistä olla mukana.
Toiveita voi laittaa myös mailillä minulle viimeistään sunnuntaina 8.2. (annaleenakuhanen (at) hotmail.com)

Muutamia toiveita on jo tullut (mm kahvilan hoito, onginta, satunurkkaus ja nukketeatteri sekä makkaranpaisto). Katsotaan maanantaina, että kokonaisuudesta tulisi hyvä ja monipuolinen ja että mahdollisimman monen luokan oma toive täyttyisi. On kuitenkin hyvä kuitenkin uutama vaihtoehto varalle, mikäli halukkaita samaan asiaan on useita.

Ja lämpimät kiitokset vielä kaikille teille jotka olitte mukana kirjojenpäällystystalkoissa.

talvisin ja lumisin terv.
Annaleena Kuhanen
tiedottaja
Auroran Koti & Koulu ry.

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Raportti Yhteisökunta-seminaarista (+ Tahto)



Realiaikainen raportti Kuntatalolta

KLO 10.20 (päivitetty)

Juha Siltala on edelleen vakuuttava sana-akrobaatti. Arvoistaan ja ajatuksistaan tinkimätön mies.
"Markkinavastuu täydellä riskillä", "hengittävä työelämää", "vastavuoroinen sitoutuminen"; "vierasviha"...


Keskinäinen, vastavuoroinen auttaminen rajoittui vain kylässä syntyneisiin, ja mm. irtolaisia mm. vainottiin. Ei siis ole yhteisöllisyyttä, johon voidaan palata. Vanha maalaiskylä ei ollut onnen pesä.

Monelle siirtyminen moderniin, oli pakenemista kaupunkiin, jossa sai olla vapaana. Tärkeää tässä oli 1890 tullut elinkeino- ja muuttovapaus.Mutta ei ole hyvää modernikaan. Hinta on ollut kova. "Markkinavastuu täydellä riskillä" ilman turvaverkkoa. Lapset hoidetaan työn sivussa. Työssä ei saa näkyä kotihuolet. Työelämästä pitäisi tehdä hengittävää. Perheet tarvitsisivat leppoista aikaa.

Siltala kritisoi myös koulua kilpailullisuudesta. "koulu ei ole lapsille yhteisö". "Sitten joku joku kavereita aseilla".
Lasten tuki on oirekeskeistä, vain yksilöön kohdistuvaa. Kannattavinta olisi varhaisen avun tarjoaminen koko perheelle, arjen järjestäminen (yöllä nukutaan, päivällä syödään) lapsille. Ei patologista puuttumista lapsen elämään.

KUVA: Professori Juha Siltala avasi seminaarin 30 minuutin luennolla (kysymyksiä ei saanut esittää).


KLO 10.54 (päivitetty)

Sen jälkeen esiteltiin järjestäjätahot. Päivän puheenjohtajana toimi Sirkka Rousu.

I-paneelissa puhui kuntaliiton eristyisasiantuntija Kurt Forssell (joka aikaisemmin oli rehtorina Espoon ruotsinkielisellä puolella). Maailma muuttuu,hän kertoi, ja koulun on sopeuduttava. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Argh kuului sisältäni. MInusta koulu ei ole ajopuu.

Tampereelta paneelissa oli entinen apulaispormestari Sirkkaliisa Virtanen. Hän osasi esittä vallan mainiosti tuon kaupungungin tilaaja-tuottajamallin, ja kuinka siihen liittyy myös aito halu kuulla asukkaita.
Tampereella saman lautakunnan alle oli sijoitettu mm. varhaiskasvatus, koulut, psykosos.palvelut , nuorisotoimi. Monet raja-aidat ovat kaatuneet. Ja paljon oli myös saatu aikaan. Jo 30:ssa koulussa on harrastava iltapäivä (HIP), joissa opettajat vetävät kerhoja. Alueille on luotu aluevaikuttamisfoorumeita asukkaille. Niissä tärkeää on luoda aitoa luottamusta. Ihmisille on annettava vastaukset. Yhteistyöstä olisi päästävä yhteiseen tekemiseen.Lisää kuntalaisdemokratiaa. Hyvä puheenvuoro.

Lapsilla on nykyään kovat paineet. He saavat huonot mallit mm. mediassa. Kaikista tulisi välittää. Lisää yhteistyötä tarvitaa, ja sellaista, jossa lapsi on keskiössä. Tuen tarpeeseen tulisi vastata mahdollisimman aikaisin. Näin panelistit.

Kulttuurin uskottiin!

Dialogissa nousi esiin kokonaiskoulupäivää. Sitä kaivattiin. Miten saadaan hengittävä koulu? Miksi meidän koulupäivän rakenne on edelleen 50-luvun kuosissa, kysyttiin. Kurt Forssell vastasi: syy on virkaehtosopimuksessa. Argh kuului jällen sisältäni. Eiköhön kyse ole kuitenkin rahasta. Yleisöstä kysyttiin: Onko opettajakunta ymmärtänyt kasvatuksen kokonaisvaltaisuuden. Opettajat keskittyvät opettamiseen. He ovat 50-luvulla. "Emme pysy kärryillä. Nuoriso muuttuu liian nopeasti." Argh kuului jälleen sisältäni.

KLO 13.40 (päivitetty)

II paneeli kävi mielenkiintoista keskustelua mm. seuraavista kysymyksistä
- voiko kunta rakentaa yhteisöllisyyttä
- tuleeko Kuntaa johtaa kuin yritystä? Tuottaa voittaa omistajalle? Tätä kysyi mm. rennontuntuinen apulaiskaupunginjohtaja Harri Jokiranta Seinäjoelta.
- miten tehdään päätöksiä yhteisönä?

Vastaukseksi tiivistyi seuraavaa:
- yhteisöllisyys syntyy toiminnasta, toimijuudesta. Tarvitaan yhteistä toimintaa.
- yhteisöosaamisen taidot
- äänen kuulumisen rakenteet
- aikapolitiikka
- asukkaiden voimavarat
- ei yhteisöllisyyttä yhteisöllisyyden vuoksi?

Kunnissa olisi päästä "ei kuulu mulle"-asenteesta. Lasten, nuorten ja perheiden tarpeiden tulee olla lähtökohtana.

Espoon nuorisovaltuuston edustajat esittivät tiukkoja kysymyksiä koko yhteisöllisyyden arvosta. "Tilanteesta pitää hyötyä, jotta ihmiset saadaan mukaan. "


Jatkopohdintaa torstaiaamuna kotona

KUVA: TOHTORI Marjatta Bardy teki taidolla väliyhteenvedon.


ENNEN maukasta lounasta oli yhteenvedon aika. Tutkimusprofessori Marjatta Bardy summasi kuulemaansa. Siltalalta hän oli oppinut, ettei mitään auvoista vanhaa kyläyhteisöä ole ollut. Mennen ajan kyläyhteisö oli jopa ahdistava.

Bardy otti kopin Siltalan esiin nostamasta ikuisesta konfliktista autonomian ja riippuvuuden halun välillä. Hänen käsitteistössään kyse on yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden jännitteestä. Lopullista ratkaisua ei ole. Ehkä tätä aikaa kuvaa pyrkimys tehdä korjausliike liialliseen yksilöllisyyteen.

Hän nosti esiin syrjäytymisriskit: Uhaavinta on syrjäytyminen sosiaalisista suhteista ja kiinnittyminen elämää tuhoaviin suhteisiin. Nyt on oikea aikaa kirjoittaa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Sen perustana ovat kaikille saatavat palvelut. Kunta tulee nähdä asukkaidensa yhteisönä.

Syrjäytyminen on myös oppimisesta syrjäytymistä (Vappu Taipale). Jos syrjäytyy oppimisesta, syrjäytyy monesta muustakin arvokkaasta.

Bardy pohti myös kysymystä kunnasta yrityksenä ja yhteisönä. Hän esitti, että kauppiaismoraalin ja huolenpitomoraalin tulisi kukoistaa molempien. Sekä että.

Yhteisöllisyys on yhdessä elämistä. Turvallisuutta. Sitä, että lapset voivat tuoda itselleen tärkeitä asioista koulussa tutkittaviksi. Samaan aikaan toimimme toisin. Olemme tappaneet pienet koulut.

Iltapäivän ohjelma

ILTAPÄIVÄÄN osallistujia johdatti jälleen Sirkka Rousu. Tässä Kolmannessa hyvinvointifoorumissa esitettiin hänen mukaansa
paljon odotuksia koulupuolelle.

Espoon nuorisovaltuusto esitteli toimintatapaansa Fiksut nuoret ja fiksu järjestelmä:
- vaalit, 13-18-vuotiaat saavat äänestää
- valtuusto valitaan kahdeksi vuodeksi
- aloiteoikeus KH:lle (skeittiparkki, lastenparlamentti kulkee byrokratiassa, täyspäiväinen työntekijä,
- 30 nuorisovaltuutettua (hallitus...)
- lautakuntakummit (joille maksetaan)

KUULIMME myös helsinkiläisestä "Nuorten ääni"- hankkeesta. Projektipäällikkö Päivi Anunti kertoi, kuinka pääkaupunki käyttää
joka vuosi 650 000 € kouluympäristön kehittämiseen lasten ehdotusten pohjalta. Kouluissa ei kuunnella oppilaita tarpeeksi. Koulujen tulisi muuttua, ja itsekseen ne eivät muutu.

Viimeisessä paneelissa oli mm. mielenkiintoinen tutkijasosiaalityöntekijä Harry Lunabba, joka tekee etnograafista tutkimusta koulusta. Hän puolusti koulua.

Martti unohti ethoksen!


Minäkin olin mukana tuossa paneelissa. En käyttäytynyt ihan kiltisti. Kysyin, mistä tämä aistittava kouluviha tulee? Onko osallistujia kiusattu itse koulussa? Vetosin tuoreisiin tutkimustuloksiin, joiden mukaan suomalainen koulu on todella hyvä ja opettajat ovat tehneet hienoa työtä, Oppilaat viihtyvät ja kokevat, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti.

Siten läväytin mitä kaikkea Aurorassa tehdään. On järjestetty iltapäivätoiminta, on otettu kehitysvammaiset luokkiin, on koko koulun yjteistä toimintaa, on mahdollisuus harrastaa. Tuntijakoon tarvitaan väljyyttä, jotta lasten ja opettajien intohimot mahtuvat koulupäivään. Väitin, että olemme unohtaneet, mikä lapsi on. Ei lapselle yhteisöllisyys ole sitä, että hän saa äänestää oppilaskunnassa, vaan, että hän tuntee olevansa tärkeä ja välitetty ja huomattu. Väitin, että yhteisöllisyys on kuin hiki. Siihen ei kannata keskittyä, Keksitytään juoksemiseen so. yhdessä tekemiseen, josta tunne yhteisöllisyydestä nousee.
Eivät oikein tykänneet. Kai.

Loppuyhteenveto

KIIHKEÄÄ keskustelua sai taas vetää yhteen Marjatta Bardyn. Hänen mukaansa meillä ei ole ajantasaisista kuvaa koululaitoksesta. Kirjoa on paljon.

Hän nosti esiin läsnäolon näkökulman yhteisöllisyydessä. Yhteisöllisyys alkaa syntyä, kun vauva hakee yhteyttä ja hän tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Lasten osallisuus on sitä, että lapset pääsisivät yhteisöön, joissa he voivat opiskella, keitä he ovat,
vuorovaikutusta, ja omaa aikaa. Osallisuutta, josta ei tarvitse erikseen keskustella.

Mistä voi johtua paljo puhe työelämän stressi? Nykytyöelämästä puuttuu tunnustus. Se, että työ tulisi nähdyksi.
Työyhteisöissä tarvitaan yhteistoiminnallista toimintaa. Osallisuudessa on sama idea: tulla nähdyksi ja kuulluksi omana persoonanaan. Tulla tunnustetuiksi yksilöiksi. Tätä on liian vähän suorituksiin keskittyvässä työssä.

Kunnissa tarvitaan takenteita, aikaa ja resursseja. Ehkä aika on tärkein. On voitava hellittää suoritteiden tehokkaasta keräämisestä.

Bardy myös kertoi itse kaipaavansa myös hetkiä, joilloin ei tarvitse olla yhteisöissä.




KANSAKOULUN OPETUSOPPI osa 12: TAHTO

Tahdon käsite on mitä mielenkiintoisin. Kasvatusopin kannalta tahto on kasvatuksen kohde ja toisaalta merkittävä kasvun dynamo.

Mitä tahto on? Tahto- näin itse päättelen- koostuu alati suuntaa vaihtavasta tavoittelemisesta, jonka taustalla taas on alati vaihtuvat tarpeet. Niiden vaihtumisen taustalla taas on toisaalta taipumusten herääminen, toisaalta ympäristön vaikutus. "Tavoitteleminen aiheuttaa kehityksen ja varttumisen... Tavoittelemisen syitä nimitämme tarpeiksi." Nykyään ei niinkään puhuta tahdosta, vaan motivaatiosta.

Koskenniemi siteeraa aikalaistaan Aukusti Saloa: "Opettajan koko kasvatustehtävän on suuntauduttava siihen, että kasvatissa siveellinen tahto kehittyy hallitsemaan ja ohjaamaan vaistoja ja taipumuksia. Tämä tapahtuu tehokkaimmin siten, että tahto saa purkautua yhä uudelleen ja uudelleen siveellisiksi teoiksi". Taustalla on vielä vanhempi ajatus ihmisen lihan ja sielun välisestä taistelusta. Kumpi saa hallita tahtoamme?

Kasvun dynamo tahto on siksi, että "tahto on toimintaa suuntaava voima". Tahto se näkyy tavoitteluna, joka " aiheuttaa yksilöiden kehittymisen ja varttumisen". "Kasvattaminen on vaikuttamista lapsen teoksi purkautuvaan tahtoon (ei vain tekoihin, kuten 1960-luvun behaviorismissa). Kuinka sitten tahtoon vaikutetaan? Aikaisemmin lapsen oma tahto nähtiin pahana, ja se (liha) haluttiin murskata. Kansakoulun opetusopissa "kasvattaja pyrkii ohjailemaan tuota tahtoa". Vielä lapsikeskeisemmässä ajattelussa(kuten John Deweyllä, jota Koskenniemi lainaa) pyrkimiselle on vain annettava tilaa. "Kasvatuksen tehtävä on antaa ihmislapsen pyrkimyksille liikkumatilaa, koulun tulee nojata lapsen vaistomaisiin toimintoihin eikä mestaroida niitä."

Visitors from Hongkong

PICTURE: On tuesday we had six visitors from Hongkong. They were administrators of schooling in this huge city. In Hongkong there are 7 million inhabitants. We introduced them the way we organize the schoolday in Aurora. They paid a visit to groupintegrated classes and followed lessons in arts, techical work, music, mother language, mathematics and english. And of course they saw how we practised "Sven Dufva", the starter of thursdaymorning (day of Runeberg)


REHTORIN tiistain ohjelmaa sävytti mukavasti honkongilaisvieraiden isännöinti. Opetushallituksen meille lähettämiä vieraita kiinnosti kovasti suomalaiskoulujen PISA-tulosten salaisuus. Vastaukseksi esittelimme suomalaista luottamuksen kulttuuria, jossa korkeasti koulutetut ja motivoituneet opettajat pyrkivät innostamaan oppilaita mm. monipuolisin, luokalle sopivin menetelmin rakentavassa yhteistyössä kotien kanssa. Heitä kiinnosti myös suomalaiskoulujen hallinto, opetuksen tuloksellisuuden arviointi, kouluruokailu ja kodin osuus koulutyössä. Nytkin- kuten aina- suomalaisen koulun vapaus hämmästytti. Meillä ei ole testejä eikä tarkastuksia. Ja silti tulokset ovat hyviä.

SVEN DUFVA- päivänavausta päästiin harjoittelemaan. Olin saanut kuvat digitaaliseen muotoon. Kuoro ja bändi osaavat jo hienosti oman osuutensa. Näyttelijät hiovat lyhyitä kohtauksiaan vielä keskiviikkona.

PICTURE: The guide of the visit was Mr. Osmo Hupli, the classteacher of a 4th class. Mr Hupli has lived many years in Asia-area. The schoolunch (tonafish and pasta) was tasteful.


OPPILASHUOLTORYHMÄN jälkeen kuittailin laskuja, ja varasin aikoja kalenteriin varsinaiseen haastatteluun kutsutuille viranhakijoille. Kävin myös moikkaamassa Karjalaisen Sarin luokassa Merisaappaan koulun opettajia, jotka ottivat haltuun Smartboardin salaisuuksia

LUUNJAN koululeirille on alustavasti ilmoittautunut hurja määrä oppilaita. Ensi viikon alkuun mennessä meidän on vielä laskettava, kuinka budjetti sen kestää. 200 euron lahjoitusosuus ei näytä ihan riittävän. Sen verran ovat hinnat nousseet.

5-6-TIIMIN valinnaiskurssit saataneen käyntiin ensi viikolla. Tällä viikolla etsitään vielä viimeisillekin oppilaille heitä innostavaa kurssiaihetta.

PÄIVÄN päätteeksi tuli vielä sähköposti, että Espoon tarkastuslautakunta haluaa pitää 5.2. kokouksensa Aurorassa. Kokouksen asialistalla on mm. TIPin vertailu muihin iltapäivätoiminnan muotoihin.

ILLALLA naputin vielä tämän aamuisen työpaikkakokouksen esityslistan ja valmistauduin huomiseen "Yhteisökunta"-seminaariin, jonka paneeliin olen lupautunut.

tiistaina, helmikuuta 03, 2009

Kutsut virkahaastatteluun

KUVA: Uusien opettajien rekrytointiin kuuluu meillä opetustuokio.


MAANANTAIPÄIVÄN iso tehtävä oli koota kaikki virkahakemukset, järjestää virtuaalihaastatteluun tulleet vastaukset ja pisteyttää niitä niin, että oli mahdollista valita oikeudenmukaisesti toiseen "oikeaan" haastatteluun tulevat. Valinta tehtiin kelpoisuuden, opettajakokemuksen ja hakemuksessa esitettyjen Auroraan hakeutumisen perustelujen pohjalta. Lisäksi haastatteluun kutsuttiin kaikki hakijat, jotka ovat tai ovat olleet Aurorassa töissä. Heille lähetettiin allaoleva kutsu.

JOHTORYHMÄMME osallistuu valintaan lukemalla II-kierrokselle kutsuttujen virtuaalihaastattelut ja poimimalla esiin niiden perusteella kiinnostavimmat työtoveriehdokkaat.

Lopullisen valinnan tekee opetustoimenjohtaja. Rehtori tekee hänelle esityksen. Valinnan perusteena ovat meillä tällä kertaa:
- pätevyys (kelpoisuustodistukset, erikoistumisaineet, valmius opettaa myös alkuopetuksessa, opettajakokemus ja opetustuokiosta ja aiemmasta työurasta välittyvä opetustaito, johon kuuluu kyky ja tahto jatkuvasti kehittää itseään)
- sopivuus (kyky vahvistaa opettajakuntamme osaamista englannin, ruotsin ja/tai taito- ja taidenaineiden osaamisella, sopivuus koulun yhteisölliseen, spontaaniinkin toimintakulttuuriin, vuorovaikutustaidot ja -tahto ja asenne oppilaisiin, erityisesti erityistä tukea tarvitseviin)
- motivaatio (tahto sitoutua juuri tähän kouluun ja kyky innostua meille tärkeistä arvoista).


Hyvä luokanopettaja

Tervetuloa Auroran kouluun virkahaastatteluun!

Olemme käyneet läpi hakemuspaperisi sekä vastauksesi virtuaalisen haastattelun kysymyksiin. Hakijoiden korkean tason vuoksi olemme päättäneet kutsua peräti 16 hakijaa haastatteluun. Olet näiden kutsuttujen joukossa.

Toteutamme haastattelut viikon 7 aikana, ja pahoittelemme, että tämä vaatii viranhakijoilta varmaankin vaivannäköä ja järjestelyjä. Alla ovat haastatteluun käytettävissä olevat ajat. Valitse niistä kolme sopivinta. Jaamme ajat ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli et enää ole käytettävissä tehtävään, ilmoitatko siitä ystävällisesti viivytyksettä.

Valmistautuminen haastatteluun

Haastattelu alkaa miniopetustuokiolla. Tuokio saa kestää noin 15 minuuttia. Oppilaat ovat vapaehtoisia 9-11-vuotiata poikia ja tyttöjä. Ryhmässä on 4-6 oppilasta. Aiheen voit valita vapaasti. Käytettävissäsi on halutessasi SmartBoard, mutta tuokion voi toteuttaa aivan ilman välineitäkin. Mikäli sinulla on erityistoiveita välineiden suhteen, ilmoita niistä, kun kuittaat tämän viestin. Tuokiossa ja sitä seuraavassa haastatelussa sinua arvioivat rehtori Martti Hellström ja apulaisrehtori Ulla Hämäläinen.

Miniopetustuokion jälkeen sinulle esitellään kouluamme. Sen jälkeen käymme ammatillisen keskustelun, jossa pohdimme paitsi tuokiota myös toiveitasi koululta, jossa haluaisit olla töissä, sekä odotuksistasi työtovereihin ja koulun johtoon.

Ota mukaan alkuperäiset kelpoisuutta osoittavat todistuksesi sekä niistä oikeaksi todistetut kopiot. Virantäytössä tarvitaan myös voimassa oleva rikosrekisteriote.

Jollet ilmoittaudu haastatteluun torstaihin 5.2. klo 12 mennessä, katsomme Sinun peruuttaneen hakemuksesi.

Sydämellisesti tervetuloa

Espoossa 2.2.09

Martti Hellström
rehtori, KT
Auroran koulu
..........................................................................................
ILMOITTAUTUMINEN HAASTATTELUUN

Nimi
Opetustuokion teema/aihe
Toiveet välineistön suhteen
Puhelinnumero mahdollisia sovitteluja varten

Numeroi (1 -2-3) seuraavista ajoista itsellesi kolme parhaiten sopivaa.

Maanantai 9.2.
klo 8- 9
klo 9-10
klo 10-11 ....

maanantaina, helmikuuta 02, 2009

Sven Tuuva (+ Tarpeet)

KUVA: Aikalaiskuvitusta Sven Dufvasta.


TÄMÄN viikon torstaina esitämme Runebergin päivän päivänavaukseksi Sven Tuuvan tarinan. Kyseessä on projektin ensimmäinen versio. Muotoina ovat 6b-luokan piirtämät kuvat, 5b-luokan bändin ja koulun kuoron esittämä laulu sekä runon juoni lukuteatterina. Lukijat ovat 6b-luokalta. Runo kertoo yksinkertaisesta pojasta, Sven Tuuvasta, joka tekee suuren sankariteon Koljonvirran taistelussa (1808). Sotaisa teema antaa mahdollisuuden pohtia monia kysymyksiä oppilaitten kanssa.

Sven Dufvan yhtenä esikuvana on voinut olla Johan Zacharias Bång (1782-1845). Bång otti osaa Koljonvirran taisteluun ja haavoittui siellä vakavasti. Toisin kuin fiktiohahmonsa hän kuitenkin toipui ja siirtyi sodan jälkeen Ruotsiin. Bång katsoi itse olleensa Koljonvirran sankari.

Seuraava versio runoa esitetään siiten Laajalahden kirjastossa 5.3. 2009 ja ehkä myös Auroran päivässä.

OLEMME ilmoittaneet Tuuvan mukaan myös Loiste-tapahtumaan, joka on lasten ja nuorten teatteritapahtuma. Siihen (viikonloppu 21.-22.3) pitäisi valmistua sitten selvästi teatterinomaisempi kolmas versio.


KANSAKOULUN OPETUSOPPI Osa 11: TARPEET

HALUSIN vielä palata TARPEEN käsitteeseen, jolla oli käsiteltävässä teoksessa - ja tuohon aikaan yleensäkin- hyvin merkittävä asema. 2000-luvun psykologia ei enää selitä ihmisen toimintaa biologispohjaisilla tarpeilla vaan tavoitteilla, intentioilla ja motiiveilla.

Taipumus ja tarpeet

1940-luvulla ajateltiin, että jokaisessa ihmisessä on tietyt taipumukset. Nuo taipumukset muodostivat kasvatuksen mahdollisuuksille rajat. Osa taipumuksista oli perinnöllisiä, osa voitiin palauttaa tarpeisiin. Kun salainen voima herätti taipumuksen, lapsessa heräsi tarve, joka ajoi häntä toimimaan. Toimimalla lapsi etsi tyydytystä tuolloin ajankohtaiselle tarpeelle. Toiminta oli harjoittelua. "Silloin, kun tietty tarve on lapsen elämässä voimakkaasti edustettuna, hänen koko energiansa suuntautuu suurelta osin tietynlaisten toimintojen harjoittamiseen."

Ajateltiin, että tarpeiden heräämista ohjaa viisaasti itse luonto. "Kehitys sujuu ikään kuin siinä toteutuisi tarkoituksenmukainen suunnitelma". Kasvun taustalle pystyttiin näin sijoittamaan sitä selittävä dynamiikka. "Tarve on sisäinen jännitystila... joka pyrkii laukeamaan. Sisäisen jännitystilan laukeaminen saa aikaan mielihyvän tunteen, laukeamatta jääminen tai epätarkoituksenmukaisella tavalla laukeaminen jättää yksilön mielipahan tunteeseen." Kasvu oli siis "kulloinkin ajankohtaisten taipumusten harjoittamiseen sytyttävien tarpeiden esiinnousua ja tyydyttymistä". Tarpeen tyydyttyminen toi mielihyvää, ja sammutti tai muutti tarpeen. Samalla se antoi tilaa yhä uusien tarpeiden heräämiselle. Kasvua voisi ymmärtää tästä näkökulmasta päättymättömäksi tarpeiden tyydyttymisen ketjuksi. Tarve edisti kehitystä, ja sen tyydyttyminen mahdollisti uusien tarpeiden esiinnouseminen, jotka kehittivät jälleen taipumuksia.

Koskenniemen ajattelussa lapsilla oli luonnostaan kyky säädellä tarpeita. Lapsi osasi myös valikoida "kehitystarpeiden ohjaamana ....ympäristön elämästä juuri ne varttumista auttavat vaikutukset, joita kulloinkin tarvitaan!. Lapsi osaa vaistonvaraisesti käyttää hyväkseen ne vaikutteet, jotka auttavat varttumista ja jättää käyttämättä ... ne vaikutteet, joista varttumiselle ei ole hyötyä." Toisaalla kirjassa Koskenniemi kuitenkin toteaa, että lapsi ei pysty itse tunnistamaan kaikkia yhteisössä tarvittavia taitoja.

Tarpeita on luvuton määrä. Kokosin tekstistä seuraavat tarpeet:
aistimisen nälkä* aivotyön tarve* esteettinen tarve * harjaantumisen tarve * itsetehostuksen tarve * liikunnan tarve/ todellinen nälkä * omistamisen tarve * ravinnon tarve* sosiaalinen vietti/yhdessäolon tarve /Sosiaalisen sidonnaisuuden aiheuttamat tarpeet (lapsi tarvitsee seuraa, kilpatoveria )* sukupuolivietti * suojautumisen tarve (ulkoiset vaarat ja vaikutukset)*
tarve kiinnittyä vanhempiin (suojautumisen tarve)* tarve oppia (MK ei puhu eksplisiittisesti)* tarve selittää ja ratkaista ongelmia tutkimisen tarve /selvilleottamisen tarve /kysymisen ja kertomisen tarve (lapsen täytyy saada selvitetyksi sitä maailmaa, jossa hän elää )* (uuden) aikaansaamisen tarve * tarve olla hyödyksi (lapsi haluaa olla jotain, hän haluaa tuntea itsensä hyödylliseksi jäseneksi) * tunnustuksen kaipaus* uskonnollinen tarve (turvattomuuden aiheuttama suojautumisen tarve lapsella )

Mikään tarpeista ei esiinny yksin vaan ne kytkeytyvät toisiinsa. Ne muodostavat ikäänkuin tarpeiden kimpun, joka ohjaa lapsen elämää ja toimintaa.

Harrastus

TARVE liittyi toiseen tuohon aikaan tärkeään käsitteeseen: harrastukseen. "Harrastus on tarpeen ilmaus."
"Lapsen tarpeet aiheuttavat erilaisia harrastuksia". "Kaikilla samanikäisillä lapsilla ei ole täysin samansuuntaisia harrastuksia".
Harrastuksina Koskenniemi esitteli Bruhnin luetteloa: empiirinen ja spekulaiivinen tiedonharrastus* esteettinen ( lapsi pyrkii esteettiseen mielihyvään)* käytännöllinen* liikunnallinen*muodollisen älyn harrastus* uskonnollinen

"Kasvatusopillisessa mielessä harrastus on pysyvä mielensuuntaus, joka jää jäljelle opetuksen mentyä ohi."

KUINKA TARPEISIIN tulee suhtautua? "Silloin, kun tietty tarve on lapsen elämässä voimakkaasti edustettuna, hänen koko energiansa suuntautuu suurelta osin tietynlaisten toimintojen harjoittamiseen. Jos kasvattaja voi tähän aikaan tarjota lapselle tätä tai vastaavaa toimintaa, se tule tehokkaasti suoritettua. Annettavat tehtävät sijoitetaan mahdollisimman läheiseen yhteyteen ajankohtaisten tarpeiden kanssa. Kasvattajan mahdollisuus vaikuttaa lapseen on suurin silloin, kun hänen toimenpiteensä liittoutuvat lapsen luonnollisten tarpeiden saneleman suunnan kanssa. Koulutyössä voidaan keinotekoisestikin virittää ja tyydyttää tarpeita, jotka palvelevat varttumista."

sunnuntaina, helmikuuta 01, 2009

Blogilastujen aiheet aakkosittain 15.2.06 - 31.01.2009

TAMMIKUUN KUVA: Tammikuutani kuvaa parhaiten Kansakoulun opetusoppi-kirjan kansi. Kirjoilla oli minulle vuoden alussa tosi tärkeä merkitys- pitkästä aikaa. Upeaa, että lukemiselle oli aikaa.


ENSIMMÄINEN BLOGINI PEDAGOGIIKKAA JA KOULUPOLITIIKKAA ehti toimia 11 kuukautta MSN-spacessa 15.2. 2006 lähtien. Lukukertoja oli blogin hylätessäni lähes 18 000, eli noin 1700 luettua sivua/kk. Tällä hetkellä tuolla "kuolleella" blogilla on 30 873 eli noin 150 lukukertaa kuussa.

TÄLLÄ uudella, 12 tammikuuta 2007 avautulla bloggerin blogialustalla vierailijoita käy enemmän. Blogin etusivulla on vierailtu 18.10 alkaen 15 416 kertaa. Kuukaudessa vierailuja oli noin 5000 eli noin 150/päivä. Tähänastinen ennatys oli 18.1. 225 vierailua. Blogilistalla on nykyään yli 20 000 blogia. Tämä sijoittuu 500 luetuimman joukkoon. Tosi mukavaa.

Seuraavassa blogilastujen aiheet aakkosittain. Uusi blogi ensin. Vanha blogi kulkee sitten muuttumattomana perässä.


PEDAGOGIIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA II: Käsitellyt aiheet 12.1. 2007-31.01.2009.
Päiväykset ilman vuosinumeroa viittaavat vuoteen 2007. Boldatut ovat uusia lisäyksiä.

Aamu- ja iltapäivätoiminta ( 8.7) • Aamu-tv (24.09.08) • Afrotales ( 13.9) • Aggresio (16.7.08) • Aikapolitiikka (29.1.2008) • Aino Kontula (12.7.08) • Akvaario (24.10.08) • Alkuopetuslisä (26.3) • Alkusyksyn saldoa (17.10.08) • Anneli Kangasvieri (22.1.09) • Anneli Rautiainen (30.9.08) • Antti W. Aro ( 12.10.08) • Antti Heikkilä ( 15.4) • Antti Lappalainen (30.9 ) • Antti Talvitie (11.12.08) • Anttu Koistinen (11.10) • Ari Pokka (24.1.09) • Arto Laamanen (28.3.08)• Arviointi (7.1.2008) • Arvokasvatus-oppiaine (28.2.08 10.5.08) • Asko Leppilampi ( 12.11.08) • ATK-laitteet (18.10.08) • Aulangolla (5.3.2008 7.3.2008) • Aulis Pitkälä (7.11 1.2.2008 05.10.08) • Aurora-info (5.8.08) • Aurora 50 v (26.1 9.8 9.12 10.12 11.12 15.12 22.12) • Aurora-lehti (21.9) • Auroran koulun saneeraus (8.10 21.09.08 ) • Auroran päivä (2.3.2008 10.3.2007 8.3.2008) • Aurora-seminaari (23.8.08 2.9.08) • Auroran YU-joukkue (25.09.08) • Autot (19.6.08 6.7.08)

Barbro Högström (28.8.08 5.12.08) • Beatles ( 11.2.2008 11.5.08) • Blogi (12.1 17.2 22.2 3.11 8.9.08 29.09.08 30.1.09) • Blogilista (1.11.08) • Brobyggaren (sillanrakentaja) (8.12.08 10.12.08) • Budjetti (4.11.08)

Comenius-hakemus (26.3) •

Death Proof ( 27.12) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Diaspora II (26.7.08 29.7.08 1.8.08 11.8.08 14.8.08 15.8.08 17.10.08 18.12.08 )• Diaspora-paita (21.8.08) •Diasporapäivän rakenne (10.8.08) • Didaktinen vapaus (12.1.09) •Direktio-oikeus (25.1.2008) • Duuniblues (23.1) •

Eduardo Andere (4.9.08) • Educa (27.1 26.1.2008 27.1.2008 23.1.09) • Edunvalvomta (16.5.) • Eduskuntavaalit (19.3. 20.3) • EFQM ( 29.12. 30.12 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Eeva-Riitta Pirhonen (22.1.09) • Efecaf (18.1) • Eheytetty koulupäivä (16.2 2.3 12.3 17.3. ) • "Ei eläinkokeita. Käyttäkää mopoja" (12.708) • Eija Kaaro (26.09.08) • Eino Kaila (25.1.09) • Ekaluokan muodostaminen ( 16.4) • Ekaluokkalaisen opas (24.11.08) • EKOAY (7.10 17.10 18.3.08 18.8.08 05.10.08 23.10.08) • ELA-opettajan paikkaa ( 11.10.08) • Elvis (8.12) • Eläkepalkka (5.1.2008) • Ensivaikutelma (29.4.08) • Eppujen tutustumispäivä (14.5208) • Eppuvanhempainilta ( 14.5.2008) • Eppuopas (17.9.08) • Erityisopetus (18.2 29.6 8.7 9.8 2.12.08 3.12.08 5.12.08 1.1.09 22.1.09 26.1.09) • Erityisoppilaiden vanhemmat (5.2) • Erkki Komulainen (21.12.08) • ERP-HR (7.8.08) • Esikouluyhteistyö (13.2) • Esko Aho (1.10.08) • Espoo 550 (4.9.08 5.12.08) • Espoon perinneyhdistys Aurora (26.8.08 4.12.08) •Espoon sivistystoimenjohtaja ( 12.8) • Esse (28.1.08 15.8.08) •Etevä-tapahtuma ( 8.11.09) • Etäluento ( 24.1.2008) •

Flooran päivä (13.5) • Fullan (1.4 14.6 7.9 16.10 ) • Fundamentalisti (1.2) • Futures ( 1.7) •

Googlen nettikalenteri ( 27.12. 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008) • Grasping the Furure (01.10.08) •

Haapajärvi (9.11.08) • Haitari ( 8.8. 08) • Hallitusohjelma (16.4) • Hankintakielto (25.11.08) • Hannu Suntio ( 23.10.08) • Harrastus ( 18.4) • Harri Pitkäniemi (21.12.08) • Helena Notkonen (3.12) •Heljä Misukka (24.4) • Homekoulut ( 8.2.2008) • Henkilökunnan jaksaminen (06.10.08) • Huippupomot (2.5.08) • Huoltajien kokous ( 4.11.08) • HUS (21.9.08) • Hyvinvointi (19.1.09) • Hyvä opettaja (24.8.08) • Hyvä opetus (15.4 18.5 21.10.08) • Hyvä, paha opettaja (19.5 23.5 ) • Hämeenlinnassa (20.9.08) • Hölmöläiset (13.9 10.10 20.1.2008 2.4.08 11.4.08 23.4. 08 7.5.08 10.5.08 13.5.08) •

Ihannekoulu (10.9.08 17.9.08 ) •Iltapäiväkerho ( 14.8) • Iltapäivätoiminnan koordinaattori ( 7.7 16.8) • Ilkivalta ( 11.10) • Ilon pedagogiikka ( 15.10.08 16.10.08) • iMovie (12.1.2008) • Ilpo Salonen ( 7.8.08) • Improving School Leadership (29.8.08) • Irmeli Halinen ( 30.9.08) • Irwin Goodman (9.2.2008) • Isäni ( 14.9) • Itsearviointi (13.1 11.4. 19.10)• Itsenäisyyspäivän lounas (4.12.08) • Itsekasvatus (1.4.08) •

Jaana Alaja (22.1.09) • Jaana Lemminkäinen (15.3.08) • JET (12.5) • Jarkko Mylläri (21.12.08) • Jiri Haapamäki (6.8.08 24.10.08) • Johanna Karimäki (1.4.08) •Johtajien johtamisesta (6.4 9.4) • Johtaminen ( 10.2.2008 12.9.08 27.1.09 ) • Johtamisen rooliteoria (12.10.08) • Johtokunta (22.3 6.9 21.9.2007 11.3.2008 30.09.08 06.10.08 24.11.08 26.11.08) • Jokelan koulu (8.11 19.11.) • JORY ( 30.10) • Jorma Munne (2.4) • Jouni Hörkkö (9.4.08) • Juha Juurikkala (15.10.08 16.10.08) • Juha Hyvärinen (28.6.08 19.7.08 14.8.08 06.10.08 ) • Juha Hyvärisen muistotili (14.7.08) • Juha Nurmi (7.8.08) • Juhani Hytönen (2.4.08 16.10.08 21.12.08 ) • Juhani Jussila (21.12.08) • Jukka Jokiranta (26.3.08 9.4.08 21.7.08) • Jukka Sarpila (8.4.08) • Jyrki Hämäläinen (19.3.08) • Järvenperän koulu (17.4) • JET (4.2) •

Kadonneet nuoret (17.8.08)• Kaisu Toivonen ( 22.2.08 24.7.08 28.7.08 7.8.08 23.09.08 12.11.08 ) • Kajaani (12.11.08) • Kalajärven koulu (21.9.07. 12.8.08 18.12.08 ) • Kalajärvellä ( 1.8.08 15.8.08)• Kantelu (22.1.) • Kari Evinsalo (20.8.08) • Kari Kuusisto (05.10.08) • Kari Uusikylä (21.12.08) • Kasvatus (1.1.09 2.1.09 3.1.09 10.1.09 15.1.09 21.1.09) • Kasvatusfilosofiaa (1.8 5.8 25.8) • Kari Uotila (05.10.08) • Kati Tuurala (3.5.08) • Kauhajoen tragedia ( 24.09.08 25.09.08 27.09.08) • Kauko Hämäläinen (9.4.08 22.1.09) • Kehittämiskeskustelut (15.5. 15.6 29.10 27.11.08 ) • Kehitysvammaisten ryhmäintegraatio (16.1) • Keikalla (19.1 25.1 27.1 29.1. 30.1 31.1 1.2 7.10 14.10 10.11 17.11. 23.11. 24.11. 1.12 17.1.-08) • Kerhotoiminta (8.7 6.4.08 29.4.08 8.9.-08 10.9.08) • Kerhokeskus (5.2) • Keski-Espoon koulu (3.2)• KeSu (8.7 11.12 ) • Kesätunnelmia ( 30.6 2.7 6.7 11.7) • Kirjoituksen opetus (29.11.08) • Kirsi Lindroos ( 21.09.08) • Kirsi Tirri (21.12.08) • Kiusaaminen (23.5 4.9 6.9 11.9.08 ) • Kodin ja koulun yhteistyö (30.3 9.10 31.10 22.11. 23.1.2008 15.9.08 20.10.08 7.1.09) • KoKo (6.11.08 13.11.08) • Koko koulun näytelmät (10.1.2008 22.10.08 9.11.08) • Konsertti (15.1.09) •Koskemattomuusuoja (22.7) • Koti & Koulu ry. (26.09.08) • Koti & koulu- www-sivut (07.10.08) • Koto ja Kahleet (20.8.08) • Koulujen lakkauttaminen ( 21.2. 27.3 25.6 8.7 9.8) • Koulun alku (14.8 16.8) • Koulukerhot (28.9.08) • Koulukiusaaminen (20.9 23.9 10.11.08) • Koulukuvaus (21.9) • Koulumestarin koulu (21.11) • Koulunkäyntiavustajat ( 23.9 17.10.08) • Koulunkäynnin historiikki Lippajärvellä • Koulupalo (4.1.09 16.1.09 23.1.09 24.1.09) •Koulupäivän alku (6.9.08) Kouluruokailu ( 9.1.2008 15.1.2008 15.8.08) • Kouluttajan arkea ( 3.5. 8.5 7.9 29.8 10.9 27.10 2.11. 19.1.2008 14.9.08) • Koulutuksen arviointi ( 21.9)• Koulutuspolitiikka ( 14.1) • Koulu-uutisia (25.6) • Kriisiohjeita ( 23.09.08) • Kristina Wikberg (22.4) • Kuitinmäen koulu (25.11) • KULPS ( 9.5.08) • Kullervo (25.09.08) • Kunniamerkki ( 26.1) • Kunta10 (29.1.09) •Kuntavaalit (20.10.08 28.10.08) • Kuopio (14.3.2008) • Kuntavaalit 2008 ( 26.09.08) • Kurt Byma (05.10.08) • Kuukauden kirja (1.3.2008 1.4.08 2.5.08 16.7.08 31.7.08 31.8-08 1.11.08) •Kuusijuhla (14.12 15.12) • Kyselykone ( 6.5.08) • Käsitteet (1.8 4.8) • Kööpenhamina (1.5) •

Lakko ( 10.7 1.9 6.9 9.9.) • Lama (22.1.2008 28.12.08) • Lapsen hinta ( 1.3) • Lapsen salaisuus (31.8.08) • Lapsikeskenen kasvatus (1.3.2008 2.4.08) • Lapsuus (26.8 16.9.) • Lasten ja nuorten pahoinvointi (11.11.08) • Leena Krokfors (21.12.08) • Leikkaukset ( 29.1.09 30.1.09)"Liekeissä" (14.1.09 19.1.09) •Liisa Huokuna (14.3) • Liisa Tommila ( 30.10.08) •Lisärakennus (12.4.08) • Literacy (11.12.08) •Lomalla (6.8.08) • Lo-liitto ( 11.2. 26.3. 16.5 1.9 2007 17.2.2008 14.3.2008 16.3.08 6.12.08) • LO-tarvike oy (17.2.2008) • Lucia (11.12.08) • Lukkari (23.7.08) • Lukukauden arviointi (15.12.08) • Lukuvuoden arviointi (15.5.2008)• Lukuvuoden työ- ja loma-ajat (20.10.08)• Luokanopettajaksi (16.9.08) • Luokanopettajan päiväkirja (6.1.2008 15.3.2008) • Luokanopettaja-lehti (30.3 13.9 29.9 10.11 4.1.2008 5.4.08 14.4.08 24.10.08) • Luokkahenkin (14.4) • Luovuuslauantai (19.8.08) •Luunja (5.3 6.9 21.9.08 27.9.08 21.1.09 ) • Lähikoulut (4.2.) •

Maahanmuuttajaperheet ( 12.5.08) • Maija Daavittila (22.2.2008) • Mamma Mia (31.5) • Maria Montessori (31.8.08) • Marika Niemi ( 23.12.08) • Marjo Matikka (05.10.08) • Marketta Kokkonen (5.12.08) •Markku Sistonen (05.10.08) • Markku T. Hyyppä (6.12.08) •Martti (26.8.08) • Martti Merra (05.10.08) • Matti Koskenniemi 100 symposiumi (21.12.08) • Matti Sippola (6.12.08) • Media ( 21.7 11.8 23.9 14.2.2008 8.4.08) • Mediakasvatus ( 15.2.2008) • Median koulupuhe (8.7.-13.7.08) • Meidän luokka (14.4) • Mentorina (15.1 6.6) • Merivesiakvaario (6.8.08) • Merja Mantila- Knuuttila (9.11.08) • Michael Fullan (22.11.08 7.12.08) •Miehet (24.9) • Miesopettajat ( 15.8.08) • Motivaatio (13.6) • Mr. Bean (8.4) • Murrosikä (12.3.2008) •Muutokset ja lapsi (31.3. 5.5) • Muutoskoulutus (17.1. 24.1.2008) • Muutosote (21.9.08) •Muutosvastustus (5.5 15.7 19.1.2008) •

Nahkiaiset (9.9) • Nettikiusaaminen ( 15.2.2008) • Nivelbussi (12.8.08)• Nuorisovaltuusto (6.11.08)

Oliver Twist (30.7. 31.7 2.8 16.8 14.11 28.11.13.12 16.12 17.12 19.12 20.12 21.12) • Olli Poutiainen (19.8) • Opebändi (13.2 15.2) • Opettaja-asunnot (05.10.08) • Opettajablogit (2.9.08) • Opettajainhuone (09.10.08) • Opettajaksi valinta ( 21.4 6.5) • Opettajan oma ote opetukseen (25.8.08) • Opettajan persoona (17.1) • Opettajan työ (20.4.08 31.8.08) • Opettajatv (9.1.2008 15.1.2008 2.4.08) • Opettajien ja päättäjien kohtaaminen (05.10.08) • Opettajien koulutus (30.10) • Opettajien rekrytointi ( 26.6 11.5.08 ) • Opettajien täydennyskoulutus ( 8.7) • Opettajien vaihtuminen (2.4) • Opettaminen (25.1.09) • Opetuksen laatu ( 8.7) • Opetuksen määrä (9.9) • Opetuksen tehokkuus (16.6.08) • Opetusalan VES-tilanne ( 10.7 25.1.2008) • Opetushallitus (8.4 13.8 9.9 2410 21.10.08 ) • Opetuslautakunta (23.1.09) • Opetusministeri (1.5.08) • Opetusoppi (17.1. 25.2) • Opetussuunnitelma ( 8.7 4.2.2008 25.3.08 15.4.08) • Opetustoimenjohtajan säästöohjeet ( 12.11.08) • Opinmäki ( 4.3.2008) • Oppikirja (21.3.08) • Oppilasarviointi (14.1) • Oppilasparlametti (16.12.08 30.1.09) • Oppimateriaalit ( 27.2) • Oppiminen ( 20.1.09) • Oppimiskeskus (2.3 12.5 8.8. 10.8 7.10 10.1.2008 20.1.2008 29.1.2008 2.2.2008 29.3.08 2.4.08 7.9.08) • Oppimistulokset (22.3.08) • Oppitakuu • Osallisuus ( 21.11.) • Osmo Hupli (2.10.08) • Oulussa (21.2.2008) •

Paavo Kokkala (05.10.08) • Painotettu opetus /luokat (7.9.08) Pakkomuutos (14.7 15.7) • Palkat ( 9.9.) • Palautevartit (15.5)• Palkitseminen ( 25.1.2008 6.4.08) • Parakin jälleenrakennus (08.10.08 21.10.08 29.10.08 1.11.08 13.11.08) • Pariopettajuus (4.4) • Parhaat työpaikat (7.2) • Paula Ahonen-Rainio (24.11.08) • Pauli Puranen (17.11.08) • Pedagoginen ajattelu (14.9.09)• Pedagoginen johtaminen (4.11 9.11) • Pedagoginen suhde ( 15.4) • Pedagogy for tomorrow (30.09.08) • Pekka Himanen ( 26.10) • Pekka Silventoinen (21.12.08) • Peppi Pitkätossu (30.10.08) • Perinneyhdistys Aurora (27.2.2008) • Pertti Kansanen (21.12.08) • Perusopetus ( 12.7.07 23.3.08 29.3.08) • Peter Johnson (27.3) • Pil (14.6) • Pikku Prinssi (8.3.2008 2.4.08) • Planet Terror ( 27.12.) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Praha (28.10.08) • Pro Rexi 2015 (16.10 23.11. 29.11. 1.12 17.1.-08 ) • Producers (1.10) • Promootio ( 23.4 26.5. 27.5.) • Päivähoidon hallinto (13.10.08) •Päämäärä (13.10) • Pääsiäinen (20.3.08) •

Quest (13.11.08 18.11.08 19.11. 08 20.11. 08 21.11.08 23.11.08 7.12.08)

Raisa Cacciatore (16.7.08) • Rehtorin arkea (18.1 9.2 17.2 23.2. 27.2. 7.3 15.3 23.3. 26.3. 11.4. 12.4 9.5. 12.5 2.6 3.6 5.6 8.6 11.6 15.6 16.7 18.7 20.7 27.7 20.8 24.8 30.8 31.8 15.9 2.9 22.9 26.9 7.10 21.10 22.10 23.10 26.11 31.12. 3.1.2008 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 26.1.2008 3.2.2008 5.2.2008 18.2.2008 3.3.2008 11.3.2008 13.3.2008 17.-18.3.08 27.-28.3.08 14.4.08 23.4.08 24.4.08 17.-19.6.08 15.7.08 18.7.08 21.7.08 4.8.08. 22.8.08 24.8.08 10.10.08 24.11.08 25.11.08 20.12.08 22.12.08 27.12.08 30.12.08 31.12.08 5.1.09 7.1.09 8.1.09 9.1.09 13.1.09)• Rehtorikiistat (21.8) • Rehtori-info (13.12 23.10.08 11.12.08) • Rehtorijaosto ( 18.8.08) Rehtori-monologi (26.3.08 9.4.08) • Rehtori tutkijana verkosto ( 22.09.08) • Rehtoriksi (26.4. 08 27.4.08) • Rehtorikoulutus (7.8 16.10 28.10 2.11 21.4.08 23.4.08 7.5.08 ) • Rehtorin työ (4.11 9.11) • Reijo Jouttimki (9.4.08) • Rektorsdagar 2008 ( 09.10.08) • Resurssit ( 8.7) • Retoriikka (19.2.2007 26.2.2008) • Rexi tutkijana-verkoso (1.4.08) • Riitojen käsittely (26.3.08) • Rock Concert (10.12 11.12) • Rogers Public School (19.11.08) • Ronja (28.2 3.4 11.4. 9.5. 17.5 21.5 28.5 31.5) • Ruotsin laivalla (18.4.8) • Ryhmäilmiöt (13.11) • Ryhmäintegraatio ( 6.9 3.10.2007 27.2.2008) • Ryhmäkoko (4.4 8.7 9.8 ) •

Salanäytelmä (21.7.08) • Saneeraus (2.5 4.1. 11.8 20.10 ) • Sanna Lauslahti ( 14.11.08 12.12.08 23.12.08 22.1.09 ) • Sari Sarkomaa (16.4 1.5.08 25.09.08) • Sata sanaa opetuksesta (31.11 10.1.2008 22.1.2008) • Satu Hellsten (16.12) • Sari Karjalainen (05.10.08) • Sarpilan Jukka (8.6 17.10) • Sata sanaa kasvatuksesta (18.2.2008 15.3.2008) •Sata sanaa opetuksesta (18.11 30.12. 31.12. 3.1.2008 27.2.2008) • School fo tomorrow (02.10.08) • Seurakuntanuoret ( 3.3.) • Sijaisopettaa (25.09.08 14.11.08) • Sirpa Wass (10.1.2008)• Sisäinen koulutus (30.10.08) •Sivistystoimenjohtajan paikka (9.9) • SixMix (31.3 4.4 5.5. 9.5. 2.6 3.8 31.8 10.10 ) • Skidi- ja sinikarhut (22.8) • Studia Aurora (8.4.08) • Strategia (29.1.09) • Sukupuolten erot (18.2) • Suko (18.1)• Suomen Vanhempainliitto ( 31.10) • Suomi (13.4.08) • Sure (24.09.08) • Surkeakuntoiset koulut ( 28.4.08) • Surutyöohjeita (1.8.08) • Susanna Lehti (6.11.08) • Suunnittelupäivä ( 13.8) • Syksyn 2007 saldo (23.12) • Syksyn 2008 saldo (29.12.08) • Syrjäytyminen (25.9) • Syysloma (14.10.08) • Syyslomatoiminta (6.9.08 13.9.08 18.09.08 27.09.08 ) •Säästöt (12.7, 1.11.08 4.11.08 5.11.08 6.11.08 10.11.08 11.11.08 12.11.08 13.11.08 ) •

Taikausko (13.4) • Taito- ja taideaineet (23.12.08) • Tallinnassa ( 10.8.08) • Tanskalaiset koulut (28.4) • Tapakasvatus (11.10) • Tapio Erma (7.8.08 18.12.08) • Tapio Säävälä (30.9.08) •Tapio Toivanen ( 27.1.2008) • Tasa-arvo (1.4.08) •Tasotestit (8.1.2008) • Tavoitteet ( 8.7) • Teatterileikit (15.12.08) •Terho Pursiainen ( 31.7.08) • Tiedotustilaisuus (21.8.08 27.8.08 3.9.08) • Kettunen (24.3) • Timo Lankinen ( 8.1.2008) •TriMIx (31.8) • Tulevaisuuden koulu (26.10 15.2.2008 20.2.2008 5.3.2008 4.3.2008 24.2.2008 19.4.08 30.4.08 23.1.09) • Tulevaisuuden opettaja (26.10) • Tulevaisuuden rehtori (26.10) • Tulevaisuus- johtolankoja aihekokonaisuuksiin ( 02.10.08) • Tulevaisuuskasvatus (1.7 21.11 5.2.2008 4.3.2008 26.3.08 3.-4.4.08 6.8.08 9.9.08 10.9.08 30.9.08 01.10.08 02.10.08 07.10.08 13.10.08 ) • Tulipalo ( 24.7.08 27.7.08 28.7.08 30.7.08 15.8.08 20.8.08 27.8.08 2.9.08 3.9.08) • Tulipalon käsittely lasten kanssa (25.7.08) • Tuloskortti (BSC) (29.1.09) •Tulospalkkio (18.10 18.12. 14.1.2008) • Tunteiden rata kriisissä (27.7.08) • Tuntematon sotilas (18.8 28.12) • Tuntijako (9.8) • Tuntikehys (20.2) • (TIP) Turvallinen iltapäivä eli TIP (25.1. 8.3. 9.3. 17.3. 28.3. 21.4 15.6 25.7 23.8 27.8 6.9 27.9 26.9 29.9 11.10 23.10 6.11 29.3.08 11.4.08 17.6.08 7.8.08 9.8.08 11.8.08 15.8.08 29.09.08 5.11.08 10.11.08 11.11.08 23.11.08. 30.11.08 12.12.08 18.12.08 30.12.08 11.1.09 18.1.09 ) • Turvamiehiä kouluun? (25.1) • TVA (16.2.) • Tyytyväisyyskyely (4.12) • Työajat (6.1.09) • Työhyvinvointi (24.1. 27.2 10.8) • Työpaikkakokous ( 9.1.2008) •Työrauha (13.1.2008) •TVA (26.3) • Työpahoinvointi (20.1 12.10.08) • Työssä jaksaminen (28.09.08) • Työssä viihtyminen (15.2) • Työuupumus (29.10.08) •Täydennyskoulutus (9.4.08)•

Uimahallissa ( 21.10.08) • Ulkomaanmatkat (2.9) •

Vaalit (4.3 11.3 14.3) • Valintakokeet (6.5) • Valmiussuunnitelmakoultus (23.10) • Valtuuston puheenjohtajista (15.2) • Vanhemmat (25.11. 4.12)• Varhaisnuoret (16.8.08) • Vanhempien kohtaaminen vaikeassa asiassa (19.10.08) • Veroilmoitus (4.5.08) • Vertaisryhmä (9.3.2008)• Vesot (24.1 20.9.08 ) • Vespa ( 23.5.08 17.7.08 30.10.08 ) • Veteraanit (8.12) • Via Dolorosa (4.4. 6.4 20.3.08) • Vieraita (7.10 12.11 26.11) • Viikin Normaalikoulu ( 11.5) • Viikkokirje ( 30.8.08 5.9.08 12.9.08 21.9.08 27.09.08 05.10.08 10.10.08 18.10.08 24.10.08 1.11.08 9.11.08 13.11.08 14.11.08 22.11.08 28.11.08 5.12.08 14.12.08 2.1.09 11.1.09 16.1.09 24.1.09 30.1.09) • Viisikko (20.10.08 1.11.08 26.11.08 29.11.08 1.12.08 3.12.08 4.12.08 7.12.08 9.12.08 10.12.08 11.12.08 12.12.08 13.12.08 19.12.08) • Viranhaku (8.1.09 29.1.09 31.1.09) • Virkistystoiminta (11.2.2008) • Vuoden luokanopettaja (24.3 15.3.08) • Vuosi 2007, arvointia (1.1.2008) 6.1.2008 9.1.2008 11.1.2008 • Vuosi sitten ( 18.3. 25.3. 1.4) • Väkivalta (9.9 7.2.2008 17.1.09) • WSOY (28.1) • W.R. Bion (13.11) •

Yhteislaulu (25.4.08) • Yhtenäinen peruskoulu (27.3. 19.4 ) • Yhteistoiminta (20.9.08) • Yhteisöllisyys (6.12.08) • Yksin pärjääminen (30.10.08) •Yksityiskoulut (25.3.08) • Yle (15.1.09) • Yläasteen opetus (28.7 29.7) • Yläkouluun hakeminen ( 21.1.09) •Ympäristöteko ( 24.2)• YT (16.8 25.1.2008 18-8-08). YT-toiminnan johtaminen (18.2.2008)•

......................................
PEDAGOGIKKAA ja KOULUPOLITIIKKAA I (osoitteessa http://marttihellstrom.spaces.live.com/ ) Käsitetellyt aiheet 15.2. 06- 12.1.07. Vanhat lastut löytää käyttämällä päiväkirjan nuolinäppäimiä ( rullaus loppuun ja sitten "lisää". Myöhemmillä sivuilla nuolet ovat sivun yläosassa).

• Agressiivinen lapsi (2.9) • Aristokatit (8.12 13.12 15.12 16.12 17.12 ) • Arvojohtaminen ( 10.9) • Auroraseminaari (8.9) •

Didaktiikka-blogi (16.11 3.12 7.1.-07 ) •

Eheytetty koulupäivä (18.10 8.11 19.11 1.12 29.12) • EKOAY (17.10) • Erityisopetus (23.3. 7.6. 16.6. 30.10 12.12) • ErkkiLahdes 12.1.-07 • Euroopan tulevaisuuden haasteet (27.10) •

Feenix-koulu (16.5) • Fyysinen kuritus (19.11) •

Helsingin koulutoimi (7.11) • Hidas aika (17.4) • Hyvä isä ja äiti (24.8) •

Ihmisen voimavara ( 20.8 21.8) •Ilon pedagogiikka (2.8) • Integraatio (19.6.) •

Jaettu johtajuus (28.4) • Jaksaminen (10.9 11.1.-07) • JET ( 23.4 12.5. 6.6. 30.11 19.12 10.1-07) • Johtokunta (7.3.) •Johtoryhmä (31.5) • Jäätyneet lapset (24.11) •

Kansainväliset hankeet (10.11) • Kansanopettajasukupolvet (26.6.- 1.7) • Kesälomat (16.8) • Kasvatuksen haasteita (22.8) • Kehittämiskeskustelut ( 9.11) • Kesäkeskeytys (8.8.) • Kiire (18.11 19.12) • Kodin ja koulun yhteistyö (12.3 25.4. 6.8 9.8 13.8 8.9) • Koko koulun näytelmä (12.8) • Kokonaistyöaika (27.10 19.11 ) • Kokopäiväkoulu (25.5 18.6 18.10 17.11) •Kokous (hyvä) (3.8) • Koulu ja yhteiskunta (10.9) • Koulujen kilpailu/vetovoimaisuus (29.8) • Koulujen tiedotus (17.11) •Koulukasvatus (21.5.) • Koulukiusaaminen (17.11) • Koulujen lakkauttaminen (21.10 7.11. 17.11 19.11) • Koulu-kaikkeuden keskus (18.8) • Koulukerhot (17.9) • Koulukiusaaminen (31.8 4.10 ) • Koulun valinta (6.3 26.8) • Koulunkäyntiavustajat (24.4 28.5) • Koulupäivän aloitus (15.10) • Koulutuspolitiikka 2.12. -07 • Kuritus (19.11) • Koulutuspolitiikka ( 26.8) • Koulu-uutisia mediassa (14.8 15.8 16.8 28.8 30.8 19.9) • Kouluvalitukset ( 5.9) • Kristillinen koulu ( 2.4 2.1-07 6.1.-07) • Käsitteet, sanat (21.7) •

Lahjakkaiden lasten opetus (28.9) • Lapsiperheet (12.10) • Lasse Pöysti (20.10) • Lasten asema yhteiskunnassa (1.1.-07) • Lasten pedagoginen ajattelu (13.3 16.9 ) • Loma ( 23.2 24.6 1.7) • Lukujärjestys (hyvä) (29.7) • Lukuvuosi 2005-2006 (palaute) (17.5) • Luokanopettajalehti (14.11 21.11 6.12 10.12 3.1. ) • Luokanopettajaliitto (3.9) • Luokanopettajan koulutus (13.6 20.9) • Luokanopettajat-aineenopettajat (13.10) •”Luova tuho” ( 19.5.) • Luovuus (11.6.) • Luunjan koululeiri (21.9)• Länsiväylä ( 31.10 30.11) •

Maahanmuuttajat ( 3.10) • Media peruskoulupuhe 2005 (8.12) • Michael Fullan (28.3) • Musiikkiluokat (11.10) •

OAJ (17.2. 17.3 23.3. 27.3) • Opettajan moraali( 29.9 30.9) • Opettajien valinta (16.2. 5.3. 19.4. 7.5.) • Opetuksen käsitemaailma (10.7- 18.7) • Opetuksen teorian perusaineksia (20.7) • Opetus pedagogisena dramaturgiana (21.6) • Opetussuunnitelma (18.4. 2.10) • Opetustapahtuma (22.7) • Oppilaaksiotto (4.4) • Oppilaat opetuksen suunnittelijoina (3.5.) • Oppilaiden kouluviihtyvyys (4.3. 14.3. 30.4) • Oppilashinta (16.11) • Oppilasryhmä (26.2. ja 5.8) • Oppimisen intohimo ( 25.4.) •Oppimiskeskukset ( 9.12) •Oppimistulokset (7.12) • Oppiva yhteisö (30.3.) • Osaamiskeskukset (10.10) •

Palkanmaksun ongelmia (28.11 19.12) • Pariopetus (16.9) • Parviäly (25.7 ) • Paskapuhe (5.11) • Pedagoginen johtaminen (12.6.) • Perheiden hyvinvointi (19.9) • Peruskoulu (27.2 27.10 5.11 6.11) • Peruskoulun maksuttomuus (19.2. 21.2. 3.3. 21.3 7.4. 20.4. 22.4 8.5. 21.9) • Perusopetuksen taloudellisuus (25.10) • Perustehtävä (20.6.) •Pisa-ihme (24.3 5.4 13.8 5.11) • POPS I ja II ( 26.7 ) • Positiivinen energia ( 28.10) • Promootio (4.11) • Pro Peruskoulu 2007 (21.11 10.12) • Prosessien johtaminen (12.12) •

Rehtorikoulutus (18.10. 11.11 4.1.) • Rehtorin työ ja arki (18.3. 19.3. 10.5. 15.5. 29.5 4.6. 10.6. 22.6. 7.8 11.8 21.8 25.8 1.9 4.9 15.9 25.9 1.10 16.10 22.10 29.10 2.11. 3.11. 9.11 16.11 22.11. 28.11 2.12 3.12 17.12 21.12-23.12 28.12 30.12 31.12 3.1.07 4.1.07 9.1.-07 11.1-07) • Reputusprosentti (19.11) • Retoriikka ( 1.12) •Ronja (20.11) • Ruumiillinen kuritus ( 6.9) • J.V. Snellman (6.4.) • SixMix ( 22.11.) • Sorella (24.10) • Strategia-ajattelu (8.3.)• Sure (27.11) • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ansiomerkki (5.12) • Suomisen Olli (20.10) • ”Suoraa puhetta” (25.4 15.6. 17.6.) • Syrjäytyminen (31.3.) • Säästöt ( 19.11) •

”Taitava opettaja” (23.7) • Taiteilija koulussa (15.3) • Tampereen kouluista (14.10) • Tapio Erma ( 13.1.09) • Tasa-arvo (7.12) • Tehokkuus ( 2.3) • Todistukset (3.6 7.12 ) • Tulevaisuuden koulu ( 9.6.) • Tulevaisuuskasvatus (21.4. 5.6) • Tuloksellisuus (10.6.) •Tulospalkka ( 20.2. 10.4.) • Tuottavuus ( 28.10 28.12) • Turvallinen iltapäivä ( 8.11 17.11 19.11 1.12 20.12 29.12 ) •Tyttö- ja poikaluokat (26.9) •Työhyvinvointi (13.8 23.8 30.11 11.1.-07) • Työn kehittäminen (8.4. 28.4. 4.8 ja 1.8 ja 31.7) •Täydennyskoulutus (23.9 24.9 ) •

Uinnin opetus (4.12) • Uskonnon opetus (30.7) • Uusliberalismi (11.9) •

”Valo”-elokuva (2.5) • Vantaan koulutoimi (21.10.) • Vastuukysymykset (16.11) • Veli Mannermaa (22.12.08) • Vieraita Saksasta (1.11) • Viestintäohjeet (12.11) • Vuoden luokanopettaja (25.3) • Vuorovaikutteisuus ( 8.10) • Väkivalta (15.2. 14.9 22.9 5.10 6.10 9.10 23.10 13.11) •

Yhtenäinen perusopetus (27.10) •

Äidit ja isät (27.9) •

Kansakoulun opetusoppi osa 10 (opetusmenetelmät)


KUVA: Matti Koskenniemi. Kuvannut Erkki Komulainen
MATTI KOSKENNIEMI kuvaa Kansakoulun opetusopissaan (1944) hauskasti opetusmenetelmien kehitystä. Kuvauksen pohjalta syntyi hinku tuottaa blogiinkin vastaava. Täydensin Koskenniemen tekstiä "omasta päästäni" ja lainasin netistä muutaman kuvan.

OPETUKSEN KAKSI ALKUAIHIOTA

Koskenniemen mukaan koulun opetustyö on alkuperäisimmässä muodossaan tapahtunut kahdella tavalla: joko yksilöllisenä opastamisena tai opettajan esityksenä (johon liittyi kuorossa pänttäys)

(1) Yksilöllinen opastaminen



Opettaja antoi ohjeita, mitä oppilaan oli luettava. Tämän jälkeen "oppilaan asiana oli perehtyä tehtävään omin päin ja aikanaan käydä osoittamassa opettajalle, että näin oli todella tapahtunut".











Tuosta perehtymisen osoittamisesta kehittyi sitten läksynkuulustelu. Pian opittiin auttamaan muistia erilaisilla keinoilla, joista yksi oli katekisaatio eli tekstin jäsentäminen katekismuksen tapaan kysymyksiksi ja vastauksiksi.(MH)




(2) Opettajan esitys ja (3) yhteinen kuorossa pänttäys



Opettaja jakoi luennoimalla oppilaille tietoja, jolloin opettajan esitykseen usein liittyi (c) yhteistä, kuorossa tapahtuvaa päähänpänttäämistä.
Luennointi on ikiaikainen menetelmä. Klassikkoina mainitaan usein Aristoteles. Aristoteles opetti luennoimalla keskustelematta ja kuulustelematta. Toinen verraton puheja oli Jeesus Nasaretilainen. Ylipäätään voi väittää, että taito vakuuttaa puheella on ollut opetuksen kehittämisen tärkeä vaihe. Retoriikkaa pidetäänkin ensimmäisenä didaktiikan lajina. Usko sanan voimaan on vahva. (MH)

Yhteisestä kuorossa pänttäyksestä on kehittynyt myöhemmin ns. yhteisen harjoituksen työtapa, jota käytetään paljon mm. liikunnanopetuksessa. Kaikki toistavat samaan aikaan saman liikkeen. (MH)
"Keskiajalla ja uuden ajan alussa menetelmä, jota voimme nimittää yksilölliseksi opastamiseksi oli yleisin. Luokassa oli oppilaita kovin monelta kehitystasolta. Koulujen yleistyessä ja suurentuessa oppilasjoukot kävivät tasaisemmiksi. Silloin opettajan esitys tuli enemmän käytäntöön."

VANHA KOULU: ENSIMMÄINEN TIETEELLINEN OPETUSMETODI: (D) LUOKKAOPETUS (MK ei esittele työtapaa näin juhlallisesti)


KUVA: Frontaaliopetus voi edelleen hyvin.
Ideaa luokkaopetuksesta markkinoi jo 1600-luvulla mm. Comenius. Luokaopetusta on kutsuttu myös fronttaaliopetukseksi, katederiopetukseksi ja mm. resitaatioksi. (MH)

Koskenniemen mukaan luokkaopetus syntyi 1800-luvulla. Luokkaopetuksessa kaikki oppilaat opiskelivat samaa asiaa yhtaikaa ja samalla tavalla.
Menetelmä perustui J.F. Herbartin ajatuksiin, joiden pohjana oli hänen kehittämänsä ns, apperseptio-oppi. Opin mukaan oppiminen perustuu uusien tietojen liittymiseen vanhoihin pelkästään tarkkaavaisesti kuuntelemalla. (MH)



KUVA: Herbart oli ensimmäinen, joka yritti luoda tieteellisen pedagogiikan. Herbartin mukaan ihmislapsen kehitys on pääasiassa ulkoisten vaikuttajien ansiota. Opettaja luo oppilaan ajatusmaailman. Ajatuksista kehittyvät tunteet ja niistä toimintatavat (tahto). Kasvatuksen päämääränä oli luja siveellinen luonne. Oikean tahdon kasvattaminen edellytti Herbartin mukaanluontoperäisen tahdon lannistamista.

Ajateltiin, että vain riittävä harrastus pitää oppilaat valveilla ja tarkkaavaisina. Siksi opettajan oli sytytettävä joka tunnin alussa riittävä harrastus asiaa kohtaan vetoamalla oppilaan aikaisempaan kokemukseen, käytettiin yllätystä tms. Opetusta kuvasi hiljaisuus ja rauha.
Koska lapsen tajunta oli ahdas. Uusi asia piti esittää pienin askelin.(MH)
Luokkaopetuksen ydin oli opetuskysymys. "Aikaisemmin oli käytetty tietoja tarkistavia kuulustelukysymyksiä, nyt niiden rinnalle tuli kysymyksiä, joiden tarkoitus oli kehittää oppilaitten ajatuksenjuoksua." Uskottiin, että opettajan kysymys panee ajatussarjan alkuun. Ajatuksen juoksua tuettiin sitten sopivilla lisäkysymyksillä.
Kehittelevän, heuristisen kyselyn isänä voidaan pitää Antiikan yhtä merkittävimmistä filosofeista: Sokratesta. (MH)
Ns. kehittävästi kyselevä opetustapa eli vuoropuheinen opetus saavutti 1800-luvun lopulla miltei yksinvaltaisen aseman koulun työtapojen joukossa. Tämä Suomessa herbart-zilleriläiseksi kutsuttu opetusmenetelmä "oli pitkät ajat maamme ainoana, epävirallisesti hyväksyttynä menetelmänä, vaikkakaan sitä ei ole vahvistettu käytettäväksi."

"Menetelmälle oli tyypillistä opettajan keskeinen asema. Hän istui korkean katerdeerin takana. Tunnin kulku oli pikkuseikkoja myöten opettajan vallassa. Tuntia varten laadittiin edeltäkäsin suunnitelma."

Kaikkia oppilaita kohdeltiin samalla tavalla. Tämä "vanha koulu" tähtäsi pelkän yksilön kasvattamiseen, ei yksilön kasvattamiseen toisia yksilöitä varten, saatikka toisten yksilöiden kanssa. Lapset tekivät töitä yksin. Oppilaiden yhteistyö oli tuntematonta. Herbart pitikin kouluja vain hätävarana yksityisopetuksen rinnalla.

Tällainen opetustapa saavutti 1800-luvun lopulla suoranaisen maailmanmenestyksen. Saksassa se levisi 1850-1890. Suomeen se rantautui 1900-luvun taitteessa.

UUDEN KOULUN MENETELMÄT

1900-luvun alussa syntyi ns. uusi koulu. Vanha koulu tuntui sen kannattajien mielestä liian yksilölliseltä ja liian älylliseltä. Niinpä alettiin vaatia tahtoelämän kasvatusta, tunne-elämän kehittymistä, jotta kasvatti kehittyisi monipuoliseksi persoonallisuudeksi. "Tajuttiin, että ihminen on sosiaalinen olento, joka voi elää vain yhdessä toisten kanssa ja jonka on sen vuoksi totuttava toimimaan yhteiseksi hyväksi". Tuon ajan kokeellinen sielutieteellinen (psykologia ei vielä ollut itsenäinen tiede) tutkimus ei enää nähnyt lasta kirjoittamattomana tauluna, johon kasvatus piirtää merkkejään. Oivallettiin, että lapsen oma luonnonlaatu ja hänen yksilölliset taipumuksensa rajoittavat kasvatustoimia.


KUVA: Jo 1700-luvulla vaikuttanut Pestalozzi löydettiin uudelleen. Hänen mukaansa "kaikki tieto perustuu havaintoon. Havainto on aktiivista, omaehtoista toimintaa eikä suinkaan passiivista vastaanottamista. Vain oman toiminnan kautta voi persoonallisuus kasvaa ja kehittyä. Yhteisö kasvattaa ihmislapsen ihmiseksi, mutta ei vain ihmistä itseään vaan myös yhteisöä varten."

Uuden koulun piirissä syntyy runsaasti uusia työtapoja. (MH)


(e) Opetuskeskustelu



AJALLISESTI seuraava työtapa oli Koskenniemen mukaan opetuskeskustelu. "Huomattiin että kysymys, joka sisältää oppilaalle todella ongelmaksi muodostuneen tehtävän, panee lapsen tehokaasti ajattelemaan. Niinpä annettiin oppilaaidenkin esittää kysymyksiä."

"Oppilaat eivät olleet enää pelkkiä vastaajia, vaan opettaja ja oppilaat etsivät yhdessä selvitystä esillä oleviin ongelmoihin." Kyselystä syntyi keskustelu, jota toki opettaja johti, mutta oppilaat saivat ottaa siihen tasavertaisina osaa.
Suomen kansakoulun isä Uno Cygnaeus opetti itse keskustellen (MH).
(f) Yksilöllinen työ



Yhdysluokissa syntyi keskustelun ajaksi muulle luokalle hiljainen työ. Se oli itsekseen suoritettuja tehtäviä etukäteen annettujen ohjeiden mukaan. Näin yksilöllinen työskentely syntyi käytännön pakosta.

Myöhemmin työtapa on laajentunut ja monipuolistunut. (MH)

Merkittävä yksilöllisen työn kehittäjä oli italialainen lääkäri Maria Montessori. Hän kehitti erityisen montessoripedagogiikan, jossa käytetään oppimispelejä. Oppilaille oli hänen mukaansa järjestettävä erilaisia töitä, joista he voivat valita minkä haluavat; minkäänlaista suoranaista opetusta ei pidä heille antaa. (MH)

(g) Ryhmätyö


KUVA: Ryhmätyötä Joensuun Patoluodon koulusta. Kuva lainattu koulun sivuilta.
Toinen käytännön pakosta syntynyt työskentelymuoto oli ryhmätyö. "Opettaja ei ehtinyt suurissa luokissa auttaa kaikkia oppilaita". Jo 1800-luvun alussa oli päädytty käyttämään varttuneempia oppilaita erääänlaisina apuopettajina, jotka ryhmänjohtajina ohjasivat nuorempiensa opintoja.
Mm. Pestalozzi käytti jo 1700-luvulla kehittyneempiä oppilaita apuopettajina MH)

Tästä mm. monitori-kouluksi kutsutusta menetelmästä syntyi lopulta tasavertaisempi ryhmätyö. Ideaa kehitteli jo 1600-luvulla mm. Comenius. Hän ikehitteli mallia, jossa oppilaat jaettiin osastoihin, joille määrättiin kaitsija ja niille ylikaitsijat. (MH)
Ryhmätyössä työ voi olla yhteinen tai rinnakkainen. Ts. kaikilla voi olla sama tehtävä tai kullakin omansa.
Ongelmia ratkovasta ryhmätyöstä kehittyi nopeasti erityinen projektimetodi. Sitä kehitti ennenmuuta John Deweyn oppilas Kilpatric . (MH)
(g) Leikki


KUVA: Lapsia leikkimässä. Ylen kuvia.
Uusi koulu hyväksyi lapsen lapsellisuuden. Leikki hyväksyttiin samalla menetelmäksi myös kouluun. Koskenniemi kirjoittaa leikkivästä oppimisesta. Taustalla oli ajatus, että "lapsi leikkii kunakin elämänsä kohtana leikkejä, jotka sisältävät tarpeellista harjoitusta Tietämättään lapsi harjoittelee ... elämälle tarpeellisia toimintoja. Leikki vetoaa välittömästi lapsen tarpeisiin". Leikki on oman aloitteen varassa. Se on mielihyvänsävyisesti harjoittelua, jonka kohde valitaan itse. Leikissä myös itse päätetään toiminnan jatkumisesta. Leikissä ei tavoitella aikaansaannoksia. Sillä ei ole tietoista takoitusta toiminnan ulkopuolella. Leikki tyydyttää lapsen välittömiä tarpeita ja kehittää häntä tarkoituksenmukaisella tavalla. "Leikki on oppimistalouden kannalta varsin tehokas oppimisen tapa."


KUVA:
Belgialaisen koulunkehittäjän, lääkäri Ovide Decloryn mukaan lapsilla oli leikin tarve. "Leikki on silta, joka johtaa koulutyöstä todelliseen elämään". Hän keksi suuren joukon oppimisleikkejä.
(h) Työ

KAIKKIEN uuden koulun kehittäjien mielestä leikki ei kuulunut kouluun. Ajateltiin, että pelkkä toiminta ei riitä, vaan huomio haluttiin kiinnittää myös tuloksiin. Monet halusivat lasten tekevän työtä. Ajateltiin, että lapsi haluaa luoda aikaansaannoksia ja haluaa olla hyödyksi. Uskottiin, että ihminen kokee kasvavansa työn mukana. Ja että työ saa aikaan sisäisen kasvun elämyksen

Työ ja leikki eroavat toisistaan jännitysväliltään. Työssä päämäärät ovat etäisemmat, ja lapsen on torjuttava useita hetkellisiä, tyydytystä tavoittelevia tarpeita. Noin kuuden vuoden iässä "lapsi tajuaa saavansa aikaan omia aikaansaannoksia." Hänellä on tarve saada aikaan uutta, ja siihen kytkeytyy itsetehostuksen tarve.

Työkoululiikkeen tavoitteisiin kuului, että lapsi opastetaan "itse etsimään työnteolleen päämääriä ja keinoja, suunnittelemaan työtään ja omin neuvoin tunnollisesti se suorittamaan."

Leikin ja työn eroa myös soviteltiin. Ajateltiin, että "lapsen on opittava tekemään valmiiksi ikäväkin työ, mutta tämä onnsituu parhaiten, jos lapsi on sitä ennen saanut oppia että työnteko voi olla hauskaakin". " Juuri leikkimällä, leikin kautta saavutetun tyydyttymisen avulla lapsen tarpeet vähitellen muuttuvat niin, että hän itsestään alkaa tavoitella enemmän työtä kuin leikkiä....
Sveitsiläinen J.H. Pestalozzi oli myös työkasvatuksen pioneereja. Hänen kansakouluissaan lapset kasvattivat vihanneksia myyntiin ja kokosivat puuvillaa.(MH)
Myös kouluopiskelua muutettiin muistuttamaan työtä. Esim. Kerschensteinerin työkouluideaan kuului havaintojen kerääminen työvihkoihin ja työkirjoihin. Kerschenseteiner ymmärsi opetuksen kaksivaiheiseksi. Ensin oli tehtävä omia havaintoja ja sitten muokattava ne muistiinpanoiksi. Oppilaat puuhasivat ja puuhista jäi myös nähtävää. Työ oli hänestä koulun ydin, mutta työllä piti olla pedagogista arvoa. (MH)
(i) Koulu arki

Koskenniemen omasta työtapaluettelosta puuttuu paitsi työ myös arki. Kuitenkin hän kirjoittaa toisaalla kirjassa paljon kouluelämästä ja koulun elämänkehästä.

Uuden koulun työtapoihin kuului kasvattava arki. Tätä käytti mm. "käytännöllisenä koulunopettajana" Koskenniemen esittelemä englantilainen Cecil Reddie maalaisasuntolakoulussaan. Siellä "yhteinen elämä oli kasvatuksen perustana: työn ja levon eri tilanteet, ateriat ja juhlat.

Varsin pitkälle samaa työtapaa kehitteli saksalainen Hermann Lietz, joka toi Reddien ajattelun Saksaan. Hän perusti maalaiskasvatuskoteja, jotka toimivat kuin suuri perhe. Opettajat asuivat yhdessä oppilaitten kanssa.

Tällainen kasvatus mahdollisti toisten hyväksi työskentelemisen. Ovide Decloryn mukaan lapsen perustarpeisiin kuuluu yhteisen, toisten kanssa ja toisten hyväksi tehtävän työskentelyn tarve.


KUVA: Saksalaisen työkoululiikkeen pioneerin Georg Kerschensteinerin mukaan ”tie ihanteellisen ihmisen käy hyödyllisen ihmisen kautta”. Tähän päästään täyttämällä tunnollisesti käytännölliset tehtävät ja sopeutumalla hyvin yhteisöön.
Tavallisessa päiväkoulussakin voidaan pyrkiä samaan. Annetaan lapsen osallistua luokkahuoneen moninaisiin tehtäviin ja toimiin. Näitä ovat mm. kokoelmien hoito, työtarvikkeiden säilytys ja jako, siivous). "Näin luokasta muodostuu todellisen, täyteläisen elämän paikka." Hugo Gaudigin mukaan "koululuokan tulee olla elämänyhteisö, jossa yksilöllinen ja yhteisöllinen vuorottelevat."


KUVA: Koskenniemen teki suuren vaikutuksen saksalaisen Peter Petersenin Jenan koulu, joka pyrki olemaan elämänyhteisö.

Sosiaalipedagogiikaksi kutsutussa suuntauksessa ajatellaan, että koulussa on työskenneltävä yhteisen hyvän merkeissä. Kouluelämän tulee kehittää oppilaissa sosiaalista vastuullisuutta, ja koulun on muodostuttava elämänyhteisöksi. Opetuksen ja "oikean" elämän tuli eheytyä.






KUVA: Yhdysvaltalaisen John Deweyn mukaan kysymys oli koulun eristäytymisestä arkitoiminnoista. "Koulun antamilla tehtävillä tulee olla merkitystä lapsen elämässä". 
Decloryn mukaan "koulun tulisi olla todellisen täyteläisen elämän paikka ja siksi oppilaiden tulisi saada osallistua luokkahuoneen moninaisiin tehtäviin ja toimiin.
Koulusta haluttiin mm. elämän yhteisöä perheenomaisine kummeineen (Petersen) sekä pienoisyhteiskuntaa (Dewey).

(j) Juhla

KUVA: Oululaisen kansakoulun kevätjuhla, ehkä toisen maailmansodan jälkeen.

KOSKENNIEMI nosti omalle työtapojen listalleen myös juhlan. Vaikka juhlassa ei opeteta, "se virkistää, kokoaa ajatuksia jonkin merkittävän tapahtuman ympärille ja kasvattaa tunne-elämää." Juhla muodostaa työn arjen kohokohdan. Se kokoaa itseensä parhaan siitä, mitä luokassa on tapahtunut ennen juhlaa ja viittaa siihen, mitä luokassa tulee tapahtumaan juhlan jälkeen."

Koulujuhlia voi olla monenlaisia. Sellaisia, joissa lapset ovat sekä järjestäjiä että yleisöä. Opettajan järjestämiä. Opettajan ohjaamia. Juhlia, jotka lapset toteuttavat opettajan avustuksella. Sekä oppilaiden oma-aloitteisia juhlia.
Alunperin esim. koulun kevätjuhlat olivat tilaisuus, joissa opettaja kuulusteli oppilaittensa tietoja ja koetteli taitoja. Varsin nopeasti ne muuttuivat tilaisuuksiksi, joissa lapset esittivät taitojaan muulla tavalla.
Koskenniemestä tärkeää oli, että kaikki saisivat esiintyä. "On ikävää jos monet oppilaat ovat katselijoina ja kuuntelijoina ja jos monet vanhemmat eivät saa iloita oman lapsensa esiintymisestä."

Erityisenä ryhmänä koulujuhlia Koskenniemi esittää koulunäytelmät. Niiden pitkä valmistusvaihe on hänestä erittäin kasvattava. Sitä paitsi "lapsilla on luontainen taipumus näyttelemiseen." ihanteellisinta hänestä olisi, "jos kaikki oppilaat voisivat jollakin tavalla osallistua esitykseen." "Esittämistään osista ja näkemistään kohtaloista lapsi oppii tuntemaan inhimillisen elämän lainalaisuutta."

2000-LUVUN OPETUSMENETELMÄT

KUVA: Interaktiivinen taulu (kuvassa Smartboard) on mainio vekotin. Menetelmällisesti kyseessä on kyselevän ja keskustelevan opetusmenetelmän mukaelma.

Kansakoulun opetusopissa kuvattiin jo 55 vuotta sitten varsin laajasti se menetelmällinen kirjo, josta opettaja voi kuhunkin tilanteeseen sopivan työtavan valita. Uskallaan väittää, että tuon jälkeen ei ole syntynyt mitään fundamentaalisesti uutta menetelmää. Huippumodernit työtavatkin ovat pääosin vain mukaelmia jo aiemmin keksityistä. Tietokoneavusteinen opetus on digiaalinen yhdistelmä leikkimällä oppimista, yksilöllistä työtä ja ryhmätyötä. Etäopetus on 2000-luvun versio menetelmien alkuaihiosta: yksilöllisestä opastamisesta. Yhteistoiminnallinen oppiminen on ryhmätyön päivitetty versio. (MH)

Oman menetelmän rakentaminen

Koskenniemi pohtii myös opettajan oman menetelmän kehittelytyötä. Hänen mukaansa opettaja alkaa kokemuksen kertyessä "vapautua... kaavamaisesta (seminaarissa oppimastaan) opettamistavasta. Opettaja siirtyy tahallisesti tai tahattomasti yhä yksilöllisempään opetustapaan." Hän voi "persoonallisen olemuksensa mukaisesti ja kokemuksiinsa nojautuen" valita menetelmistä "yhden omakseen tai sulattaa useampia soveltuvin kohdin yhteen.".

"Suomalaiselle kansakoulunopettajalle on annettu suuri vapaus edistymisensä tien etsimisessä, hänen on lupa yrittää parastaan itse laatimansa opetussuunnitelman puitteissa." Koska opettajilla on työn suunnittelussa melkoisen suuri vapaus, opettajat ”tehostavat” jotakin yleisen kasvatustehtävän erityistä puolta enemmän kuin muita." Kaikki suurten kasvattajien menetelmät ovat jossakin määrin yksipuolisia. Tämä yksipuolisuus on näennäisesti vaarallista ja itse asiassa hedelmällistä."

Opetuksen henki syntyy Koskenniemen mukaan "vain persoonallisen etsimisen tuloksena". Jokaisen olisi tutustuttava omaan persoonalliseen työtapaansa."