Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, marraskuuta 07, 2023

Kouluvaarin Uutisia 7.11.

 
















Yleensä kouluvaaripäivä on osunut maanantaille tai perjantaille. Nyt kokeiltiin tiistaita. Ei huono. Pesti klo 9-13.00.

 Olipa mukava osua samalle "työ"päivälle kuin Lauri Jäntti, joka on kolmas kouluvaari Aurorassa. Vaihdettiin ajatuksia. Mukavaa on, 








Koko sakki tuli kouluun klo 9:ksi. Päivän ohjelman tsekkaus ja sitten töihin. Tunnelma luokassa oli mitä mainioin koko päivän ajan.

Nyt viimeisteltiin valmistautumista YPIN kokeeseen. Jännää. Sitten vaihdettiin lopputunniksi toinen oppiaine:

Kotitehtävät tsekattiin. Jos oli unohtunut, ei haittaa, ope lupasi pitää läksysiestan. Sitten kuunneltiin tarinaa ja selitettiin ja opeteltiin vähän vaikeampia suomen kielen sanoja kuten kirittää, siivu... Tämä on tarpeen, koska melkoisen osalla lapsista äidinkieli ei ole enää suomi. Kuten kaikki tietävät. Kiva, välltämätöntäkin, että harjoitteluun on käytettävissä oikein eOhjelmia. 

Välitunnille vartiksi. Kouluvaari kävi kaffella. 

Päivän kolmas opetustuokio oli englantia. Osa opetteli toisessa luokassa kiinaa. Nyt opeteltiin erilaisten herkkujen nimiä ja harjoiteltiin sanomaan tarjoilijalle "Yes, please " tai " No, thanks".  Kouluvaari ja koulunkäynnin-ohjaaja saivat harjoitella mukana.
 
Klo 10.45 päästiin oikeasti  herkuttelemaan. Kouluravintolassa tarjolla oli kana- ja papukeittoa. Sitä ennen pestiin kädet - koronaa on taas liikkeellä. ja oksennustautia. Sitten jonossa ruokalaan.  

Lounaan jälleen luokkaan ja tovi omia juttuja. Mm. piirrettyjä leffoja.

Kello 11.15 luokaan tuli kaksi erityisopettajaa, jotka pitivät vallan mainion tuokion kiusaamisesta. Miten se eroaa riitelystä? Sitten katsottiin hyvin tehty video tällaisesta tilanteessa, pohdittiin yhdessä, mikä meni pieleen ja mitä  olisi. voinut tehdä paremmin. Vielä  katsottiin videosta sellainen versio, jossa toimittiin fiksummin. Ennen siestaa  käytiin vielä läpi tämän koulun käytänteitä. On kaveripenkki selllaiselle, joka haluaa kaveria. On oppilas-sopuleita ja sovittelijaopettajia. Kaikkien kanssa leikitään koulussa. Aivan esimerkillistä yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintaa tässä koulussa. . Onneksi sain olla paikalla., 

Kello 12.05 alkoi  siesta. Kouluvaari kövi siirtämässä auton , ettei tarvitse ,aksaa sakkoja. Oppilaat joilla oli tehtäviä tekemättä, saivat apua opettajalta.  

3N-luokalla oli salivaraus klo 12.45- 13.30. Kouluvaari jäi luokkaan, ja siellä Pekka Peura kuvasi puolen tunnin "podcast". 


Että semmoinen päivä. Oikein kiva.


Kiitoksia Auroran väelle ja 3N-luokalle kivasta päivästä. Tavataan ensi viikolla.
 

 

Ei kommentteja: