Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, huhtikuuta 26, 2022

Varavaltuutettuna valtuustonkokouksessa 25.4.2022

 

ESPOON valtuusto piti eilen maanantaina kevään neljännen kokouksensa. Nyt oli taas palattu Teams-etäkokousmalliin.

Sain demariryhmän toisena varavaltuutettuna kutsun tulla paikalle puoliltapäivin. Vajaan vuoden aikana kirjautumissysteemiä  on kehitelty, Mutta ihan helppoa se ei vieläkään ollut. Mutta onnistui kuitenkin. Enkä ollut ainoa, jolle se oli  vaikea. Niinpä kokouksen alku siirtyi vartilla.

Teknisesti kaikki sujui tosi hyvin. Puheenvuorot. Äänestykset. Toivomusaloitteiden lukeminen ja kannattaminen  jne.  Puheenjohtaja piti tällä kertaa kokouksen hyvin näpeissään. Aina se ei ole helppoa. Kokous päättyikin inhimilliseen aikaan vähän klo 21 jälkeen,

Liisa Kivekäs sai olla  toinen pöytäkirjan tarkastaja.  Mojtaba Qanezadeh (SDP)  luopui kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiain jaoston jäsenyydestä perusteenaan aika jännästi " oman puolueen kohtelu kuntavaalien jälkeen". Tilalle tuli   Raimo Helén

PUHTAASTI kouluasioita listalla ei tällä kertaa ollut kuin yksi: Keinumäen koulun teknisten  muutostöiden kustannukset ovat nousseet, ja niihin myönnettiin lisärahaa. Mutta monia lapsia ja nuoria sivuavia teemoja kyllä.  

Valtuustolle esiteltiin Espoon kaupungin vammaisasiamiehen selvitys vuodelta 2021 sekä Espoon kaupungin sosiaali- ja potilasasiamiehen selvitys vuodelta 2021. Hyvä. että esiteltiin. Siksi paljon lisäkehitettävää asiakkaiden palautteista löytyi. Mm.Maria Guzenina käytti asiasta vahvan puheenvuoron. Puutteita oli palveluissa, laitteissa, kyydeissä, puhelujärjestelyissä. Apua tarvinneita oli paikoin kohdeltu nöyryyttävästi. 

Tärkeää puhetta käytiin myös virkamiesten vastauksesta valtuustoaloitteeseen Espoon kaupungin lapsistrategian ja toimenpideohjelman laatimiseksi. Tarvetta on.

Erityisesti vihreät kannattivat omia toivoimuksiaan, jotka kiittyivät heidän tekemiinsa aloitteisiin kansallisesta kaupunkipuistosta Espooseen, peruskallion tarpeettoman räjäyttämisen välttämisestä sekä  Henttaan kylätalon korjaamisesta ja vuokraamisestaalueen partiolaisten, yhdistysten ja asukkaiden käyttöön. Valtuusto antoi luvat selvitellä asioita.

Demareita taas innosti Johanna Värmälän ja Liisa Kivekkään valtuustoaloite erillisen esteettömyysohjelman laatimiseksi. Siihen liittyvä toivomuskin meni läpi.

KOKOUKSEN The Kiista-asia oli rasismin vastainen sitoumus. Persut vastustivat jyrkästi sen tuomista valtuustoon ja yrittivät pöydätä sen. Ja jankuttivat, että rasismin vastainen sitoumus on itse rasistinen ja että se on tarkoitettu vain estämään heitä nostamasta esiin maahanmuuttoon liittyviä ongelmia ja leimaamaan heidät rasisteiksi. Kylmää porukkaa.

Taisi olla niin, että kaikki muut puolueet olivat KH:ssa vielä tuunatun version takana. Mm. Markku Sistonen, Helena Marttila ja Ali Abdirahman käyttivät terävät demaripuheenvuorot, ja minäkin kerroin omista arvoistani.

Ne valtuutetut, jotka halusivat, saivat kokouksessa allekirjoittaa sähköisesti tuon sitoumuksen teknisesti kannattamalla sitä, Minäkin halusin. Kyseessä on lupaus, joka on tärkeä itselle. Sanoitan siinä arvojani. Mutta ennen muuta se on tärkeä niille, jotka kokevat tulleensa syrjäytetyksi mm. työhaussa ihonvärinsä tai etnisen taustansa vuoksi. Se on tärkeä valtuustolle, jossa kuullaan aivan liian usein sivistymätöntä tapaa keskustella.

Rasismin vastainen sitoumus

1. Huolehdin siitä, että päätökseni edistävät yhdenvertaisuutta.

2. Puutun rasistisiin tilanteisiin sekä väkivaltaan ja vihaan yllyttäviin puheisiin ja tekoihin.

3. Kohtaan ihmisen. Tutustun ja yritän nähdä asian toisen näkökulmasta. Huomaan ennakkoluuloni.

4. Haluan oppia toimimaan paremmin. Kuuntelen, lisään ymmärrystäni ja tietoani rasismista ja syrjinnästä sekä opin.

Ei kommentteja: