Kirjoja

Kirjoja

torstaina, tammikuuta 02, 2020

R.I.P. Jukka Kuittinen

Klikkaamalla saat tekstin isommaksi.
AATONAATTONA oli Helsingin Sanomissa kaunis muistokirjoitus rehtori, opetusneuvos Jukka Kuittisesta. Sen oli kirjoittanut Jukan pitkäaikainen ystävä ja kollega Leena Linhola.

Itse ehdin tuntea Jukan 1980-luvun alusta  alkaen. Minulla on vahva mielikuva siitä, että olisimme tavanneet tuolloin Sepon koululla. Jukkahan toimi siihen aikaan  vs.- ja va. äidinkielen opettajana/erityisopettajana opiskelujensa ohessa. 

Lähemmin sain tutustua Jukkaan, kun meidän molemmat oli valittu rehtoriksi. EKOAY:een perustettiin rehtorijaosto, ja Jukka toimi pitkään sen puheenjohtajana. Kokoukset pidettiin usein Saarnilaakson koulua, ja luvassa oli aina  aamukahvit tuoreine pullineen.

ERIYISELLÄ lämmöllä muistan EKOY:n Itämeren päättäjäseminaareja, joissa olen saanut jatkaa luottamushenkilönä eläkkeelle jäätyänikin.  Jukka nosti niissä aina rohkeasti rehellisesti mutta tahdikkaasti esiin rehtoreille kipeitä asioita. Lauantaipäivän huipuksi hän järjesti vuosien ajan rhalukkaalle rexiporukalle vierailun Tukholman kaupunginteatterin Soppateatterissa.

JUKKA oli arvostettu rehtori jopa Suomen rajojen ulkopuolella.  Sain vierailla useaan otteeseen hänen koulussaan, enkä ole nähnyt missään murrosikäisten oppilaitoksen vuosijuhlissa niin kauniisti käyttäytyviä  nuoria.  Saarnilaakson koulun aivan poikkeuksellisen upeasti tehdyt vuosikertomukset kertovat koulun työn tasosta.

Jukka oli myös paljon käytetty kouluttaja. Hän luennoi vuosien ajan Opetushallituksen järjestämissä rehtorivalmennuksissa rehtorin työn arjesta. Muutaman kerran sain paikata häntä siinä tehtävässä. Hän teki myös merkittävän työn Suomen rehtorien hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana. Kerran  saimme taivuteltua hanetö puheenjohtajaehdokkaaksi. Sain olla mukana tekemässä hänelle vaaliblogia.

Vaikka olimmekin puoluepoliittisesti eri leireissä, Jukka kirjoitti minulle suosituskirjeen, kun  hakeuduin politiikkaan. Se kertoo enemmän hänen suuruudestaan kuin minun.

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2017/03/mita-opetusneuvos-jukka-kuittinen.html

TAPASIN Jukan viime kesän  jälkeen kaksi kertaa. Hän soitti ystävällisesi elokuussa ja oli tyhjentämässä kirjahyllyjään vanhoista kirjoista.  Sain arvokkaita kasvatusalan harvinaisuuksia, joista jo osan olen esitellytkin tässä blogissa.  Omaisuus vaihtui Bembölen kahvituvalla, ja sain tarjota hänelle vastineeksi paikan herkun: sveitsin leikkeen.

Viimeisen kerran tapasimme lokakuussa EKOY:n päättäjäseminaarilla. Vaihdoimme paljon ajatuksia, ja Soppateatterissa ruoka ja lasillinen punaviiniä maistui jälleen. Esitys oli huikea ja surullinenkin. Sen nimi oli enteellisesti "Viimeinen kabaree". Teos kertoi Tuhkolmasta, jonka kulttuuri ajetaan alas. Valot sammuvat taidelaitoksissa yksi kerrallaan.

Fasebookissa on puolen minuutin mittainen maistiainen tuosta vaikuttavasta näytelmästä.

https://www.facebook.com/soppteatern/videos/467420627291675/

Jukka oli tuolloin päättänyt jäädä eläkkeelle, mutta hahmottelimme paluumatkalla , että hän tulisi yksityishenkilönä samalle laivalle syksyllä 2020.

Toisin sitten kuitenkin kävi. Puolitoista kuukautta myöhemmin Jukka  nukkui pois. Viimeisestä kabareesta tuli viimeinen yhteinen soppateatteriesitykseemme. Ja minä jäin sen lipun velkaa.

JUKKA haudattiin hänen tahtonsa mukaisesti lähimpien ystävien saattamana.

Kiitos vuosien ystävyydestä ja työtoveruudesta.

R.I.P.















Ei kommentteja: