Vuorinen, I. (1993 ). Tuhat tapaa opettaa. Menetelmäopas opettajille, kouluttajille ja ryhmän ohjaajille. Suomen Morenoinstituutin julkaisusarja nro 1. Naantali: Resurssi.
Ensimmäisen kerran olen tehnyt muistiinpanoja tästä kirjasta 90-luvun lopulla. Silloin vain muutaman rivin. Nyt toisella kerralla löysin sivukaupalla kiinnostavaa ja melkein unohtunutta.
Kirjoittajan idea on ollut, että mitä enemmän vaihtoehtoja opettajalla on opetustilanteen järjestämisessä, sitä paremmat onnistumisen mahdollisuudet hänellä on ja sitä helpommalta työ tuntuu.
MOTIVAATIO
KIRJAN "teoriaosassa" minua viehätti ehkä eniten arkijärkinen luku, jossa kuvattiin motivaatiota.
Vuorisen mukaan motivaatio on prosessi, joka käynnistää tavoitteellisen toiminnan. Sillä on
suunta ja voimakkuus. Mistä motivaatio sitten tulee? Ihmistä motivoivat sekä tyydyttämättömät tarpeet että arvopohjaiset ihanteet. Motivaatiota saa aikaan myös mielihyvää tuottava toiminta, kokeilu ja leikki. Lisäksi ihminen motivoituu sellaisesta toiminnasta, jonka hän oppii hyvin ja josta hän saa tuloksia.
Motivaatio voi siis nousta puutteesta, joka vaatii korjausta tai arvostetusta tavoitteesta, joka houkuttaa toimintaan. Tarvitaan yllyke: sisäinen tai ulkoinen - joka virittää sisäisen motivaation ja joka sitten purkautuu tavoitteeseen suuntautuvana toimintana.
Entä koulussa? Opetus lähtee tavoitteista. Oppimistavoitteella, joka on kiinnostava ja todennäköisesti saavutettavissa on motivointikykyä. Erillisen motivoinnin tarve koulussa nousee siitä, että yhteiskunta haluaa opettaa jäsenilleen myös sellaisia tietoja, taitoja ja asenteita, joista nämä kansalaiset eivät ole sillä hetkellä kiinnostuneita.
Kuinka sitten motivoida? Innostava opettaja saattaa tartuttaa innostuksensa opiskelijoihin. Mutta jollei näin ole, on viisasta lähteä oppilaitten todellisuudesta: Siitä, mikä heitä kiinnostaa. Jo olevissa kiinnostuksen kohteissa on Vuorisen mukaan energiaa ja latausta. Tällainen energialähde voi olla vaikkapa halu käyttää tietokoneita tai tehdä töitä ryhmässä.
Jos motivaatio lerpahtaa, kannattaa pysähtyä. Kiinnostaako sisältö? Ovatko työtavat tarkoituksenmukaisia? Onko työskentely sopivan vaikeaa? Saavatko oppilaat palautetta onnistumisesta? Onko istumajärjestys ja tila ok? Onko sopivasti taukoja, välipalaa… On myös hyvä tarkastaa pelisäännöt.
Viisaasti Vuorinen toteaa, että motivaatio ei ole riittävä onnistuneen opiskelun edellytys, mutta se on tärkein ja välttämätön. Parhaan koron opettaja saa hänen mielestään motivaation rakentamiseen sijoittamalleen ajalle silloin, kun hän keskittyy huolehtimaan ryhmän perusmotivaatiosta, joka liittyy ryhmän kiinteyteen ja turvallisuuteen sekä sosiaalisten suhteiden ja normien muodostumiseen. Pitämällä tunneilmaston ja työskentelyilmapiirin myönteisenä.
KONFLIKTIT
1. Taistelu tai kilpailu (jossa toinen häviää)
- perustelua, kun asia on oleellisen tärkeä tai toinen käyttää hyväksi.
2. Välttäminen
- kun asia on toisarvoinen tai tavoitteeseen pääsy näyttää mahdottomalta (Let it be MH).
3. Mukautuminen (toinen antaa periksi)
- kun asia toiselle tärkeämpi tai yksimielisyyden säilyttäminen on ensisijaista.
4. Kompromissi (molemmat joustavat)
- kun ei ole aikaa ja asia on suhteellisen tärkeä.
5. Yhteistyö (etsitään yhdessä ratkaisua, joka tyydyttää mahdollisimman pitkälle molempien tarpeita) - kun asia on molemmille tärkeä ja halutaan sitoutua yhteiseen ratkaisuun.
SITTEN NIIHIN TYÖTAPOIHIN
KIRJAN mukaan työtavat eli opetusmenetelmät tarkoittavat niitä käytännöllisiä toimenpiteitä, joiden avulla opettaja organisoi opiskelua ja pyrkii edistämään oppimista. Ihan oikeaoppimisesti Vuorinen kirjoittaa, että tärkein peruste työtavan valintaan on tavoite, se mihin opetuksessa pyritään. Mikään työtapa ei ole hyvä sinänsä vaan ainoastaan suhteessa tavoitteisiin - ja lisäksi työskentelyn ulkoisiin olosuhteisiin.
Ihan tuhatta työtapaa en sieltä löytänyt, mutta monta sellaista, joita en ole itse koskaan käyttänyt.
Vuorinen jäsentää työtavat omaperäisesti kahden ulottuvuuden suhteen: 1. Ryhmän koko (suurryhmä- pienryhmä- yksilöllinen työ ja 2. Ilmaisutyyppi (sanallinen, kuvallinen, musiikillinen, toiminnallinen ja omana ryhmänään draamallinen ilmaisu).
Yksittäisistä työtavoista poimin kokeiltavaksi yhden opetuskeskustelun muodon: intressiryhmäkeskustelun. Otetaan nyt vaikka aiheeksi päätös luopua naudanlihasta yliopiston ravintoloissa (oma esimerkkini). Jaetaan ensin perustietoa itse ilmiöstä, jakaudutaan sitten ilmiön suhteen erilaisiin intressiryhmiin esim. ilmaston muutoksesta kiinnostunt nuori, maanviljelijä, ravintolan omistaja, punaisen lihan ystävä brändimainostaja...). Hankitaan tietoa sen näkökulmasta. Kukin ryhmä laatii neuvotteluja varten oman suunnitelmansa. Pidetään yhteinen neuvottelu (esim. rooleissa). Mistä ollaan samaa mieltä? Ja loppuun keskusteleva arvointi ja johtopäätosten tekeminen.Hänen antamissaan työtapaohjeissa on paljon järkeä. Poimin muistiin muutamia:
- Esittävä opetus on erinomainen tiedollisiin tavoitteisiin pyrittäessä ja korvaamaton monien muiden työtapojen tukena. Luento on hyvä tapa, kun on suuri ryhmä, paljon uutta asiaa, tavoitteet pääasiassa tiedollisia, aikaa niukasti ja opettajalla ja opiskelijoilla yhteinen kokemuspohja . Työtavan teho riippuu pitäjän persoonallisista taidoista, eikä vähiten karismasta. Työtapa kaipaa tuekseen keskustelua, kysymysten, yleiskeskustelun tai pienryhmäkeskustelujen muodossa. Kuuntelija väsyy nopeammin kuin puhuja. Maksimipituus aikuisillakin 30 minuuttia. Muutoin torkahtavat tai matkaavat ajatuksissaan omiin maailmoihinsa.
– Keskustelussa hyvät avoimet kysymykset ovat tärkeitä. Mutta opettajan on osattava myös kuunnella ja odottaa.
– Pienryhmiä voi käyttää hyvin monella eri tavalla. Rinnasteisesti - kaikki tekevät samaa. Työnjakoisesti- - joka ryhmällä oma osatehtävä. Osittain rinnasteisesti - puolella ryhmistä sama tehtävä muilla eri. Tsoryhmätyönä - homogeeniset ryhmät - eritasoiset tehtävät. Kiertoryhmätyönö - kaikki ryhmät tekevät samat tehtävät vuorollaan kussakin työpisteessä.
– Hyvä oli myös idea siitä, kuinka ryhmien työ olisi fiksua purkaa. Jos ryhmillä on eri tehtävät, ei esitellä kaikkia yhteen pötköön, vaan tehdään välillä muuta. Jos taas kaikilla on
sama tehtävä, kukin ryhmä nostaa esiin vuorollaan yhden asian. Purku loppuu, kun enää ei tule uutta. Näin kaikki ryhmät saavat esittää havaintojaan.
– Kirjoitelmissa on valinnan varaa: avoimet lauseet (vain alku…), essee, kirje, sanakirja,runo, ajatelma, lukijan palstan kirjoitus, henkilökohtaista ja vapaa assosionti (miellekartta). Ainut tapa purkaa kirjoitelmia ei ole, että luetaan ne vuoronoperään. Opettaja voi kertoa yleisvaikutelman. Hän voi tehdä tuloksista tiivistelmän. Niitä voidaan lukea pienissä ryhmissä. Niiden pohjalta voidaan tehdä tehtäviä.
– Draama esitellään tosi monipuolisena työtapana. On Morenon kehittelemät psykodraama (terapia) ja sosiodraama (opetus). Jälkimmäisen avulla voidaan käsitellä ristiriitatilanteita.Draamassa toiset oppivat tekemisen ja kokeilun, toiset samastumisten kautta. Prosessia on kolme vaihetta: 1. Lämmittely (tutustutaan toisiin ja aiheeseen, keskustelu aiheesta,harjoituksia esim. roolinvaihto, kuuntelu, itsensäilmaisu, leikkejä) 2. Työskentely joko päähenkilökeskeinen sosiodraama (tavoite-päähenkilö ymmärtää paremmin) tai ryhmädraama (voi valita itse rooleja, ohjaaja huolehtii, että kaikki olennainen tulee näyttämölle. Hän voi myös pysäyttää toiminnan). 3. Jakaminen
(pienissä ryhmissä tai ringissä).
– Draaman tekniikoina esitellään:
- Oman elämäntilanteen näyttäminen (oma tulkinta asiasta näytetään )
- Tyhjä tuoli
- Roolityöskentely ja roolin vaihto (lämmitellään esim. haastatelemalla)
- Mallin antaminen (spontaanisti joku kun toinen ei keksi)
- Peilaaminen (toinen toistaa- näkee itse mitä on tehnyt)
- Tuplaaminen (selän taakse, puhuu ajatuksia)
- Yksin puhuminen ja sivuun puhuminen (ajattelee ääneen - mitä muiden ei ole tarkoituskuulla, jälkimmäisessä kuulosuoja fiktiivisesti)
- Konketisointi (näytä kuinka olet vihainen)
- Maksimointi
- Kuvapatsaat
Kirjoittajasta
Ilpo Vuorinen on koulutukseltaan teologian lisensiaatti ja pappi.Toimittuaan lähes 20 vuotta kirkon tehtävissä mm. Turun arkkihiippakunnan pääsihteerinä hän perusti vuonna 1987 oman yrityksen: Työyhteisön koulutuspalvelu Resurssin. Vuorinen on lisäksi toiminut
työyhteisökonsulttina ja johtamistaidon kouluttajana.
Resurssin kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.kolumbus.fi/resurssi/
Ilpo Vuorisesta sen sijaan ei googlettamalla löydy tietoja vuoden 2001 jälkeen. Vuonna 2002 on ilmestynyt hänen suomentamansa teos: Oikea vuori: mitä Everest opetti menestymisestä ja elämänarvoista? (Jim Hayhurst).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti