Sallila, Pekka ja Vaherva, Tapio (toim.)(1999). Arkipäivän oppiminen. Kansanvalistusseura ja Aikuiskasvatuksen Tutkimusseura. Aikuiskasvatuksen 39. vuosikirja.2.painos
Pähkinänkuoressa: Jo ainakin 20 vuotta sitten näytetään heränneen siihen, että koulumaisen, organisoidun oppimisen rinnalla aikuiskasvatustieteessä tulisi kiinnostua arkielämän oppimistilanteiden tutkimisesta.
Perheen piirissä, työssä ja muussa yhteiskunnallisessa toiminnassa tapahtuva kokemusperäinen oppiminen on sitä paitsi vanhin oppimisen muoto.
Aikuiskasvatuksen käytännön toiminnassa tulisi kehittää arkielämään yhä fiksumpia oppimismahdollisuuksia. Erilaisten oppilaitosten ulkopuolisten oppimisympäristöjen tuottamat tiedot, taidot ja osaamisen tulisi ottaa paremmin huomioon.
Kirjassa väitetään, että muodollisen koulutuksen rooli uusien tietojen välittäjänä ja merkityksellisten oppimiskokemusten tuottajana on jatkuvasti vähentynyt .
Näkökulma innostaa kirjan tekijöitä keksimään sille nimiä: Arkipäiväoppiminen. Informaali oppiminen. Elinikäinen oppiminen. Luonnollinen oppiminen. Itseohjattu oppiminen. Spontaani oppiminen. Itseohjautuva oppiminen. Biograafinen oppiminen (elämänkokemuksista)...
Samalla oppimiskäsitys muuttuu (tai minusta laajenee). Oppiminen on perinteisesti ja pitkään liitetty koulutukseen, opettamiseen, tietojen omaksumiseen ja mieleenpainamiseen. Nyt - kuten Antti Kauppi ehdottaa- oppiminen tulisi nähdä laajemmin: luonnollisena osana ihmisen arkielämää, osana elämänhallintaa; taitojen hankintana ja kykynä orientoitua muuttuviin toimintaympäristöihin. Aikuiselle kaikki tilanteet ovat potentiaalisia oppimistilaisuuksia. Maiskis.
Oppiminen ja kokemus
Oppimiselle on tyypillistä kokemuksellisuus. Tapio Aitola kysyy: Mikä tekee jostakin kokemuksesta oppimiskokemuksen. On eri asia omata kokemuksia ja oppia kokemuksista.
Kokemukset muodostavat laajan tieto- ja kokemusvaraston, joka auttaa orientoitumaan ja selviytymään. Aikuisilla tämä varanto on luonnollisesti suurempi kuin lapsilla ja nuorilla.
Pelkät kokemukset eivät ole kuitenkaan vielä oppimista. Keskeistä on huomata ne, osata analysoida ja reflektoida niitä. Siis selkosuomella työstää. Kun ihmiset reflektoivat kokemuksiaan, he tulevat tietoiseksi siitä, mitä he oppivat. Merkitykselliset elämänkokemukset ovat oppimisen perustana, vaikka kaikista kokemuksia ei osattaisikaan ottaa opiksi.
Arkipäivän oppiminen
Joidenkin arvioiden mukaan noin 75 % ihmisen oppimisesta on informaalista, kokemusperäistä oppimista, joka tapahtuu arkielämän tilanteissa. Työssä. Vapaa-aikana. Kotona...
Mistä arkipäivässä opitaan? Kokemuksista. Yrittämisestä. Omista virheistä. Kirjoista. Myös tiedostamatta ( = piilo-oppiminen), tietämättään ja spontaanisti. Mutta ihmisillä voi olla myös tavoitteellisia oppimisprojekteja.
Arkipäivään sisältyvä oppiminen piiloutuu usein muihin päivittäisiin toimintoihin. Ihmiset eivät aina osaa edes kertoa, mitä ovat eri tilanteissa oppineet. Arkipäivän oppimiselle on ominaista informaalisuus, satunnaisuus ja kiinteä yhteys erilaisiin elämäntilanteisiin. Merkittäväksi koettu oppiminen on usein suunnittelematonta., eriytynyttä ja omien virheiden kautta tapahtuvaa.
Arkipäivän oppiminen työssä
Työ muokkaa tietoisuuttamme suuren osan elämästämme. On esitetty, että 80 % työaikana opitusta opitaan formaalin koulutuksen ulkopuolella, informaalisti ja satunnaisesti. Arkipäivän oppiminen a on tärkeää, vaikka sitä ei aina arvosteta.
Kuinka työpaikalla opitaan? Työpaikalla on monia oppimisen lähteitä: Saadaan kokemuksia. Sanallistetaan hiljainen tieto. Opitaan tarkkailemalla omaa ja toisten (erityisesti asiantuntijoiden) tekemistä. Kokeillen. Analysoimalla virheitä. Keskustelemalla töistä ja tehtävistä. Lukemalla manuaaleja. Muodollisessa koulutuksessa- se edelleen säilyy yhtenä oppimislähteenä. Sekä talon sisällä että ulkona. Se antaavirikkeitä. Muita kouluttamalla ja opastamalla. Mentorilta. Avoimeen tasavertaiseen suunnitteluun osallistumalla. Laadun varmistuksen yhteydessä. Palautteesta.
Kirjoittajat muistuttavat, että Ivan Illich esitti jo aikoja sitten erikseen organisoidun ja systemaattisen koulutuksen lopettamista. Suomalainen professori O.K. Kyöstiö ehdotti hänkin luopumista peinteisistä kouluista ja oppilaitoksista. Tilalle hän esitti erilaisia oppimiskeskuksia, joihin ihmiset voisivat tulla tarvitessaan erilaista informaatiolähteistöä tai ohjausta opiskelun tapahtuessa pääasiassa kotona, työpaikoilla tai muissa tilanteissa itsenäisesti.
Tässä kirjassa ollaan maltillisempia. Toisaalta emme voi olla kehdosta hautaan organisoitujen koulutustilaisuuksien piirissä. Aikuiset eivät sitä halua. Kaikille ei sitä voida järjestää. Toisaalta vähintäänkin "Lasten ja nuorten opiskelussa ja oppimisessa koulukeskeinen lähestymistapa puoltanee paikkaansa…”.
Tapio Vaherva on sekä että-mies. Arkielämän oppiminen ei riitä. Siellä ihmiselle on rajoitettu kokemuskenttä, joka tuottaa rajattuja oppimiskokemuksia. Niinpä informaali oppiminen ei korvaa vaan täydentää perinteistä formaalin koulutuksen avulla tapahtuvaa oppimista. Jukka Tuomisto mukaan erikseen organisoitua ja systemaattista koulutusta tarvitaan myös edelleen. Tie kohti oppimisyhteiskuntaa kulkee jossain koulumaisesti järjestetyn opetuksen ja arkipäiväoppimisen välillä, sopivasti ja joustavasti näitä yhdistellen. Myös aikuiset tarvitsevat aika ajoin tilaisuutta irroittautua arkirutiineista ja keskittymistä uusien asioiden systemaattiseen opiskeluun.
Seppo Niemelän mielestä perusasiat pitää edelleen oppia ja oppia hyvin, mutta muutoin painopiste siirtyy opituista sisällöistä oppimistaitojen harjaannuttamiseen. Tarvitaan oppimisen halua ja taitoa. Taitoa käyttää joustavasti formaalin, nonformaalin ja informaalin ja miksei satunnaisoppimisenkin mahdollisuuksia. Perustutkinnoista kannattaa hänen mielestään pitää kiinni ja ylipäätään opitusta olisi hyvä saada todistus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti