Kohti hyvinvoinnin pedagogiikkaa

HYVÄ päivä tänäänkin. 157 diaa valmiina, vaikka keskusteleva luento Pietarsaaressa on vasta maanantaina.
Pääsen keskusteluttamaan siellä noin sataa suomenkielistä  opettajaa ja rehtoria tosi upeasta teemasta: pedagogisesta hyvinvoinnista.

TEEMA on minulle erityisen rakas. Suhteemme alkoi  10 vuotta sitten, kun Espoon rexien koulutus-seminaariin Hanasaareen oli saatu puhujaksi professori  Kaisa Aunola.  Hän poisti silmistäni kaihin nostamalla pedagogisen hyvinvoinnin koulun uudeksi perustehtäväksi:

"Koulun perustehtävän voisi määritellä uudelleen: pedagogiseksi  hyvinvoinniksi joka voidaan mieltää (1) osaamisen hankkimiseksi niin, että (2) samalla voidaan hyvin (onnistumisen kokemus)." 

VIIMEKSI sain itse esitellä ajatuksiani ja Auroran koulun kokemuksia tästä teemasta tammikuussa 2017 Turun yliopistolla. Silloin jutun juoni alkoi siitä, että  suomalainen pedagogiikka voi huonosti. Siltä loppuu happi homeisissa koulurakennuksissa ja arvomaailmassa, jota johtavat aivojensa tilalle säästöporsaan istuttaneet poliitikot.  Oppilaat oireilevat levottomuudella, kiusaamisella ja väkivallalla. Opettajat uupuvat kohtuttomaan työmäärään ja dokumentointidiotismiin. Hallinto antaa koulun puolesta  tuhansia yhä vaativampia  lupauksia, mutta kunnat eivät  läheskään aina niiden täyttämiseen tarvittavia resursseja.

Suomalainen pedagogiikkaa on henkitoreissaan koulussa, joka pyrkii suureen ääneen yhtä aikaa liian moneen suuntaan, jonka keskeisimpienään tavoitteiden takana ei lopulta seisota ja jota ei johdonmukaisesti ja systemaattisesti johda kukaan.

TILALLE tarvitaan hyvinvoinnin pedagogiikka.  Juonen loppu kuuluu: Opetuksessa on  löydettävissä  tasapaino tehokkuuden ja hyvinvoinnin kesken. Oppilaiden on voitava opiskella ja oppia hyvin - ja samalla heillä tulee olla hyvä olla koulussa. Kun voidaan hyvin, opitaan. Kun opitaan voidaan hyvin. Oppiminen ja kouluhyvinvointi kulkevat käsi kädessä.

Jokaisen on voitava löytää oma intohimonsa ja omat vahvuutensa sen rinnalla että oppii perusasiat.  Hyvinvoinnin pedagogiikan kopernikaaninen käänne on tässä: kiinnitetään huomio tehokkuuden (oppimistulokset) rinnalla yhtä arvokkaana tavoitteena siihen, että voidaan hyvin. Tämä edellyttää, että opettaja osaa rakentaa opetukseen didaktisen, pedagogisen ja sosiaalisen suhteen. Tällöin luokka pysyy ja vahvistuu koulukunnossa eikä putoa opiskelun tilasta. Tärkein näistä suhteista on pedagoginen suhde, joka on välittävä (pedagoginen rakkaus) ja tahdikas (taito löytää hetkeen sopivat oikeat sanat). Koulun arkeen tarvitaan lisää  osallisuutta  ja yhteisöllisyyttä. Erittäin sopiva pedagogisen hyvinvoinnin työkalu on yhteistoiminnallisen oppimisen metodi.

Koulua on johdettava yhteisönä, jossa jokaisella on paikkansa. Yhteisö syntyy yhteisestä päämäärästä, työnjaosta ja koheesiosta, yhteishengestä. Henki syntyy tekemällä yhdessä ja hyväksymällä myös erilaisuus.  Koulun tulisikin olla innostumis- ja onnistumistehdas, jossa osaaminen hankitaan niin, että samalla voidaan hyvin.

Tämä onnistuu, jos opettaja ymmärtää tehtäväkseen järjestää opetus niin, että jokainen koulupäivä on mahdollisimman monelle hyvä. Että tuhansien silpputavoitteiden sijaan opettaja keskittyy  tyydyttämään lasten neljä perustarvetta:

1. tarvetta onnistua =osata (rajat),
2. tarvetta  olla oman toimintansa käynnistäjä (autonomia), 
3. tarvetta  saada välittävää huomiota itselle tärkeiltä (rakkaus) ja 
4. tarvetta  olla avuksi (=auttaa toisia) ja iloksi. 

Mallin taustalla ovat Deci, Ryan ja suomalainen Frank Martela.

Esnimmäiseen tavoitteeseen päästän, kun optimoidaan tavoitetaso (ei liian vaikeita, ei liian helppoja). Tuotetaan kokemuksia pätevyydestä. "Minä osaan!"

Toiseen tavoitteeseen päästään, kun otetaan lapset mukaan suunnittelemaan arkea ja opetusta.  Annetaan lastenkin päättää. "Minä vaikutan".

Kolmas tavoite täytyy, kun oppilaille annetaan kannustavaa palautetta (toruminen lisää kielteisiä tunteita). Kiitetään - ei tuloksesta- vaan itseohjautuvuudesta. "Minä olen arvokas".

Neljäs tavoite on saattaa jo osaavat ja vielä hapuilevat yhteen.

Ongelma on, että liian harva oppilaas  saa nuo tunteet kokea. Koulupahoinvoinnin ydin on järjestelmää ohjaavissa asenteissa. Enää ei nähdä diversiteettiä, moninaisuutta, rikkautena vaan halutaan standardeja, lisää kontrollia, niin rehtori suhteessa opettajiin kuin opettaja suhteessa oppilaisiin. Jos rehtori ei kukoista, ei kukoista opettajakaan. Jos opettaja ei kukoista, ei kukoista oppilaskaan.

Kouluissa olisikin  tehtävä tietoinen päätös ryhtyä raivaamaan tilaa  hyvinvointipedagogiikalle. Lähtökohtana olisi  ajatus, että emme toimi vain tehokkuuden ehdoilla vaan meidän on toimittava niin, että on hyvä olla. Meidän on toimittava niin, että jokainen voi löytää koulussa oman intohimonsa. Meidän on luovuttava ihanteesta, että kaikki tekevät samaa. Meidän pitäisi olla kuin jazzorkesteri. Komppaamme toisiamme, jokaisella on oma soitin ja jokainen vetää vuorollaan soolon.

SAMALLA passionilla mennään Pietarsaaressa. Bonuksena  sukellamme innostuksen käsitemaailmaan. Nyt aikaa on about 120 minuuttia.  Sessio jäsentyköön näin:

Noin 9.20  Avaus.
Teema1:  Pedagogiikan pahoinvointi
Teema2:  Kohti hyvinvoinnin pedagogiikkaa
* Koulun aikuisten pedagoginen hyvinvointi
TAUKO  15 min
* Koulun oppilaitten pedagoginen hyvinvointi
Teema 3: Ops-uudistus ja hyvinvointi
Noin  klo 11.45  Yhteenveto

JOKAISEN session jälleen varaan aikaa fasilitoidulle keskustelulle. Se on tärkeää.