Kuinka rakentaa kouluyhteisö oppivaksi? Osa 1

Päivitetty 30.4.18
MINULLE on annettu tehtävä innostaa Kouvolan kouluväkeä entisestään syventämään koulua  oppivaksi yhteisöksi. Ei auttanut muu kuin ottaa vuoden  2014 opetussuunnitelman perusteet taas esille. Niissä esitellään koulun toimintakulttuurin kehittymiselle 7 suuntaa. Ensimmäinen niistä on tämä oppiva yhteisö. Se on muuten innostava suunta. Perusteissa sitä kuvataan näin:

" Oppiva yhteisö toimintakulttuurin ytimenä 

Koulu toimii oppivana yhteisönä ja kannustaa kaikkia jäseniään oppimiseen. Oppiva yhteisö kehittyy dialogin avulla.Yhdessä tekeminen ja osallisuuden kokemukset vahvistavat yhteisöä. Tavoitteiden pohdinta, oman työn säännöllinen arviointi ja kiireettömyys edistävät yhteisön oppimista.  Sitä tukee kodeilta ja muilta yhteistyökumppaneilta saatu palaute. Oppimista edistää myös kehittämistyöstä, arvioinneista ja tutkimuksesta saadun tiedon hyödyntäminen. Pedagogisen ja jaetun johtamisen merkitys korostuu, ja johtaminen kohdistuu erityisesti oppimisen edellytyksistä huolehtimiseen. 

Oppiva yhteisö luo edellytyksiä yhdessä ja toinen toisiltaan oppimiseen. Se luo edellytyksiä myös tutkimiseen ja kokeilemiseen sekä innostumisen ja onnistumisen kokemuksiin. Yhteisö rohkaisee jokaista jäsentään yrittämään ja oppimaan myös virheistä. Se antaa sopivia haasteita ja tukee vahvuuksien löytämistä ja hyödyntämistä. Yhteisön jäseninä oppilaat voivat luoda myönteisen ja realistisen käsityksen itsestään ja kehittää luontaista kokeilun ja tutkimisen haluaan. Oppivassa yhteisössä ymmärretään fyysisen aktiivisuuden merkitys oppimiselle ja irrottaudutaan istuvasta elämäntavasta. Siinä arvostetaan työhön syventymistä, oppimisessa tarvittavaa ponnistelua ja työn loppuunsaattamista. "

Puran sitä vähän, jäsennän  ja tiivistetään. Yritän  löytää oppivalle yhteisölle ytimen. Mitkä ovat sen tunnusmerkkejä? (ja laitetaan tässä vaiheessa  muu epiikka hieman syrjään). Sanon löytämäni seutaavassa vähän omilla sanoilla (vaikka hyvin ne perusteissakin sanottu):

1. Toimitaan fyysisesti- ei istuta pulpetissa. (Tehdään oikeasti- opiskellaan asioita ei sanoja, mennään  ulos koulusta )
2. Toimitaan  yhteisönä (vs. yksittäisinä opettajina ja oppilaina), tehdään yhdessä ja otetaan mukaan. Löydetään, tunnistetaan ja hyödynnetään vahvuuksia.
3. Puhutaan ja kuunnellaan. Käydään dialogia (vrt. väittely). Pohditaan tavoitteita, arvioidaan toimintaa  ja otetaan vastaan palautetta, 
4. Opitaan tutkitusta ja kokeillusta. Opitaan toisilta ja yhdessä. Opitaan myös itse kokeilemalla, tutkimalla - ja erehdyksistä
5. Ollaan rohkeita ja sitkeitä: Haastetaan, otetaan haasteita, yritetään, rohkaistaan ja innostetaan toisia, syvennetään työhön, ponnistellaan  ja tehdään työ loppuun.
6. Jaetaan johtajuutta (myös oppilaille MH).  Johtajat ovat pedagogisia johtajia ja keskittyvät huolehtimaan oppimisen edellytyksistä.

JA jos koko juttu pitäisi tiivistää yhteen sanaan. Se olisi jazz-bänd. Siksi lastussa on tämä kuva. Jazz-bänd on ryhmä, jossa jokaisella on oma juttu (soitin, soolo) ja silti timmisti osa kokonaisuutta. Bändi improvisoi. Mutta rajatusti. Jokaisen on kuunneltava. Ja homma on täynnä iloa ja elämää.

Kuinka kääntää idea "lihaksi"?

Oppivan yhteisön idea siis innostaa minua. Mutta millaisin konkreettisin "kikoin", rakentein jne.  voisimme kehittää koulua siihen suuntaan? Kaivoin aivonystyröitäni, ja varsin  nopeasti aloin löytää jotain konkreettista valmennustilaisuuden pohjaksi.

1. Toimitaan fyysisesti- ei istuta pulpetissa. (Tehdään oikeasti- opiskellaan asioita ei sanoja)

• Exkurssiot, kasvipuutarhat, leirit, luontopolut, luontoretket, TET-jaksot...
• Koulukävelyt
• Luovat ja toiminnalliset työtavat: draama, yhteisesitykset

(Ehkä en ajattele tässä niinkään  liikkuva koulua, vaan laajemmin opsin kielellä oppimisympäristöjä. oppimista aidoissa ympäristöissä- muualla kuin luokassa - ja tekemällä oikeasti ei vain leikisti)

2. Toimitaan  yhteisönä (vs. yksittäisinä opettajina ja oppilaina), tehdään yhdessä ja otetaan mukaan. Löydetään, tunnistetaan ja hyödynnetään vahvuuksia.

• "Helpdesk"- rakenteet, avunpyynnön ja antamisen rakenteet
• Juhlat
• Koko koulun näytelmät ja muut yhteiset projektit
• Koulun ulkopuoliset oppimiskumppanit
• Kummiluokat
• Luokkahallitus, oppilaskunta, itsehallinto
• Luokkaretket, luokan yökoulut ja leirikoulut järjestelyineen
• Monet metodit: kalamalja, open space, opettaja roolissa, parityö, projektit, prosessikirjoitus, yhteistoiminnallinen oppiminen
• Moniammatillinen oppiminen
• Oman osaamisen jakaminen (alustukset ys-tuokioissa)/ Oman oppimisen esittäminen muille (Decroly)
• Pariopettajuus- yhteisopettajuus,  tiimiopettajuus, opettaja-koulunkäyntiavustaja-yhteistyö) 
• Parviäly
• Samanaikanopettajuus ( mm. Tutor-opettaja)
• Vahvuusanalyysit (esim. positiivinen CV)
• Vaihtotunnit
• Valinnan mahdollisuudet
• Yhteistoiminnalliset kokoukset
• Yhteisö- käsitteen avaamine

(Tämä on minusta The Clue nro 1. Yhdessä.)
* ”Opettaja luo koulussa olosuhteet joissa oppilaat voivat oppia yhdessä toisten kanssa." (Kauppila)
* ”Tietoja jakava opetus on alkeellinen menetelmä. ” (Ottelin)
* ”Todellista oppimista voi syntyä vain kysymyksiä tekemällä, ei jonkun toisen kysymyksiin vastaamalla.” (Inkeri Sava)

3. Puhutaan ja kuunnellaan. Käydään dialogia (vrt. väittely). Pohditaan tavoitteita, arvioidaan toimintaa  ja otetaan vastaan palautetta.

• Kohtaamiseen ja keskustelun foorumit: aika, paikka, tila
• Konkreetit tavoitteet, poijut
• Kyselyt
• Learning Cafe
• Lukuvuoden arviointi 
• Monet työtavat: opetuskeskustelu, ryhmätyö, yhteistoiminnallinen oppiminen
• Pedagoginen päivänavaus ja sen pohjalta käytävä keskustelu
• Puhumisesta puhuminen (Ulla Rasimus)
• Seuranta
• SWOT-analyysi
• Toiminnalliset vanhempainillat 
• Tulevaisuusajettelu
• Yhteissuunnittelu

(Juuri näin. Toiminnan kehittäminen tarvitsee puhumista ja puhuttamista)

4. Opitaan tutkitusta ja kokeillusta. Opitaan toisilta ja yhdessä. Opitaan myös itse kokeilemalla, tutkimalla - ja erehdyksistä

• Alan kirjallisuuden lukeminen
• Ilmapiirityö
• Monte työtavat: draama, keksivä oppiminen, omat kysymykset, oppilasesitelmät, ryhmätyö, tutkiva oppiminen, yhteistoiminnallinen oppiminen
• Omaa työtä tutkiva opettajuus (practical researcher)
• Opintopiirit
• Oppilasopettajat, oppilasagentit, "monitöörit"
• Tutkijakoulutus
• Vastaanottava oppiminen, uutta luova oppiminen
• Vertaiskasvatus eli toverikasvatus (nuoret omaksuvat asioita toisiltaan)
• Yhteistoiminnallinen, uutta luova oppiminen

(Tästä sain puhua Mexicossa. Tähän sallittakoon muutama rohkaiseva aforismi:

* " On aika hauskaa tehdä mahdottomia."– Walt Disney

* " Olen aina tehnyt sitä, mitä en osaa tehdä oppiakseni tekemään sen."– Pablo Picasso

* " Jos tietää tarkalleen, mitä aikoo tehdä,kannattaako sitä enää tehdäkään." – Pablo Picasso ) 

5. Ollaan rohkeita ja sitkeitä: Haastetaan, otetaan haasteita, yritetään, rohkaistaan ja innostetaan toisia, syvennetään työhön, ponnistellaan  ja tehdään työ loppuun.

• Asennetyö
• Vaatiminen, seuranta
• Volitio, tahto (päätös- aloittaminen- jatkaminen- loppuunsaattaminen)

(Ehdottomasti näin. Sisu)
* " Ei riitä, että uskoo johonkin asiaan. Pitää uskoa, että jaksaa nähdä vaivan sen toteuttamiseksi." Saku Tuominen
* "Motivaatio ei yksin riitä tulosten saavuttamiseen. Hyvin suunniteltu ei ole edes puoliksi tehty. Lisäksi tarvitaan volitiota (tahtoa)…taitoa pannaan toimeen." Ria Parppei

6. Jaetaan johtajuutta (myös oppilaille MH).  Johtajat ovat pedagogisia johtajia ja keskittyvät huolehtimaan oppimisen edellytyksistä.

• Ajankäytön priorisointi
• Johtamisrakenteet: tiimit, johtoryhmät, vastuualueet
• VES-resurssien oikein suuntaaminen

(Ehdottomasti näin. Kunpa kunnissa ymmärrettäisiin.)

Oppivan yhteisön monet tasot

Lopuksi on hyvä kerrata kaikkien tuntema fakta: Oppiva yhteisö toimii monella tasolla:

• Elementaarisin taso on yksilö. Oma pää on pantava kuntoon.
• Luokan/opetusryhmän sisällä tätä tukeva rakenne on kotiryhmä ja vaihtuva ryhmä. Tällä tasolla voidaan pitää esim. luokan omia tunteja (oppilaat rakentavat ohjelman). Tällä tunnilla voi kokoontua myös  luokkahallitus/luokan tuomio-istuin. Luokan sisällä voi olla osaamisagentteja, jotka auttavat toisia omalla osaamisalueellaan.
• Luokka-aste voi toimia isona opetusryhmänä, jossa jaetaan opettajien osaamista muillekin kuin vain oman luokan oppilaille. Pari- tai tiimiopetuksessa voidaan eriyttää opetusta niin taitojen kuin opettelutavan suhteen. 
• Koulun tasolla voidaan palkata R-opettajia, joilla on erityinen vahvuus. Opettajat voivat organisoida yli luokkarajojen projektiryhmiä. Vanhemmat oppilaat voivat toimia nuorempia kummeneina. Nohevimmat oppilaat voivat skaalata osaamistaan muille ja alempien luokkien oppilaille. Jostain asiasta innostuneet ja osaavat voivat pitää mm. KiKy-tuokioita. Oppilasagentit voivat opettajaa paitsi oppilaita myös opettajia.
• Kunnan tasolla voidaan  voidaan jakaa eri kouluissa huomattua osaamista. Koulujen kesken voidaan vaihtaa  ideoita yhteisissä koulutustilaisuuksissa. Toisten koulujen TVT-velhot voivat kouluttaa muita. Voidaan  järjestetty koulumessuja, joissa myös oppilaat näkevät toisten koulujen toimintaideoita. Tietyistä asioita innostuneille  rehtoreille ja opettajille voidaan luoda  PLC-ryhmiä. Kuntaan voidaan luoda erityinen oppimiskeskusverkosto.
• Valtakunnan tasolle voidaan rahoittaa erilaisia kehittämisverkostoja, joissa kokeillaan uutta ja jaetaan kokemuksia. Tällaisia ovat olleet mm. 90-luvun akvaarioprojekti, 2000-luvun Kelpo-hanke ja esim. 2010-luvun Majakka-verkosto. 
• Kansainvälisellä tasolla jaetaan hyviä käytänteitä (vrt. HundrEd) ja etsitään niitä yhteisillä tutkimus- ja kehittämishankkeilla ( esim. NPDL).

Apulaisoikeusasiamies tukisti Espoon sivistystoimea erikoisesta syystä

23.1.2018 teki apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin  Virve Toivosen esittelystä mielenkiintoisen päätöksen. Ratkaisun otsikko on:

"Lapsen kuuleminen koulun loma-ajoista" 

Apulaisoikeusasiamies avaa asiaa näin:

" Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Espoon kaupunki suunnitteli muutoksia koulujen loma- ja työaikoihin. Koulujen työ- ja loma-aikaan liittyvät päätökset koskevat lapsia ja vaikuttavat lapsen oikeuteen lepoon ja virkistykseen. Koska asiasta ei ilmennyt, miten lasten oikeudet oli huomioitu valmistelussa, otin eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain 4 §:n nojalla omana aloitteenani tutkittavaksi, miten asiassa on selvitetty lasten mielipiteitä ja onko päätösten lapsivaikutuksia arvioitu."

Asiassa hankittiin Espoon kaupungin sivistystoimen selvitys ja lausunto. Sen mukaan
Espoossa on vakiintuneesti selvitetty nuorten mielipide pyytämällä Espoon nuorisovaltuuston lausunto ennen loma-ajoista päättämistä. Näin tehtiin myös syksyllä 2017. Eri päätösvaihtoehtojen lapsivaikutuksia on arvioitu Espoon sivistystoimen mukaan valmistelun aikana käydyissä keskusteluissa. Mutta tämä ei tyydytä apulaisoikeusasiamiestä, vaan hänen mukaansa

"...lasten perus- ja ihmisoikeuksia olisi nähdäkseni kuitenkin paremmin toteuttanut menettely, jossa olisi turvattu kaikkien lasten osallisuus ja mahdollisuus ilmaista mielipiteensä kaikille lapsille sekä nimenomaisesti arvioitu päätöksen lapsivaikutuksia."

Ratkaisuaan hän perusteli pykälillä  :

Perustuslain 6 § 3 momentti.  Perustuslain 14 § 4 momentti.  Perustuslain 2 § 3 momentti. Ihmisoikeussopimukset. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artiklan 1 kohta. Lapsen oikeuksien sopimusta valvova lapsen oikeuksien komiteaYleiskommentti No 1, kohta 8.). Perusopetuslain 47 a § ja lukiolain 27 §. Lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artikla Lapsen oikeuksien komitean  lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöön-panotoimia koskeva yleiskommentti No 5 (kohdat 45-47) ja  Yleiskommentti No 14, kohta 43. 

Ja päätös kuului:

" Edellä lapsivaikutusten arvioinnista esitetty huomioon ottaen en ole voinut vakuuttua siitä, että Espoon kaupungin sivistystoimi on riittävällä tavalla arvioinut koulujen loma- ja työaikoja koskevien päätösten lapsivaikutuksia, kun arvioinnin toteuttamisesta, siinä huomioon otetuista seikoista tai sen tuloksesta ei käytössäni ole ollut mitään tietoja."

Apulaisoikeusasia toteaa vielä, ettei vaikutusten arviointi ole itsetarkoitus, vaan tavoitteena on aina tuoda lisää tietoa päätöksentekoon.  Kun kaikilla päätöksen kohteena olevilla lapsilla on ollut mahdollisuus osallistua, arviointi tuo näkyväksi myös erilaisessa tilanteessa olevien lasten ja nuorten tarpeet.

Tuhma Espoo ei saanut rangaistuksia. Lopuksi apulaisoikeusasiamies toteaa:

"Saatan edellä kohdissa 3.1 ja 3.2 esittämäni käsitykset Espoon kaupungin sivistystoimen tietoon. Tässä tarkoituksessa lähetän heille jäljennöksen tästä päätöksestäni."

Asia ei tietysti minulle  kuulu, muttaonkohan eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle liian vähän oikeita töitä. Tai onko niitä niin paljon liikaa, että arkijärki unohtuu.

PÄÄTÖS löytyy osoiteesta: http://www.eduskunta.fi/eoaratkaisut/eoak+6196/2017

Huikeita ajatuksia. Osa 1: Dialogi ja Logos

AIKA ajoin törmää huikeisiin oivalluksiin. Niin viisaisiin ajatuksiin, että ne haluaa ehdottomasti jakaa.

Tänään haluan jakaa Urpo Harvan ajatuksia dialogista siis keskustelusta. Lähteenä on teos:

Ruusala, Väinö. (toim.) (1974).  Ryhmätyö aikuisopetuksessa. 4. painos. Forum-kirjasto. Helsinki: Tammi

Ensimmäinen painos ilmestyi jo vuonna 1965. Teoksen aivan lopussa on Urpo Harvan essee otsikolla "Kasvatus ja keskustelu".  Se kolahti.

HARVAN mukaan keskustelusanan kreikkalainen vastine on dialogos. Dia = läpi, halki. Logos = on kreikan kielen syvämielisimpiä sanoja. Sana. Ajatus. Järki. Sanominen. Puhuminen

Jotta ihminen voi keskustella,  tarvitaan ihmiskäsitystä, jossa ihminen on  zoon logikon, looginen olento = järkevä ja puhuva olento.

Harva on humanisti, ja humanisti  ajattelee, että kaikille ihmisille on ominaista ”järkipuheisuus”
Jokainen osaa puhua järkeviä. Tähän kuuluu oleellisesti, että ketään ei tule kohdella keskustelussa pelkästään välineenä (Kant), siis jokaisen kanssa voidaan (aidosti) keskustella. Keskustelu on paitsi puhumista myös kuuntelemista: halua ja kykyä ymmärtää, mitä toinen sanoo.

Keskustelun vääristymiä ovat: Julistaminen. Väittely. Tukahduttaminen. Vaikeneminen

Keskustelun iso ongelma on kieli.  Luulemme, että sanat tarkoittavat meille samaa. Siksi Sokrates halusi selkeyttää käsitteitä.

Toinen ongelma on  puhuva ihminen ihminen. Deskriptiivisesti puhuva ilmaisee puhtaita tosiasioita. Mutta emme aina puhu niin. Käytämme kieltä myös väärin. Propagandistisesti puhuva  pyrkiikin vaikuttamaan  toisiin. Ihminen joka on käsityksissään vuorenvarma, ei halua eikä oikeastaan voikaan niistä keskustella, hän pystyy vain julistamaan. Hän ilmoittaa totuuden kuin Jumala. Kieli voi olla myös keino salata ajatuksia.

Harva on vahvasti sitä mieltä,  että me ihmiset pystymme keskustelemaan (kaikkien) toisten kanssa. Mutta meidän on kunnoitettava logosta: jokaisen oikeutta  esittää oma ajatuksena avoimesti ja ilman pelkoa.

Tähän oikeuteen liittyy velvollisuus esittää kantansa tueksi rationaalisia  argumentteja sekä alttius kuunnella sitä kritiikkiä, mitä toisella on esitettävänä näitä argumentteja vastaan. Tämä on vaikeaa paitsi intellektuaalisesti myös emotionaalisesti. Logoksen kunnioituksen kun kuuluu myös valmius luopua niistä mielipiteistä, joiden  kritiikki osoittaa nojautuvan virheellisiin rationaalisiin argumentteihin.

Voiko viittaamalla ahkerasti nostaa todistusarvosanoja?

Hesarissa oli  muutama päivä sitten juttu Hiidenkiven koulusta, jossa tehdään hyvää työtä.

Kun linkkasin juttuun, kommentoin FB:ssä, että muuten hyvä, mutta viittaamisen huomioon ottaaminen olisi opsin vastaista.

Olen itse lukenut (tulkinnut) ops-tekstiä  niin, että innostusta, yrittämistä, kiltteyttä,  temperamenttia (johon kuuluu mm. aktiivisuus) ei oteta todistuksia kirjoitettaessa huomioon, vaan että arvosanan tulisi perustua  oppiaineen tavoitteiden saavuttamisen tasoon, ja arvion pohjana tulisi olla  luotettavaa näyttöä.

Eilen syntyi vilkas keskustelu, johon ilokseni osallistui myös perusteiden "äiti" Irmeli Halinen. Harmikseni :-) hän oli eri mieltä kanssani. Hänestä viittaaminen - kuten vihkotyökin   voidaan ottaa huomioon   arvosanassa. Sitä ei ainakaan kielettä.

Turpiin saatuani, kaivoin kirjan esille. Perusteissa todellakin sanotaan, että arviointi kohdistuu oppimiseen, työskentelytaitoihin ja käyttäytymiseen.  Näin s. 49 kohdassa Työskentely arvioinnin kohteena: 

...  Opetuksessa tuetaan oppilaiden itsenäisen ja yhdessä työskentelyn taitoja. Työskentelytaitoihin sisältyvät myös taito suunnitella, säädellä ja arvioida omaa työtään, taito toimia vastuullisesti ja parhaansa yrittäen sekä taito toimia rakentavassa vuorovaikutuksessa. 

Viittaminen on Halisen näkemykseen mukaan – vaikka ei  varsinainen työskentelytaito –  niin osoitus taidosta toimia rakentavassa vuorovaikutuksessa.

Teksti jatkuu:

... Työskentelyn arviointi on osa oppiaineissa tehtävää arviointia ja arvosanan muodostamista. Arviointi perustuu oppiaineiden ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien tavoitteiden sisältämiin työskentelyn tavoitteisiin...  

Lisäksi luen: Opetuksen järjestäjä päättää:

- arviointikäytännöt (miten huolehditaan siitä, että ko. kokonaisuuksissa (kyse siis monialaisista oppimiskokonaisuuksista MH) osoitetut työskentelytaidot ja muu osaaminen otetaan huomioon kokonaisuuden toteuttamisessa mukana olevien oppiaineiden arvioinnissa)

ERINOMAISEN mielenkiintoista.

Kaikille oppiaineille on  laadittu selkeät taulukot, joissa on 6. ja 9. luokan kohdalla tuon oppiaineen tavoitteet, arvioinnin kohde ja arvosanan 8 osaaminen. Nämä  on laadittu tukemaan sitä, että eri kouluissa annettavat arvosanat olisivat vertailukelpoisia. Kun lukee ainekohtaisia sivuja, niissä todistusarvosana annetaan osaamisen perusteella.

Kuudennen luokan arvioinnin osalta luen:

Ympäristöopin sanallista arviota tai arvosanaa antaessaan opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää ympäristöopin valtakunnallisia arviointikriteereitä.

s. 265 Antaessaan musiikin sanallista arviota tai arvosanaa opettaja arvioi oppilaan osaamista suhteessa paikallisessa opetussuunnitelmassa asetettuihin tavoitteisiin. Määritellessään osaamisen tasoa 6. vuosiluokan lukuvuositodistusta varten opettaja käyttää musiikin valtakunnallisia arviointikriteereitä. 

Päättöarvioinnin osalta luen

Maantiedon osalta s, 387: Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso maantiedon valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin.  

NÄEN siis ohjeistuksessa ristiriidan. Toisaalla lukee, että arvosana perustuu osaamiseen. Toisaalla lukee, että oppimisen lisäksi huomioon otetaan työskentelytaidot (mm. mainitut taito toimia vastuullisesti ja parhaansa yrittäen sekä taito toimia rakentavassa vuorovaikutuksessa).

Ristiriita näkyy myös siinä, että toisaalta s. 48 lukee

"Oppilaita ja heidän suorituksiaan ei verrata toisiinsa eikä arviointi kohdistu oppilaiden persoonaan, temperamenttiin tai muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin." 

Toisaalta mainitut: taito toimia vastuullisesti ja parhaansa yrittäen sekä taito toimia rakentavassa vuorovaikutuksessa, ovat henkilökohtaisia ominaisuuksia ja sidoksissa temperamenttiin. Liisa Keltikangas-Järvinen (2006)  listaa temperamentin osa-alueiksi mm. seuraavat (boldasin  ne osa-alueet, jotka mielestäni ovat keskeisiä ns.  tuntiaktiivisuudessa)

• sensitiivisyys,
• aktiivisuus, 
• sopeutuvuus, 
• sosiaalisuus, 
• emotionaalisuus, 
• mieliala, 
• intensiivisyys, 
• lähestyminen/ välttäminen, 
• rytmisyys, 
• häirittävyys (tarkkaavuuden kesto), 
• sinnikkyys, 
• elämyshakuisuus, 
• riskin välttäminen ja  
• palkintoriippuvuus.  

Vuonna 2014 hänen listansa oli tällainen:

•  Suhtautuminen uusiin asioihin: uteliaasti vai varautuneesti.
• Tunteiden sävy ja tunneilmaisujen tyyli ja voimakkuus: onko ihminen tavallisesti hyväntuulinen ja aurinkoinen, vai alakuloinen, huolestunut tai ärtyisä.
• Ärsytyskynnys: millaisista asioista ja miten herkästi emootiot heräävät.
• Emootioiden ilmaisun voimakkuus: jotkut käyvät läpi voimakkaita tunnetiloja ja toiset ovat koko ajan tyyniä.
• Suhtautuminen muutoksiin: joustavuus vai rutiineihin turvautuminen.
• Sosiaalisuus: haluaako ihminen hakeutua aina muiden seuraan tarpeesta olla pidetty, vai haluaako hän olla mielummin yksin eikä välitä mitä muut hänestä ajattelevat.
• Rytmisyys eli järjestelmällisyys: biologisten vuorokausirytmien säännöllisyys, ilta- tai aamu-unisuus, sekä helppous tai vaikeus pitää elämässä yllä säännöllisyyttä ja järjestystä.
• Sensitiivisyys: herkkyys ulkoisille ärsykkeille, johon kuuluu kipuherkkyys sekä kärsiminen melusta, kuumasta, kylmästä ja vaatteiden hankaamisesta. Sensitiivisyyteen kuuluu myös kyky tai kyvyttömyys havaita ja tulkita sosiaalisia tilanteita ja toisen ihmisen tunteita

Näen siis, että toisessa kohdassa perusteet kieltää näiden asioiden arvioinnin, toisessa kohdassa velvoittaa ottamaan ne huomioon todistusarvosanaa annettaessa. Jos  näin on, on kysyttävä kumpi arvosanan antamista koskeva  ohje on vahvempi. Joka tapauksessa tätä kohtaa arviointiohjeistuksessa olisi mielestäni aihetta täsmentää oppilaiden oikeusturvan takaamiseksi.

Minne koulu oli menossa vuonna 1989? Osa 2

JATKAN mainiosti 1980-luvun pedagogiikkapuhetta mieleenpalauttavan teoksen esittelyä. Kyseeessä on  siis kirja:

Lahti, Pirkko ja Keinonen, Mirja (toim.). (1989). Minne koulu on menossa?  Keskustelukirja. Suomen Mielenterveysseuran julkaiusuja.  Forum-kirjasto. Helsinki: Tammi.









Ensinnäkin kehuja kirjan dialogisesta rakenteesta. Siinä on noin 5 pääteemaa:

1. Koulun tilannekatsaus, 
2. Koulun toimintaedellytykset ( kasvatuksen ja opetuksen sisältö), 
3. Koulu työyhteisönä, 
4. Oppilashuolto  ja  
5. Koulutyön solmut, karikot ja utopiat.  

Kustakin teemasta on 1-2 pohja-artikkelia ja sitten 1-2 kommentoivaa esseetä ( kursiivilla). Pääosin kommentit ovat kannustavia, mutta osassa on kyllä reipasta kritiikkiäkin. Kirjoittajajoukkokin on komea. Aakkosjärjestyksessä:

Sirkka Ahonen, Terttu Arajärvi,  Matti Bergström, Juha Hiekkataipale, Taina Hietavuo, Kauko Hämäläinen, Martti Hölsä, Veikko Jurama, Alli Kantola, Pirkko Kantola, Olavi Ketonen, Leena Kurki, Erkki Lahdes, Pirkko Lahti,  Erno Lehtinen,  Reija Lehtomäki, Paavo Malinen, Annikki Mikkonen,  Kaarlo Multimäki, Veli Nurmi, Mikko Ojala, Sinikka Ojanen, Anita Olkinuora, Erkki Olkinuora, Raimo Pälviä, Olavi Räsänen, Markus Saari, Hannele Salminen, Markus Sauri, Ilkka Simolin, Kaarina Suonio, Matti Taalas, Kari Tuunainen, Ritva Uusitalo, Otso Vilhonen, Eila Wiegand,  Reijo Wilenius, Anneli Yrjänäinen  (Boldasin itselle aiemmin tutut). 

He ovat kaikki olleet mukana  Suomen mielenterveysseuran asettama koulun mielenterveyttä pohtineen työryhmän työssä.

Täman 2-osan aluksi hahmottelen  kirjan mieleenpalauttamaa kuvaa 1980-lukua pedagogisen keskustelun teemoista.

Kultaiset vuodet

ELIMME  tuolloin ripeän koulunuudistuksen aikaa. Kaikki vuosiluokat olivat siirtyneet käymään  peruskoulua vuoteen 1980  mennessä. Vuonna 1983 oli säädetty peruskoululaki ja seuraavana vuonna annettiin peruskouluasetus. Vuonna 1985 kouluhallitus julkaisi POPSin korvanneen uuden opetussuunnitelman. Moni asia muuttui.

Keskitettyä valtaa purettiin ja siirrettiin lääninhallituksille  ja kunnille. Kouluihin tuli johtokunnat.

Kaikille oppilaille taattiin jatko-opintokelpoisuus; tasokurssit poistettiin ja tilalle tuli tuntikehysjärjestelmä. Opetusryhmiä pienennettiin. 10-luokka tuli mahdolliseksi. Opettajat saivat lukea palkkaukseensa tunteja opetuksen suunnittelusta sekä  kodin ja koulun yhteistyöstä.

Alettiin puhua koulujen sisäisestä kehittämisestä. Haluttiin edetä  kohti itseuudistuvaa, ympäristön haasteisiin reagoivaa ja myös ympäristöä muuttavaa koulua. Haluttiin "omaleimaisia kouluja, jotka voisivat kokea joillakin alueilla olevansa  parhaita Suomessa, olkoon se sitten joidenkin tiedollisten tavoitteiden saavuttamisessa, urheilussa, taideaineissa,  musiikissa tai vaikkapa juhlien tai leirikoulujen järjestämisessä." Korostettiin opettajien vapautta.

Pedagogiikka pehmeni. Opettajat innostuivat eheyttämisestä. Sanallisen arvioinnin käyttöä laajennettiin. Oppilaanohjaus tapahtui   eri oppiaineiden opettamisen yhteydessä kolmannelta luokalta alkaen.  Osa-aikainen erityisopetuksen suosio kasvoi.

Rehtorien asema pedagogisina johtajina korostui. "Koulu seisoo tai kaatuu johtajansa mukana." Ja heille alettiin myös järjestää koulutusta.

Huomiota kiinnitettiin koulurakennuksiin fyysisinä, psyykkisinä ja sosiaalisina ympäristöinä. Moni uskoi yhä nimikkoluokkiin. "Oppilaiden tulee tuntea jokin luokka omaksi luokakseen". Kaikki eivät olleet innostuneita monitoimitila-ajattelusta. Uskottiin, että liian iso koulu hukuttaa lapset! Keksittiin käsite "pihapedagogiikka".

Oppilashuoltoryhmiä alkoi syntyä. (Niiden perustamista suositeltiin).  Opettajilla oli säädetty vaitiolovelvollisuus ja toivottiin, että  opettajat saisivat oppilaista sellaista tietoa, joka auttaa heitä onnistumaan kasvatus- ja opetustyössä heti alusta alkaen. Koulupolun saumavaiheissa alettin tehdä yhteistyötä.

Vaikuttaa niin  monella tasolla kultaisilta vuosilta, ja sellaisina ne itsekin muistan.  Mutta  ajassa- ja tässä kirjassa - oli myös kritiikkiä tuolloista koulunpitoa kohtaan.

Koulun kritiikkiä

Heti kirjan  alussa todetaan: koulu on merkittävä lapsen kehitystä tukeva tai haittavaa tekijä.  Ja myöhemmin: Yhä oli "liikaa oppiaitoksia, joissa oppilaiden rankaisemisesta  ja kurinpitoasioiden käsittelystä on tullut keskeinen asia."

Yksi vihaisimmista oli Matti Bergström. Hän muistutti: "Koulu ei ole elämälle välttämätön. Tämä on syytä ottaa lähtökohdaksi kaikessa koulua koskevassa keskustelussa." 

Kasvatuspäämäärä ja tavoitteet

Kritiikkiä esitettiin koulun kasvatuspäämäärästä: Bergströmin mukaan "kasvatamme lapsistamme arvoinvalideja... Koulu hyljeksii niitä aineita, jotka kasvattavat lapsen ja nuoren aivojen arvokapasitteettia: taideaineita, uskontoa, filosofiaa, psykologiaa, kaunokirjallisuutta, käsitöitä jne.  Näistä aineista on tullut hanttiaineita. Ne ovat itseasiassa ”arvoaineita”. Mistä johtuu koulukasvatuksen vinoutuminen: Ainoa selitys lienee, että  lapsi halutaan kasvattaa ”osaavaksi”, siis työelämään tekeväksi ja tietäväksi jäseneksi."

Erkki Olkinuora analysoi perinpohjin peruskoulun tavoitteita, ja päätyi paradoksiin: Opetussuunnitelman yhteiskuntapainotteisuus on kasvanut, vaikka puheissa on painotettu oppilaskeskeisyyttä (POPS I). Käytännössä  ihanteena oli  menestyvä, kilpaileva ihminen  ja tuottava ihminen. Syntyy piilo-opetussuunnitelma ja kätketty pedagogiikka: ristiriita ihannetavoitteiden ja  toteutuneiden asiantilojen välillä. (Palaan Olkinuoran artikkeliin yksityiskohtaisemmin osassa 3).

Myös Anja Kallio vaati enemmän tilaa ihmiseksi kasvulle: Koulussa " voitaisiin opastaa ymmärtämään itseään, toisia, tunteita ja asenteita eli yleensä ihmiselämää ". Hän  ehdotti ihmistuntemuskasvatusta  peruskoulun oppisisältöihin.

Tietokeskeisyys

Koulu oli lisäksi liian tietokeskeinen. "Tietokeskeinen ihmiskäsitys unohtaa  aivojen valinta- eli arvokapasiteetin kehittämisen". Opettavia asioita oli liikaa.  "Meidän koulumme suurimpia ongelmia lienee edelleen epämielekkään tiedon paljous… uskotaan, että pitäisi tietää kaikenlaista lähes kaikesta", kirjoittaa Jurama.

Mutta ei siinä vielä kaikki tietoon liittyvä moite.   Erno Lehtisen mukaan koulutyö painottui  liikaa irrallisten yksittäistietojen opettamiseen Yksittäisiä asioita opetetiin siten, kuin juuri niiden olisi tarkoitus jäädä muuttumattomina oppilaiden muistiin, vaikka  koulun päätyttyä oppilas muistaa vain hyvin pienen osan niistä erillisistä asioista, joita hän on 9 kouluvuoden aikana oppinut. Paavo Malinen komppasi: "Näinhän tilanne on. Olen myös itse tutkimuksissa todennut, että koulussa ei saavuteta paljonkaan pysyvää tietoa."

Pinnallisen irtotiedon pänttääminen on koulutyön keskeinen sisältö. Tekstiä ymmärretään, mutta ei sen takana olevaa todellisuuden ilmiötä. "Koulu palkitsee oppilaita, jotka automatisoivat mahdollisimman nopeasti  varman näköisiksi mekaanisia puutteelliseen ymmärrykseen perustuvia suorituksia. "

Syntyy kulttuuri, jossa opettajat opettavat asioita, joita eivät itse hallitse ja jossa oppilaan tärkeä menestymisstrategia on oppia nopeasti tietojen ja taitojen kulisseja. Syylliseksi Lehtinen nostaa myös oppimateriaalin: "1960/70 muotoutui aivan uuden tyyppinen oppimateriaali, joa vaikutti peruskoulun opetuskäytäntöihin: vanhat lukemistotyyppiset oppikirjat korvautuivat materiaalipaketilla, jonka sisään oli rakennettu… ns. opetusteknologiseen malliin perustuva didaktinen toimintaohjeisto. Tarkat tavoiteet, pieniin askeliin ositetut oppisisällöt. Välitön evaluaatio ja palaute. Oppikirjat esittävä luetteloita asioiden nimistä, työkirjat saattavat oppilaat itse  kontrolloimaan näiden luetteloidan muistamista ja formatiiviset valmiskokeet varmistavat tarkasti, objektiivisesti ja mahdollisimman välittömästi lopputuloksen. Koko tätä prosessia ohjataan opettajan oppaan yksityiskohtaisilla neuvoilla."

Lehtinen ei myöskään  uskonut , että "ajankohtainen pyrkimys eheyttää opetusta muodostamalla integroituja opetuskokonaisuuksia eri oppiaineiden sisällöistä olisi riittävä ratkaisu." Se ei hänen mukaansa syvennä oppilaille muodostuvia tiedon ja toiminnan rakenteita. Oppiaineiden oma struktuuri hajoaa. Toisaalta Olkinuora taas kannatti kokonaisuuksia: oppiaineiden erillisyys on kaavatuksen kahle, jossa kokonaisuudet pirstoutuvat.

Työtavat ja arviointi

Myös työtapoja kritisoitiin:  Koululaitoksemme oli "säilynyt hämmästyttävän opettajakeskeisenä." Opetusta tulisi uudistaa yksilöllisen opetuksen suuntaan. Lapset tarvitsevat toimintaa. (Muutoin työtapoja ei kirjassa juuri tarkasteltu)

Arvioinnista oltiin montaa mieltä.  Wileniuksen mukaan peruskoulun arviointi oli  1970-luvulta alkaen hiljalleen siirtynyt oppilasmyönteisempään suuntaan. Mutta hänkin ihaili enemmän
steinerkoulun sanallista arviointia.  Toisaalta vuoden 1985 oppilasarvioinnin ohjeet olivat epäselvät."Yksilöllinen  tavoitepohjainen arviointi antaa mahdollisuuden arvioida oppilasta lähes millaisin arvsanoin tahansa.  Käyttäytymisen osuutta korostetaan oppiaineidenkin arvosanaa annettaessa. Kuitenkin käyttäytymisestä ja huolellisuudesta  on omat arvosanansa- ei tosin päästötodistuksessa." Siitäkin muistutettiin, että peruskoulussa arvostelun keskeinen tehtävä näyttää olevan lukion oppilasvalinta. (Tarkastelen arviointia tarkemmin osassa 3)

Oppilashuolto ja erityisopetus

Oppilashuollon työntekijöiden roolia koulun kentässä haluttiin muuttaa.  Perinteinen oli yksilöön kohdistuva työote (oppilastapausten hoito).  Kohteeksi haluttiin koulun ihmissuhdeverkosto, jolloin työssä korostuisi enemmän oppilashuoltoryhmän kuin yksittäisen oppilashuollon työntekijän rooli.

Erityisluokkien ja -koulujen asemaa alettiin kyseenalaistaa.Integraation toisten joukkoon olisi viimeistään tapahduttava 10-luokan vaiheessa. "Kun oppilas siirettään sopeutumisvaikeuksien vuoksi erityisluokkaan, se palvelee tuon oppilaan etua. Vai palveleeko?  Suojellaanko ehkä enemm inkin muita  luokan oppilaita? Mikä on se ratkaisu, joka toteuttaa molempien edut", kysyi Markus Saari.  "Mielestäni erityisoppilaita ei pidä siirtää muista oppilaista eristettyyn kouluun", vastasi Olavi Ketonen. Vaikeavammaisille tuli mahdolliseksi saada koulunkäyntiavustaja.

Valta ja opettajankoulutus

Käsitykset siitä, kenellä on valta koulussa, vaihtelivat. Pirkko Lahden mukaan valtaa on jaettu myös opettajille. Toisten mielestä valtaa oli edelleen liikaa kouluhallituksella.

Tottakai kritisoitiin myös  opettajankoulutusta: "Tenteissä oksennetaan ulos sulamatonta tietoa, viisaat kirjat menevät hukkaan pintaliidossa.", syytti Sirkka Ahonen.

Parannusideoita

Kun esittää kritiikkiä, on korrektia esittää myös korjausliikkeitä. Tässä poimintoja:

• Lääke epälapsenomaisuuteen: Lisää toimintaa. "Aktiivisuus, passiivisuus ja aggressiivisuus ovat samaa psyykkistä energiaa. Toimettomuus kanavoituu  helposti levottomuuteen ja  pahantekoon", kirjoitti  Terttu Arajärvi. Hälsä ehdotti, että voitaisiin kehitellä 2-3-vuotista  luokatonta ala-asteen alkuvaihetta.
• Lääke huonoon motivaatioon: yläasteelle lisää valinnaksuutta ja vuosiluokattomuutta.
• Lääke irtotietoihin:  Suhteutetaan faktat  oppilaiden kokemusmaailmaan ja ympäröivään todellisuuteen.  Opiskelu on järkevää vasta kun uusi tieto ja kokemus kytkeytyvät  järkevään rakennelmaan kuten puolat tikkaaseen. Olkinuora korosti syvällisen ja oppilaiden näkemyksiin vaikuttavan tiedon merkitystä. Faktakeskeisyydestä  ongelma- ja  periaatekeskeiseen suuntaan.
• Lääke keskitettyyn valtaan: Koulun autonomia.
• Lääke kiireeseen: Koulupäivän ajankäytön uudelleen arviointi
• Lääke opettajakeskeisyyteen: ulkoapäin ohjautuvuudesta itsenäiseen toimintaan. Muutetaan opettajan roolia taitavaksi avustajaksi ja ohjaajaksi.  Sirkka Ahonen asetti Carl Rogersin apostoliksi: "Opettajan on lähdettävä siitä, että oppilas päättää itse, mitä haluaa tietää ja mitä apua hän tarvitsee opettajalta. Oppilaan on saatav tutkia asioita itse ja tehdä vapaasti virheitä. Opettajan tehtäväksi jää asiantuntemuksensa avulla  hankkia ja pitää oppilaan saatavilla hyvää opiskelumateriaalia  sekä sopia oppilaan kanssa työn järjestelyistä." Toinen idoli on Jerome Bruner:  "Opettaja ei siis anna  oppilaille valmiita jäsentelyjä ja malleja, vaan vastaa taustalla oppilaan ajatteluprosessien jatkuvuudesta ja laadusta." Wilenius komppaa: "Opettajan tuntee jo tien, mutta antaa oppilaiden kokea löytämisen, oivaltamisen, osaamisen ilon." Erkki Lahdes ei  oikein innostu heistä. "On olemassa oppilaskeskeisyyden suunta, jonka mukaan oppilaan oikeudet ovat pyhät. Opettaja on syrjässä niin paljon kuin mahdollista. Äärimmäisessä tapauksessa opettaja pyytää puhumislupaa  tilapäisesti tarpeen tullen. Opettaja ei istuta oppilaisiinsa minkäänlaisia käsityksiä, vaan vapaus on kaiken perusta. Kurinpidossakin vallitsee itsehallinto.   Eikä Otso Vilhunen: "Opettaja tuntee opetettavan asian olemuksen ja ytimen. Hän ei jaa irrallista tietoa. Hän pystyy antamaan oppilaille ajatuksen idean. "
• Lääke pinnalliseen tietoon:  Lisää teoreettisuutta. Opetetaan syvällistä tietoa ja ajattelun rakenteita. Tavoitteena mahdollisimman syvä ymmärrys niistä sisällöistä, joita opiskellaan. Luovutaan runsaan tietojenhallinnan tavoitteesta ja  keskitytään  enemmän tietojen käsittelyn taitoihin. 
• Lääke pänttäykseen: Muistamisesta ymmärtämiseen (Mutta Paavo Malinen muistuttaa: Oppilaalle on rasittavaan yrittää  ymmärtää kaikkea.)
• Lääke rangaistuskeskeisyyteen: Ilon pedagogiikkaa vaati Olavi Ketonen. Se  "syntyy iloa oppimisesta,  opettamisesta, auttamisesta, ahertamisesta, harrastamisesta, onnistumisesta, yhteistyöstä,  rauhan raentamiseen osallistumisesta,  ilmaisusta, luomisesta, oman isänmaan itsenöäisyyden vaalimisesta, naapurikansojen vuorovaikutuksesta ja ystävyydestä, työstä ja toiminnasta, toveruudesta ja kasvusta. Koulusta  todellinen ilotalo!"
• Lääke syrjäytymiseen:  yläasteelle siirryttäessä tulisi olla  rauhallinen perehtymis- ja kertaamisvaihe.
• Lääke tiedolliseen raskauteen: Asioiden oppimisesta oppimaan oppimiseen.
• Lääke  tietomäärään:  Opetettu tieto on lyhytikäistä, nopeasti muuttuvaa ja sitä on siksi paljon, että  vain osa siitä on yksilön omaksuttavissa. Siirrytään kohti jatkuvaa opiskelua. 
• Lääke yhteiskuntakeskeisyyteen ja työelämävalmennukseen: koulua varten opiskelusta elämää ja itsensä keittämistä varten opiskeluun. Aikaa kasvamiseen. Leena Kurjen mukaan  koulutyöskentelyyn olisi mahdollista liittää mm. erilaisia sosiaalipalvelu- tai kenttätyöohjelmia. "Nuoret ihmiset palvelisivat vanhuksia, sairaita ja vammaisia. Nämä palvelutehtävät eivät saisi olla  irrallisia ”hyviä tekoja” , vaan havaittuihin ongelmiin ja niiden suhteeseen koko yhteiskunnan tulisi todella paneutua.Tavoittena pitäisi olla   yhteiskunnan todellisuuden syvällinen ymmärtäminen siten, että oppilaat pyshähtyvät kysymään ”kuka sanoo, että asioiden on oltava näin?”

 " Kaikki nämä ja muutkin  kasvatuksen kahleet on lupa murtaa. Siihen kehottavat sydän, järki ja kouluhallitus." –  Kaarina Suonio

Minne koulu oli menossa vuonna 1989? Osa 1

WARNING. Niille, jotka osuvat tähän blogilastuun vahingossa, on syytä kertoa, että kirjoittaja on hurahtanut retro-pedagogiikkaan. Hän lukee päiväkaudet vanhoja kirjoja ja saa niistä kicksejä.

TÄLLÄ kertaa aiheena on teos lähes 30 vuoden takaa. Koko Suomi oli tuolloin siirtynyt peruskouluun, koululakeja oli juuri muutettu ja uusi ops (1985) julkaistu. Elettiin huikean taloudellisen nousun aikaa. Rahaakin tuli kouluihin ovista ja ikkunoista. Ja tämän blogin pitäjä oli juuri valittu Auroran koulu  rexiksi.

Teos on

Lahti, Pirkko ja Keinonen, Mirja (toim.). (1989). Minne koulu on menossa?  Keskustelukirja. Suomen Mielenterveysseuran julkaiusuja.  Forum-kirjasto. Helsinki: Tammi.

SE on niin niin täynnä retroherkkuja, että palastelen sitä useaan osaan. Tämä ensimmäinen osa on tiiseri  herkuista.Millaisia ajatuksia 10 herkkua herättävät?

HERKKU 1. "Koulu on merkittävä lapsen kehitystä tukeva tai haittavaa tekijä."

HERKKU 2.  " Lapsuutta ei enää ole olemassa siinä mielessä kuin ennen. "

HERKKU 3. " Koulu ei ole elämälle välttämätön. Tämä on syytä ottaa lähtökohdaksi kaikessa koulua koskevassa keskustelussa."

HERKKU 4. "Koulusta todellinen ilotalo!"

HERKKU 5.  "Nyt koulut, niin kuin epävarmat vanhemmatkin, juoksevat liiaksi  vuosittain vaihtuvien ”pelastusoppien” perässä, jotka  menevät pian ohi jättämättä yleensä pysyvämpiä jälkiä koulun arkipäivän toimintaan."

HERKKU 6. " Opettajat opettavat asioita, joita eivät itse hallitse. Oppilaan tärkeä menestymisstrategia on oppia nopeasti tietojen ja taitojen kulisseja…  Syntyy koulutieto, oppisisältö,  jossa asiat  irroitetaan aidoista kultuurissita ja toiminnallisista yhteyksistään."

HERKKU 7. "Arvostellessaan opettaja on vallan käyttäjä, joka järjestää kilpailutilanteen ja määrä voittajat ja häviäjät."

HERKKU 8: " Koulu seisoo tai kaatuu johtajansa mukana."

HERKKU 9:   Kun oppilas siiretään sopeutumisvaikeuksien vuoksi erityisluokkaan, se palvelee tuon oppilaan etua. Vai palveleeko?  Suojellaanko ehkä enemmnkin muita  luokan oppilaita? Mikä on se ratkaisu, joka toteuttaa molempien edut?

HERKKU 10: "On olemassa oppilaskeskeisyyden suunta, jonka mukaan oppilaan oikeudet ovat pyhät. Opettaja on syrjässä niin paljon kuin mahdollista. Äärimmäisessä tapauksessa opettaja pyytää puhumislupaa  tilapäisesti tarpeen tullen. Opettaja ei istuta oppilaisiinsa minkäänlaisia käsityksiä, vaan vapaus on kaiken perusta. Kurinpidossakin vallitsee itsehallinto..."

Peruskoulupedagogiikka. Arjessa. NYT

MEDIASSA kuohuu aika ajoin. Juuri nyt kouluista suunta on kuulema kadonnut.  Opettajat on hurautettu ilmiöihin. Oppiaineita ei enää opeteta. Läksyjä ei ole. Luokissa  on kaaos. Älykännykät syövät oppilaiden mielenkiinnon...

NÄINKÖ on?

MINULLA oli etuoikeus seurata viiden viikon aikana opetusta neljässä eri pääkaupunkiseudun koulussa 1:llä, 2:lla,  3:lla ja 6:lla luokilla.  Opetusta antoivat pian valmistuvat maisteriluokanopettajat, yksin, parinsa kanssa ja jopa useamman aikuisen tiimissä.

Seurasin noin 33 oppituntia ja tein niistä muistiinpanot. Näin fysiikan, kuvataiteen, maantiedon,  yhteiskuntaopin, ympäristöopin ja  äidinkielen ja kirjallisuuden  tunteja. Näin myös eheytettyä opetusta ja jopa ilmiöopetusta. (En nähnyt historian, katsomusaineiden, käsitöiden, liikunnan, musiikin  enkä vieraan kielen tunteja.)

MITÄ siis näin? Miltä peruskoulupedagogiikan arki näytti? Mitä Wanhasta oli jäänyt pois? Mikä oli kokonaan "Uutta"? Mikä jatkui yhä (vaan)?

Mitä NYT oli jätetty pois?

KOSKA  olen seurannut opetusta 1970-luvulta alkaen ensin itse opiskelijana (ja tietysti sitä ennen oppilaana 1962 alkaen) ja  sitten 1980-luvulta alkaen myös opettajankouluttajana satoja tunteja, uskallaan väittää, että pedagogiikka on oikeasti muuttunut. Tunneille ei enää näe äkseerausta  oppilaiden kurittamista tai häpäisyä. Ilmapiiri ei ole ankea eikä ahdistava.  Opettajat ovat kuoriutuneet koulumestarin roolista. Kontrolloinnin funktio on selvästi ohentunut.

Työtavoista on hylätty ennen niin tärkeä taulutyö (IKLI-metodi). Jos luokassa oli liitutaulu, se oli peitetty erilaisilla paperilapuilla. Piirtoheittimiä ei enää ole. Oppitunti ei enää ole oppikirjan tekstin läpilukua.  Eikä asioita päntätä  ulkoa eikä juurikaan kertailla. Joitain asioita jäin kaipaamaan:  Uusi jakso aloitetaan mittaamatta oppilaiden lähtötasoa kuten 70-luvulla. Eikä myöskään koota aikaisempia tietoa asiasta kuten 80-luvulla. En juurikaan nähnyt vaikeustasoltaan eriyttäviä tehtäviä. Eikä useinkaan varmistettu, saavutettiinko tavoite. Asiat ikäänkuin käydään läpi, kursorisesti.

Työtavoista ja materiaaleista on "hylätty":
- pakottaminen
- oppikirjoja saattoi olla, mutta ei niitä juuri käytetty (paitsi matematiikassa)
- kuvataulut
- luokkakirjastot
- valmiit oppimispelit (yhdessä hienossa projektissa tehtiin itse lautapeleja)
- valmiit työkirjat
- kartastot ja seinäkartat
- vastaamaan ei enää nousta seisaaltaan (kuten vielä 1960-luvulla)
- luokissa ei ole enää televisoita eikä radioita
- tuntitehtäviä ei enää tarkastettu tunnin aikana (eikä siis ollut erityisiä tarkastuspisteitä)
- oppilaita ei poistettu käytävään (ylipäätään koulu oli yhä vähemmän rangaistuslaitos -enemmän ymmärryslaitos)
- monisteet ovat lähes kadonneet samoin itseohjautuvat materiaalit
- perinteistä opiskelutekniikan harjoittelua (jolla keskityttiin painamaan mieleen teksti) en nähnyt.
- kukaan ei edes muista aihekokonaisuuksia :-)
- oppilaita ei enää pidetä kurilla aktiivisessa työssä
- mallin mukaan piirtäminen
- oppilaita ei juurikaan kilpailutettu.
- kuorossa vastaaminen on jäänyt museoon
- pikkuvälitunnit (taukojen antaminen)
- tuntileikit (draamatuokioita lukuunottamatta)

Mitä uutta on NYT?

Tunneilla on kevyt ilmapiiri. Niihin mahtuu hymyä, naurua ja paljon positiivista ohjaavaa palautetta. Oppilaita puhutellaan kauniisti. Erilaisuutta suvaitaan. Oppilaisiin luotetaan aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Jopa liikaakin? Oppilaille annetaan suunnittelu- ja arviointitehtäviä. He antavat rakentavaa palautetta toisten töistä. Opettajat opettavat pareina, joustavasti rooleja vaihdellen. Myös ohjaava opettaja on osa tiimiä. Luokka-asteet tekevät yhteistyötä.

Opettajat käyttävät oikeasti monipuolisesti menetelmiä. Osuin tunneilla joista tunnistin ainakin seuraavia kohtuullisen uusia ja ennen arjessa harvinaisia  työtapoja:
- draamaa (lähes kaikissa ryhmissä - jopa fysiikan tunnilla ) oikein draamasopimuksineen
- aistiharjoituksia
- innovatiivisia, rohkeita taidejuttuja: mm. iMovie-leffoja
- havainnollistamista utube-videoiden avulla älykkäästi ja motivoivasti
- tutkivaa oppimista, omiin kysymyksiin vastausten etsimistä, tutkimustulosten esittelyä, oman oppimisprosessin arviointiakin
- itsearviointia (lomakkeet)
- juhlahetkiä (mm. elokuvafestivaalit juontajineen ja palautteineen) ja messuja (ilmiöviikon tuotosten esittely salissa)
- kisailuja, bingoa
- mielikuvitujuttuja: mm. salainen pussi.
- ohjelmointiharjoituksia
- pistetyöskentelyä
- projekteja
- pariharjoitteluja
- oppiaineen kielellä puhumista
- ryhmissä työskentelyä jopa yhteistoiminnallisin maustein (edessä olevan työn suunnittelua, tiimitaitojen arviointia- varsinaista ryhmäyttämistä en nähnyt)
- lähes kaikissa opetusryhmissä toimittiin pienryhmissä.
- yhteiskirjoittamista
- oppilaat mukaan päättämään, mitä asioita alkavan jakson aikana käsitellään
- ohjelmointia ja robotiikkaa
- yhtä tuntia pidempiä kokonaisuuksia
- monipuolisia sosiaalimuotoja: piiri lattialla, pöydän ympärillä, pulpetit ryhmissä ja riveissä.
- tuotteen kehittelyä, testaamista
- vertaisarviointia (ilmiöviikkon muiden ryhmien tuotoksia-  arvointiohjelma puhelimessa)
- ympäristötaidetta
- välitavoitteiden antaminen ja niiden toteutumisen arviointi
- sopimuksia

Kaikissa tiloissa oli tietokone, dataprojektori tai skriini. Niillä tuotiin pedagogiikkaan lisäarvoa. Oppilaat eivät missään sählänneet puhelimillaan.

Kolmeen luokkaan osui myös ns. ilmiöviikko. Niissä tehtiin töitä usean luokan kesken. Yhdessä koulussa mukana oli oppilaita 1-9-luokilta.

Töitä tehtiin pulpeteissa, mutta yhä enemmän myös  luokkahuoneen ulkopuolella, koulun käytävillä.

Mitä jatkuu NYT yhä (vaan)?

Huoli siitä, että kaikki olisi mullistunut, on näiden tuntien perusteella vahvasti liioiteltu. Opettaja opettaa yhä ja oppilaat omaksuvat. Herbart-zilleriläinen tapa jäsentää oppitunti on yhä hengissä:  Vanhan kuulustelu - Uuden esitys - harjoitus - kokoaminen- kotitehtävät. (+ Hyvän huomenen toivotukset, poissaolijoiden kirjaaminen,  päivän ohjelman kertaaminen - ehkä muuten se kokoaminen on  unohtunut).  "Tehtävät tehdään kotona loppuun".

Opetus on edelleen "yksiläksyistä". Kaikki tekevät suurin piirtein samoja asioita omalla tavallaan. Nopeuseroja paikataan kotitehtävillä.

Oppilailla oli edelleen vihkot ja niihin kirjoitettiin oikealla lyijykynällä. Muutamalla tunnilla opettaja siirtyi selvästi jo ohjaajan rooliin. Asioiden opetus on edelleen paljolti verbaalista- mutta tunteihin osui myös kokemuksien sanallistamista ja niistä oppimistä,

Yhä suurin osa tunneista tapahtui luokkahuoneessa . Puolessa luokista oli perinteiset pulpetit, puolessa   joustavammin liikkuvat pöydät.  Kyselevä opetus elää vahvasti, sanoin jutustelevampi opetuskeskustelu. Puheenvuoro pyydettiin (periaatteessa :-)) viittaamalla. Välitunnit vietettiin ulkona.

Osuin vain yhdelle tunnille, jossa mentiin ulos tekemään töitä. (Tiedän kuitenkin, että parissakin ryhmässä tehtiin opintoretkiä, jopa useita). Kokeita pidettiin edelleen (niitä tunteja en seurannut).

Osuin tunnille, jossa käytettiin myös  "retromenetelmiä":
- luettiin vuorotellen ääneen
- tehtiin hiljaa tehtäviä
- oppilaat kirjoittivat vihkoon opettajan sanellessa tekstiä.
- päässälaskuja
- opetuselokuvan katselu (video)
- kyselevää, kehittävää opetusta
- opettaja lukee satua
- kieltoja ja käskyjä kuuli, mutta vain tarkoituksenmukaisissa tilanteissa
- suostuttelu
- tuotoksien esilleasettaminen

Yhteenvetoa

Nuoret opettajaopiskelijat olivat selvästi sisäistäneet uuden opetussuunnitelma  keskeisiä  ideoita: opettajan ja oppilaitten suhde oli ystävällinen,  arvioinnin fokus oli formatiivisessa kannustavassa palautteessa, oppilaan pedagogisen roolin vahvistaminen,  metodien monipuolisuus, tahdikkuus, positiivisuus ja kadehdittava suvaitsevaisuus  kaikelle oheistoiminnalle. Älylaitteita käytettiin fiksusti, kun ne toivat aitoa lisäarvoa. Tunnit oli suunniteltu ja osattu jaksottaa osiin. Niissä oli  perinteisen vuoropuhelun lisäksi kokemuksia ja elämyksiä.

Koulujen toimintaedellytyksissä oli  valtavat erot. Alkaen ulkoisista puitteista. Opetusryhmissä oli myös valtavat erot. Oli huikean itseohjautuvia ryhmiä ja ryhmiä, jossa keskittyminen tapasi kadota.

Opsin ideoita  toteutettiin vastuullisten aikuisten ohjauksessa, ikiaikaisten pedagogisten reunaehtojen, "betonirautojen" asettamissa rajoissa.

Muutama täysin subjektiivinen  kehitysidea/kummastus nousi kuitenkin mieleen:

1. Luokissa lähinnä piipahtavien koulunkäyntiavustajien roolittamista kannattaa kehittää, jollei niin ole tehty. Muuten resurssi menee hukkaan.
2. En osunut yhdellekään tunnille, jossa olisi pidetty päivänavaus. Pidetäänkö niitä?
3. Varsinkin monikerroksissa koulurakennuksissa tunti pääsi alkamaan usein välitunnin jälkeen jopa 10 minuuttia myöhässä. Vuodessa siitä kertyy muuten melkoinen  hukka.
4. Meteliin kannattaa etsiä ratkaisuja. Seurasin tunteja myös avoimessa tilassa, ja toki  naapuriopetusryhmästä kantautui ääntä. Mutta kyllä kovin meteli oli kuitenkin perinteisissä luokkahuoneissa. Mitenhän niiden akustiikkaa voisi kehittää?
5. Näkemäni opetus oli monien opsin toiveiden suuntaista. Ns. ilmiöviikot etsivät kuitenkin monessa paikassa vasta muotoaan. Liikunta ei ole vielä pesiytynyt muiden oppituntien sisälle. Laaja-alaisista taidoista ei koulun arjessa paljoa puhuta.

Kiiiitos. Juttu luettiin

Valtakunnan päälehti Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla kaksi juttua Hämeenkylän koulusta. Toisen jutun jälkeen lähetimme julkaistavaksi oman juttumme näistä jutuista. Toistaiseksi HS ei ole tehnyt niin.  Siksi julkaisimme juttumme näin omilla nettisivuillamme otsikolla:
Hämeenkylän koulu on pedagoginen menestystarina

Toivoimme, että mahdollisimman moni jakaa sitä. Jutun luettiin hieman yli vuorokauden aikana 15 746 kertaa.

Kiitos.

Juttu, jota Helsingin Sanomat ei julkaissut

Valtakunnan päälehti Helsingin Sanomat julkaisi päättyvällä viikolla kaksi sanottaisiinko häväistysjuttua vantaalaisesta Hämeenkylän koulusta. Toisen jutun jälkeen lähetimme julkaistavaksi oman juttumme näistä jutuista. Toistaiseksi HS ei ole tehnyt niin.

Surullista. Valtalehden jos jonkin tulisi pitäytyä faktoissa. Ja jos se syyllistyy vääristelemään tosiasioita, sen pitäisi ymmärtää aiheuttamansa vahinko ja  kyetä pahoittelemaan virhettä.  Helsingin Sanomilla ei ole ollut siihen ryhtiä. Shame on U!

Siksi julkaisemme juttumme näin omilla nettisivuillamme. Ja toivomme, että mahdollisimman moni jakaa sitä.

Hämeenkylän koulu on pedagoginen menestystarina

Järkytyimme, kun luimme torstain 12.4. Helsingin Sanomista uutistuottaja Merituuli Saikkosen kirjoittaman kolumnin, joka maalasi vantaalaisesta Hämeenkylän koulusta ja sen henkilökunnasta täysin oudon kuvan. Sisäilmaongelmien vuoksi evakkoon joutuneen koulun määrätietoinen ja innovatiivinen työ vaikeissa oloissa on häivytetty jutusta kokonaan.

Tunnemme koulun hyvin, emmekä tunnista sieltä  otsikkoihin nostettua ”meluongelmaa” tai ”hyvien oppilaiden” suosimista.  Oliko toimittajalla  vahva ennakkomielikuva peruskoulusta kammottavana paikkana, jossa heikot jätetään heitteille?  Siihen kuvaan Hämeenkylän koulu on mahdutettu tosiasioita joustavasti käyttäen.

Saikkonen  tekee  kolumninsa lopussa tärkeitä kysymyksiä siitä, miten koulun tulisi ottaa huomioon muutkin oppilaat kuin ne, joilla on jo valmiiksi hyvä sisäinen motivaatio. Yksi ”Hämiksen” keinoista on suurryhmät. Tikun nokkaan nostetulla matematiikan tunnilla se tarkoittaa, että saman luokka-asteen oppilaat opiskelevat samassa suurtilassa – mutta kolmen pätevän matematiikanopettajan luotsaamina, kouluavustajan ja erityisopettajan tukemina ja yksilöllisten tarpeidensa mukaan eri kokoisiin ja tasoisiin ryhmiin ohjattuina. Tiettävästi Hämeenkylän yläluokilla tehdään tässä suorastaan kansallista pioneerityötä.

Hämeenkylän koulu on pedagoginen menestystarina. Sen rehtori ja opettajakunta ovat osanneet kääntää rohkeasti haasteet voitokseen ja venyneet kokeilemaan käytännössä toimintamuotoja, joista monet muut ovat jo ottaneet oppia. Olemme pahoillamme siitä, että valtakunnan ykköslehti parilla huonosti pohjustetulla jutulla vetää nyt mattoa kouluyhteisön jalkojen alta. Helsingin Sanomilla olisi ollut mahdollisuus kertoa myös jaetusta opettajuudesta, erilaisten oppijoiden huomioon ottamisesta ja itseohjautuvuuteen kasvattamisesta. Oppilailtakin olisi voinut kysyä.

Jaamme kirjoittajan huolen koulutusleikkauksista ja pelkäämme, että ne murtavat  suomalaisen peruskoulun laadun. Hyvää  työtä tekevää koulua ei kuitenkaan pidä sen huolen vuoksi leimata ongelmakouluksi. Erityisen surullista on, että maan johtava lehti tekee niin.

Martti Hellström
Opetusneuvos, KT
Auroran koulun rehtori 1989- 2014

Hannu Tuominen
Hämeenkylän koulun rehtori 1992-95

OPH selvitti tutortoimintaa

EILEN ITK-konferenssissa OPH:n Matti Ranta  jakoi uunituoretta 6-sivuista Faktaa-express julkaisua (3a/2018). Teemana oli selvitys, jonka OPH on tehnyt perus-opetuksen tutoropettaja-toiminnasta Suomessa  kahden  ensimmäisen vuoden aikana.

FAKTAA 3a julkaistaan pian netisssa sähköisenä, mutta sitä odotellessa tässä muutamia poimintoja saaduista tuloksista.

NYT istuva hallitus  julkisti vuonna 2015 viisi osaamisen ja koulutuksen kärkihanketta. Nro 1 oli "Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset välineet". Tämän kärkihankkeen toteutumisen tueksi muodostettiin "Uusi peruskoulu"- ohjelma.  Siinä peruskoululle asetettiin 3 tavoitetta. Keskimmäinen niistä oli  "maailman osaavimmat opettajat". Tämän tavoitteen  edistämiseksi luvattiin käyttää  23 miljoonaa hallituskauden  aikana.

TÄSTÄ 23 miljoonasta 7,5 miljoonaa jaettiin opetuksen järjestäjille syksyllä 2016 tutor-opettajatoimintaan.   Toinen haku oli syksyllä 2017.  Tuolloin jaettiin 8 miljoonaa.

Näissä kahdessa haussa rahaa haki kaikkiaan  272  opetuksen järjestäjää (248 niistä oli kuntia) . 24 kuntaa ei hakenut ( mutta niistäkin 8 oli mukana jonkin toisen kunnan hankkeessa). Nämä kunnat olivat pieniä.

TOISEN haun yhteydessä toteutettiin kysely tutoropettajatoiminnasta. Kyselyyn  vastaaminen oli ehto valtionavustuksen saamiselle. Tässä tuloksia:

• Yhteensä tutor-opettajia oli 2289
• 82 % oli saanut koulutusta valtionavun turvin
• Koulutuksen järjestäjien oma osuus kuluista oli 2,5 miljoonaa  (2017)
• Yhdessä tutor-opettajalla oli keskimäärin 21 tutoroitavaa opettajaa
• 75 % tutoropettajista kiersi kahta tai useampaa koulua
• 40 % käytti sekä koulukohtaisia että kiertäviä tutoreita
• Avustusta saaneiden opetuksen järjestäjien opetuksen piirissä oli 99 %  opettajista ja oppilaista 
• 56 % koulutti tutor-opettajia sekä itse että ostopalveluna. 31 % hankki koko koulutuksen ulkoa. 13 % koulutti kokonaan itse.
• Tutor-opettajien toimenkuvat vaihtelivat paljon
• Tutor-opettajat olivat myös erikoistuneet joihinkin asioihin
• Erityisesti toiminta oli kohdistunut digiosaamiseen, "vierihoitoon" ja  samanaikaisopetukseen.
• Vastauksissa näkyi siirtymää pelkästä TVT-toiminnasta  kohti kokonaisvaltaisempaa pedagogista tutorointia.
• Useimmilla oli käytössä 1-5 tuntia viikossa tutorointiin
• Työaikaa käytettiin myös oman  osaamisen ja työn kehittämiseen sekä tukimateriaalien tuottamiseen.
• Tutoroitavat valittiin usein tarpeen perusteella (varauskalenteri). Tarpeita selvitettiin myös kyselyillä ja osaamiskartoituksilla. 
• Opettajille osallistuminen tutorointiin oli yleensä vapaaehtoista. Monia tutoreita oli kuitenkin kehotettu keskittymään niihin, joiden osaaminen oli vaarassa jälleen nykyvaatimuksista
• Tutor-opettajien koulutuskenttää pidettiin hajanaisena. Kouluttajia ei ollu aina helppo löytää.
• Opetushallitukselta toivottiin selkeämpiä linjauksia osaamisalueista, joiden kehittymistä tutoropettajilta toivottiin.
• Pääosa toivoi, että valtio tukee jatkossakin tutor-toimintaa

TUTOR-toiminnalle oli asetettu 12  tavoitetta. Kyselyn vastausten mukaan parhaiten toteutuivat tavoite: monipuolisen teknologian pedagoginen käyttö ja  tavoite: vertaisoppiminen. (ks vieressä).

Huonoiten toteutuivat tavoittee: Arviointiosaaminen, Innovaatiotaitojen kehittyminen ja laaja-alaisen osaamisen taitojen hallinta.

ITK 2018

ITK-2018 konferenssi järjestetään tänäkin vuonna Aulangolla, hotelli Cumulus Resort Aulangon tiloissa Hämeenlinnassa 12.-13.4.2018, keskiviikosta perjantaihin. Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa (ITK) on Suomen suurin digitaalisen koulutuksen ja oppimisen tapahtuma. Se kokoaa vuosittain yhteen lähes 2000 opettajaa, rehtoria, opetusteknologian asiantuntijaa, tutkijaa, päättäjää, opiskelijaa ja muita asiasta kiinnostuneita.  ITK-konferenssin pääjärjestäjä on Hämeen kesäyliopisto.

YKSI tämän vuoden pääteemoista oli tutoropettajatoiminta. Keskiviikkona pidettiin koko päivän mittainen, loppuunmyyty valtakunnallinen tutor-opettajapäivä, johon osallistui satoja opettajia. Seitsemän tunnin ajan he kiertelivät saamassa ideoita toisiltaan. Teemoja olivat mm.  Arvioinnintaikaa,
Arviointijuna, Design-menetelmä, Digimiitit, Google tehokäyttöön, Henkilökohtainen oppimispolku, Koulu innovaatioalustana yrityksille, OpenDigi, Opettajasta tubettaja, Oppilasagentit, Oppimisanalytiikka, Pelillisyys, Pelipedagogiikkaa, Primetime Learning
Robottien ohjelmointia, Saamelaispedagogikkaa, Sähköinen matematiikka, Team Based Learning, Tekoäly, Uutta luova  opettajuus, Vaasan malli,  Verkkokurssin toteuttaminen, Verkostojen verkosto, Webinaarit ja Wikiloikka.

ITK- paneeli 2018 kiitoshatut ja -huivit päällä.

MINÄKIN olin mukana ITK:ssä pitkästä aikaa. Edellinen kerta saattoi olla vuonna 2013, jolloin meitä oli Auroran koululta luokanopettaja Timo Takko upeine oppilaineen.

TÄLLÄ kertaa minut oli pyydetty paneeliin, jossa pohdittiin, mihin suuntaan tutoropettajatoimintaa tulisi kehittää? Muuta en ehtinytkään  nähdä.

Loput  panelistit olivat Ulla Laine Opetus- ja kulttuuriministeriöistä, Pauliina Kupiainen Opetushallituksesta ja  elävä tutor-opettaja: Antti Karvonen Ylöjärveltä. Paneelin juonsi Olli Vesterinen.

PANEELIIn oli varattu aikaa 75 minuuttia. Noin niinkuin omasta mielestäni paras heittoni oli ajatus, että tulevaisuudessa - mm. vuosityöaikaa siirtymisen myötä - jokainen opettaja voi olla jollain osa-alueella tutor-opettaja.

Oli hauska löytää twitteristä, mitä  muuta tuli auottua.
‏
@uusiperuskoulu
Miten tutoropettajatoimintaa tulisi kehittää? Paneelikeskustelu aiheesta ITK-Areenalla klo 15.30 alkaen @ullukko @Marttihellstrom @pauliinaku https://ohjelma.itk.fi/event/interaktiivinen-tekniikka-koulutuksessa-konferenssi-2018-2018-04-11-2018-04-13-1/track/mihin-suuntaan-tutoropettajatoimintaa-tulisi-kehittaa-881 …

@leenapontynen

Lavalla kiinnostava #tutorope #paneeli alkamassa #itk2018 #areena. @retsev @KarvosAna @pauliinaku @ullukko @Marttihellstrom

@tainavainio
Johtajuus ei kehity ylhäältä sanelemalla vaan kasvaa alhaalta ylöspäin kokemuksia ja osaamista jakamalla. Jokainen on tässä aktiivinen!  @Marttihellstrom #oppivayhteisö #kehittyväyhteisö #jakaminen

@tainavainio
Todellinen muutos tapahtuu työpaikalla mielellään pariopetuskokemuksena. Ei niin, että opettaja käy yksin kurssilla poissa työpaikaltaan. #tutuoropettaja on loistava juttu - sitä lisää! @Marttihellstrom #itk2018

@tainavainio
Muutamassa koulussa pakotettu #rehtori´t mukaan #tutoropettaja´koulutukseen. Jos rehtorin tukea ei ole, tutoropettajan vaikeaa toimia. @Marttihellstrom

@tainavainio
#vuosityöaika voisi antaa mahdollisuuden määritellä osa opettajan työajasta tutorointiin. #tutoropettaja´toiminta antanut sysäyksen yhteisopettajuuteen. @Marttihellstrom #itk2018

Kännykkä hajosi. Paniikki. Horror

EI niin, etteikö se olisi minua varoittanut. Kuukausia sitten äitini ei enää kuullut mitä puhelimeen puhuin. Sekään ei kummastuttanut, että puhelimen kamera saattoi odotuttaa pitkiä aikoja. Hälytyskellot eivät soineet, vaikka latasin puhelinta jo kolme kertaa päivässä. Latailin aina myös varmuuden vuoksi kahta ulkoista virtalähdettä.

Vasta lopullinen puhelimen kuolema pysäytti. Pudotin puhelimen klassisesti veteen.  Vesi ja sähkö eivät sovi yhteen. Yritin elvyttää sitä kesken valmennuspäivän. Puhelin soi. Yes. Mutta kosketusnäyttö ei toiminut. Argh. Puhalsin, silittelin. Mutta sen elo katosi. Omenaa ei tullut enää näkyviin painoi mitä tahansa nappulaa. Nyyh.

KELLO oli 14. Psyykkasin itseäni. Tästä selvitään. Vaikka karttaohjelma ei ohjaa minua Kokkolan juna-asemalle. Enkä tiennyt paljonko kello oli. Junalippuni oli iPhonen sulkeutuneessa muistissa. Vaimoon ei saanut yhteyttä. Äiti oli ollut operaatiossa, enkä voinut kuulla, kuinka hän voi.

ALKOI 28 tunnin HORROR. Huomasin, että olen lähes täysin kännykän varassa. Vaikka minulla oli läppäri. Minua ei saa kiinni. En saa ketään kiinni.

KOTIIN pääsin klo 20. Luin matkan ajan ohjeita kastuneen kännykän kuivaamisesta. Konduktööri ei onneksi tarkastanut lippua. Tikkurilassa oli  onneksi takseja.

Kaivoin esiin vanhan simpukkapuhelimen. Kiinni seinään. Lataa Yes.  Otan irti seinästä. Sammuu. Help. En muista, koska olisin mennyt yhtä vihaisena nukkumaan.

AAMULLA aurinko paistoi. Unen aikana pää oli  selvinnyt: Eikun ostamaan uus puhelin. Ei kannata itkeä maahan kaatunutta maitoa. Mutta ostamaan millainen?  Ostaisiko tehdaskunnostetun? Argh. Toimitusaika 2-5 päivää.  Stockan hulluilla päivillä olisi iPhone 8 tarjouksessa. Mutta en veny  perjantaihin? Jokin halpa vanha iPhone ? Esim. SE:n? Vauhdilla Giganttiin. On se liian pieni. Ja jono myyjän luokse liian pitkä. Sitten Selloon Tektoriin. iPhone 7 vai  8? Kasi on lasia. En uskalla. Kymppi ei tullut mieleenkään. Ihan liian tyyris.

Ostin siis  iPhone7:n. Äkkiä kotiin. Kastunut sim-kortti sisään ja kaikki peukut pystyssä. Toimi! Sitten alkoi ohjelmien päivitys. Tuskaa... Kello 18 puhelin oli ok. Pääosa kuvista ja muista pelastettu. Soitan äidille. Kivaa kun kuulemme toisiamme.

ISO ilo. Ja hämmennys. Miten tässä näin kävi? Miten minusta tuli näin riippuvainen  kännykästä?

Noin 100 luentoteemaa

KUVA: Kristiina Wikberg

SAIN ystävällisen yhteydenoton, jossa pyydettiin ehdotamaan itse teema, josta pitäisin luennon.

Kokosin tällaisen tarjottimen. Kunkin aiheen yhteydessä on mainittu, missä siitä on puhuttu. Jos olen muistanut.

Täydennänpä listaa sitä mukaa, kun muisti palaa.

Martti Hellströmin luentoteemoja, poimintoja

1. 10 suurta suomalaista pedagogia. Espoo 2014.
2. 10 teesiä vaikuttavasta, pedagogisesta koulutuksesta. 20.10.2016 Opetushallitus.  Helsinki
3. 100 tips för läroplaner. Educa 2017. Helsinki
4. Arviointi (selkokielellä). Forssa. Helsinki. Kaarina. Paimio. 2017. Salo LOL-päivä 2018.
5. Arviointi - Bedömning. Sipoo 2016
6. Auroran koulun 20-vuotinen historia taidekasvatuksen integroijana koulun arkeen. (mm. Åbo Akademi. KOMPETENS 2009- johtamiskonferenssi. 5.11.2009)
7. Co-operational Creative Learning. Mexico City. 2018
8. Cygnaeuksen kansakoulu ja suomalainen nykykoulu. Näkökulmia koulumaailmaan pysyviin ja muuttuviin haasteisiin.Tutkija tapaaminen. Hgin OKL: 21.4.2010. Hellström: pyydetty kommenttipuheenvuoro.
9. Didaktinen vapaus. Kajaani 2016
10. Eheytetty koulupäivä. Kajaani. 2010 ja 2017
11. Erilaisia mahdollisuuksia käsitellä uutta opsia, sekä sitä miten suhtautua ja selvitä uuden opsin tuomasta digihaasteesta. Helsinki. 2017. Veso
12. Esteettinen eheyttäminen. Useita luentoja 1990-luvulla.
13. Espoon työväenopisto 60 vuotta. Juhlapuhe. 2017
14. Haastavan vanhemman kohtaaminen.(mm. Akaan kaupungin opettajien VESO-päivä. 25.9. 2010) 
15. Henkilöstöjohtaminen
16. How to connect the various "actors" in a school: headmaster, teachers, pupils, parents and administration? London 21.5.2017. Arachim.
17. Hyvinvoinnin Pedagogiikkaa. Turun yliopisto 2017.
18. ...ja tärkein on kuitenkin oppilas. LUOKANOPETTAJAPÄIVÄ 2013. Oulu.
19. Innostus. Kerava 2017. Kokkola 2018
20. Johtajuus tulevaisuuden koulussa ( mm. Siuntion opettajien VESO-päivä 11.9.2010)
21. Johtamisen käyttöteoria koulun kehittämisen työkaluna. (mm. Padasjoen kunnan opettajien VESO-päivä. 21.2.2007)
22. Jokamiehen muutosteoria. 2016
23. Kaikille yhteinen koulu - vammaisen lapsen näkökulmasta. KEOS2012. Jyväskylä. 25.8. 2012.
24. Kasvatuspsykologin osuus kasvatustieteen approbaturissa. Lappeenrannan kesäyliopisto useinakesinä 1980-luvulla.
25. Kasvatussosiologian osuus kasvatustieteen approbaturissa. Lappeenrannan kesäyliopisto useinaa kesinä 1980-luvulla.
26. Kerhotoiminta työssä jaksamisen tukena. Educa 2010. Helsinki
27. Kodin ja koulun yhteistyö. Vanhempien uusi pedagoginen rooli. Useita luentoja 1990-luvulta ja jälleen 2014.
28. Kohti pedagogisesti esteetöntä koulua. Pohjanmaan opettajien koulutus- ja kulttuuripäivä. Seinäjoki. 16.1.2016
29. Kokonaisvaltainen tuen järjestelmä
30. Koulun johtamisen käyttöteoria. HAMK 2014.
31. Koulun kehittämistoiminta
32. Koulun pedagoginen johtaminen muuttuvassa maailmassa. Kouvola 2017
33. Koulun taidekasvatus. Luentoja 90-luvulla
34. Koulun toimintakulttuurin kehittäminen Espoossa. Espoo 2015.
35. Kokemuksen rintaäänellä. OPH. Useita rehtorivalmennustilaisuuksia 2012- 2014
36. Kokonaisvaltaisen tuen järjestelmä. SOOL:in teema-seminaari 8.3. 2013.
37. Koti ja koulu yhdessä –10 keinoa viisaaseen kumppanuuteen. Kuopio 2014
38. Koulu vuonna 2100: perusopetuksen tulevaisuuden uhkakuvia, Tampereen opettajien VESO- päivä. 14.10.2006.
39. Koulun hopean harmaa arki. Useita kertoja Helsingin OKL:lla 2010-luvulla
40. Koulun muuttamisen mahdottomuudesta. Kajaani 2016,.
41. Koulun tulevaisuus. (mm. Oulun lääninhallitus. Oulun läänin esi-ja alkuopettajien koulutustilaisuus. Kajaani. 12.11.2008)
42. Koulun tulevaisuus ja tulevaisuuden koulu. (mm. Haapaveden ammattioppilaitos. Opettajien koulutuspäivä 10.8. 2009.
43. Koulupäivän rytmittäminen. Kainutlaatuinen ope 2017 Kajaani 2017.
44. Kuinka luodaan kouluun hyvä työ- ja toimintakulttuuri?  Rovaniemi 2015.
45. Lahden kehittäjäopettajien -extrapäivä. Lahti 2016
46. Minne menet peruskoulu? Kouvolan seudun ip-toiminnan kehittäjäverkoston seminaari 29.8.2012.
47. Mitä on hyvä johtaminen? SOOl:in seminaari. Educa 2017.
48. Muutoksen hallinta (mm. Espoon Tuomarilan koulun VESO-päivä. 27.2.2007.)
49. Muutos ja sen johtaminen.(mm. Opin eväät 2009. Pudasjärvi 7.11.2009 ja Vakka-Suomen Rehtorien, koulunjohtajien ja sivistystoimenjohtajien piknik-risteily 27.11. 2012)
50. Muutosteoria eri muunnelmineen/ Muutosteoria ja tulevaisuusajattelu. (mm. Espoon ruotsinkielisten rehtoreiden koulutuspäivä Vanajalinnassa 25.1.2007 ja OPH: Kansainvälinen opetussuunnitelmaseminaari. 2.10.2009)
51. NPDL-koulutus rehtoreille. (Useita valmennuksia 2014-2018 Vantaa, Kirkkonummi, Lahti, Tampere. Kokkola)
52. NPDL- kouluttajakoulutuspäivä. Vantaa 2016.
53. Laatu pedagogiikassa.Videoitu luento. Oulun yliopisto. 24.2.2011.
54. Onko peruskoulu romuttunut? Luokanopettaja-liitto: Peruskoulu 25 vuotta- seminaari ”24.10.1997.
55. Onko taidekasvatuksessa järkeä? Useita luentoja 90-luvulla.
56. Opettajankoulutus vuonna 2020. Ovatko raportin ehdotukset käytännössä riittäviä opettajan valmistamiseen digitoituvaan opetukseen? Koulutuksen digiloikka-seminaari. Kopiosto. Helsinki. 14.10.2017
57. Opettajan uusi pedagoginen rooli. PERUSOPETUKSEN AJANKOHTAISSEMINAARI. Lappeenranta 2017
58. Opettajien edunvalvonnan murros. OAJ YSI. 2014
59. "Opettajuuden tulevaisuus. Tulevaisuuden opettajuus". Pohjois-Suomen opettajapäivä (OPI-päivät).Oulu. 2014
60. Opettajuus ja (k)uuden opettajapolven haasteet. Kasvatuksen Foorumin luento (HKI). 12.04.2012
61. Opettajuus yhteisöllisessä koulussa (mm. Joensuun seudun Kelpo-hankkeen ("ISKE") VESO- päivä. 2.10.2010 ja FinnClean2011 koulutuspäivät.Tampere 26.10.-2011)
62. Opetuksen arvot. OPi- ja kasva-hanke.Yhteinen vastuu oppimisesta koulutuspäivä. 10.8. 2011. Opetussuunnitelmatyö koulun tasolla.Videoitu luento. Oulun yliopisto. elokuu-2013
63. Opetussuunnitelma selkosuomeksi. Useita luentoja pk-seudulla, Savonlinnassa,  2014- 2017. Kainutlaatuinen ope 2017 Kajaani 2017.
64. "Oppilaan oppimistilan idea ja opetuksen käsitteen laajentaminen". (mm. Itä-Suomen rehtoripäivät. 10.9. 2006, Jyväskylä 2010)
65. Oppilaiden osallisuus ja demokratia. Espoo 2014.
66. Oppilaitoksen johtaminen (mm. Rehtorit suviyössä IV. Heinola 9.2.2006, useita pitkäkestoisia rehtorivalmennuksia/Opeko 2009- mm. Lappeenranta, Turku, Uusikaupunki.
67. Oppilasarviointi. Vanhempainilta. Helsinki. 2017
68. Oppiminen ja uusi opetussuunnitelma. Kauhava 2016.
69. Ops 2016. Nurmijärvi. Nokia. Mäntälä. 2016. 
70. Ops 2016 tulee. Mikä koulussasi/luokasasi oikeasti muuttuu? Kokkola. Lapua. Hattula. 2015. KEOS 2015. 2016: Hämeenlinna. Jyväskylä. Espoo. Renko. Savonlinna. Forssa. Tallinna.
71. OPS 2016. Oletko valmis? Iisalmi 2015
72. OPS2016 ja mikä muuttuu, kolmiportainen tukiviidakko ja opettajan työssä jaksaminen...Kaarina 2017. VESO.
73. Ovatko raportin ehdotukset käytännössä riittäviä opettajan valmistamiseen digitoituvaan opetukseen? OPETUKSEN DIGILOIKKA – MITEN TURVATAAN MENESTYVÄ PERUSKOULU TULEVAISUUDESSA, Helsinki 2016.Pedagogiikka ja väkivalta. OAJ: 2013.
74. ”Paras mahdollinen irti uudesta OPSista”. Hämeenlinna 2016
75. Pedagogiikka ja väkivalta
76. Pedagoginen hyvinvointi. Kotkan kaupungin opettajien VESO-päivä. 11.9. 2011. Rovaniemi 2015 Pedagoginen johtaminen. Hämeenlinna. HAMK. 2014
77. Pedagoginen johtaminen- luova näkökulma henkilöstöjohtamiseen. ( mm. Kiteen rehtorikoulutuspäivä29.2.2012, Porvoo 2010
78. Pedagoginen johtaminen, jaettu johtajuus ja toimintakulttuurin kehittäminen. Kainutlaatuinen ope 2017.Kajaani 2017
79. Pedagoginen johtaminen muuttuvassa maailmassa. Kouvola. 2017
80. Pedagogisen johtamisen aatteita ja aarteita. Yhdessä Saija Keski-Heikkilän kanssa. Educa 2017
81. Pedagoginen ohjaus ja tuki opetuksen käsitteen laajentajina (mm. Rovaniemen kaupungin opettajien VESO-päivä. 17.11.2010)
82. Pedagogisesti esteetön koulu. Porvoo. Kaheo. 2016
83. Peruskoulu eilen, tänään- huomennakin? -Veso-koulutuspäivä. 17.2. 2001. Jyväskylä. PRO-rexi-kiertue 2007. Helsinki, Turku,
84. Perusopetuksen NPDL-paja. 2016: Turku
85. Problem based learning. Turun Yliopisto (Kaarina) 2017.
86. Puhalletaan OPS henkiin. Helsingin yliopisto OKL. Useita luentoja 2013- 2017.
87. Sijaisopettajavalmennus. Useita pitkäkestoisia kursseja 1980-luvulla. Espoo, Helsinki, Imatra, Karkkila, Lahti, Lohja, Vantaa.
88. Retoriikan aakkoset. 2000-luvulla. Helsinki
89. Ryhmäintegraatio. Useita luentoja 2000-luvulla.
90. Sijaisopettajakurssit. Useita ohjelma Helsingissä, Imatralla, Lahdessa, Lohjalla, Vantaalla 1980-1990-luvuilla 
91. Skolan i förändring - med utgångspunkt från läroplanen. Rektorsdagar i Helsingfors 2016.
92. Suomalainen didaktiikka maahanmuuttajataustaisille opettajille. Johdatusta didaktiikkaan. Helsingin yliopistossa. 2013
93. Suomalaiskoulujen taidekasvatus. (mm. Jyväskylän yliopiston kasvatuksen ja opetuksen juhlakongressi 4.8.2010.
94. Syttyikö OPS-kipinä? Pyhäjärvi 2015.
95. Teatteripeadgogia. 90-luvulla. Teak
96. The Coaching Day for Principals of Saudi-Arabia. Espoo  2017.
97. The Finnish system of headmasters. Helsinki 2016
98. The Role of the Headmaster. Useita luentoja kansainvälisille vierailijoille 2013- 2017
99. The Secret of Finnish Schools. (mm. Kansainvälisen opettajan päivän seminaarissa 5.10. 2009 Pariisissa.
100. Topelius ja lapsilähtöinen kasvatus. Kriittinen korkeakoulu. Helsinki 2018.
101. Tulevaisuuden koulu. ETEVÄ 2008 - opetusalan messut Haapajärvellä 7.-8.11.2008, Kajaanissa 2010.
102. Tulevaisuuden opettajuus. Opettajuuden tulevaisuus. Pohjois-Suomen Opettajapäivät 1.2.2014.
103. Tulevaisuus kasvatuksessa. futurasociety.fi. 2006.
104. Tulevaisuuskasvatus. OPH. 2009
105. Turvallinen iltapäivä-hanke. Kouluvolan kaupungin opettajen VESO-päivä. 18.11.2012. Turvallisuus koulussa. SOOL (Suomen opettajaksi opiskelevien liitto) teemaseminaarin kolmiportaista tuesta otsikolla "Erityispedagogiikkaa käytännössä- oppijan tuki tavaksi". 10.2. 2012. Haapajärvi 2008.
106. Tutor-opettaja- valmennus. 3 lähipäivää. Useita kursseja 2016-2017. Helsinki. Kotka. Kuopio. Lahti. Liminka. Oulu. Paimio. Tampere. Uusikaupunki. Virrat.
107. Työhyvinvointi. (mm. Hämeenlinnan opettajien VESO-päivä. 20.9.2008)
108. "Työrauhan työkalut”. Mitä työrauhalla tarkoitetaan?
109. Uuden OPS:n mukainen arvioiti ja sen merkitysoppimisen edistämiseksi. Paimio 2017
110. "Uusi OPS, miten työni muuttuu? "Kankaanpää.2016. 
111.  Uusi ops ja oppiminen tuki. Lahti 2017.
112. Uusi ops ja vanhemmat. KoKo. Espoo 2017.
113. Uusi ops käytäntöön-haasteita ja hyötyjä: Mikä tärkeää opettajan/koulun arjessa -tulisiko jotakin jättää pois /mistä voisin luopua. 2017 Helsinki. Veso.
114. Uusi OPS, uusi johtajuus. Ensimmäinen valtakunnallinen luokanopettajapäivä 25.3.2017 Lotilan koulu, Lahti
115. Vertaiskouluttajan taidot ja uusi pedagogiikka. 2016 Uusikaupunki
116. Vertaiskoulutus taiteen perusopetuksessa. Vantaa 2017
117. Vertaiskoulutus taiteen ammatillisessa peruskoulutuksessa. Helsinkin 2018.Viisas ote muutokseen. EDUCA 2010. 30.1.2010.
118. VSOP - joustavat järjestelyt. Heinolan kurssikeskuksessa 90-luvulla.
119. Väkivalta pedagogisesta näkökulmasta, Kemi 2014
120. Väkivaltatilanteiden pedagoginen hallinta. Educa. Perjantai 24.1.2014 klo 13.30-14.15 Tahto- luentosalissa.
121. What next – how does Curricum Reform 2016 affect schools in Finland? Useita luentoja kansainvälisille opettajaryhmille. Euneos. Vantaa. 2016-2017
122. Yhteistoiminnan edistäminen (mm. ETEVÄ 2008 - opetusalan messut. Haapajärven kunta. Opettajien koulutuspäivä 8.11. 2008)
123. Yhdessä oppiminen.Yhteistoiminnallinen oppiminen (mm. Osaava Verme. Jyväskylä 2016)
124. ”Yhdessä oppivassa, uudessa peruskoulussa”. Kauhajoki 2017.
125. Yhteisöllinen oppiminen. Educa 2017.
126. Yhteisöllisen opiskelijahuollon mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. Sosiaali- ja terveysministeriön Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan järjestämä päätösseminaari Tienviitat lasten ja nuorten palvelujen vahvistamiseksi. 12.12.-2013. Yhteisön johtaminen (mm. Interskola- konferessi Tuusulassa 21.7.2010)
127. Yksilöllisen oppimisen juuret pedagogiikan historiassa. Helsinki 2016.

Kuukauden kirja: Koulu ja nyky-yhteiskunta

KUUKAUDEN kirjaksi olen valinnut teoksen: Wilenius, Reijo. (1964). Koulu ja nyky-yhteiskunta. Mitä yhteiskunta koululta vaatii ja mitä se ei vaadi. Helsinki: Weilin + Göös.

KIRJA on kirjoitettu juuri niihin aikoihin, jolloin perinteistä rinnakkaiskoululaitostamme alettiin toden teola takoa uusin muotoihin. Ymmärtääkseni Wilenius ei - steinerkoulumiehen leiman hankkineena- kuulunut  toimijoiden ytimeen. Mutta viisaasti hän hahmottelee omaa yhtenäiskouluajatustaan. Yhteiskunta oli isossa muutoksessa, ja koulun oli senkin muututtava.

Wileniuksen mukaan koulu on jäykimpiä yhteiskunnan laitoksia. Hän nostaa esiin rudimentteja, joista olisi päästävä eroon:

• Koulutyön lähes yksinvaltainen tavoite on edelleen (siis ainakin tuolloin MH)  tiettyjen muodollisten ja helposti kontrolloitavinen oppisaavutusten osoittaminen. Ja kasvatustuloksena saadaan aikaan oppilaiden enem-mistössä oppimisväsymystä ja - haluttomuutta. Tämä tavoite  on (oli MH)  kiteytynyt  oppikoulun sisäänpääsytutkinnon ja ylioppilastutkinnon kivijumaliksi.
• Alituiset kokeet tuottavat  lapsille ahdistusta ja pelkoa
• Lapsi ei ole oppimiskone 
• Jatkuvan karsinnan periaate
• Luokalle jättäminen on suunnaton kansantaloudellinen tuhlaus.
• Kansakoulu on tulkittu  lapiolinjaksi
• Ammattikasvatus alkaa liian varhaisin

Millainen koulu vastaisi nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin?

Vaikka kirja on kirjoitettu yli 50 vuotta sitten, ei voi kuin ihailla Wileniuksen näköaistia.  Yhteiskunta muuttui hänen mukaansa yhtä aikaa monella eri tavalla.  Koulutusyhteiskunnaksi. Muuttuvan tiedon yhteiskunnaksi. Palvelualojen yhteiskunnaksi. Teollistuneeksi yhteiskunnaksi, johon kuuluu  automaatio ja rationalisointi.

Työ muuttuu. Koneet korvaavat vuosi vuodelta monipuolisemmin ruumiillisen työn ja sen sijaan tulee henkinen työ. Työelämästä häviää yhä enemmän aikaisempi henkisen ja ruumiillisen, teoreettisen ja käytännöllisen työn vastakohta. Ruumiillinen työ henkistyy.

Tämä haastaa koulutuksen. Tuotantoelämä muuttuu ennen näkemättömällä tavalla liikkuvaksi. Wilenius sireetaa Pierre Navillea, joka puhui ammattien lopusta. Ammattien ohjaamisen uusi tehtävä olisikin  kannustaa suurinta mahdollista kykyisyyttä ja samalla valmistaa nuoria työtilanteen vaihtamisen tottumukseen.  Yhteen osaamisalueeseen erikoistumisen  sijaan tulee kokonaistaminen , kyky jäsentää oma työ toisten työhön. Uusi ammattitaito vaati vaikeasti määriteltävää  näkemis-, ymmärtämis- ja kuvittelukykyä,  joka auttaa organisaation jäsentä jatkuvasti luovalla tavalla  sopeutumaan uusiin tilanteisiin.

(Hyväkään) myöhempään työelämään valmistaminen ei voi Wileniuksen mukaan olla ainut koulut tehtävä. Koululaitosta on alettu pitää vain yhtenä aseena kansakuntien taloudellisessa kilpailussa.  Kuitenkin työaika vähenee ja vapaa-aika lisääntyy. Elämä teknillistyy. Yhteiskunta monimutkistuu.

Koulutuksen monet keinot palvella yhteiskuntaa

Nykyaikaisen yhteiskunnan vaatimukset  koululle Wilenius tiivistää:

• Yleisen kypsymisen tavoite: luonteen kehittäminen ja kypsyttäminen, sopusointuiseksi saattaminen. Koulu voi antaa vain tilaisuuden. Älyllisten suoritusten lisäksi taiteellisen tunteen kasvatusta
• Oppimisvireyden (säilyttämisen) tavoite. (Lapsihan tulee kouluun opinahaluisena)
• Sivistyksen välineiden omaksumisen tavoite:  Uutta, nyky-yhteiskunnan hyväksymää yleissivistyksen käsitettä ei valitettavasti ole muodostettu
• Sosiaalisen kasvatuksen tavoite.

Työelämä vaatii tiedon tason nousua. Ammattikoulutuksen tasoa on nostettava, olen sitä mieltä minäkin. Tarvitaan vahvempaa matemaattista ja teknologista  sivistystä. Mutta se ei riitä;  ammattien yleinen henkistyminen edellyttää yhä laajempaa perussivistystä. Wileniuksen mukaan  on selvitettävä, mitä todella kuuluu aktiiviseen perussivistykseen esim. realiaineissa ja vieraissa kielissä ja mitä on hylättävä jäänteenä viime vuosisadan (1800-luvun) ensyklopedisesta  harhatavoitteesta. Tämä tehtävä taitaa yhä odotta tekijäänsä.

Miksi laaja perussivistys? Ammattitieto ja -taito muuttuu yhä nopeammassa tahdissa. Peruskoulutuksessa on siksi  pyrittävä antamaan pääasiassa vain sellaiset  tiedot ja taidot, jotka tekevät kouluttavat kykeneviksi erikoistumaan myöhemmin joko  täydennyskoulutuksen tietä tai suoraan työelämässä. Tietojen - ja ammattienkin-  jatkuvasti vaihtuessa on turvallisinta hankkia laajat tekniikat perustiedot ja jättää erikoistuminen täydennyskoulutuksen varaan.

Laaja perussivistys vaatii aikaa.  Perussivistyksen tulee Wileniuksen mukaan olla (kaikille) laaja. Ja samalla kaikille yhteinen. Kaikkien yksilöiden on saatava tilaisuus riittävän pitkän koulutuksen kautta kehittyä kykyjensä rajoissa  yhteiskunnan työelämän palvelukseen. Näin jokaiselle löytyy oma vahva aineensa.

Koulutuksen kesto on siis tärkeää. Työelämän vaatimat taidot taataan riittävän pitkän ja  perusteellisen koulutuksen avulla, ja  koulutustien on oltava riippumaton vanhempien varallisuustasosta. Wileniuksen mukaan peruskoulun tulisi olla yhtä pitkä kuin nuorten koko aktiivinen kasvu- ja kehitysikä.

Wilenius nostaa esiin kaikille tärkeän taidon, jota hän nimittää oppimisvireydeksi. Onnistuminen työelämässä edellyttää ennen kaikkea itsenäistä oppimivalmiutta ja oppimisaktiivisuutta,valmiutta reagoida  aktivisesti ja luovasti jatkuvasti uusissa tilanteissa; ja koulun  täytyy tarjota todellinen tilaisuus näiden ominaisuuksien kehittymiselle. Tänään samasta asiasta taidetaan käyttää sanaa itseohjautuvuus.  Jokseenkin samaa tavoitteli varmaan aikanaan Herbart puhuessaan harrastuksesta.

Työ ei ole koko elämä. Elämää ja toimintaa on myös työn ulkopuolella: mm. vapaa-ja loma-ajan käyttöä. Koulutuksen tavoitteena tulee olla myös sisältörikas elämä työn ulkopuolella, 
elämää rikastavien harrastusten  herättäminen.

Peruskoulun tulee antaa kasvatus ja henkiset välineet myös vapaa-ajan viettämiseen. Wilenius siteeraa Torsten Husénia:

” Kaikki tarvitsevat sitä virittävää ja valveuttavaa kosketusta humanistisiin kulttuuriarvoihin, minkä teknokraattisen sivistyksen tavoitteet työntävät taka-alalle.” 

Ihmisellä on taiteellisen kokemisen ja hahmottamisen tarve. Hän tarvitsee  monipuolisia kosketuksia kulttuurin eri alueiden kanssa. Tämä kosketus tarkoittaa  koulussa:virikkeiden ja toimintatilaisuuksien tarjontaa, oppilaassa piilevien  kykyjen ja harrastusten herättämistä. Keneltäkään ei saa kieltää tilaisuutta täyteen yleiseen kypsymiseen oman henkisen rakenteensa  rajoissa, Wilenius vaatii.

Kolmas  tavoite, jota nyky-yhteiskuntaa vaatii on  osallistuminen yhteiskunnan toimintaan. Todellinen osallistuminen nykyaikaiseen yhteiskuntaan edellyttää aivan toisen tason perustietoja ja yleissivistystä kuin vastaava osallistuminen 50 vuotta sitten (siis 1914); se edellyttää sivistyksen yleisten välineiden hallitsemista (= ylessivistys)  ja  yleistä kypsymistä, mihin pitkäaikainen peruskoulutus tarjoaa tilaisuuden.

Pedagogisia ratkaisuja

Wileniuksen tekstistä voi poimia myös kiinnostavia ideoita yhtenäiskoulun pedagogiikkaan.  Nostin tähän muutamia:

• Murrosikään saakka karsimaton ja jakamaton luokkayhteisö, jossa tietoisesti suositaan yhteistyön tottumuksia, valmistaa oppilaita  uuteen yhteiskuntaan. Harjoittelu pienryhmissä
• Sisäisesti mielekkäiden kokonaisuuksien etsiminen ja rohkeiden aukkojen jättäminen on tulevan opetusopin tehtävä.
• Kausiopetus (jakso-opetus: Touko Voutilainen MH) olisi vastaus  opetussisältöjen hajoamiseen. Se  mahdollistaa  opetussisältöjen muokkaamiseen mielekkäiksi,  oppilaissa kiinnostusta herättäviksi kokonaisuuksiksi (vrt. MOK MH).  Oppilaat voivat siten saada  yleiskuvan jostakin todellisuuden alueesta.
• Opetuksen tulisi olla vastausta kysymyksiin, joita oppilaat tekivät  opettajan alustavan esityksen pohjalta.
• Oppilaiden keskinäinen neuvominen, auttaminen, yhteistyö ryhmissä, joissa on aina myös ”lahjakkaampia” oppilaita. Oppilastoverit osaavat ja ennättävät auttaa usein paremmin kuin opettaja, ja he tekevät  sem mielellään. Lahjakkaat saavat tilaisuuden ylimääräiseen kykyjensä käyttöön, ja heikommat taas saavat sen merkityksellinen henkisen lisävirikkeen, minkä lahjakkaampien läsnäolo samassa luokkayhteisössä voi antaa. (Vrt Peter Petersen MH)
• Unohtamisen pedagogiikka (MH). Wilenius esittelee minulle aivan uuden tavan ajatell unohtamista.  Unohtaminen merkitsee hänelle sitä,  että kokonaisuutena vastaanotettu opetussisältö painuu tietoisesta tiedostamattomaan, missä se ei suinkaan pysy samanlaisena vaan kehittyy. Kun se seuraavan kerran… palautetaan tietoisuuteen, on pinnanalainen kypsyminen yleensä havaittavissa. Unohtaminen on inhimillisen sielunelämän hienoimpia ja nerokkaimpia järestelyitä; sen tietoinen hyväksikäyttämine opetuksessa… on tulevaisuuden pedagogiikan vallattavia alueita.
• Avaimet taiteen maailmaan
• Kasvatusta inhimilliseen ymmärtämykseen, arvostukseen ja yhteistyöhön.
• Lukioista hän haluaa pois  yo-tutkinnon ja sinne lisää valinnaisia kursseja.Lukio olisi  rauhoitettava perussivistyksen omaksumisen vaiheeksi.
• Opettajat tekemään yhteistyötä.  ”Mistään kokonaiskasvatuksesta ei voida puhua, ellei opettaja ole selvillä  toisten opettajien samoihin oppilaisiin kohdistuvasta opetys- ja kasvatustyöstä. Opettajien yhteistyön tavoitteina ovat oppiaineiden jäsentäminen toisiinsa niiden liittymäkohdissa, eri opettajien toimenpiteiden ja vaatimusten huomioonottaminen ja tasapainottaminen. Yhteisen pedagoginen työn mallina hän esittää viikottaiset  konferenssit, joiden asialista rehtori valmistelee opettajakunnan työvaliokunnan kanssa. Ohjelmassa olisi 

• Opettajan pitämä alustus kirjallisuuden pohjalta. 

• Kukin opettaja pitää vuorollaan esityksen omasta opetustyöstöön. 

• Poikkeavan oppilaan asioiden käsittelyä ja 

• Käytännölliset asiat.

• Kodin ja koulun välille todellinen työsuhde. Opettajien ja vanhempien välinen muuri olisi purettava.  Opettaja saisin kuvan kodin toiminnasta ja vaikutuksesta ja vanhemmat  opettajan tavoitteista ja toiminnasta.
• Peruskoulujen tulisi  saada olla erilaisia. Wilenius arvosti  oma-aloitteista  pedagogista harrastusta.  Hänestä vanhempien kansalaisoikeus on valita minkälaiseen peruskouluun he lapsensa laittavat.

Reijo Wilenius

Reijo Wilenius (* 1930 Helsinki - ) ) on Jyväskylän yliopiston filosofian professori emeritus.  Tiettävästi hän elää yhä. 

Wilenius on julkaissut useita  kasvatusfilosofiaa käsitteleviä teoksia. Hän on myös antroposofisen liikkeen ja steinerpedagogiikan keskeisiä edustajia Suomessa. Hän on Kriittisen korkeakoulun ja Snellman-korkeakoulun perustajia.

Wilenius on toiminut Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun, Suomen Teatterikoulun ja Helsingin Työväenopiston tuntiopettajana, Helsingin Rudolf Steiner –koulun opettajana, Helsingin Kauppakorkeakoulun filosofian opettajana , Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian vt. professorina, käytännöllisen filosofian dosenttina, Jyväskylän yliopiston filosofian professorina ja filosofian laitoksen johtajana  ja Snellman-korkeakoulun opettajana.