UUSI ops otetaan käyttöön alakouluissa muutaman viikon kuluttua.
UUDEN opsin syvien ajatusten omaksumiseen on toki aikaa 10 vuotta. Mutta itse toivoisin, että joka koulussa ja joka luokassa ainakin jokin asia muuttuisi heti ensimmäisestä päivästä. Vaikka vain vähän.
Vain opettaja - ja juuri opettaja voi uudistaa opetusta luokassaan. Hän voi tehdä sen joka päivä, ensimmäisestä tunnista alkaen.
Me muut, kouluttajat, rehtorit, opetuspäällikköt, koulutoimenjohtajat, opetusneuvokset ja jopa opetusministeri - voimme vain mahdollistaa ja innostaa.
OPS-uudistuksessa on rakenteellisia uudistuksia, jotka on hyvä kertoa niin alakoulujen oppilaille kuin vanhemmillekin. Näitä ovat mm.:
MUTTA oleellisinta ops-uudistuksessa on opettajan, oppilaan ja oppiaineksen vuorovaikutuksen muutos - siis menetelmät.
Muutosteoria suosittelee heti alkuun ns. quick-hitseja, pikkumuutoksia, joissa jokainen varmastii onnistuu. Minusta sellaisilla kannattaa aloittaa. Eikö olisi hienoa, jos jokainen oppilas voisi mennä kotiin ensimmäisen koulupäivän jälkeen ja osaisi omin sanoin kertoa, mitä ihan uutta koulussa on käynnistynyt?
MINUT on tilattu muutamalle paikkakunnalle innostamaan opettajia ennen koulua alkua kehittämään opetustaan. Ninpä kokosin 100 helppoa ideaa, jolla voi esimerkiksi ottaa ensi askeleet toisin tekemiseen. Panen nämä jakoon. Kristittyjen omaisuus kun on yhteistä,
Tässä aakkosjärjestyksessä sellaisia ideoita - vaikka jo ekaan koulupäivään alakouluun- jotka tukevat uuden opsin henkeä. Tiedän toki: Kaikkia niitä on jo joku käyttänytkin :-)
UUDEN opsin syvien ajatusten omaksumiseen on toki aikaa 10 vuotta. Mutta itse toivoisin, että joka koulussa ja joka luokassa ainakin jokin asia muuttuisi heti ensimmäisestä päivästä. Vaikka vain vähän.
Vain opettaja - ja juuri opettaja voi uudistaa opetusta luokassaan. Hän voi tehdä sen joka päivä, ensimmäisestä tunnista alkaen.
Me muut, kouluttajat, rehtorit, opetuspäällikköt, koulutoimenjohtajat, opetusneuvokset ja jopa opetusministeri - voimme vain mahdollistaa ja innostaa.
OPS-uudistuksessa on rakenteellisia uudistuksia, jotka on hyvä kertoa niin alakoulujen oppilaille kuin vanhemmillekin. Näitä ovat mm.:
- ainakin yksi monialainen oppimiskokonaisuus lukuvuodessa on luvassa joka oppilaalle ; eheyttäminen ei ole enää vapaaehtoista
- enää ei alakoulussa opeteta fysiikkaa, kemiaa, biologiaa ja maantietoa. Tilalla on uusi (vanha) aine: ympäristöoppi
- enää ei käytetä kuntomittausta liikunnan numeroa annettaessa
- enää ei ole pakko kirjoittaa käsialalla
- enää liikunnanopetus ei perustu eri lajien muodostamiin jaksoihin
- etäopetus on mahdollista
- historia voi alkaa jo 4. luokalla, jos niin on sovittu paikallisesti.
- joulutodistus korvataan suullisella arviointikeskustelulla (Espoossa)
- kaikille opetetaan ohjelmointia.
- kotitalouden opiskelu on mahdollista alakoulussa
- laaja-alaisen osaamisen tavoitteet on otettava huomioon kaikkien aineiden arvostelussa.
- ohjauskeskustelut on käytävä lasten ja kotien kanssa nivelvaihessa
- oppilaille on annettava vaihtoehtosia mahdollisuuksia antaa osaamisesta näyttö (ei vain koe)
- ruotsin opiskelu alkaa kaikilla viimeistään 6. luokalla
- tietokoneita on käytettävä enemmän ja fiksummin.
- uskontojen opetuksessa on uudenlainen sisältäjako (omaa uskontoa about 1/3)
- valinnaisaineet voivat olla jopa koulun itse keksimiä (vrt. 90-luku)
- yhteiskuntaoppi alkaa jo 4. luokalla (jollei paikallisesti ole toisin sovittu)
MUTTA oleellisinta ops-uudistuksessa on opettajan, oppilaan ja oppiaineksen vuorovaikutuksen muutos - siis menetelmät.
Muutosteoria suosittelee heti alkuun ns. quick-hitseja, pikkumuutoksia, joissa jokainen varmastii onnistuu. Minusta sellaisilla kannattaa aloittaa. Eikö olisi hienoa, jos jokainen oppilas voisi mennä kotiin ensimmäisen koulupäivän jälkeen ja osaisi omin sanoin kertoa, mitä ihan uutta koulussa on käynnistynyt?
MINUT on tilattu muutamalle paikkakunnalle innostamaan opettajia ennen koulua alkua kehittämään opetustaan. Ninpä kokosin 100 helppoa ideaa, jolla voi esimerkiksi ottaa ensi askeleet toisin tekemiseen. Panen nämä jakoon. Kristittyjen omaisuus kun on yhteistä,
Tässä aakkosjärjestyksessä sellaisia ideoita - vaikka jo ekaan koulupäivään alakouluun- jotka tukevat uuden opsin henkeä. Tiedän toki: Kaikkia niitä on jo joku käyttänytkin :-)
- Aloita lukuvuoden ensimmäinen oppitunti aiheella, josta olet itse innostunut. Innostus tarttuu ja leviää.
- Aloittakaa koulupäivä uutiskatsauksella. Mitä maailmassa tapahtuu? Mitä oppilaat siitä ajattelevat?
- Aloittakaa luokan omien sääntöjen kehittely. Kuinka jokaisella olisi mahdollisuus oppia ja voida hyvin? Sitä mukaa, kun törmäätte ristiriitoihin, laatika siitä uusi sääntö.
- Aloittakaa yhdessä luokan sisustuksen suunnittelu. Miettikää, mitä huonekaluja luokassa tarvitaan. Viekää loput varastoon.
- Anna kotitehtäväksi keksiä oma ratkaisu aitoon ongelmaan. Apuja saa käyttää.
- Anna oppilaiden opettaa itsellesi jotain, jota et osaa.
- Anna oppilaiden valita paikka, jossa haluvat tehdä töitä - lattialla, käytävällä…Anna oppilaiden liikkua.
- Anna oppilaiden oppia myös käsillään - ei vain aivoillaan.
- Anna oppilaiden valita eri vaihtoehdoista
- Anna oppilaille tehtävä asettaa itselleen tämän päivän/viikon/kuukauden tavoite: mitä taitoa hän harjoittelee? Käykää tavoitteet läpi. Kirjatkaa ne ylös. Antakaa päivän päätteeksi jokaiselle (myönteistä) palautetta.
- Anna oppilaille vaikeustasoltaan erilaisia tehtäviä.
- Annan päivän päätteeksi jokaiselle henkilökohtaisesti rohkaisevaa palautetta (auttamisesta, huumorista, kohteliaisuudesta, kuuntelemisesta, ohjeiden noudattamisesta, ponnistelusta, rohkeudesta. työhön ryhtymisestä, työn loppuun saattamisesta, yrittämisestä…)
- Anna tehtäviä, joihin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua.
- Anna tehtäviä, joissa voi edetä omaan tahtiin.
- Anna tehtäviä, joita saa tehdä yksin tai yhdessä toisten kanssa.
- Anna vapaaehtoisia kotitehtäviä. Muista käydä ne seuraavana päivänä läpi ja kehua ne tehneitä.
- Arvioikaa ensimmäisen päivän päätteeksi, kuinka hyvä koulupäivä oli esim. liikennevalojen väreillä. Jatkakaa arviointia. Seuratkaa kehitystä. Käykää kehitystä läpi ja ideoikaa , miten konkteetisti teette tästä viikosta vielä paremman.
- Arvosta oppilaita kysymällä heidän mielipiteitään.
- Aseta joka päivälle jokin konkreetti taitotavoite (esim. taito päästä työssä alkuun). Kirjoita se näkyviin. Seuratkaa, kuinka se toteutuu.
- Avatkaa luokan suljettu blogi. Kuka kirjoittaa ensimmäisestä päivästä?
- Ennen kuin aloitat uuden asian opettamisen, kootkaa taululle, mitä oppilaat jo tietävät. Kootkaa luokan yhteinen käsitekartta, jonka pohjalle rakennatte yhdessä uutta tietoa.
- Hassutelkaa.
- Jos annat läksyjä, käske oppilaiden keksiä hyviä kysymyksiä. He saavat kuulustella läksyt toisiltaan tai sinulta.
- Jos käytät oppikirjoja, jaa oppilaat ryhmiin selailemaan heille annettu osa kirjasta ja sitten lyhyesti kertomaan, millaisia asioita kirjan tekijät ovat ajatelleet, että tänä lukuvuonna opitaan.
- Jos oppilas toimii väärin, juttele hänen kanssaan kahden kesken. Kysy häneltä: miksi se on väärin, mitä hän on tehnyt.
- Jos saat luokkaasi maahanmuuttajataustaisen oppilaan, ota selvää häntä sitovasta kulttuurista. Kaikissa kulttuureissa lapsilla ei ole mahdollisuutta olla joustavia, jos koulun käytännöt rikkovat perheen katsomuksia vastaan. Kaikki oppilaat eivät saa esim. laulaa tai kuunnella mitä tahansa musiikkia. Toisen sukupuolen koskettaminen voi olla kiellettyä.
- Jos saat uuden luokan, pyydä oppilaita pohtimaan, mitä he haluavat sinusta tietää.
- Jos saat uuden luokan, pane oppilaat esittelemaan toisensa. Anna esim. kolme helppoa - jopa hauskaa kysymystä nimen lisäksi.
- Jos teetät ryhmätyön, nimeä aina taito, jota samalla harjoitellaan (esim. kannustaminen, toisen auttaminen).
- Jos tunnilla tulee kina tai riita, ota aikalisä ja harjoitelkaa neuvottelutaitoa.
- Jotta pysyt itse positiivisena, yritä etsiä kaikista asioita positiivinen puoli.
- Järjestä opetus niin, että yhä harvempi kokee epäonnistuvansa.
- Järjestä oppilaille luontevia mahdollisuuksia auttaa toisiaan.
- Kartoittakaa tilanteet, joissa viime vuonna tuli helposti riita. Ideoikaa, miten niitä voisi välttää?
- Kehu koko luokkaa. Kerro, kuinka upea se on.
- Keksi pieniä vastuutehtäviä, joita oppilaat vuorollaan hoitavat.
- Kerratkaa ryhmissä, mitä edellisestä lukuvuodesta jäi mieleen. Anna kullekin ryhmälle eri tehtävä: Mikä oli hyödyllistä oppia? Mitkä olivat vuoden huippuhetket? Mitä emme enää tänä vuonna halua tehdä? Mikä oli kurjaa? ...
- Kerro etukäteen, mitä oppimistehtävältä edellytetään ja kuinka onnistumista mitataan.
- Kerro oppilaille, mitä taitoa itse aiot ensimmäisen viikon harjoitella ja pyydä heitä kannustamaan sinua, aina kun onnistut siinä.
- Keskity erityisesti oppilaisiin, joita et tavallisesti huomaa.
- Kirjoita ensimmäisen päivän päätyttyä positiivinen viesti Wilmaan vanhemmille. Kehu siinä heidän lapsiaan.
- Kokeilkaa yhteistoiminnallista oppimista, esim. palapelitekniikkaa, kun opiskeltavana on jokin kirjan jakso.
- Kokoa lista erilaisista tavoista oppia, ja käykää keskustelua, mitä niistä oppilaat pitävät parhaina. Kokeilkaa niitä vuorollaan.
- Kootkaa ideoita, kuinka voitte omalta osaltanne ensimmäisestä koulupäivästä alkaen tukea kestävää kehitystä.
- Kootkaa lista asioista, joita oppilaat oikeasti haluaisivat tämän lukuvuoden aikana oppia. Opetelkaa ne.
- Kootkaa luokan osaamispankki: millaisia erityistaitoja kullakin on (vahvuus), joilla voi auttaa tarvittaessa toisia.
- Kootkaa yhdessä lista, millainen on hyvä koulukaveri.
- Kun aloitatte uuden asian käsittelyn, pohtikaa samalla, mistä muista lähteistä kuin oppikirjasta löytyy tietoa. Missä on luotettavaa faktaa, missä fiktiota? Keneltä asiasta voisi kysyä?
- Kun aloitat oppiaineen opetuksen, anna kotitehtäväksi kysyä vanhemmilta, mihin he ovat tarvinneet tämän aineen osaamista. Kootkaa vastauksista hyötylista.
- Kun annat oppilaille tehtäväksi kirjoittaa aine tai tuottaa esim. kuvataidetyö, kerro etukäteen millaisesta tuotoksesta saa minkäkin arvosanan.
- Kuvatkaa jokaisen oppilaan ”lukuvuoden lupaus”. Katsokaa ne uudelleen toukokuussa.
- Kun annat oppilaille tehtävän, kerro samalla, mitä taitoa siinä harjoitellaan.
- Kun törmäätte kinoihin tai riitoihin, keskittäkää energia ratkaisun etsimiseen. Oleellista ei ole kuka oli alkuaan syyllinen.
- Kutsu rehtori luokkaan kertomaan hänen toiveistaan oppilaille.
- Käyttäkää älypuhelimia, tabletteja ja tietokoneita sellaiseen, jota ei voi tehdä yhtä hyvin tai ollenkaan muilla välineillä.
- Leikkikää.
- Luo ”räätälöityjä onnistumisia”: pieniä tehtäviä, jotta jokainen voi onnistua jossain heti ensimmäisenä päivänä.
- Mene välitunneille mukaan. Tarkkaile, jääkö joku leikkein ja keskustelujen ulkopuolelle.
- Millaisia neuvoja antaisitte uusille ekaluokalaisille? Kootkaa 10 ohjetta ja käykää opettamassa ne heille.
- Minimoi oman puheesi määrä. Kirjoita vaikka ohjeet taululle.
- Monista oppilaille oppiaineen tämän luokka-asteen ops-sisällöt.
- Muodosta oppilaista ad hoc-ryhmät, ja anna heille tehtäviä, jossa ryhmä tuo lisäarvoa.
- Muokkaa oppimistehtäviä niin, että niissä on vaihtoehtoisia osia.
- Muokkaa oppimistehtäviä sellaisiksi, että yhdessä tekemisestä on aitoa lisäarvoa.
- Näytelkää kesän huippuhetket.
- Opetelkaa joka päivä yksi kaunis tapa.
- Opettele etukäteen kaikkien oppilaiden nimi.
- Ota ensimmäinen päivän ohjelmaan heti oppilaille uusi oppiaine yhteiskuntaoppi, ruotsi, kotitalous…
- Ota selvää, mistä oppilaat ovat kiinnostuneita ja mitä he harrastavat. Käytä tätä innostusta hyväksi.
- Ottakaa käyttöön lokikirja, sähköinen tai paperinen. Kirjatkaa sinne läksyt, kokeet, koearvosanat. Pyydä oppilaita kirjaamaan viikon päätteeksi plussat ja miinukset viikon aikana tapahtuneesta. Joka viikon lopulla oppilaat kokoavat sinne erityisesti onnistumisiaan. S
- Pidä erilaisia kokeita. Anna pitää oppikirja esillä.
- Pidä huolta, että sanot jotakin kannustavaa joka päivä jokaikiselle oppilaalle.
- Pitäkää oppitunti ulkona - tai kellarissa.
- Pitäkää sopivassa kohdin tauko. Kuunnelkaa hiljaa musiikkia ja antakaa mielikuvituksen lentää.
- Pohtikaa yhdessä, kuinka aloitettavassa työssä voisi käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa hyväksi.
- Pohtikaa yhdessä, keille lopputuotos kannattaisi esittää. Keille sitä voisi opettaa? Keille siitä olisi hyötyä tai iloa?
- Pohtikaa yhdessä, miksi Suomessa käydään koulua. Mitä oppilaat ajattelevat? Entä vanhemmat?
- Pyydä oppilaita antamaan palautetta myös Sinulle. Missä onnistuit tänään oppilaiden työn organisoijana hyvin? Mitä mielenkiintoista voisit järjestää oppilaille huomiseksi?
- Pyydä oppilaita, joilla on älykännykkä, tarkistamaan asioita sen avulla.
- Pyydä oppilaita kirjaamaan ryhmissä hyvän opettajan ominaisuuksia. Perehdy niihin.
- Pyydä oppilaita tuomaan kouluun seuraavan päivänä/vuorollaan viisi esinettä (kuvaa, lelua, kirja..), jotka ovat heille tärkeitä.
- Pyydä toinen opettaja luokkaan vieraaksi. Opettakaa yhdessä.
- Pyydä kouluterveydenhoitaja, psykologi tai kuraattori luokkaan kertomaan, miten heidät tavoittaa.
- Pohtikaa yhdessä, millaisista asioista koulussa oppilaat kokevat iloa.
- Reflektoikaa yhdessä ensimmäinen koulupäivä. Mikä onnistui? Mitä opimme? Mitä oikeasti tärkeää ehkä opimme? Mitä pitää opetella lisää?
- Ruvetkaa kokeilemaan erilaisia tapoja opetella asioita ja kootkaa kokemukset.
- Sovitaan heti alkuun, kuinka toimitaan, jos tulee riita.
- Suunnitelkaa seikkailu.
- Suunnitelkaa yhdessä ensimmäisen viikon ohjelma. Ota oppilaat mukaan pohtimaan, miten tehtävät hoituvat parhaiten.
- Tarkkaile itseäsi. Toimi niin, että luot luokkaan iloa, rauhaa ja turvallisuutta.
- Tarkkailkaa, kuinka tehokkaasti osaatte käyttää oppitunnin ajan. Kuinka paljon aikaa menee sähläämiseen?
- Teetä tehtäviä, joista syntyy iloa ja hyötyä.
- Tekstaa itsekin, kun kirjoitat.
- Tuo luokkaan aloitelaatikko. Selitä, mikä on aloite. Käykää viikottain aloitteet läpi.
- Täydentäkää yhdessä luokan ensimmäisten päivien lukujärjestys: Mitä aineita milloinkin? Perustelkaa.
- Valitkaa luokalle tukioppilaat.
- Valitkaa uusille oppilaille kummit, jotka perehdyttävät heidät talon tavoille.
- Valmistakaa pieni esitys ekaluokkalaisten iloksi.
- Älä muodosta ryhmiä tai jaa tehtäviä sukupuolen perusteella, vaan vaihtelevilla perusteilla (syntymäkuukausi, pituus, hiusten väri)
- Äla tee asioita oppilaiden puolesta. Auta oppilaita tekemään itse. Pyydä toisia oppilaita auttamaan.
13 kommenttia:
Ruotsi alkaa kaikille viiimeistään kuudennella.
Kiitos vinkeistä!
Tanks!
Kiitos korjauksesta. Tein sen.
KLUP! 😲. Aika paljon pitäis kaikenlaista! Hyviä vinkkejä kuitenkin ja osaa käytetty myös
Sananta kuuluu "Yhteistä on uskovaisten tavara".
Mainio lista mainiolle opsille! :)
Aivan huippuideoita, kiitos :)
Kiitos vinkeistä! Ne, jotka kolahtivat eniten, kirjoitin itselleni ylös :)
Ihania ideoita, jotka selkeyttivät ajatuksia parin tunnin ops-luku-urakan päätteeksi. Kiitos!
Kiitos! Kaikki hyviä ideoita, erityisesti 22 ja 56 tärkeitä.
Kiitos. Saako lainata ja jakaa?
Anonyymi.
Ilman muuta. Kristittyjen omaisuus on yhteistä :-)
Lähetä kommentti