Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, joulukuuta 04, 2015

Auroran koulu avasi uudet blogisivut

AURORAN koulu  on avannut  puolen vuoden tauon jälkeen  omat, uudet blogisivunsa. Onneksi olkoon!
Tässä linkki: http://aurora2016.blogspot.fi

Ulkoasu on raikas ja reipas. Kiitos siitä kuuluu- näin ymmärrän - koulun erityisopettaja Pia Kaspille.

BLOGI-sivusto on nopea ja kätevä tapa tiedottaa koulun asioista Wilman ja  kaupungin virallisten koulusivujen rinnalla. Valitulle bloggerin alustalle saa helposti kuvia ja videoita. Se, mitä sinne ei saa on pdf-liitteitä. Myös valikoita on helppo lisäillä. Ja jos haluaa, voi avata jutuille kommentointimahdollisuuden.

UUSIEN sivujen avauduttua,sitä tunsi oikein, kuinka nostalginen aalto kulki läpi. Niin se aika kuluu.

AURORAN koulun  tiedotustoiminnalla on pitkät perinteet pääosin siksi, että koulun opettajakuntaan kuuluu 80-luvulta alkaen luokanopettaja Juha Hyvärinen. Hän kehitteli jo 90-luvun puolivälissä tekstipohjaisen AURORAPRESSIN. Tämän päivän silmin kyseessä oli lähinnä keskustelupalsta.  Kun Internet avautui ja kouluillekin tuli mahdolliseksi avata omat nettisivut,
Juha alkoi toimittaa Aurora-sivustoa.  Sitä päivitettiin todella aktiivisesti- ja  koulun historiasta kiinnostuneille se on oikea aarreaitta.

Juha Hyvärinen toimi webmasterina aina kuolemaansa saakka kesällä 2008. Tiedotus siirtyi sitten rexin blogiin. Sivut otettiin uudellen käyttöön vuonna 2010, jolloin luokanopettaja Sirpa Wass otti niiden päivittämisen huolekseen.  Vuosilta 2010- 2012 löytyykin tosi paljon luettavaa ja katsottavaa. Sivujen tekniikka oli kuitenkin jo jäänyt vanhanaikaiseksi, ja syksyllä 2012 tiedotus siirtyi väliaikaisesti tänne, silloisen rexin blogiin. Syksyyn 2012 saakka päivitetyt nettisivut löytyvät yhä osoitteesta http://www.kolumbus.fi/auroran.koulu/

JOULUKUUSSA 2012  avattiin ihan käytännön syistä koululle omat blogger-sivut. Niitä käytettiin vielä lukuvuosi rehtorin vaihdoksen jälkeen toukokuuhun 2015 saakka. Tuolloin sivut suljettiin (mutta minulla on ne  tallella, jos jokin asia kiinnistaa).

Ei kommentteja: