Teos on harmillisen sirpaleinen, mutta koska se piirtää Kyöstiöstä niin mielenkiintoisen kuvan, suosittelen suorastaan tyrkytän sitä luettavaksi. Lukijaa auttaa mainio henkilöhakemisto ja viitteiden näpäkkä listaaminen. Lähteitäkin on ihan kunnioitusta herättävä määrä.
ESITTELEN teosta kahdessa osassa, tässä ensimmäisessä yleisemmin, ja seuraavassa osassa sukellan Kyöstiön huikeaan pedagogiikkaan.
Kuka oli Oiva K. Kyöstiö?
Kyöstiö oli Oulun yliopiston opettajanvalmistuslaitoksen ensimmäinen varsinaisen professorin viran haltija. Häntä kuvataan teoksessa seuraavilla epiteeteillä ja adjektiiveilla:
aikaansa edellä, ajattelussaan ristriitainen, akateemisen vapauden puolustaja ja auktoriteettien vastustaja, aloitteellinen, arvaamaton ihmissuhteissa, idearikas, lupaava, tehokas ja impulsiivinen tutkija, individualisti, innovatiivinen, itsepäinen, kiivasmielinen, kosmopoliitti, kärkevä sivaltaja, levoton, loistava keskustelija ja argumentoija, maailmanmatkaaja, malttamaton lähes kaikessa, monilahjakas, monipuolinen opettajankoulutuksen uudistaja ja kyseenalaistaja, nopeaälyinen, nuuka, provosoija, sosialismin kannattaja, sparraaja, särmikäs, tarmokas, tiukka, uudistaja, ärsyttävän pedantti...KYÖSTIÖ oli kriitikko. Hän kyseenalaisti lähes kaiken ja jatkuvasti. Hän etsi aina vaihtoehtoja vallitseville järjestelmille. Hänessä paloi kyseenalaistamisen into. Hänen oli mahdotonta olla samaa mieltä toisten kanssa; ja joskus itsensäkin kanssa. " Kirkko, kasarmi ja koulu tulee hävittää!", hän vaati. Hän halveksi armeijaa, poliitiikkoja ja virkamiehiä. Kasvatusfilosofia oli hänestä jaarittelua. Kouluhallitus oli turha. Samoin lääni. Kuntakin oli koulutusasioissa vanhentunut perusyksikkö. Jako yleis- ja ammattikoulutukseen oli vanhanaikainen. Suomalainen koululaitos oli rönsyillyt eri suuntiin, ilman riittävää yhteistoimintaa. Oppikoulujen sisäänpääsykokeet olivat psykologisesti epäsuotavia. Ylioppilastutkinto tulisi poistaa. Samoin tutkinnot yliopistossa. Kilpailu pitää poistaa- myös kilpaurheilu. Kansanedustajat tulisi valita satunnaisotannalla. Oman aikansa kansakoulunopettajien seminaareja hän ei arvostanut. Sisäänpääsykriteerit olivat typeriä: Arvalla saatiin hänen mukaan yhtä hyviä opiskelijoita opettajakoulutukseen kuin pääsykokeilla ja haastatteluilla. Opettajankoulutus oli diletanttimaista. Opetusharjoittelusta piti päästä eroon. Opetustaidon arvosanasta tuli luopua. Uskonnon opetus piti siirtää uskontokuntien omalle vastuulle. Päivänavauksia ei tarvittu. Hän vastusti oppilasarvostelua, ehtoja ja luokallejättämistä. Tyttöjen ja poikien erillisestä käsityön opetuksesta tuli päästä eroon...
Opettajat hän suututti. Opettajiksi hakeutui hänen mukaansa (myös) heikkoa aineista. Opettajat käyttivät ns. syöttävää opetusta, koska se oli opettajan kannalta helppo. Opettajanvirat ja aineyhdistelmien pätevyysluokittelut olivat kahlehtiva side, joka esti kouluja järjestämästä opetustyötä joustavasti. Koulujen lomat olivat liian pitkiä. Täydennyskoulutus tulisi tehdä opettajillle kesäajalla pakolliseksi- ja siinä yhtydessä tulisi arvioida uudelleen heidän soveltuvuuttaan alalle.
Kyöstiö oli huippuahkera mies, joka ei sietänyt laiskuutta. Häntä eivät kiinnostaneet arjen rutiinit eikä oma opettajanura. Hän oli mies, joka halusi kasapäin lapsia, mutta joka oli aina matkoilla. Mies, joka teki radikaaleja ja omaperäisiä ehdotuksia, hankki niille nopeasti julkisuutta mm. lehtikirjoituksilla ja vaikutti kulisseissa pitämällä yhteyttä huippupoliitikkoihin - silti vain pieneen osaan niistä tartuttiin. Hän oli mies, joka sotki pahasti ja moneen kertaan perheasiansa. Viimeksi mainitusta ei tässä enempää. Kirjasta löytyy.
IHMISSUHDETAITURI hän ei todellakaan ollut- ehkä Oulun kautta lukuunottamatta. Siellä häntä pidettiin hyvänä esimiehenä. Muualla hän sai aikaan jatkuvia riitoja. Suorastaan hurja oli lukuvuosi rehtorina Sysmässä. Pihinä miehenä hän vaati alaisiaan kääntämään kirjekuoret nurin ja käyttämään ne uudelleen. Viimeisenä työvuotenaan Jyväskylässä Kyöstiö tuli työpaikalle aamuvarhaisella, seurasi ovesta, ketkä tulivat töihin ja lähtivät ja mihin aikaan. Kun hän antoi piikikkäästi kommentteja tulijoille, jotkut alkoivat tulla ikkunan kautta töihin.
ON TOTTA, että monessa mielessä Kyöstiön elämä oli surkeaa. Köyhä, kurja lapsuus. Juoppo isä. Kesken jääneet koulut. Opiskelua työn ohessa. Ensimmäinen avioliitto tietoisesti ilman rakkautta. Kylmät suhteet omiin lapsiin. Haavoittuminen sodassa. Riitoja. Naissotkuja. Rahapulaa. Katastrofeja työuralla: erottamisia, keskeytettyjä projekteja, syrjäytymistä virkavaaleissa, äkkipikaistuksissa tehty siirtyminen eläkkeelle ja lopulta kuolemaan johtanut sydänkohtaus. Jotenkin karmivaa on lukea hänen viimeistä tahtoaan, jossa hän testamenttasi ruumiinsa lääketieteelle. Jätteet eivät hänestä tarvinneet hautausta, vaan ne voitiin polttaa. Oman pääkallonsa hän halusi Oulun kasvatustieteellisen tiedekunnan kokoelmiin. Tätä toivetta ei toteutettu.
MUTTA YHTÄ TOTTA on, että Oiva K. Kyöstiö oli huikea pedagoginen näkijä. Siitä enemmän seuraavassa blogilastussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti