Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, joulukuuta 21, 2013

Gaudeamuksen Kirja & Kahvissa

PERJANTAIN ohjelmaan kuului joulukahvit emeritus-professori Pertti Kansasen kanssa. OKL:n kahvila oli kiinni, joten valitsimme Gaudeamuksen Kirja  ja  Kahvin. Kiva paikka. Ja kasvisjuustopiirakka oli upea.

MINUA on taas alkanut kutkuttaa didaktiikka ja erityisesti didaktinen tutkimus. Siinä keskustelun aikana huomasin tehneeni päätöksen tehdä ns. toinen väitöskirjatasoa oleva tutkimus. Täytyy selvittää, vieläköhän se riittäisi dosentuuriin?

TEEMAKIN löytyi. Menemättä tässä vaiheessa yksityiskohtiin, kyse on a) kehittämishankkeesta, jossa pyritään sekä tehostamaan opetusta että  lisäämään oppilaiden kokemaa pedagogista hyvinvointia vahvistamalla opetustapahtuman tavoitteisuutta (eli opetussuunniteman mukaisuutta).  Tavoitteisuutta vahvistetaan rakenteistamalla opettajan ja oppilaiden yhteistä ns. oppimiskumppanuutta mm. yhteissuunnittelun, pedagogisesti osallistavan opetuksen ja yhteisarvioinnin avulla. b) tutkimushanke, jossa tutkitaan opetustapahtuman  tavoitteisuuden, tehokkuuden ja pedagogisen hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä.

KIRJOITIN tänään ensimmäisen aihion tutkimussuunnitelmasta. Työnimenä olkoon Opetustapahtuman tavoitteisuus, tehokkuus ja pedagoginen hyvinvointi.  Joulun jälkeen tilaan audienssit ihmisiltä, joita uskon  tarvitsevani, jotta juttu saadaan toimimaan.

ONPA huikea tunne, kun on taas asettamassa  rimaa tosi korkealle.

PS. Wikipediasta poimittua:  Dosentti on henkilö, jolla on dosentin arvo eli dosentuuri jossakin yliopistossa. Dosentiksi voidaan hakemuksesta nimittää henkilö, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muilla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä hyvä opetustaito. Perinteisesti dosentiksi nimittämisen minimivaatimuksena on pidetty tieteellistä tuotantoa, joka vastaa laajuudeltaan ja laadultaan vähintään kahta hyvää väitöskirjaa.  Muodollisesti dosentin arvoon kuuluu oikeus antaa omalla alallaan opetusta yliopistossa kaikilla tasoilla vaikka ei olisikaan yliopiston työntekijä. Dosentit  voivat toimia osassa yliopistoja toimia väitöstyön valvojina.  Dosentuuri antaa oikeuden dosentin arvoon, mutta ei luo työsuhdetta yliopistoon. Vuoden 2010 alussa lähtien yliopistojen virkasuhteet muuttuivat työsuhteiksi yliopistojen muuttuessa virastoista säätiöiksi tai julkisoikeudellisiksi yhteisöiksi. Samalla dosenttien virat lakkasivat ja dosentista tuli arvo, jonka yliopisto myöntää.

Ei kommentteja: