Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, helmikuuta 06, 2011

Kuudes kouluviikko; Kaksi viikkoa hiihtolomaan!

VUODEN kuudes  kouluviikko on pian  alkamassa. Viisi on jo takana. Tämän ja ensi viikon kuluttua  lapset kirmaavat hiihtolomalle (viikoksi 8).

Alkavan viikon ohjelma

Viikosta näyttää tulevan tiivis. Aloitan apulairehtorin kanssa virkahaastattelut. Siestoilla on lapsille erityisohjelmaa salissa: Tällä viikolla pidetään perinteiset KulttuuriSiestat, jotka ovat lasten omien juttujen katselmus.

MAANANTAINA 7.2.

YT-istunto aloittaa viikon. Ohjelmassa nippukaupalla asiaa. Keskustelemme  mm.  ehdotuksesta kypäräpakon ulottamisesta kaikille luistelijoille. Esittelen tiimeille vuoden 2011 riskianalyysiprosessin.  Pedagogisena keynotena on  temperamentin käsite. Iltapäivällä suuri  osa koulun aikusisista osallistuu hätäensiapukoulutukseen. Ullalla ja minulla on päivän päätteeksi  ensimmäinen virkahaastattelu.

TIISTAINA 8.2

Iltapäivällä kokoontuu oppilashuoltoryhmämme. Vuorossa 5b-luokka.

KESKIVIIKKONA 9.2  

Klo 9- 14 talossa Opin ja Kasvan- vierailijoita.  Pääkaupunkiseudun opettajille on järjestetty tänä keväänä mahdollisuus tutustua yli kuntarajojen ns.  kelpo-pilottikouluihin.  Auroran ovet ovat auki kolme kertaa; tämä keskiviikko on kolmas.

OPIN ja KASVAN -Vierailupäivän ohjelma Aurorassa


9.00 Vierailupäivän avaus. Auroran koulu pähkinänkuoressa. Laajennettu opetuksen käsite, ohjaus ja tuki. Rehtori Martti Hellström
9.45 - 10.00  Tauko
10.00 - 11.00 Kierros koulun erityistä ja tehostettua tukea antavissa luokissa: Ryhmäintegraatioluokat, startti, Skidimix-ryhmä.
11.00 - 11.30 Koululounas kouluravintolassa
11.30 -12.45 Siesta.  Koulun kerhotoiminta esittäytyy (mm. teatteri- ja bändikerhot) Keskustelua opettajien kanssa. Kahvia.
12.45 - 13.30 Kierros eräissä yleisopetuksen luokissa. 
13.30 - 14.00 Päätöskeskustelu. Ideoiden  vaihtoa.  Luokanopettaja Sirpa Wass ja rehtori Martti Hellström.

TORSTAINA 10.2.

Koululla normipäivä.  Posti-info klo 9.50. Minä olen käymässä Saarnilaaksossa klo 10-11. Johtoryhmän kokous klo 11.45- (teemana riskianalyysi). Klo 12 alkaen espoolaisrexeillä ensin aluekokous ja sitten rehtori-info.

PERJANTAINA 11.2.

Koululla normipäivä.  Minä olen vuosilomalla Kajaanissa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Voisiko koulun perussivulla olla nämä samat tiedot tai lyhennelmä?
Olisi hyvä, että koulua koskevia tietoja ei tarvitsisi etsiä kahdelta eri sivustolta.
Joku muukin muistaakseni on tästä kysellyt viime vuoden puolella.

Nimimerkki Äiti

Martti Hellström kirjoitti...

Heippa Äiti

Aika ajoin blogista tulee palautetta. Joskus oikein myönteistä.

Vielä vuosi sitten koulun nettisivut olivat jumissa, ja blogissa tiedotettiin koulun tärkeät asiat. Joku kirjoittikin silloin suoraan, ettei halua lukea jaarituksiani.

Heti kun saimme nettisivut pelastettua, teimme periaatepäätöksen: koulun virallinen tiedotus siirtyi sinne, ja jaarittelu jäi blogiin.

Perusperiaate on: Kaikki keskeinen tieto löytyy koulun nettisivuilta. Niillä pärjää kyllä. Oletan, että viikottain päivittyvät napakat nettisivut löytyy vasta harvoista kouluista.

Rexin blogi tarjoaa sitten lisää tietoa koulumaailmasta niille, joita sellainen kiinnostaa. Lisäksi blogissa on teknisiä mahdollisuuksia, joita nettisivualustassamme ei (vielä) ole. Kun on kyse tällaisesta yhden koulun rehtorin blogista, ei oikein voi välttyä siltä, että kertoo omasta työstään. Harmi.jos se koetaan negatiiviseksi eikä positiiviseksi.