Kohottava olo, kun saa esitellä sitä jo näin etukäteen oman blogini kuukauden kirjana. Vähän niinkuin olisi juontajana uudessa Levyraadissa, jossa saa näyttää videon ensiesityksen
Dosentti Katariina Stenbergin teoksen nimi "matkaopas" viittaa sen funktioon: se on eräänlainen opastettu, 10 pysäkin omatoimiretki oman opettajuuden syventämiseen sekä työelämään vasta siirtyville ja siellä jo oleville opettajille. Idea tuo mieleen 1900-luvun alussa muodissa olleiden, aikuisille tarkoitettujen kirjeopistojen tehtäväpaketit.
Teoksen teoreettisena runkona on laajennettu Herbartin didaktinen kolmio.
Kirjan keskeinen tavoite on auttaa opettajia ymmärtämään pintaa syvemmältä koulun käytännöllistä todellisuutta ja palvella kriittisen mielen syntymistä johdattamalla lukijaa huomaamaan opettajan työn kulissit ja piiloiset olettamukset.
Stenbergin oma opettajan ihannekuva (niinkuin MH osaa sitä lukea)
Stenberg ei siis tuputa oma ajattelutapaansa, vaan avaa sitä ja sen teoreettista taustaa eräänlaiseksi peiliksi lukijalle.
Koulun tehtävät
Opettaja toimii julkisessa koulussa sille määrättyjen tehtävien rajoissa. Koululle voidaan tunnistaa yhtä aikaa useita tehtäviä. Koulun tulee auttaa oppilaita omaksumaan keskeiset tiedot, taidot ja valmiudet (kvalifikaatio). Sen tulee sosiaalistaa oppilaat. Lisäksi tehtävänä on subjektifikaatio, Käsite on jännä. Se on enemmän kuin vain ohjaaminen itsetuntemukseen ja oman jutun löytämiseen . Koulun tulee kehittää oppilaita kohti itsemääräytymistä ja autonomiaa, jolloin jokainen kysyy itseltään: Onko se mitä haluan, muidenkin kannalta toivottavaa. Sis kohti sivistystä. (Lisäksi koululla on luokittelutehtävä).
Stenbergin mukaan koulun tehtävä on ennen muuta saattaa oppilaat kasvamaan kohti hyvää, mikä tarkoittaa kasvamista kohti solidaarisuutta, toisten kunnioittamista ja yhdenvertaisuutta. Ymmärtämään, mitä hän oikeasti tahtoo, ja onko se demarisanoin reilua muille. Opettaja on tässä vaikeassa maailmanajassa toivon tuottaja.
Kirjasin ylös omat tulkintojani siitä, millaisena Stenberhin ihanneopettajuus näkyy laajennetun Herbartin didaktisen kolmion eri suhdetaidoissa.
Pedagoginen suhde
Pedagoginen suhde on klassinen didaktiikan käsite. Se tarkoittaa opettajan ja oppilaan suhdetta. Hyvää suhdetta on kuvattukäsitteellä pedagoginen rakkaus. Pedagogisen rakkauden keskeisin työkalu on kohtaaminen, tapa, jolla olemme oppilaiden kanssa. Stenberg sanallistaa sitä mm. vieraanvaraisuuden tilaksi, johon kuuluu toisen ihmisyyden, moniäänisyyden, hierarkioiden vallan ja erojen ymmärtäminen.
Opettajan ja oppilaan kohtaamiseen tulisi kuulua turvallisuutta, luottamusta ja kunnioitusta. Sekä dialogisuutta. Tuolloin suhde olisi vastavuoroinen ja vastuullinen. Olisimme läsnä sekä itsellelmme että toiselle ja toista varten molemminpuolin aidosti. Tällainen kohtaaminen on edellytys hyvään kasvamaan saattamisessa.
Sisältösuhde
Perinteisesti sisältösuhteella on tarkoitettu aineenhallintaa: että opettaja osaa itse opetussuunnitelmassa opetettaviksi määrätyt asiat. Suomessa opettajiin luotetaan. Meillä opettaja ei ole vain opetussuunnitelman toimeenpanija vaan myös sen professionaali tulkitsija. Stenbergille se tarkoittaa kykyä ylettyä ymmärtämään koulutiedon taustalla oleva kunkin oppiaineen tieteellinen tieto: keskeiset käsitteet, teoriat. Ei vain oppikirjan koulutietoa. Koulutietoa kuvataan kirjassa hauskasti tislatuksi tieteelliseksi tiedoksi. Osa otetaan. Osa karsitaan.
Opetajan tulee myös ymmärtää, että koulutiedoksi valikoinnin takana on tieteen lisäksi piiloisia ideologisia virtauksia. Perinteisesti erotetaan tässä kaksi erilaista opetussuunnitelmaa: sivistykseen kytkeytyvä ja paljolti työelämän tarpeista lähtevä.
Opettajan on myös itse ymmärrettävä teoriaa. Teoria auttaa kyseenalaistamaan omia näkemyksiä. Teoria antaa laajemman perspektiivin. Konkreetisti se tarkoittaa, että opettaja antaa oppilaille sellaisia oppimistehtäviä, joissa heidän oma arkitietonsa pääsee dialogiin tieteellisen tiedon kansa. Ajattelu tuo mieleen Herbartin apperseptioteorian, jonka mukaan oppiminen on uuden tiedon liittämistä omaan vanhaa tietoon. Opettajan tulee kunnioittaa oppilaitten arkitietoa ja linkittää sisältötietoa siihen.
Teoksessa käytetään termiä voimallinen tieto: Sillä tarkoitetaan sellaista tieteellistä tietoa, jonka avulla oppilas saa työkaluja ymmärtää maailmaa uudella tavalla. Tällöin oppilas ohjataan reflektoimaan omia aikaisempia ajatuksiaan.
Stenbergin mukaan opettajan tulee siis olla myös sisältöjen suhteen kriittinen toimija, joka myös problematisoi niitä. Kullekin tiedonalalle tyypillisen ajattelun, mielen ja kielen tulisi siirtyä osaksi koulussa opetettavia oppiaineita. Tämä edellyttää kiireettömyyttä, sinnikästä ihmettelyä, käsitteiden hallintaa ja opettajalta oppilaan tuntemusta.
Didaktinen suhde
Didaktinen suhde viittaa siihen tapaan, jolla opettaja organisoi oppilaat kohtaamaan opittavat sisällöt. Se on suhteen suhde. Yleensä puhutaan opetusmetodeista. Stenberg tuo mukaan tässäkin sisällöt: opettajan tehtävä on organisoida sisällöt merkityksellisiksi. Opetuksen on oltava tavoitepohjaista. Tavoitteet määritellään opetussuunnitelmassa.
Oppilaille tulisi antaa tehtäviä, joissa heidän oma arkitietonsa pääsee dialogiin tietellisen tiedon kansa. Joissa laajennetaan arkikäsityksiä ja muutetaan niitä teoreettisen käsitteiden avulla ja saadaan parempi ymmrrys omasta elämästä ja maailmasta, jossa he elävät. Tehtäviä, joissa voivat tuottaa itselleen uutta tietoa. Hyviä työkaluja tähän ovat esimerkiksi Problem Based Learning, käsitekartat, väittelyt, keskustelut , projektit ja tiedon arviointi.
Stenberg etsii tutkimuspohjaista näyttöä, millainen opetus on mm. Hattien meta-analyysien perusteella vaikuttavaa. Vastaukseksi löytyy intohimoinen opettaja.
Intohimoinen opettaja
Listasin muistiin seikkoja, jotka kuvaavat Hattien intohimoista opettajaa:
- Hän selittää (sanallistaa?) oppimista.
- Hän näkee oppimisen dialogina
- Hän haluaa perehtyä oppilaisiin syvällisesti
- Hän on aktivaattori (tietää tarkkaan tavoitteet, sisällöt ja menetelmät oppilaiden ikäkauden ja tason mukaisesti)
- Hän perustelee oppilaille menetelmät
- Hän ottaa oppilaiden olosuhteet huomioon.
- Hän toimii selkeästi
- Hän osaa myös kyseenalaistaa oman toimintaansa
- Hän miettii palautteen tarkkaan
- Oppilaille mahdollisuuksia antaa palautetta ja keskustella- näin rakennetaan yhteistä tietämystä.
- Hän tekee rakentavaa yhteistyötä kollegoidensa kanssa (esim, yhteisopettajuus- ideoiden ja näkemysten vaihto).
Työrauha
Stenberg pohtii myös kysymystä työrauhasta. Tarkoitus on, että oppilaat saadaan sitoutumaan suurimmaksi osaksi aikaa toimintaan. Kaikkia ei kuitenkaan saada innostumaan opiskelusta esim. oman elämäntilanteen vuoksi. Virallisen oppimisen kehän kanssa elää samaan aikaan ja samassa tilassa oppilaiden vertaiskehä, sen toiminta ja siellä elävät kitkat, hiertymät ja häiriöt.
Kokosin muistiin neuvoja, joilla edistetään työrauhaa:
- Luokkaan selkeät perustellut rutiinit (Miten tunti alkaa? Siirtymävaiheet?.Miten puheenvuoro pyydetään? Miten päivä alkaa ja päättyy? Jne.)
- Luodaan säännöt ja seuraukset, joilla niistä pidetä kiinni. ” Oleellista on pitää kiinni siitä, että yhteisten toimintasääntöjen rikkomisesta seuraa seuraamus.”
Kontekstisuhde
Kontekstisuhde on ensimmäinen laajennus klassiseen didaktiseen kolmioon. Tällä viitataan siihen, miten syvästi opettaja tunnistaa laajemmin yhteiskunnassa olevat piiloiset uskomukset. Vaarana on ns. naiviuden ansa, jossa ei huomaa uskomuksia, jotka suosivat tietynlaista (keskiluokkasta ,valkoista jne. ) kulttuurista taustaa. Usea nuori opettaja haluaa olla tasa-arvoinen ja turvallinen. Mutta onko hän ja koulu laajemmin oikeasti sitä kaikille? Meillä on kulttuuriset linssit, jotka estävät aidon yhdenvertaisuuden tukemisen.
Itsesuhde
Itsesuhde on toinen laajennus klassiseen didaktiseen kolmioon. Kyse on opettajaidentiteetistä: kunkin tulkinnasta itsestään opettajana. Uskomukset ovat tässäkin usein ansa. Opettajankoulutuksessa on huomattu, kuinka sinne tulevilla opiskelijoilla on ydinuskomuksia opettajuudesta. ja ne toimivat suodattimina opinnoissa. Niitä tulee haastaa ja reflektoida, Yksi hyvä keinio onkin mm. Helsingissä käytettävä käyttöteoriatehtävät. Niissä olisi hyvä pohtia. mikä on opetus-ja kasvatustyön perimmäinen tarkoitus ja mitä se edellyttää opettajalta. Opettajina meitä velvoittaa tämä sivistyksen eetos.
Stenberg nostaa esiin sivistyksen pedagogiikan. Mitä se on? Sivistys on hyvän palveluksessa. Se edistää totuutta, kauneutta ja hyvyyttä. Sivistyksen pedagogiikassa oppilaiden annetaan harjoitella niitä ajattelun, tunteen ja tahdon työkaluilla.
Stenbergille opettaja on toivon tuottaja. Vaikka koulutodellisuudessa on monenlaisia pulmia ja maailmassa kaaosta, opettajan olisi osattava asettua epämukavuuden tilaan pureutumalla ja kaivautumalla opettajan työn oleellisen tehtävään: hyvään kasvamaan saattamiseen. Sieltä hänen mukaansa löytyy mukavuus
Opettajaidentitetin tulisi rakentua tutkituille ja koetelluille olettamuksille. Opettaja tarvitsee tähän systemaattista itsekasvatusta. Päämääränä on ammattiylpeys: sitoutuminen, oman työn arvostus, innostuneisuus. Tarvitaan oman ymmärryksen kehittämistä. Huumorintajua, rakkautta epätäydellisyyteen.
Opettajana kasvamisen matkaopas on oiva työkalu siihen. Mitähän upeaa seuraisi, jos joukko opettajia muodostaisi kirjallisuuspiirin, lukisi tätä kirjaa yhdessä luku kokoontuminen kerrallaan ja pohtisi sen tukemana omaa opettajaidentiteettiään?
Kirjoittajasta
Katariina Stenberg on kokenut luokanopettaja ja opettajankouluttaja. Hän on yliopiston lehtori ja titteliltään dosentti. Ulkomaan kielellä Adjunct Professor, PhD, MEd. Tätä emnen hän toimi pitkään. Viikin normaalikoulussa luokanlehtorina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti