Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, elokuuta 15, 2021

Kirkon ja koulun sopuero


"KIITÄVI aika ja vierähtävät vuodet". Kirkko- ja kaupunki-lehden Espoon painoksessa oli pikku juttu. Sen mukaan koulun ja kirkon noin 800-vuotinen suhde päättyy lopullisesti - näin luen - "sopueroon".  Ainakin Espoossa.

KOULU syntyi Suomessa kirkkoon 1200-luvulla, ja siellä se pysyi aina 1860-luvulle saakka, jolloin vastuu kouluista siirtyi kunnille ja valtiolle. Kirkko sinnitteli alkuopetuksessa aina oppivelvollisuus-lakiin (1921) saakka.

Kirkko ja valtio erotettiin toisistaan vuonna 1919. Silloin hallitus-muoto totesi valtion ole-van uskonnoton ja että kaikilla on mah-dollisuus olla uskonnollisesti sitoutumattomia.

Laki uskonnonvapaudesta säädettiin vuonna 1923.

KOULUOPETUKSESSA uskonto säilyi kuitenkin vahvasti mukana niin kansa- kuin oppikouluissa.  Kouluvuoteen kuului jumalan-palveluksia ja aamuhartauk-sia ja arkeen mm. ruokarukous -aina-kin Kallion kansakoulussa 1960-luvulla.. 

Toki jo ennen toista maailmansotaa tarjolla oli uskonnon vaihto-ehdoksi uskontojen historia ja siveysoppi-oppiaine.

PERUSKOULUUN siirryttäessä aamuhartaus muuttui päivän-avaukseksi, joka sai olla uskon-nollinen, mutta ei pakosti vain sellainen.  

1980-luvulla syntyi uusi oppiaine: elämänkatsomustieto niille, jotka eivät kuuluneet eri uskonto-kuntiin. 

2000-luvulla uskonnolliseen päivänavaukseen osallistumiseen tarvittiin jo erillinen vanhempien lupa. Niinikään muutettiin us-konnon opetus ei-tunnustuk-selliseksi.  

Uskontoa sai opettaa myös opet-taja, joka ei kuulunut kirkkoon. Ennen siihen tarvittiin erityislupa. 

Uskonnollisten tilaisuuksien ja juhlien ajaksi oli järjestettävä vaihtoehtoista toimintaa.

MUTTA yhä kuitenkin mentiin monessa koulussa joulukirkkoon. Seurakunta piti aamunavauksia. Virsiäkin saatettiin laulaa? 

Auroran koululla meilläkin oli ns. kirkkovartit. Ja ainakin 20 kertaa rakensimme jumppasaliin Via Dolorosan. Ja ainakin kerran joulu.-polun. En todellakaan kadu. Ne olivat silloin hienoja yhteisöllisiä juttuja. 

Ennen oli toisin. Nyt on toisin

MUTTA maailma on muuttunut. Yhä pienempi joukko kuuluu kirkkoon, ja yhä suurempi osa kantasuomalaista eroaa siitä. Uusilla  suomalaisilla taas on omat uskontonsa. Oikeuskanslerille on tehty valituksia uskonnollisuudesta. Espoon oli pakko toimia.

KIRKKO ja KAUPUNKI- lehti kertoo sopimuksesta, joka on tehty espoon koulutoimen ja seurakuntien välillä. Opettajat ovat virka-henkilöitä, joilta lainsäädäntö edellyttää neutraliteettia uskontojen suhteen. Perusopetuksessa ei voi olla minkään uskonnon puolella tai mitään vastaan, sanoo Ilpo Salonen lehdessä.  Näin nyt siis toimitaan:

  • Koulujen aamunavauksissa ei saa olla enää uskonnollista sisältöä. 
  • Joulu- ja pääsiäiskirkot on tästedes järjestettävä seurakunnan omissa tiloissa. Jokainen halukas saa toki harjoittaa uskontoa. Kirkko ja seurakunta suunnittelevat kirkkotapahtumat yhdessä, ja ne ovat luonteeltaan uskonnollisia. Näihin tilaisuuksiin kysy-tään huoltajilta lupa silloinkin, kun perhe kuuluu kirkkoon.
  • Suvivirsi ei ole uskontoa vaan kulttuuriperintöä, joten se voi-daan laulaa kevätjuhlassa. Myös enkeli taivaan saada laulaa.
  • Koulut voivat vierailla kirkkorakennuksissa.- mutta ei harjoitta-massa uskontoa.
  • Kasvua ja hyvinvointia kirkko saa tukea. Tähän sisältyvät esimerkiksi kriisityö ja ryhmäyttäminen sekä henkilökunnalle suunnatut hiljaisuuden retriitit.  Yhteistyö perustuu yhteiselle kasvatustehtävälle, jossa tuetaan lasten kokonaisvaltaista kasvua ja hyvää elämää sekä katsomuksellista identiteettiä.

KOKOSI Martti, jolla on luottamustehtäviä sekä Espoossa että Tuomiokirkkoseurakunnassa.

Ks. lisää

Huttunen, Juhani. (2021) Espoon kaupunki ja seurakunnat sopivat: uskonto ei kuulu koulun tai päiväkodin aamunavaukseen, joulukirkko järjestetään vain seurakunnan omissa tiloissa. Kirkko ja kaupunki. 13.8.2021. 

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/espoon-kaupungin-ja-seurakuntien-uusi-sopimus-koulujen-ja-paivakotien-aamunavauksissa-ei-saa-olla-uskontoa-joulukirkot-on-jarjestettava-seurakuntien-omissa-tiloissa#c47cb461


Ei kommentteja: