Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, tammikuuta 30, 2021

Etä(ise)nä Educassa 2021

KIITOS, Educa ja sen järjestäjätahot. Vaikka korona jyllää, perinteistä pidetään kiinni. Kuinkahan mones Educa tämä oli?

JA ainakin erilainen. Viime vuonna tehtiin uusi yleisöennätys: 19 000 kävijää. Tähän poikkeuseducaankin oli  ennakkoilmoittautunut yli 6500. Komeaa.

OHJELMATARJOTINTA oli ymmärrettäväsi karsittu, mutta pakko on sanoa, että ohueksi se jäi. Rinnakkaisohjelmia ei juurikaan ollut. Mikä on tosi outoa. Itse piipahdin muutamassa mm. Opettajankoulutuksen kehittämistä pohtineessa. Kovin oltiin yläpilvessä. Missä oli ylipäätään dialogi yleisön kanssa?

TÄRKEIN sessio oli ilman muuta puolueiden puheenjohtajien paneeli, kun kuntavaaleihin on about 11 viikkoa. Mitä siitä jäi mieleen?

  • OAJ:n näkemys oli, että hyvin hoidetut varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut ovat kuntien vetovoimatekijä, ja siksi niistä on pidettävä huolta. Puolueiden mielestä periaatteessa ok. Mutta oikeasti tärkeämpää on kuntien elinvoimaisuus: on saatava  kuntiin yritystoimintaa.
  • Kouluja  lakkautetaan huikeaa tahtia. Lapset loppuvat. Puolueet: Näin on. Ja näin jatkuu, Kepu ehdotti pienen lasten kouluja, ja sille saatiin muiden hallituspuolueiden taputuksia. Esiopetus ja ykkös- ja kakkosluokka on nivottava yhteen. 
  • Soten vaikutuksesta koulutuspalveluiden rahoitukseen oli kaksi totuutta: Vasemmisto ja keskusta uskoivat, että tilanne jopa paranee yhteistyön myöta. Opposition mielestä sote-uudistus lisää hallintoa sekä kuntien maksutaakkaa ja siten koulutus kärsii. Nyt mennään 1990-luvun tapaan "pyyhekumin puolittamiseen". 
  • Hallituspuolueet uskoivat oppivelvollisuuden pidentämiseen, oppositio  ei, koska  uudistus on raskaasti alirahoitettu, mikä tarkoittaa leikkaamista muualta mm. perusopetuksesta. Ongelma on nähty väärin: Monet nuoret hakeutuvat toiselle asteelle, mutta eivät pysy siellä. Siihen pitäisi kiinnittää huomiota. OAJ tukee uudistusta, mutta kaikki opettajat eivät. Kuinka huolehditaan siiä, että toisen asteen oppilaitoksia löytyy kaikkialla Suomessa? 
  • OAJ haluaa tunnetusti etäopetusta mm. opettajien turvallisuuden vuoksi. Kaikki puolueet olivat toista mieltä. Etäopetusta voidaan käyttää lisäävänä voimana ja se on hyvä kriisiapu esimerkiksi korona-aikana. Mutta opettajan ja oppilaan kohtaamisella on valtava merkitys, henkilökohtaisella kontaktilla. 
  • Puolueilla oli selkeät näkemykset siitä, mistä koulutuksen laatu syntyy.  Palvelut lähellä.  Tarpeeksi pienistä ryhmistä. Huolehditaan, että opettaja voi keskittyä työhönsä. Että saa keskittyä omaan työhön ja opettamiseen, ja että koulussa on riittävästi kuraattoreita ja muuta henkilökuntaa. Opettajalta pitää karsia kaikki ylimääräinen, mikä ei liity opetustyöhön. Pienempien kuntien yhteistyö. Taitavat opettajat; Opettajien arvostus ja palkkauskysymys. On tärkeää, että opettajien työstä maksetaan sellaista palkkaa, että he eivät lähde paremman palkan perässä tekemään jotain muuta työtä. Koulujen on oltava terveitä. Opetuksen on tapahduttava tiloissa, joissa viihdytään, eikä tarvitse olla huolissaan homeesta tai muusta. Kouluissa on palattava perusasioihin kuten kiusaamisen ehkäisemiseen ja oppilaiden kohtaamiseen ”kehittämishumpan sijaan”.Nyt pitää palata kehittämishumpan sijaan perusasioihin. Pitää olla aikaa nähdä jokaisen erityiset tarpeet ja ehkäistä kiusaamista.  


EHKÄ tämä paneeli oli Educa 2021:n paras anti. Bonusta toi "jälkilöylyosuus", jossa OAJ-akiivit mm. Jukka Sarpila, kommentoivat käytyä keskustelua.





PAKKOHAN sitä oli palauttaa mieliin myös omia Educa-muistoja. Monessa on saanut olla mukana,

2020: Educassa oli kaikki. Taas kerran. Nyt sain olla  ihan vain osallistujana.

2019: Kiitos, Educa, taas. Paneelissa vaihtoehtopedagogiikasta

2018: Saku Tuomisen, minun ja J.J. Salon sessio "Koulusta vuonna 2030". Lauantain ohjelmassa oli myös vammaisjärjestöjen 45 minuutin paneeli, jonka teemana oli kaikille yhteinen koulu. Minä sain olla puheen- johtajana.

2017: 26.1.2017  Opetusneuvos Martti Hellström keskusteli varhaiskasvatukssen asiantuntijan Saija Keski-Heikkilän kanssa pedagogisesta johtamisesta. 

 2016: Educassa YTO-kirjan esittely. yhteistoiminnallista oppimista yhdessä Pasi Sahlbergin ja Peter Johnssonin kanssa. Yhdessä oppiminen- teos pähkinänkuoressa

2008: leikin haastattelijaa Educa-messuilla Opettaja-tv:n osastolla. Vieraana oli silloinen Ylen pääjohtaja Mikael Jungner.

JONAIN vuonna sain  haastatella  Ben Furmania. Ja jonain toisena vuonna - ehkä 2005-  kertoa viisaasta muutosotteesta. Ja jonain kolmantena puhua väkivallan kohtaamisesta,

LOPUKSI

Educa on huikea konsepti. Se on ilmainen täydennyskoulutustapahtuma. Mutta ennen kaikkea - uskallan sanoa se on kohtaamisfoorumi. Tänä vuonna tämä oli pakko  unohtaa.



Ei kommentteja: