Ruohotie, P., Kulmala, J. ja Siikaniemi, L. 1998. Työssä oppiminen. Oppilaitosten ja työelämän roolimuutos- esteitä ja edistäjiä. Kehittyvä koulutus 3/1998. Helsinki: Opetushallitus.
1990-luvulla Suomi eli rajua lamaa, joka kiihdytti työelämän muutosvauhtia. Maassa oli ennätysmäärä työttömiä. Työpaikkoja ja vähäistä osaamista vaativia ammatteja oli yhä harvemmalle. Kansainvälinen kilpailu kiristyi. Muutos haastoi suomalaisen ammatillisen koulutuksen.
Hieman taustaa
Vuosisatojen ajan ammatit oli opittu työssä. Suurin osa suomalaisista oli hankkinut maalla elantonsa maanviljelyksestä ja karhanhoidosta. Kaupungeissä käsityöläiset ja kauppiaat hankkivat luvan ammatinharjoittamiseen oppipoika-kisälli-mestarijärjestelmässä 1600-luvulta alkaen. Koulumuotoista ohjausta annettiin lähinnä papeiksi ja hallintoon aikoville, ja heitä oli todella vähän.
1700-/1800-lukujen taiteessa alkaa syntyä myös koulumaista ammatillista koulutusta. Mutta sitä on vain todella harvoille. Toisen maailmansodan jälkeen tilanne muuttuu. Alkaa kehitys, joka johtaa 1970-luvulla hyvin valtio-ohjattuun oppilaitoskeskeiseen ammattikoulutukseen. Se ajautuu 1990-luvulla vakavaan kriisiin.
1990-luvun kriisi
Rauhatien ym. kirja hahmottelee ulospääsyä kriisistä kuromalla umpeen ns. kouluammattien ja työammattien kuilua. Perinteisesti suomalaisen ammatillisen koulutuksen ja työelämän välillä on ollut eräänlainen kuilu, jonka ylittäminen on usein käytännössä merkinnyt ”uudelleenkouluttautumista” työsuhteen alkaessa. Siksi kaukana koulussa opitut ammatin taidot olivat oikeissa töissä tarvittavista. Suomella ei ollu enää varaa ”uudelleenkouluttaa” työntekijöitä sen jälkeen kun oppilaitoksesta on saatu muodollinen ammatillinen pätevyys.
Työssä oppimisen käsite
Työssäoppiminen tarkoittaa omaan osaamiseen ja kokemukseen perustuvaa ja aidoissa toimintympäristöissä tapahtuvaa oppimista.
Työssä oppiminen voi olla parhaimmillaan toimintaa, josta hyötyvät opiskelija, oppilaitos ja työnantaja Opiskelija saa realistisia käsityksiä työelämän odotuksista, ja hän on motivoitunut kokeilemaan oppimaansa käytännössä. Parhaimmassa tapauksessa työssä oppiminen johtaa työllistymiseen.
Koulutuksen suunnittelun tulisi olla yhteissuunnittelua oppilaan parhaaksi; opiskelijat voitaisiin ottaa mukaan tuotekehittelyyn. He voisiva tehdä opinnäytetyönsä siellä
Hyvä malli on oppisopimus, ja sen suomalainen 2+1- duaalimalli. osaajan kanssa. Tärkeää olisi suunnitella harjoitelu yhdessä
Ratkaisuna ammatin oppiminen työssä
Euroopassa ennen muuta Saksassa ammatteja -ei kuitenkaan kaikkia - opittiin yhä oppipoikajärjestelmällä. Nyt sellainen haluttiin ottaa käyttöön Suomessa myös nuorten kohdalla. Taustalla oli monia ajovoimia:
- EU:n tavoitteet mm. tutkintojen vertailtavuus
- OECD:n koulutusvertailut: suomalainen koulutus kulkee liiaksi irrallaan työelämästä.
- Hallituksen Kesu: ja sen yleinen halu nostaa ammatillisen koulutuksen hyötysuhdetta ja erityisesti suomalaista ammattitaitoa
- Työtehtävien jakuva muuttuminen, ammattien häviäminen
- Yksinkertaisten töiden katominen
- Kiristyvä kilpailu
- Vähenevät rahat
- Ammatien hämärtyminen: ammatilliset kokonaisuudet murentuvat; ydinoimintoja on konellistetu, uusia tehtäväkokonaisuuksia on koottu jäännöstöistä
- Tiettyjen taitojen lisäksi on opittava oppimaan uusia taioja,.Muuttuva työelämä tarvitsee ihmisiä, joilla on kyky, halu ja tahto oppia jatkuvasti. Reagoida nopeasti.
- Jatkuvan muutoksen maailmassa taito kysyä oikeita asioita voi olla vielä arvokkaampi kuin taito vastata annettuihin kysymyksiin
- Pysyvä ura muuttuu joustavaksi, Ura nähtiin osaamisen kasvuna, jossa taidot ja asiantuntemus lisääntyvät ja vuorovaikutusverkosto kehittyy. Vertikaalisen uramallin tilalle hahmoteltiin horisontaalista kasvua korostavaa uramalli, jossa osaaminen ja työhön liittyvä kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa laajenee ja monipuolistuu jatkuvasti.
Saatiin tutkimustuloksia, että työn yhteydessä tapahtuva oppiminen tehokkaampaa kuin perinteisessä instituutiomuotoisessa koulutuksessa. Työssä oppiminen on todennäköisintä silloin, kun kohdataan haasteellisia tilaneita.
MUTTA ei työssäkään opita ei itsestään eikä suunnittelematta. Osaamisen kehittämisen työssä oppimalla tulisi olla suunniteltu prosessi, jossa kokenut ammattilainen/mentori, jolla on ohjauskokemusta ja hän hallitsee työkokonaisuuden, ohjaa tai valmentaa noviisia todellisessa tai simuloidussa työympäristössä.
Työssä oppiminen kun ollaan jo töissä
Kun ollaan jo työelämässä on yhä opittava uutta. Kokemus ei riitä oppimiseen. Kokemallemme on annettava merkitys Avaintaitoja on reflektio. Reflekion on tapahduttava samaan aikaa kokemuksen kanssa.
Reflektio
Reflektion avulla määrittelemme, mitä kokemuksessa itse asiassa tapahtuu, mitä se tarkoittaa ja mitä asialle kenties pitäisi tehdä, kuinka siihen tulee reagoida. Reflektio on mentaalinen toiminto, jota voisi kuvata datan kokoamiseksi ja jäsentämiseksi kokemuksistamme. On ymmärrettävä tapahtunut myös ajatuksellisesi.
Reflektoida voi itsenäisesti, mutta ennen muuta yhdessä toisten kanssa. Siksi on päästävä sisään organisaatioon ja verkostoihin. Niissä opitaan yhteistoiminnallisesti.
Käytännössä olisikin raivattava työhön tilaa yhteiselle reflektiolle.
Käytännön esteitä: Asiantuntijoiden defensiivisyys
Käyännössä työssä ei aina opia. Kirjassa viiaaan Argyrkseen, jola on korostanu, että ihminen suunnittelee oman käyttäytymisensä suojautumisen eli defensiivisyyden perusteella. Pyrimme olemaan uskollisia omille perusteluillemme ja päätelmillemme ja parhaan kykymme mukaan vältämme niiden objektiivista testaamista. Haluamme hallita tilannetta. Kuitenkin oppiminen on muuttumista, uusille asioille altistumista ja tuntemattoman kokeilemista.
Muitakin esteitä on tunnistettu. Tässä muutama poiminta kirjasta:
- Johdon tuen puute
- tietoihin ja taitoihin liittyvät puutteet
- varsin vähän työelämämalleja
- työssäoppimisjakso ilman rakentavaa suhdetta oppilaitoksen ja työelämän välillä
- asenteet: Opettajilla on mielestään enemmän annettava yrityksille kuin työelämän edustajien mielestä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti