OKL:n kirjaston poistettavien teosten kasasta lyötyi mielenkiintoinen artikkeli 67 vuoden takaa. Kyseessä oli eripainos Matti Koskenniemen artikkelista "Miten voisi lisätä todistuksen tehoa." Se on alunperin julkaistu ”Kansakoulun työtapoja II ”-teoksesta sivuilla 88- 101. Artikkelissa pohditaan, kuinka todistusta tulisi kehittää.
KOSKENNIEMI kritisoi tuolloin oman aikansa sovinnaisia todistuksia. Hänen mukaansa numerotodistus ei anna aina oikeaa kuvaa oppilaasta ei opettajalle eikä oppilaan vanhemmille.
- Numerot ilmaisevat vain paljoutta ei laatua.
- Niissä arvostellaan vain opillisia suorituksia (ei esim. luonnetta)
- Ne eivät ilmaise kehityksen suuntaa
- Ne ohjaavat epärehellisyyteen.
Aivan sanoin kuin OPH tänään, Koskenniemi totesi 67 vuotta sitten: Huono todistus voi lamauttaa. Koulutodistuksen syynä lapsuuden neurooseihin. Hän kysyi viisaasti: Onko oppilaiden välttämätöntä joka hetki tietää, mikä on heidän asemansa luokassa?
KOSKENNIEMI vaati, että todistusta olisi täydennettävä ja parannettava. Sen rinnalle tulisi tuoda uudenlaisia arvostelunmuotoja. "Arvostelu ei tule helpommaksi, mutta tuloksiltaan tarkoituksenmukaisemmaksi".
VIELÄ voimakkaammin kuin OPH tänään, Koskenniemi näki todistuksen tärkeänä informaationa kodeille: kuinka he voivat tukea omaa lastaan. Tavoitteeksi hän asetti todistusjärjestelmän, jonka avulla lapsi ja hänen vanhempansa saisivat tietää, mitä lapsi on koulussa saanut aikaan, miten hän on työskennellyt ja mitä hän saisi aikaan, jos häntä sopivasti autettaisiin sekä, mitä tässä lähinnä olisi tehtävä.
IDEOITA parempaan todistukseen Koskenniemi haki maailmankuuluisilta koulunkehittäjiltä. Hän esitteli mm. Peter Petersenin idean kirjeen kaltaisesta selostuksesta vanhemmille. Jenan kouluissa oppilaasta tehtiin opettajien kesken objektiivinen selostus (tarkkailukaavio), mutta vanhemmille esitetään subjektiivinen selostus. (vrt. OPH:n idea siitä, että opettajan on pohdittava, kuinka viestittää havaitsemansa). Siinä voisi lukea esim.
" Toisten joukossa ja kokonaisopetuksessa sinä voisit vähän enemmän vapautua. Sinä voisit auttaa poikien vastuuntuntoa kehittymään. Teet työtäsi keskittyneesti ja varmasti… Jos sinulla olisi enemmän vastuuntunnetta, voisit käytännöllisissä asioissa toimia tovereittesi johtajana."
KOSKENNIEMI esittelee myös Ovide Decrolyn koulussa annettua lukukausiselostusta. Siinä oppilasta kuvattiinesim. seuraavasti:
"Kehon kunto: Mielestäni hyvä. Voimistelussa . Varsin kömpelö…Leikissä; Epäröivä ja pelokas. Henkinen tila: Annin on älyllisesti varsin kehittynyt lapsi… Havaintokyky: Varsin hyvät tulokset.. Mittaus; Varsin hyvät tulokset.. Konemainen laskutaito: Hyvin hyvä. Välitunnilla: Leikkii rauhallisesti¨Tovereitaan kohtaan: Varsin pidättyväinenOpettajaa kohtaan: Annin on aina hyvin kohtelias…Laiminlyöntejä 15. Myöhästymisiä 12. Käytös: Anni on oivallinen lapsi..Luokassa: Hyvin herkkä, hyvin avomielinen..KOSKENNIEMI oli kaivanut esiin myös esimerkin erään amerikkalaisen koulun selostuksesta ajalta ennen II maailmansotaa. Siinä oli seuraavia kohtia:
- Meillä on ilo kiinnittää huomiotanne...
- Parantuminen olisi tarpeen...
- Tulkaa kouluun, olkaa hyvä...Vierailujen ja neuvonpidon aika...Opettajat ovat tavattavissa…
Tuossä koulussa oppilaan taitoja kuvattiin asteikolla: Jossain - miltei aina - toisinaan- varsin harvoin.
Erään toisen koulun selostuksessa asteikko oli: kehittyy tyydyttävästi lahjojensa mukaisesti
- selviä edistysaskeleita havaittavissa- on tarpeen saada aikaan parannusta.
TIETOA kerättiin myös kodeilta. Erässä koululla oli käytössä lomake: Vanhempien tiedonanto koululle. Siinä vanhemmat kuvasivat omaa lastaan asteikolla kyllä- ei- en tiedä. Kuvauskohteita olivat:
- pitää koulusta
- pitää työntekoa arvossa
- tuntee vastuuta luokasta
- valmistautuu lähtemään kouluun ilman kehoitusta
- huolehtii terveydestään ja käytöksestään
- osoitta kotona ja ulkosalla että häntä ksvatetaan koulussa kunnon kansalaiseksi
- osallistuu iloisesti perheen puuhailuihin
Lisäksi vanhemmat kertoivat lapsen harrastuksistaa koulun ulkopuolella. Oma kohtansa oli "muita huomautuksia"
JO TUOLLOIN - siis 67 vuotta sitten- käytettiin myös oppilaiden itsearviointua. Erässä koulussa oli käytössä oppilaan oma itsekritiikkilomake. Siinä hän arvioi omaa edistymistää asteikolla
+ olen onnistunut
- olen epäonnistunut pyrkimuksessä kehittyä parempaan suuntaan
MIKSI kaivan tällaisia vanhoja juttuja? Ensinnäkin pelkään pahoin, että meistä monet eivät tiedä, kuinka tosissaan hyvään on pyritty jo paljon ennen meidän aikojamme. Toiseksi koen epäeettiseksi motivoida opettajia muutoksiin yksinkertaistamalla opetuksen maailma vanhaan (huono) ja uuteen (hyvä). Itse olen täysin vakuuttunut, että meillä on paljon opittavaa menneiden polvien kokeiluista. Esimerkiksi oppilasarvostelun/oppilasarvioinnin/oppimisen arvioinnin kohdalla olemme saattaneet unohtaa kokonaan vanhempien osuuden oppimisen tukijoina. Jos tätä haluamme, kannattaa kuunnella Matti Koskenniemen viesti 67 vuoden takaa: " Vanhempien on tärkeä saada tietoja siitä, mihin lapsi voisi päästä ja miten he voisivat tässä olla avuksi."
1 kommentti:
Kiitos Martti! Olen itse viimeistelemässä alakouluikäisten oppimisennitsesäätelyyn liittyvää väikkäriä. Sitä kirjoittaessa olen usein mielessäni todennut, kuinka kaukaa nykyisyys juontaakaan. Toki tutkimuksen kautta on paljon uutta viisauttakin tullut.
Tuo arviointi ja sen muuttumisen hitaus on minusta yksi OPS uudistuksen suurimpia riskitekijöitä. Jos (ja kun) alakouluihin jää numerot toikkareihin ainakin yläluokille, on suuri riski, että me opettajat kunnioitamme niitä niin paljon, ettei todellinen muutos saa toteutumisen tilaa. Alaluokille on jo aikaisemmin mietitty hyviä tapoja välittää koulussa näytetty osaaminen ja kotien tuen tarve koteihin erimuotoisissa keskusteluissa.
Lähetä kommentti