OKL 74-77

40 vuotta sitten syksyllä 1974 aloitti Helsingin yliopiston OKL:lla ensimmäinen vuosikurssi luokanopettaja- opiskelijoita. Sitä aikaisemmin koulutus oli  hankittu Helsingin va. opettaja-korkeakoulussa. Kurssin vahvuus oli noin 80.  Minä olin sillä kurssilla.
Valmistuimme (pääosa) vuonna 1977, juuri kun pääkaupunkiseutu siirtyi peruskoulujärjestelmään.

EILEN tämä "Parhaaksi kurssiksi" itse itsensä nimennyt ryhmä piti kurssitapaamisen.  Kokoon-tumispaikka oli Helsingin OKL  Siltavuorenpenkereellä, jossa professori Leena Krokfors - kurssikaveri hänkin-  esitteli nykyistä laitosta ja sen toimintaa.  Kokoonkutsujat  Rauno ja Markku olivat hankkineet kuohuviinitkin paikalle. Hienoa. Istuimme sitten lasi kädessä Minerva-torilla ja "avauduimme". Jokainen sai hieman kertoa itsestään, mitä halusi. Kaikille kuului pääosin oikein hyvää. Melkein kaikki olivat tehnyt elämänuransa koulussa - ja kertoivat nauttineensa siitä. Osa täälläpäin Suomea, osa muualla. Osa kunnan kouluissa, osa valtion ja osa harjoittelukouluilla. Aika monesta oli tullut erityisopettajia tai rehtoreita. Mutta on hyvä opettajankoulutus avannut  muitakin ovia: yliopistolle, mediaan, järjestötyöhön, oppilaitosjohdon valmentajaksi, konsultiksi...

Saimme myös kuulla terveisiä niiltä, jotka eivät päässeet paikalle.

Minä ajoin Vespalla. Raunolla on 500 cc: Kymco. Sen erikoi-
suutena on satulan avatessa näkyviin tulevat  siniset led-valot:)

JUHLA-ILLALLINEN tarjoiltiin Tuusulan Onnelassa, jossa pääosa myös yöpyi. Minä ja Rauno ajelimme sinne skoottereilla. Eksyimme jo alkumatkasta. Etsimme Vanhaa Tuusulantietä, mutta joku oli vienyt sen :-) Lopulta oli pakko ajaa Tuusulaan moottoritietä pitkin.

PUOLISEN tuntia istuimme lämpimässä syysillassa terassilla, ja nauru kaikui. Kello 18 alkoi ruokailu.

MENUUN kuului tartarsiikaa, helmiäskanaa ja jälkiruokaherkku. Oli hyvää, ja seura vielä parempaa. Kiitos syvistä keskusteluista mm. Päivi, Matti ja Räpykkä. Istuimme pitkässä pöydässä;  ihan kaikkien kanssa ei ehtinyt kuin moikkailla, mutta upeaa oli nähdä. Still going strong.

SIINÄ päässä pöytää, jossa minä sain istua, keskustelimme paljon mm. eläkkeelle siirtymisestä. Niin eri tavoin sen ihmiset näyttivät kokevan.

Kurssimme vanhin on nyt 74-vuotias - ja hän on yhä mukana koulutyössä! Moni on ylittänyt/ylittämässä ammatillisen eläkeiän rajan, mutta haluaa vielä jatkaa eri syistä. Osalla tätä 60-vuoden eläkeikää ei ole.

Noin puolet meistä oli jo jäänyt eläkkeelle, ja suurin osa tosi hyvillä mielin. Kerroimme kuinka upeaa on nukkua aamulla. Ja kun "ei ole pakko". Osa meistä oli pian jäämässä eläkkeelle  joko intoa täynnä tai hämmennystä.  Monella oli valmiita suunnitelmia palata arvokkaisiin asioihin, jotka on joutunut työuran aikana jättämään taakseen. Joku halusi vielä jatkaa koulussaan aika ajoin sijaisena. Oli myös niitä, jotka jo pian katuivat eläkkeelle jääntiä tai ainakin kokivat, että vaikka tekemistä on, ei ole enää Tärkeää tekemistä.

SEKIN todettiin aika yksimielisesti, kuinka fiksua on valmistautua tähän suureen elämänmuutokseen;  funtsia tarkkaan, mitä ja milloin tekee.  Jossain vaiheessa on hyvä pysähtyä senkin ääreen, että elämässä eteen tulee myös perälauta. (Anteeksi sivuhyppy, mutta tämän asian ehdottomuuteen törmäsin heti kotiin tultuani, kun sain viestin että Mankkaan koulun rehtori Heikki Nykänen oli  kuollut. Ja juuri hänet näin. Kerroin, kuinka hyvältä hän näyttää. Heikki vastasi enteellisesti : "Niinkö, siltä ei aina tunnu". Heikki jäi eläkkeelle 10 vuotta sitten.). En halua synkistellä, mutta itse ainakin kysyin itseltäni: Haluanko nähdä myös sen elämän, jota tuttu ja rakas työ ei rytmitä.

Mutta tietysti muustakin ehdittiin puhua. Muisteltiin opiskeluajan sattumuksia, opettajiamme ja poisnukkuneita sekä tietysti oman työuran mukavia asioita. Päätä puistelimme  tämän ajan koulutuspoliittisille päätöksille.

VARMAAN muutkin kurssit ovat hyviä, mutta tällä kurssilla oli poikkeuksellisen hyvä yhteishenki ja huumori. Valtava määrä kokemusta- siinä riittäisi jaettavaa. Kurssitapaamisia on ollut useita, ja aina niissä on ollut hauskaa. Kolmen vuoden kuluttua on seuraava iso poiju; valmistumisen 40-vuotisjuhla! Kunpa silloin aikataulut sopisivat niillekin, joita ei nyt nähty.

ITSE nousin juhlapöydästä klo 21.00 ja lähdin ajelemaan Vespalla kohti kotia. 11° C:n ilma tuntui tosi hyytävältä. Ja koti tosi lämpimältä.