Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, helmikuuta 09, 2013

Ongelmia koulussa ja koulun ulkopuolella

Videokameran kuvasta otettu still--kuva. 15 sekunnin clipisissä
näkyy,kuinka pojat soittavat ovikelloa, ja juoksevat karkuun.
MONELLA, monella oppilaalla näyttää olevan  näinä aikoina käyttäytymisen perussäännöt hieman hukassa. Selvittelin päättyvällä viikolla esim. varsin kurjaa tapahtumasarjaa, joka ei oikeasti kuulu rehtorille, mutta rehtorin on se hoidettava, koska  hoitamatta ei voi jättää (presidenttiä matkien).

Kyse oli pitkään jatkuneesta erään perheen häirinnästä. Sain viikon alussa kirjeen koulun lähialueen tutulta asukkaalta, joka kertoi, että hänen naapurinsa on joutunut  kiusanteon kohteeksi. Joukko poikia on käynyt rimputtelemassa ovikelloa, heittelemässä lumipalloja seinään, kaatamassa roskista  ja - kaiken huippuna oli virtsalla täytettyjen kondomien heittely talon portaille. Otin yhteyden kiusattuun pariskuntaan- ja imuroin omalle macilleni heidän ottamansa kuvat.

ONNEKSI oli kuvat. Niistä pojat on helppo tunnistaa. Pitkään pojat olivat sitä mieltä, että jekut ovat ihan ok ja että omat isät ja ehkä äiditkin ovat tehneet samanlaisia asioita. Ehkä ovat.  Tapaus on nyt selvitetty, ja sovittelu sovittu. Hyvä niin.

NÄYTTÄÄ siltä, että koulu joutuu tänään ottamaan  vastuuta yhä enemmän asioista, jotka aikaisemmin  olivat ilman muuta perheen kasvatusasioita.  Ehkä tulevaisuudessa vielä enemmän. Opetusministeri Jukka Gustafssonin esitys perusopetuslain muutoksiksi pyrkii parantamaan koulun turvallisuutta. Ks. ministeriön sivu asiasta. Eräissä medioissa on viestitty, että opetuksen järjestäjille tulee myös velvollisuus estää kiusaaminen ja häirintä koulumatkoilla.  Tuo koulun vastuualueen laajentuminen ei ole ihan pikku juttu.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä, että koulussa jaksetaan hoitaa näitäkin kodeille kuuluvia asioita.
Toivottavasti ao. poikien huoltajat saatiin mukaan ja omalta osaltaan kasvatusvastuuseen.

Tuuli kirjoitti...

Oletko harkinnut blogin siirtämistä tai jakamista Facebookiin? Esimerkiksi tämän viimeisimmän aiheen olisi mielellään jakanut myös Facebookissa.

Martti Hellström kirjoitti...

Hei

Näin.

Linkitän usein näitä lastuja twitteriin ja/tai facebookiin Tämänkin (siis omille kavereille).

Martti

Anonyymi kirjoitti...

Muuallakin näköjään lapsukaiset hölmöilevät, ei vain täällä omilla kotikulmillani. Ja ihan samalla tavalla nämä lapset pitävät asiaa ihan ok-juttuna: tietävät tekevänsä väärin, mutta eivät näe syytä lopettaa moista. Anteeksi kyynisyyteni.