OLKOON heinäkuun kuukauden kirja Terho Pursiaisen (2003). Sitoutumisesta ja sitoutumattomuudesta. Helsinki: Kirjapaja oy. Ostin sen 2 eurolla. Lyhyt on merkittävänkin kirjan elinkaari.
MIKSI tämä kirja? Terho Pursiaisella on minua miellyttävä ote filosofiaan ja erityisesti etiikkaan. Hän osaa kirjoittaa niin, että lukeminen on helppoa. Hän on meikäläisiä (kuuluu OAJ:n eettiseen neuvottelukuntaan). Hän on niitä ihmisiä, joiden uraa sen eri mutkineen olen jaksanut kiinnostuksella seurata niinkuin ennen vanhaan jonkun pop-idolin.
KUVA: Lainattu netistä osoitteesta fi.wikipedia.org
Mutta ennen muuta siksi, että näin mainiosti en muista arvoista pitkään aikaan kirjoitetun. Kuten muistamme, arvokeskustelut tulivat muotiin kouluissakin 90-luvulla. Keskustelua vaadittiin, jotta syntyisi vaihtoehto laman aikana esiin nousseille koville taloudellisille arvoille. Arvokeskustelun toivottiin tuovan esiin lämpimämpiä arvoja. Toisin kävi. Todellista arvokeskustelua ei koskaan käyty. Arvojulistuksiin poimittiin iskusanoja, jotka kukaan ei vastustanut. Oikeat arvot kätkettiin retoriikan avulla. Olennaiset asiat, joista oltiin eri mieltä, jätettiin pois. Pursiainen kirjoittaa myös monimielisyysvilpistä: Mukaan valittiin sanoja, joista oltiin yksimielisiä, mutta joilla oli aivan eri merkitys eri ihmisille (kuten oikeudenmukaisuus).
90-luvun arvokeskustelu vääristyi. Sen arvot eivät olleet arvoja. Oikea arvo vaikuttaa valintoihin Se on vekseli, joka voi tulla maksuun. Oikeasta arvosta näkee, kun sitä rikotaan.
OLISI tärkeää käydä oikea arvokeskustelu, joka paljastaisi olemassaolevat arvoerot! Pursiaiselle aidot arvot ovat valintaperusteita. Valintaperusteista muodostuu ketjuja, ja ketjun hännillä on perusarvo. Perusarvoilla/perusvalinnoilla yksilö vastaa kysymykseensa: kuka tahdon olla. Identiteetin rakentaminen on perusarvojen valintaa. Hienoa!
Pursiainen ei listaa perusarvoja. Kyse on käsitteen yleisestä määrittelystä. Tyypillistä perusarvoille on, että niitä ei voi perustella. Toinen perusarvo ei ole parempi kuin toinen. Fundamentalistit tosin kieltävät perusvalinnan perusteettomuuden ja valehtelevat itselleen, että on olemassa peruste, fundamentti.
Idetiteetin rakentaminen, perusvalintojen tekeminen, perusarvojen valinta on samalla jonkin arvoyhteisön valintaa. Yhteisön arvot eivät aina paljastu helposti. Ne kuitenkin asuvat sen kielessä.
ARVOJEN lisäksi Pursiainen avaa hienosti moraalin käsitettä. Moraali on sitä, että kaikki yhdessä katsomme jokaista erikseen, ettei kukaan loukkaa yhteisistä peruseduistamme tärkeintä: keskinäistä luottamusta. Luotamme ihmisiin ja järjestelmiin, jälkimmäisiin jopa enemmän. Jollemme luota, emme voi suunnitella elämäämme.
Moraalin sisältö ilmaistaan kieltoina. Moraalin rajoja määrittävät julkilausut arvot (säädökset) ja sanoiksi lausumattomat arvot. Kaikki eivät osaa lukea lausumattomia arvoja.
Moraali voi kieltää tietyt identiteetit, esim. sellaisen, joka rakentuu toisen vihalle kuten rasismi. Tai sitten se ei kiellä. Kaikissa arvoyhteisöissä on oma moraali, joka määrää, keiden yhteistä etua valvotaan, ja ketkä jäävät ulkopuolelle.
LUULEN, että Pursiaisen analyysi auttaa ymmärtämään tilannetta Bosniassa, vaikka hän ei siitä kirjoitakaan. Presidentti ei ole syyllinen, koska tuossa arvoyhteisössä muslimit ja kroatit ovat historiallisista syistä moraalin sisäpiirin ulkopuolella.
Pursiaisen mukaan siis erilaiset arvoyhteisöt perustuvat perusarvoille, joilla ei (oikeasti) ole perustetta. Toinen arvoyhteisö ei ole parempi kuin toinen. Ajaudumme kiusalliselle alueelle, tiedän.
MITÄ sitten pitäisi tehdä, jos tärkeää ei ole, kuka on oikeassa ja parempi kuin muut? Pursiainen korostaa, että on tärkeää käydä arvokeskustelua siksi, että arvoerot paljastuvat. Toisten arvoista voi oppia. Omaa identiteettiä voi syventää. Oppimishaluinen voi muuttua keskustelussa. Ja samalla keskustelu voi muuttua. Kussakin arvoyhteisössä arvokasta ja mielenkiintoista on se, mikä on sille ainoalaatuista ja omintakeista.
Ihminen rakentaa identiteettiään koko elämänsä ajan, ja erityisesti murrosiässä. Perusarvoja voi joutua tarkistamaan, kun eteen tulee uudenlaisia valintatilanteita. Kaikkia arvoja ei ole tarpeen epäillä yhtä aikaa. Eikä ihmisen tarvitse kokea kääntymystä. Viiltävästi Pursiainen kirjoittaa Lenita Airistosta joka ivasi taistolaisia ja kertoi olevansa ylpeä siitä, että ajattelee yhä samalla tavalla kuin monta vuosikymmnetä sitten. Pursiainen totesi: Lenita ei siis ole oppinut koko elämänsä aikana mitään.
KOKREETISTI Pursiaisen ajattelutapa tarjoaa minulle aineksia, joiden avulla voin syventää kahta päässäni auki olevaa teoreettista kysymystä: (1) Kuinka opettaja rakentaa omaa tapaansa opettaa (pedagogista käsialaansa/jalanjälkeään jne). Siitä pitäisi tehdä pieni artikkeli syyskuussa (2) Miten rehtori on koulun arvojohtaja. Siitä pitäisi luennoida ensi viikolla. Palaan niihin myöhemmin.
PS. Päivä oli kaunis. Tein töitä pääosin etänä. Hahmottelin eri tiimien lukkareita ja kartoitin työlistaa. Aikataulu vuotaa, mutta sille ei nyt voi mitään.Illalla on saatava valmiiksi C-map-kouluksen lopputyöt (viisi käsitekarttaa). Muuten tulee 100 €:n lasku.