Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 29, 2007

Fullan goes Rehtorit

KUVA: Wanhan Sataman sali on vielä tyhjä

AAMULLA klo 8.15 kouluun. Trimix ja Sixmix lähtivät leirikouluun vanhempien autoilla. Aamukerhossa on muutama lapsi. Iltapäivänkin TIP oli tällä kertaa varsin hiljainen. Vespailin iltapäivällä Velskolaan vakuuttumaan, että kaikki on mikkomallikkaasti. Ensimmäisen kerran minun aikanani kolme poikaa jättäytyi leiriltä pois. No, heille oli annettu tehtäviä ja järjestettiin järkevää tekemistä.

TOINEN teknisen työn tunti Sope-luokalle. Edelleen pojat sahaavat ja hiovat hiki otsalla. Hienoa. Lukkareita tsekattiin vielä. Vartti-lehden sunnuntaisen jutun kuvituksesta tarkistettiin lasten kuvauslupia. Useampi kuin aikaisemmin haluaa, ettei lasta kuvata. Vaihdoimme jutun jättikuvaan varmuuden vuoksi JJ:n :-) Järkkäsin meidän Kuivasen Kaijan mielenkiintoiseen EU-rahoin toteutettavaan nelipäiväiseen inkluusioseminaariin.

KUVA: Pro Rexi-tapahtumaa hiotaan isolla porukalla

KLO 15 minulla on tapaaminen ensi viikon Suren Pro Rexi-tapahtuman tiimoilta. Tsekkasimme Wanhan Sataman tilat ja laitteet, ja moni asia avautui. Ekaan päivään- jolloin puhun 1,5 tuntia, osallistuu noin 300 rehtoria. Tokan päivänm varsinaiseen Fullan-seminaariin osallistunee 130 rehtoria.

Vespalla sadepisaroita kierrellen kotiin klo 18.

Ei kommentteja: