Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Johtajien johtamisen tuskasta. Osa I

PITKÄPERJANTAIHIN jotenkin sopii tuskaisten asioiden pohdiskelu. Valitsin teemaksi johtajien johtamisen tuskan. Virikkeenä oli STT:n kautta välittynyt uutinen. Turun Sanomissa uutinen oli jo 31.3.:




" HALLINTOJOHTAJA SYYTTÄÄ AJOJAHDISTA. Pääjohtaja kiistää

Opetushallitus on ollut varsin myrskyinen työpaikka. Apulaisoikeusasiamies tutkii sisäisen tarkastajan toimia, hallintojohtaja syyttää pääjohtajaa ajojahdista ja viraston viemisestä kaaokseen, pääjohtaja kiistää syytökset, puolustaa tarkastajaa ja moittii entistä kakkostason johtoa."

Opetushallitus on siis opetusministeriön alainen laitos. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies oli siksi pyytänyt siltä selvitystä asiasta. Ministeriö näyttää asettuneen hallintopäällikön kannalle. Selvityksen mukaan opetushallituksen sisäinen tarkastaja Jukka Vuorio keskittyi vuosina 2004–06 poikkeuksellisen tarmokkaasti etsimään epäkohtia ja väärinkäytöksiä hallintojohtaja Kari Pitkäsen tekemisistä. Pitkäsen mukaan pääjohtaja oli jahdannut häntä alusta alkaen ja lopulta usuttanut sisäisen tarkastajan hänen kimppuunsa. Lindroos teki 2004 Vuorion tutkimusten jälkeen Pitkäsestä tutkintapyynnön poliisille. Syyttäjän mukaan hallintojohtaja ei kuitenkaan ollut syyllistynyt rikokseen, vaan kyse oli hallinnollisista puutteista.
Surullista. Taitava hallintomies on jäänyt virkavapaalle- eikä hän ole ainoa. Luottamusmiehen mukaan kolme muutakin henkilöä on vetäytynyt virkavapaalle. Yksi henkilöistä katsoi johdon painostaneen häntä ja puhui jopa työpaikkakiusaamisesta.

Surullista myös pääjohtajalle. Lindroos kiistää väitteet ajojahdista naurettavina ja korostaa, että tutkimukset olivat välttämättömiä valvonnassa ja hallinnossa sattuneiden laiminlyöntien selvittämiseksi. Hän kokee toimineensa aivan oikein ja ajaneensa valtion etua.

Surullista myös Opetushallitukselle. Sekä luottamusmies että hallintojohtaja Pitkänen arvioivat Opetushallituksen kiristyneiden suhteiden vaikuttaneen viraston ilmapiiriin. Pääjohtaja näkee asiat aivan toisin. Hänestä Opetushallituksen toiminta on parantunut koko ajan ja muutokset vievät aina aikaa. Pääosa henkilöstöstä voi hyvin ja on sitoutunut muutoksiin.

Akavan luottamusmies uskoo, että taustalla ovat tulehtuneet ihmissuhteet. Taustalla lienee myös pääjohtajan tarmokkaasti läpiviemä Opetushallituksen organisaatiomuutos. Lindroosin mukaan kaikki johtoon kuuluvat eivät sitoutuneet tarvittavien muutosten tekemiseen. Hän katsoo, että osa johdosta jopa vaikeutti muutosten tekemistä. Turun Sanomissa 4.4 julkaistussa kirjoituksessa Lindroos kertoo, että hallintojohtajan toimintaan liittyi myös omavaltaisuutta ja piittaamattomuutta viraston nimenomaisista päätöksistä, mistä annetun varoituksen virkamieslautakunta kesällä 2006 vahvisti.

Ihmisiä on vaikea johtaa. Erityisesti toisia johtajia. Löytyisikö maailmalta jotain apua tähän ongelmaan? Palaan asiaan.

Ei kommentteja: