Pieni kirja mentoroinnista

TYÖturvallisuuskeskus on julkaissut pienen, ihan kelpo kirjan mentoroinnista:  Juusela,  T. (2010). Mentorointi työyhteisössä. Ajetaanko tandemilla. 2. painos. Helsinki: TKK 

Pariinkymmeneen sivuun on saatu  aika lailla asiaa tästä varsin kiinnostavasta tavasta siirtää osaamista esim. organisaation sisällä.

MENTOROINTIA kuvataan teoksessa kauniisti: Kyse on nuoren ja seniorin välisestä suhteesta. Yhdessä he  muodostavat kehitysparin, jossa nuoremman ihmisen teoria- ja käytänöntieto yhdistyvät vanhemman kokemustietoon. Kansikuvan tamdem-pyörä viittaa suhteen erityispiirteeseen, aktor ajaa ja mentor pitää pyörää pystyssä.  Aktor on  "ammatillisesti epäkypsä" noviisi, (oppipoika). Mentor taas osaava, luotettava, kokenut, arvostettu  työtoveri ja kollega sekä ammatillinen esikuva.  Hän avaa oman uransa ala- ja ylämäkiä ja jakaa (hiljaista) tietoaan ja kokemustaan ja hyviä käytänteitä kehityshaluisille ja -kykyisille. Ajatusten vaihto tapahtuu aktorin ehdoilla ja tahdissa.

Mentoroinnin monen muodot

Yksinkertaisimmillaan mentorointi on spontaania, kaverillista neuvojen antamista.  Mentorointi voi olla myös vapaamuotoista oppimiskumppanuutta. Suunnitelmalliseksi mentorointi muuttuu, kun organisaatio ottaa käyttöön erillisen mentorointiohjelman, johon kuuluu parien valinta ja valmennus, jossa tehdään usein analyysi vahvuuksista ja heikkouksista. Tyypillistä on myös Mentoriopimus, johon kirjataan  kummankin odotukset, roolit, tavoitteet, tapaamisten määrä ja kesto, arviointi ja seuranta, pelisäännöt mm. siitä, mistä ei puhuta). Tällaisella mentoroinnilla on selkeä alku ja loppu. Yleensä palvelu kestää vuoden, ja tapaamisia on noin kerran kuussa. Tapaamisten välille aktori saa kotitehtäviä (esim. lukea artikkeleita, kirjoja…)

Mentorointi voi olla yksilömentorointi (parikeskustelu), ryhmämentorointia tai  vertaismentorointia. Vertaismentoroinnissa  (ns. verme) voidaan olla vuorollaan mentori ja  aktori).

Omat kokemukset

Espoo koulutti 2000-luvulla omista rexeistään mentoreita uusille rexeille. Minäkin osallistuin tuohon koulutukseen, jota vetivät mm. Mikko Salonen ja Atso Taipale. Uusi rehtori sai valita listasta mentorin, ja mentori sai ohjauksesta ihan palkkaa, muistaakseni 500 €/lukukausi. Sain olla vuosien varrella varsin monen lahjakaan uuden rexin mentorina.

Yhdyn kirjan näkemyksiin siitä, että malli on mainio tapa perehdyttää uusia ihmisiä. Se tuo myös pian eläkkeelle siirtyvälle uutta potkua duuniin.  Se  antaa paljon myös mentorille; siinä voi tehdä hyvää muille ja rikastuttaa  omaa elämää muiden onnistumisella. Iso opittava asia on, ettei tuputa eik ratkaise toisen ongelmia vaan on avuksi, kun toinen ratkaisee niitä itse.

Pohdintaa

Kirjan oppimiskäsityksen mukaan ihminen oppii tekemällä ja oivaltamalla, omassa tahdissa ja omalla tavalla. "Aktori oppii omien oivallustensa kautta; mentori ei siirrä valmista tietoa, vaan auttaa oivaltamaan itse asioita ja löytämään uusia näkökulmia kyseenalaistamalla asioita,  tekemällä yhteenvetoja keskusteluista, löytämällä ristiriitoja aktorin puheista ja pyytämällä esimerkkejä." Aktorilla on "oltava  halua ottaa vastuu omasta kehittymisestään ja kasvustaan". "Ihmiset ovat itse vastuussa oppimisestaan". Aktorilla on "oma tarve oppia".

Mutta, mutta....

KUVAUS muistuttaa kovasti tapaa, jolla myös uuden opsin retoriikka  roolittaa opettajaa ja oppilasta.
Tässä poimintoja perusteista:

" Opettaja mm. antaa sopivia haasteita ja tilaisuuksia.  Valitsee työtavat vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa. Auttaa oppilaita onnistumaan koulutyössään ja tunnistamaan onnistumisiaan ja vahvuuksiaan. Suuntaa opetustaan oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Innostaa, rohkaisee,  kannustaa ja tukee. Laajentaa oppilaiden kiinnostuksen kohteita. Lisää  mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa. Vahvistaa jokaisen oppilaan osallisuutta ja toimijuutta. Havainnoi ja dokumentoi oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä."

JÄIN  pohtimaan, onnistuuko opsissa kuvattu (oppilaan omaa vastuuta oppimisestaan) tapa oppia asioita  (ja siitä johdettava tapa järjestää opetus mentorointia muistuttavalla tavalla ) myös niiltä, joilla ei ole tuollaista sisäistä motivaatiota. Onko tällainen oman oppimisen varaan  rakentuva opetusretoriikka itse asiassa valmistamassa tietä sen oikeuttamiselle,  että ne, joilla ei ole eri syistä riittävää itseohjautuvuutta, voidaan sivuuttaa, kute mentorointi, joka on tarkoitettu "kehityshaluisille ja -kykyisille".