Yle Puheessa vieraana

SAIN eilen kutsun radioon. YLE-puheen iltapäivän ohjelmassa "Perheen aika" oli klo  16.03 - 16.30 teemana kodin ja koulun yhteistyö - mitä se on ja millaista sen pitäisi olla?

Toisena vieraana oli  kodin ja koulun yhteistyön kehittämisestä ja kouluttamisesta vastaava, Suomen Vanhempainliiton erityisasiantuntija Tuija Metso. Toimittajana oli Suvi Puukangas. Molemmat ladyt olivat tosi mukavia ja fiksuja.

EIHÄN meidän välillemme riitaa saanut? Molemmat vannoimme  avoimuuden, dialogin, huoleen puuttumisen ja mm.  yhteisöllisyyden nimiin. Wilma on väline, jota voi käyttää hyvin tai huonosti. Vanhempien tulisi päästä kurkistamaan koulun arkeen. Yhteistyön tulisi olla toista osapuolta kunnioittavaa. Luottamus on keskeinen käsite.

OHJELMAA voi kuunnella osoitteessa http://areena.yle.fi/radio/2056566. Tämä osuus alkaa kohdassa 2.00.10.

Miniluento kansalaiskoulusta

Päivitetty 26.11.-13

ESPOON perinneyhdistys Aurora ry:n syyskokous on ensi tiistaina. Ohjelmaan kuuluu lyhyt, noin puolen tunnin alustus kansalaiskoulusta. Kunnianhimoisena tavoitteenani oli  aluperin  tuotaa oikea pieni leffa, mutta se idea jää myöhemmäksi.  Puhun itse ja kuvitan esitystä kuvilla ja äänillä.

YKSI keskeinen lähteeni on teos Hannu Syväojan vuonna 2002 ilmestynyt omakustanne " Kansalaiskoulu 1958-1981. Työ- ja kansalaiskasvatusta koulunuudistuksen rinnalla."
Tai tarkasti ottaen: teoksen kustansi pieni, neljän entisen kansalaiskouluopettajan ryhmä olemattoman budjetin turvin.

Kansakoulu syntyi virallisesti vuonna 1866.  Vuonna 1958 (siis 92 vuotta myöhemmin) siihen liitettiin aluksi kaksi- ja hieman myöhemmin kolmivuotinen kansalaiskoulu. Kun Suomi siirtyi vuosina 1972-1977 peruskoulujärjestelmään,  kansa-, kansalais- ja keskikoulut lakkautettiin.

Kansalaiskoulu eli siis vain pari vuosikymmentä (1958 – 1977/1981). Joillakin paikkakunnilla kansalaiskoulu oli tuskin päässyt alkuun, kukoistuksesta puhumattakaan, kun se jo lakkautettiin. Kaikilla paikkakunnilla se ei saanut omaa koulutaloa. Varsinkin alussa se joutui sinnittelemään kansakoulun ”nurkissa” tai tiloissa, jotka jostakin syystä eivät kelvanneet muuhun käyttöön.

Tarkastelen seuraavassa mm. Syväojan tekstin pohjalta kansakoulun päättäneille tarkoitetun jatko-opetuksen kehittymistä ammattiopettajapolvittain.

Kuusi ammattiopettajapolvea
Suomalaisessa koulujärjestelmässä on ehtinyt toimia opettajina noin 150 ikäluokan miehiä ja naisia. Jos heidät jakaa karkeasti 30 vuoden ikäluokkiin, niin vuodesta 1866 vuoteen 2013:een, voidaan erottaa kuusi ikäluokkaa:
- valoa kansalle-rahvaan lasten opettajat 1866- 1888
- kansallisen taistelun opettajat 1889- 1917
- itsenäisen Suomen valkoiset opettajat 1918- 1944
- hyvinvointivaltiota rakentaneet opettajat 1945- 1971
- tasa-arvo-Suomen peruskoulun opettajat 1972- 1992
- uusliberaalin Suomen opettajat 1993-

I: Valoa kansalle-rahvaan lasten opettajat 1866- 1888
Varsin pian sen jälkeen kun Suomeen oli perustettu kansakoulu (1866),  sille ryhdyttiin suunnittelemaan pidennystä, jatko-opetusta.  Jatko-opetus syntyi aikana, jolloin  sääty-yhteiskunta oli murtumassa ja alkava teollistuminen ja kaupungistuminen uhkasivat yhteiskunnallista järjestystä.
Kansalaiskasvatusta tarvittiin sisäisesti vahvan kansallisvaltion pystyttämiseksi ja erityisesti työläisnuorisoa oli kasvatettava sopeutuviksi kansalaisyhteiskunnan jäseniksi. Jatko-opetuksen synnyn keskeisinä perusteluina olivatkin  tutkimusten mukaan varhaisnuorten määrittely joutilaiksi, kurittomiksi, ja erityishuomiota vaativaksi ikäryhmäksi. Jatko-opetus oli työhön, kansalaiseksi ja sukupuolirooleihin kasvattava koulu.

Ensimmäinen opettajapolvi ihaili Uno Cygnaeusta. Cygnaeus oli toivonut, että  koulutyön lisäksi kansakoulunopettajat kiertelisivät ympäristön kodeissa opastamassa perheenäitejä lasten hoidossa ja kasvatuksessa. Ideaa ei  hyväksytty asetusehdotukseen. Sen sijaan asetuksessa opettajia velvoitettiin ohjaamaan  kouluiän sivuuttaneita. Tätä asetuksen kohtaa voidaan pitää kansalaiskoulun heikkona  alkuituna.

Varsinkin maaseudulla ensimmäisen opettajapolven antama jatko-opetus oli lähinnä tilapäisjärjestelyjä. Itse päätyö kansakoulussa oli jo tarpeeksi  kovaa.  Korvauksetonta työ ei innostanut. Siitä eivät juuri innostuneet nuoret, huoltajat,  eivätkä aina edes kouluviranomaisetkaan.

II: Kansallisen taistelun opettajat 1889- 1917
Tilanne muuttui venäläistämispaineiden vuoksi. Kansa tarvitsi lisää sivistystä. 1890-luvulla tehtiinkin useita esityksiä jatko-opetuksen kehittämiseksi. Jatko-opetuksesta ideoitiin kurssimaista ilta- tai päiväkoulua. Toisaalla haluttiin, että se perustuisi pakollisiin aineisiin, toisaalla taas toivottiin mahdollisimman käytännöllistä opetusta ja erikoiskursseja.  Toivottiin, että opettajan harrastukset ja taipumukset voitaisiin ottaa huomioon.

Jatko-opetus käynnistyi 1880-luvulta alkaen suurimmissa kaupungeissa: Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Alkuvaiheessa jatkokoulut olivat  tyttövaltaisia.  Jatko-opetusta kehitettiin monissa kaupungeissa ammatilliseen suuntaan.Se ei  tuottanut  ammattipätevyyttä, mutta pyrki antamaan oppilailleen yleisiä käytännöllisiä perustaitoja sekä työmoraalia. Maalla jatko-opetusta järjestettiin erillisinä jatkokursseina, joilla saattoi opiskella myös vanhempaa väkeä.

Erityisen innokkaita oltiin Tampereen seudulla. Siellä käynnistyi jatkokoulu, joka toimi aina kansalaiskoulun alkuun saakka, tosin pitkään iltakouluna. Aluksi jatko-opetusta järjestettiin nimenomaan tytöille. Mm. Helsingissä innokkaat naisopettajat pitivät kursseja ilmaiseksi.

Vuonna 1893 saatiin viralliset ohjeet senaatilta jatkokurssien järjestelyistä (väh 150 tuntia lukuvuodessa eri aineita). Jatkokurssien järjestäminen ei ollut pakollista.

1890-luvulla pidettyjen jatkokurssien määrä nousi 26:sta 256:een. Mutta ne eivät olleet riittävän käytännöllisiä.

Cygnaeuksen kuoltua, uudeksi pedagogiikan guruksi nousi Mikael Soininen. Tutkija. Seminaarinjohtaja. Kansanedustaja. Pääjohtaja. Ministeri. Hän organisoi  kansakoulun opettajille yliopistollisia  jatkokursseja ja istutti niillä mm. kipinää jatko-opetusta kohtaan. Vuonna 1911 Soininen julkaisi teoksensa Kansakoulun jatko-opetuksen uudistus. Hän ajoi työkoulun ideaa. Kyse ei ollut ammattikoulutuksesta. "Työn oppii ammatissa, täällä opetetaan työntietoa".  Jatkokoulun  tärkeä ydin olisi kansalaiskasvatus - yhteiskuntaoppi. Se oli eräänlaista  elinkeinoelämän kotseutuoppia. Soininen johti myös komiteoita, jotka ehdottivat jo 1900-luvulla  pakollista jatko-opetusta ja oppivelvollisuutta siihen saakka, kunnes siirtyy töihin- mutta Venäjä ei voinut niitä hyväksyä.

III: Itsenäisen Suomen valkoiset opettajat 1918-1945
Kansalaissodan jälkeen yhtenä syynä maan jakautumiseen pidettiin riittämätöntä koulutusta. Soininen jatkoi työtä kansanedustajana ja ministerinä. Hänellä oli varsin ihanteellinen käsitys kansalaiskoulusta, joka suunnattaisiin sille 90 %:lle joka jäi ilman oppikoulu- ja ammmatikoulusivistystä.

Oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921. Se legitimioi  jatkoluokat. Kaksivuotinen jatko-opetus määriteltiin pakolliseksi osaksi oppivelvollisuuskoulua niille, jotka eivät käyneet kansakoulun jälkeen muita kouluja.

Kaupungeissa ja kauppaloissa sekä taajaväkisissä yhdyskunnissa kansakoulua seuraisi kaksivuotinen päiväjatko-opetus.

Maalaiskunnissa on jatko-opetusta annettava kahden lukuvuoden aikana vähintään sata ja enintään 150 tuntia vuodessa, jos opetusta saamaan kouluun ilmoittautui vähintään kahdeksan jatkokoululaista. Jos heitä oli viisi, oli opetusta järjestettävä 75 tuntia lukuvuodessa.

Jatko-opetukselle asetettiin 4  päämäärää: 1. uskonnollinen/siveellinen kasvatus 2. kansalaiskasvatus 3. ruumiin kasvatus ja 4. ammattiin valmistaminen. Oppiaineet lueteltiin. Oppilaille oli annettava ammatinvallinnan ohjausta. Kakkosluokalla oli oltava linja-jako: kauppa, teollisuus, maatalous.

Odotukset olivat suuret. Jatko-opetuksessa säilyi pyrkimys kasvattaa oppilaita perinteisiin sukupuolirooleihin, tytöt kotiaan rakastaviksi perheenäideiksi, pojat tunnollisiksi itsensä ja perheensä elättäviksi työläisiksi. Perheen ja kodin hoitoon valmentavat aineet muodostivatkin tytöillä pitkän aikaa jatko-opetuksen keskeisen sisällön, poikien saadessa muuta ammattiopetusta.

Käytännössä  jatko-opetuksesta tuli iso taakka kansakouluille. Kunnat kaihtoivat. Ammattikouluista sai paremman valtionosuuden. Erityisesti rajan vetäminen ammattiopetuksen suuntaan muodosti koulutuspoliittisen ongelman, jonka ratkaiseminen kesti vuosikymmeniä.

Vanhemmat pitivät jatkokoulua tarpeettomana.  Jatkokoulusta puhuttiin "alempiarvoisena oppikouluna" tai "varastoaittana". Perheet tarvitsivat lasten ansiotyötä, ja työnantajat halpaa työvoimaa (juoksupojiksi).  Iltaisin  tai iltapäivisin toimiva jatkokoulu oli  oppilaille liian raskas.  Eikä pakolla kouluun lähetettyjen oppilaiden kurinpito ollut helppoa. Opettajat eivät osanneet eivätkä jaksaneet. Opetus oli liian teoreettista.  Kun Soininen kuoli vuonna 1924,  ote herpaantui. Sitten iskivät pulavuodet 1932 ja 1933. Kouluhallitus antoikin kaupungeille lupia korvata päiväkoulu suppealla iltaopetuksella. Ja sitten tuli toinen  maailmansota.

Viranomaiset yrittivät keksiä lähes 50 vuotta keinoja, joilla  oppilaat  saataisiin osallistumaan jatko-opetukseen. Pakollista, teoreettista ohjelmaa kevennettiin.  Opettajiksi koitettiin saada muita kun opettajia: pappeja, agronomeja ja lääkäreitä. Vuonna 1943 annettiin säädös, jonka mukaan kansakoulun päästökirjan saa vasta suoritettuaan jatko-opetuksen… Näin luotiin paineita  jatko-opetuksen käynnille.

IV: Hyvinvointivaltiota rakentaneet opettajat 1945- 1971(-81)
Maailmansodan jälkeen Suomi oli lujilla. Tästä huolimatta maasta alettiin rakentaa johdonmukaisesti hyvinvointivaltiota. Tässä työssä  neljännen polven opettajilla oli oma iso roolinsa.

Kansalaiskoulun "haudotus"
Heti vuonna 1945 alkoi vireä koulunuudistuskeskustelu. Rinnakkaiskoululle etsittiin vaihtoehtoa. 1940-luvun lopulla jatko-opetusta tehostettiin eri tavoin. Jtko-opetuksen asiaa  ajoi ennen muuta Alfred Salmela.

Opetusministeri Johan Helo ehdotti vuonna 1945 yhtenäiskouluideaa, jossa kansakoulun yläaste liitetään oppikouluun. Oskari Mantere ehdotti, että yhdistetään  6-vuotinen kansakoulu ja  3-vuotinen keskikoulu. Alfred Salmelan kansakoulukomitea (1936-)1946 ehdotti mallia  4-4-4 (kansakoulu-keskikoulu-lukio). Toinen saman  kansakoulukomitean ehdotus kansakoululle oli rakenne 7 vuotta kansakoulua + 1 vuosi kansalaiskoulua. Asutuskeskuksissa jako olisi 6 +2-. Yrjö Ruudun  koulujärjestelmäkomitea (1946-48) ehdotti 8-vuotista oppivelvollisuutta ja  mallia:  4- vuotinen alkeiskoulu + 4-vuotinen keskikoulu (ja kolmivuotinen vajaakeskikoulu harvaan asutulla alueella). Joissain kunnissa kokeiltiin ammatillista jatkokoulua. Eduskunnassa änestyksen voitti ns. Lex (Aino) Malkamäki. Siinä varsinainen kansakoulu määriteltiin 7-vuotiseksi tai 6-vuotiseksi, jos kansalaiskoulu olisi 1-vuotinen. 7-luokkainen kansalaiskoulu ei  kuitenkaan saanut vanhempien suosioita.

Jatkokoulun asema vahvistui. Vuonna 1945 Kouluhallitus ei enää antanut lupia iltakouluun. Saman vuonna saatiin uusi opetussuunnitelma. Vuonna 1954 valmistui Alfred Salmelan johtaman maalaiskansakoulun jatko-opetuskomitean mietintö: jatko-opetus määriteltiin siinä voittopuolisesti käytännöllisammatilliseksi  ja sen olisi liityttävä paikkakunnan elinkeinoelämään. Jatkokoulun nimeksi vakiintui kansalaiskoulu. Kansalaiskoulun isänä pidetäänkin juuri Salmelaa.

Hallitus antoi  vuonna 1953 esityksen kansakoululaiksi. Eduskunta hyväksyi sen  vuonna 1957, ja se astui voimaan seuraavana vuonna.  Kirjavan ja vain varsin pientä osaa oppilaista koskeneen (3000-4000 oppilasta) jatko-opetuksen aikakausi päättyi.

Kansakoululaissa  vahvistettiin vallinnut käytäntö: Alakansakoulut  yhteen yläkansakoulun kanssa varsinaiseksi kansakouluksi.  Varsinainen kansakoulu oli kuusi vuotta ja sen jatkona oli kaksivuotinen kansalaiskoulu. Laissa todettiin, että kansakoulun jatkopäiväkouluja muutetaan asetuksella vakinaisemmaksi kansalaiskouluksi.  Suhteet ammattiopetukseen järjestettiin niin, että kansalaiskoulusta tuli ammattiopintoihin valmentava "väliaste", jossa ammatinvalinnanohjaukseen alettiin kiinnittää erityistä huomiota.

Kansalaiskoulu oli aluksi kaksivuotinen. Kolmas vuosi oli  vuodesta 1962 alkaen kunnille vapaaehtoinen. Kansalaiskoulun minimikoko oli 50 oppilasta (Kka 54§).

Maaseutukunnille annettiin siirtymäaikaa vuoteen 1970 saakka.  Siirtymäkaudella riitti  kurssimuotoinen kansalaiskoulu, jossa opetusta annettiin vahintään  200 tuntia.

Kansalaiskoulut käynnistyvät

Kansalaiskoulu  syntyi siis aikana, jolloin lopullinen päämäärä oli  peruskoulu- väliaikaiseksi ratkaisuksi.  Kansalaiskoulujen toiminta alkoi vuonna 1958. Kansalaiskoulu oli ilmainen - toisin kuin oppikoulu. Vuonna 1962 kunta sai luvan lisätä kansalaiskouluun kolmannen vuosiluokan. Se oli vapaaehtoinen sekä kunnalle että oppilaalle.

Lukuvuonna 1958/59 kansalaiskouluja oli 557. Suurten ikäluokkien myötä kansalaiskoulun oppilasmäärät kasvoivat nopeasti.  Oppilasmäärän huippu saavutettiin lukuvuonna 1966-67:  1-3-vuotisia kansalaiskouluja oli jo 442. Lukuvuonna 1971-72 kansalaiskouluja oli enää 351.

Lukuvuoteen kuului 200 työpäivää.  Koulu alkoi 1.9 ja päättyi  toukokuun viimeisenä arkipäivänä. Kiireellisten töiden vuoksi koulunkäynti voitiin keskeyttää syksyllä 12 päiväksi  (päivät korvattiin kesällä).  Joululoma kesti vähintään 12 päivää ja  pääsiäisloma 5 päivää. Muita lupapäiviä oli oltava vähintään 10. Lukuvuoden aikana oli pidettävä ainakin kaksi juhlaa: joulujuhla ja lukuvuoden päättäjäiset. Keväällä järjestettiin myös oppilastöiden näyttely.

Koulua käytiin kuusi päivää viikossa. Opetusta oli  30-36 tuntia viikossa. Päivän työ aloitettiin aamuhartaudella. Tunti oli 60 minuuttia, josta opetukseen käytettiin vähintään 45 minuuttia ja välituntiin vähintää 10 minuuttia. Oppilaat saivat joka päivä riittävän aterian.  Ruokailuvälitunti oli 25 minuuttia. Juoksutunteja ei saanut olla. Kaupungeissa ja taajamissa oli velvollisuus järjestää kesävirkistystä kaikille vähävaraisille. Samaan perheeseen annettiin yhdet  kirjat käyttöön.

Luokkakoon maksimi oli 40 oppilasta.  Yhdysluokkia ei ollut. Erillisopetusta oli käsityössä sekä voimistelussa ja urheilussa. Muutoin kansalaiskoulu oli yhteiskoulu.

Kansalaiskoululle tarvittiin oma rakennus, jossa oli  monenlaisia tiloja.  mm. kirjasto- ja kerhohuone, voimistelusali, kotitalouden opetustilat, tyttöjen käsityöluokka, poikien käsitytöluokka, kone- ja sähköopin huoneisto, maatilatalouden opetustilat, mallimyymälä,  koulun johtajalle oma huone ja oppilasasuntola. Joka luokalle ei kuitenkaan taattu omaa luokkahuonetta. Leikkikenttä tarvittiin myös. Opettajien asunnot  tuli rakentaa erilleen.

Kalusteita tarvittiin myös: työkoneita ja välineistöä, irtituoleja ja pöytiä-  ei pulpetteja, ajantasalla olevat AV-laitteet, opettajakirjasto ja lainauskirjasto.

Kansalaiskoulun pedagogiikka
"Opetuksen idea ei ole käydä läpi asioita vaan omaksua ne",

Kansakouluasetuksen 1§:n mukaan Kansakoulun tulee kasvattaa oppilaansa siveellisyyteen ja hyviin tapoihin sekä antaa heille elämässä tarpeellsia tietoja ja taitoja.  Lopullisena tavoitteena oli itsekasvatukseen pääseminen sekä kansalaisille tarpeellinen tieto- ja taitomäärä.

Kansalaiskoulun tavoitteena oli  tukea yksilön pystyvyyttä elättämään itsensä ja perheensä.  Kasvatustavoitteet olivat: 1) oppilaan persoonallisuuden kasvatus  2) hänen johtamisensa ammattiin (lisää ammativalinnan edellytyksiä ) ja 3) hänen  johtamisensa ”yleisten kansalaisvelvollisuuksien täyttämiseen (sopeutuminen).

Persoonallisuus-käsitteessä yhtyivät individualinen ja sosiaalinen kasvatus.  Jokaisen oli  sopeuduttava yhteiskuntaan ja kyettävä täyttämään oma paikkansa. Yksilöä haluttiin  auttaa hänen luontaisten edellytystensä pohjalta mahdollisimman täydelliseen itseilmaisuun. Demokratian arvoa korostettiin.  Hyvä ihminen oli luonnollinen, hyvätapainen, luontoasuojeleva, raikas, raitis, siveellinen, säästäväinen. isänmaallinen ja maailmankansalainen. Hänellä oli oikea jumalasuhde.

Kansalaiskoulussa opiskeltiin sekä yleissivistäviä että  ammatillisia  aineita. Kansalaiskasvatukseen kuului riittävä yleissivistys, jolla ei tarkoitettu ensyklopedismia, koneellista muistitietoa. Listalla oli mm. äidinkieltä ja laskentoa, terveysoppia, lastenhoitoa (naisille) ja yhteiskuntaoppia. Paikkakuntakohtaisesti tarjolla oli erilaisia linjoja (ja yleislinja). Vuonna 1964 ohjelmaan tuli myös ruotsi ja vieras kieli.

1950-luvulla esitettiin toiveita varteenotettavasta käytännöllisestä koulutusvaihtoehdosta "kirjakouluksi" nimitetylle oppikoululle.Kirjakoulun sijaan kansalaiskoulusta  haluttiin työkoulu. Alfred Salmelan samoin: Kansalaiskoulu on Homo Faberien koulu, työtätekevien  ihmisten koulu ( vrt. Homo Sapiens - tietoa omaava).Vain harrastuksellinen työ voi palvella kasvatuksen välineenä!

Toiminnallisuus oli  kansalaiskoulun perusajatuksia. Oleellista oli aktivisuuden herättäminen. Aktiivisuus herää, jos opetus tuo tyydytystä oppilaan senhetkisille tarpeille.  Alfred Salmelan mukaan  "työn ilo ei sinänsä ole vielä riittävä, tarvitaan myös työn tuloksen  tuomaa iloa." Kasvatuksen välineenä oli harrastuksen sävyttämä reipas työskentely myönteisten ja murrosikää ymmärtävien opettajien johdolla. Kouluaika on ihmisen elämää. Koulusta oli jäätävä mieluisat  muistot.

Kansalaiskoulussa vallitsi pyrkimys kokonaisopetukseen. Siihen pyrittiin läpäisemällä ja rinnastamalla.
Ainejakoa ei saa viedä liian pitkälle! Joka aineessa ei ole hyvä olla eri opettajaa.

Pedagogiikka oli oppilaskeskeistä ja havainnollista. Elävät persoonallisuuten vaikuttavat yksityiskohdat olivat tärkeitä. Opetuksen lähtökohtana  tuli olla oppilaat. Opetus suunnitellaan heitä varten ja heidän edellytystensä mukaisesti. Oppilas hyväksytään sellaisena kuin hän on. Jokaiselta ei vaadita samaa.Tavoitteet oppilaiden edellytysten mukaisiksi.

Kansalaiskoulun menetelmiä olivat mm. ennakolta hiljainen lukeminen, sitten tuntikeskustelu. Harjoittelu kauppaliikkeissä. Harrastustoiminta (joka suojelee ja kehittää). Harjoitustyöt. Kotilukemistehtäviä. Laulujen varasto.  Lähdekirjat.  Oppilaiden kysymykset. Työ.

Opetus ei ollut jäykästi suunniteltua. Herkkyyskauden idea tunnustettin. Opettajan kannatti käyttää otollisia hetkiä. Ohjelmaan kuului paljon opintoretkeilyä ja  urheilukilpailuja. Kotitehtäviä annettiin kohtuullisesti. Läksyjä ei annettu  loman tai lupapäivän jälkeiseksi päiväksi. Läksynkuulustelun tuli olla tehokas.

Kansalaiskoulun pedagogiseen keinovalikkoon kuuluivat myös kaunokirjallisuustyöharjoittelu, oppilaskunta ja kerhot (saivat alkaa vasta 2 tuntia koulun jälkeen).

Arvostelun oli oltava vertailukelpoista. Keskiarvon tuli olla  7-8 välillä.

Kansalaiskoulun pedagogiikassa uskottiin positiiviseen kuriin. Kurin kautta itsekuriin, vapaaehtoiseen kuriin alistumiseen,  itsekasvatukseen. Kuria ohjattiin järjestyssäännöillä. Myös oppilaille  jaettiin vastuuta järjestyksenpidosta. Kansalaiskouluissa toteutettiin itsehallintojärjestelmää.  Oppilailla oli luottamustehtäviä:  luokissa oli järjestäjä, joka huolehti päiväkirjan kuljettamisesta aineluokasta toiseen ja  tuuletti luokat. Järjestäjien esimiehinä toimivat päivystäjät, jotka huolehtivat myös ulko-ovien avaamisesta ja lukitsemisesta  ja auttoivat opettajia mm. jalkojen pyyhkimisen, ikkunoiden  avaamisen ja sulkemisen, vaatenaulakoiden ja äänenkäytön säätelyssä.  Eräissä kansalaiskouluissa oli pihapartioita, jotka valvoivat istutusalueita ja ruohokenttiä, poistivat roskia pihalta, vastasivat urheilu- ja leikkivälineiden tuonnista paikalleen, tarkastivat pyörätelineen järjestyksen ja  seurasivat leikkien vaarallisuutta.

Kansalaiskoulun opetusohjelmassa oli  suuri vapaus, jotta se palvelisi ympäristöään. Vapaus mahdollisti myös  jatkuvan kehityksen.  Pakollisia oppiaineita oli vain muutamia, eikä niissäkään ollut
kiinteitä oppiennätyksiä. Tuntijako laadittiin olosuhteiden mukaan. Isoissa kansalaiskouluissa oli monia eri linjoja, joille sai hakea. Linjat muodostettiin paikkakunnam  elinkeinoelämän pohjalta. Linjoille jouduttiin karsimaan.

Kullakin kansalaiskoululla oli oma Kouluhallituksen kaavan mukainen opetussuunnitelma. Siinä kuvattiin  koulutyön yleinen järjestely, oppiaineet, oppimäärät, oppikirjat jne. Opetussuunniteman laatii johtaja yhteistyössä opettajien kanssa. Se alistettiin kansalaiskoulun johtokunnalle hyväksyttäväksi ja kansakoulutarkastajalle vahvistettavaksi.

Kurinpito
Kansalaiskoulun rangaistuksia olivat  nuhteet (joko yksityisesti tai luokan läsnäollessa), seisottaminen, luokasta poistaminen, kotimuistutus, jälki-istunto korkeintaan kaksi tuntia, erottaminen väliaikaisesti (maksimissaan 3kk) tai lopullisesti.  Erottamista perusteltiin huolella lapsirikollisista ja oppilaiden huonosta vaikutuksesta toisiinsa. Jos lapsi erotettiin, huoltajan oli hankittava opetus muusta koulusta. Jälki-istunnon sai vaihtaa työpalveluksi. Lisäksi käytössä oli käytöksenalennus.  Työtä ei saanut  määrätä rangaistukseksi. Ruumiillinen kuritus oli kiellettyä.

Kansalaiskoulun opettaja
Kansalaiskoulun opettajilta vaadittiin tutkinto, ja virkaan oli valittava taitavin ja sopivin. Kansalaiskoulun virkatyyppejä  olivat mm. yleisaineiden opettaja, kotitalousopettaja, puutyön, metallityön ja tyttöjen käsityön opettaja. Lisäksi kouluissa oli työnohjaajia ja tuntiopettajia.

Kansalaiskoulujen opettajien koulutus alkoi vuonna 1959. Yleisaineiden opettajan koulutus oli yksivuotinen. Monia koulutukseen houkutteli hieman parempi palkka. Lisäksi jo vakituisessa virassa olleet saivat opiskeluajalta rahaa. Opetusvelvollisuuskin oli hieman pienempi: 24 tuntia.

Kansalaiskoulun opettajalla oli koeaika, jonka päättymisen jälkeen hän sai valtakirjan. Opettajan oli pidettävä päiväkirjaa ja osallistuttava kansakouluntarkastajan kutsumiin opettajainkokouksiin.

Kansalaiskoulussa oli luokanvalvojajärjestelmä (koko kansalaiskoulun ajaksi). Luokanvalvoja oli läsnä mm. lääkärintarkastuksissa.

Opettajan oli valmistauduttava huolellisesti oppitunneille (ainakin tunnin idea oli oltava selvillä: mitä opetan ja miten opetan).

Opettaja oli esikuva oppilailleen. Jollei ollut, oli uhkana varoitus, virantoimitusero ja lopulta  viraltapano. Hän oli kasvattaja. Opettajan menestymiselle ratkaisevaa oli  taito tulla toimeen murrosikäisten kanssa. Jokainen oppitunti  oli nähtävä renkaana  kasvatuksen kokonaisuuden ketjussa.

Kansalaiskoulun johtaja
Kansalaiskoululla oli oma johtaja ja hänen tukenaan johtokunta. Siinä oli kuusi valtuuston nimittämää jäsentä. Opettajiston edustajana oli koulun johtaja, jolla oli puhe- muttei äänioikeutta.  Kansalaiskoulun johtaja valittiin neljäksi vuodeksi.  Hän ei ollut opettajien esimies, kuten työnjohtaja on. Hän oli primus inter pares.

Koulun johtajan tuli johtaa koulun opetus- ja kasvatustyötä. Hänen tuli valvoa kirjaston hoitoa ja käyttöä, koulukeittolaa, asuntolaa. Hänen tuli ohjaa opettajia yhteistyöhön ja  huolehtia hyvän kurin ja järjestyksen säilymisestä. Hänellä oli ratkaiseva asema hengen luomisessa ja työskentelyedellytysten aikaansaamisessa.

Johtajalla oli kuunteluvelvollisuus. Hänen oli seurattava  muiden opettajien opetusta; kenenkään itsenäisyyttä ei tullut kuitenkaan  tarpeettomasti rajoittaa.

Kansalaiskoulut Espoossa
Suomenkielisiä kansalaiskouluja oli Espoon kauppalassa 1960-luvun puolivälissä  tiettävästi viisi:  Kauklahdessa, Leppävaarassa, Olarissa (Länsi-Espoon kansalaiskoulu. ), Tapiolassa (Etelä-Espoon kansalaiskoulu  ja Viherlaaksossa. Arkistolähteet tuntevat lisäksi  nimem  Pohjois-Espoon kansalaiskoulu.

Ruotsinkielisiä  kansalaiskouluja Espoossa oli  1960-luvun alkupuolella kolme:  Kilo- Viherlaaksossa, Lagstadissa ja Matinkylässä. Kilo-Viherlaakson ja Matinkylän kansalaiskoulu joutuivat vuosikymmenen lopulla lopettamaan oppilaspulan vuoksi.

Kansalaiskoulun loppu
Viimeinen oppilas sulki kansalaiskoulun oven vuonna 1981. Peruskouluun oli siirrytty Etelä-Suomessa syksyllä 1977 ohjeiden mukaan niin, että luokka-asteet 1-6  siirtyivät kerralla uuteen järjestelmään. Syksyllä 1977 kansalaiskoulun 7.-9.-luokilla olleet suorittivat oppivelvollisuutensa kansalaiskoulussa.

Kansalaiskoulun kehittämisen into loppui jo 10  vuodessa. Vuonna 1963 eduskunnassa hyväksyttiin ponsi, jossa puollettiin peruskoulua. Alkoi näkyä, että koulumuoto loppuu. Vuonna 1968 säädettiin peruskoulun puitelaki, joka merkitsi peruskouluun siirtymistä. Moni opettaja väsähti tuntiessaan, että yrittää  turhaan kehittää kuolevaa koulumuotoa. Viimeisinä kansalaiskoulun  vuosina yleisaineidenopettajat päästettiinkin eläkkeelle 55-vuotiana. Osa opettajista "ylennettiin" lehtoreiksi.

Mikä meni pieleen? Hallinto oli liian ohut. Yhdellä tarkastajalla saattoi olla jopa 200 koulua tarkastettavanaan.  Luokkahuoneet olivat kurjia. Monien oppilaiden koulumatka oli niin pitkä, että he asuivat erillisessä oppilasasuntolassa. Järjestyshäiriöiden määrä kasvoi peruskoulua kohti tultaessa, mutta enemmistö oppilaista käyttäytyi hyvin. Monelle opettajalle oli outoa, että yhtäkkiä 1960-luvulla sinuttelu yleistyi ja oppilaat saivatkin vastata istualtaan.

Mutta ennen muuta kansalaiskoulun häviön syynä oli, ettei tuo koulumuoto täyttänyt moderneja tasa-arvovaatimuksia vaan koulutti umpiperään. Kansalaiskoulu ei  ilmeisesti  antanut tarpeeksi valmiuksia uuteen yhteiskuntaan. Esimerkiksi nykyään itsestään selviltä tuntuvia vieraita kieliä tai  ruotsia opetettiin vuoteen 1964 saakka vain vapaaehtoisena aineena. Kansalaiskoulun pohjalta  ei ollut myöskään tarpeeksi jatkokoulutusmahdollisuuksia. Opetuksen sitominen oman paikkakunnan elinkeinorakenteesen aiheutti sekin muuttotilanteissa ongelmia.

Kansakoulun jatko-opetus ja  kansalaiskoulu olivat  koko historiansa ajan leimallisesti työväestön nuorten koulutusväylä. Se valmisti oppilaansa lähinnä alempiin yhteiskunnallisiin asemiin: ruumiilliseen työhön ja käytännön ammatteihin.

Kansalaiskouluun  lyötiin leima matalatasoisesta ja epäillyttävästä oppilaitoksesta. Asenteet kansalaiskoulua kohtaan olivat usein negatiiviset;   sitä pidettiin "alempiarvoisena oppikouluna" tai "varastoaittana".

Vanhemmat hylkäsivät kansalaiskoulun - he halusivat lapsensa oppikouluun. 1960-luvun lopulla jo puolet ikäluokasta  lähti  oppikouluun. Ei ollut  perustetta pitää yllä kahta koulumuotoa, kun vain toinen niistä  houkutteli oppilaita.Tämä pakotti päättäjät toteuttamaan peruskoulu-uudistuksen.

Syväoja (ylärivi vasemmalla) ja hänen kansalaiskoulunopettajaryhmänsä.
Ainakin kaksi heistä teki elämäntyönsä Espoossa.

Kansalaiskoulun merkitys
Oppivelvollisuuskoulun kehittäjille kansalaiskoulun tulo merkisi vuosikymmenien odotuksen täyttymystä.. Mutta unelma toteutui liian myöhään. Kansalaiskoulu ja  jatko-opetus laajemminkin jäivät työväestön  nuorison ylenkatsotuksi koulutusväyläksi. Koulutus-järjestelmässämme jatko-opetus sijoittui kansakoulun ja työelämän sekä myöhemmin ammattikoulun rajamaastoon.

Kansalaiskoulusta tuli lopulta vain jatko-opetuksen historian viimeinen  aihe ja sen historian loppu, Syväoja summaa.

Kansalaiskoulun historiallisen  merkityksen arviointi on hankalaa. Tämän koulun toimiaika jäi hyvin lyhyeksi, ja  peruskoulu odotti koko ajan  oven takana. Statukseltaan korkeamman oppikoulun varjossa jatko-opetus valmisti lähinnä oppilaansa alempiin yhteiskunnallisiin asemiin: ruumiilliseen työhön ja käytännön ammatteihin sekä selkeisiin (vanhan aikaisiin) sukupuolirooleihin.

Parasta oli varmaankin käytännön opetus ja pedagogiikan lapsilähtöisyys. Kansalaiskoulua onkin kuvattu  yhdeksänvuotisen yhtenäiskoulun käytännölliseksi linjaksi.

Peruskouluun  kansalaiskoulun perinnöstä siirtyi lähinnä  vähäiset käytännönläheiset valinnaisaineet.

KIRJALLISUUTTA

Ahtokari, R. (1958).  Uusi kansakoululaki.  Teoksessa  K. Alku & ym. ( toim.). 1958, ss.   145- 147.

Alku, K.  & ym. ( toim.). 1958.  Mitä Missä Milloin 1959.  Kansalaisen vuosikirja . Helsinki: Otava.

Jauhiainen, T.A. (2002). Työväen lasten koulutie ja nuorisokasvatuksen yhteiskunnalliset merkitykset. Kansakoulun jatko-opetuskysymys 1800-luvun lopulta 1970-luvulle. Väitöskirja. Ann.Univ.Turkuensis C 187.

Kailanpää, A. (1962). Kansalaiskoulu.  Porvoo-Helsinki: WSOY.

Karttunen, T.J. (1966). Ilta-jatko-opetuksesta 2- ja 3-vuotiseen kansalaiskouluun. Teoksessa A. Valtasaari ym. (toim.) 1966, ss. 48- 71

Salmela, A. (1966). Kansalaiskoululainsäädäntö oppivelvollisuuslain jälkeen. Teoksessa A. Valtasaari ym. (toim.) 1966, ss. 72-101.

Salmela, O. (2009). Isä Salmela. Ihminen ja koulunuudistaja. Helsinki: Okka.

Sarjala, J. (2008). Järki hyvä herätetty. Koulu politiikan pyörteissä.  Helsinki: Kirjapaja.

Syväoja, H. ( 2002). Kansalaiskoulu 1958-81. Omakustanne.

Valtasaari, A., Henttonen, A., Järvi, L. & Nurmi, V. (toim.). (1966). Kansakoulu 1866-1966. Helsinki: Otava.

Tietoa netistä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansalaiskoulu
http://espoonaurora.net/Muut-oppilaitokset.html

KATSO myös  yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kansalaiskoulu_kasvatti_suoraan_ammattiin_18958.html#media=18959

Näkemiin Luokanopettaja-lehti

SATTUIPA päivä. Sai vilkuttaa samana päivänä sekä OAJ-toiminnalle että Luokanopettaja-lehden vastuunkannolle.

LO 4/14 tuli postilaatikkoihin eilen. Laitoin kirjoituspalkkiot maksuun ja siirsin mediatiedot uudelle päätoimittajalle.

"Näin niistä luovutaan asioista yksi kerrallaan, sanoi spitaalinen kun sormiaan heitteli."

KAIKKEA hyvää!

Valtuuston kolmas ja viimeinen kokouspäivä

VIIMEISTÄ viedään. Klo 9 alkoi koulutusosuus. Kuulimme, kuinka varhaiskasvatusta kuritetaan. Nyt käymme läpi ajankohtaisia oikeustapauksia. Espoota on tukistettu lukion opettajan  tehtävien ketjuttamisesta.

PÄÄTÖSOSA sujui nopeasti, ja pääsimme lopulta myös  äänestämään. Äänestys koski puheenjohtajiston koostumusta jatkossa.  Hallituksen esitys voitti selvin äänin.

NYT puhuu OAJ:n puheenjohtaja. Hän kiittää kaikkia. Luukkainen myös ilmoitti, myös olevansa käytettävissä puheenjohtajaksi.

KOKOUKSEN lopuksi kukitettiin ruusuilla Valtuustouransa päättävät.  Ja kauniisti koko valtuusto lauloi  eläkkeelle siirtyvä Juha Jäskelle "Tää ystävyys ei raukea"

VALTUUSTON puheenjohtaja kiitti vielä kaikia kokoukseen osallistuneille.

Ja nyt viimeiselle aterialle.

OAJ:n valtuuston hyväksymä  julkilausuma kuuluu seuraavasti:

OAJ:n valtuusto vaatii koulutuksen laadun pelastusohjelmaa 

Suomen menestys on rakentunut laadukkaan koulutuksen ja osaamisen varaan. Suomalaisnuorten oppimistulokset ovat laskussa, koulujen ja kuntien väliset erot kasvavat. Nuorten oppimistaitojen on todettu heikentyneen. Koulutus- ja kasvatuspalvelujen voimavaroja leikataan välittämättä seurauksista lapsille ja nuorille. Suomi karsii koulutusmenoja samaan aikaan, kun monet muut maat panostavat määrätietoisesti koulutukseen.

OAJ:n valtuusto on huolissaan suomalaisen osaamisen tulevaisuudesta ja vaatii varhaiskasvatusta ja koulutusta erityissuojeluun. Kaikkia opettajaryhmiä edustava valtuusto vaatii, että koulutuksen säädöksiä on tiukennettava sellaisella pelastusohjelmalla, jolla turvataan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen laatu sekä tasa-arvoisuus koko maassa.

Opettajien työhyvinvoinnista on huolehdittava, sillä se vaikuttaa suoraan oppilaisiin ja opiskelijoihin. Valtuusto vaatii vauhtia myös koulutuksen kehittämistyöhön. Tieto- ja viestintätekniset taidot on sisällytettävä kaikkien koulutusmuotojen tavoitteisiin.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n valtuusto oli koolla 20.–22.11. Espoossa. Päätösasioiden ohella kokous valmisteli koulutuksen tulevaisuusohjelmaa, joka julkistetaan tammikuussa 2014. Valtuusto juhlisti samalla järjestön 40-vuotistaivalta. Valtuusto on OAJ:n ylin päättävä elin.

OAJ:n jäsenmäärä on yli 120 000, ja se edustaa koko opetus- ja kasvatusalaa varhaiskasvatuksesta yliopistoon.

Tuliko OAJ:öön revoluutsionia?

SE alkaa olla yhtä päivää vaille valmis- tämä OAJ:n valtuustoura. Keväällä 2010 käytiin järjestövaalit silloisessa Länsi-Uudenmaan piirissä. EKOAY:n porukka teki vaaliliiton nimellä Länsi-Uudenmaan Opettajat. Ehdokkaita oli 9. Vaaliliitto avasi myös nettisivut Vuodatuksen blogis-sivustolle.

" OAJ:n valtuustovaaleissa kullakin piirillä on jäsenmääränsä perusteella tietty määrä valtuustopaikkoja. Espoo ja Kaunianen kuuluvat Länsi-Uudenmaan piiriin. Täältä valtuustoon mennee kahdeksan ehdokasta.
Vaaleissa opettajat äänestävät yhtä ehdokasta, mutta lopullinen valinta tehdään samaan tapaan kuin eduskuntavaaleissa. Vaaliliitto on kuin puolue. Vaaliliiton sisällä eniten ääniä saanut saa vertailuluvuksi koko vaaliliiton äänipotin, toiseksi eniten saa puolet jne.

Tänään keskiviikkona ratkeaa, kuinka monta "puoluetta" Länsi-Uudellamaalla on. Oletettavasti kaksi.  Jos äänet menevät about tasan, kumpikin saa puolet paikoista (4).  Länsi-Uudenmaan Opettajat- vaaliliiton tavoitteena on nostaa äänestysprosentti niin korkeaksi, että se riittäisi kantamaan peräti viisi vaalilitton ehdokasta valtuustoon.

Yhdeksän on hieno numero.  Vaaliliton tunnuslauseena on Open OAJ. Tunnuslause on kaksikielinen. Siinä sen jekku. Vaalilittolla on omat blogisivut osoitteessa  http://lansi-uudenmaanopettajat.vuodatus.net/  Asiamiehenä toimii rehtori Jukka Sarpila.

PERUSTIETOlomakkeella kuvailin omia tavoitteitani:   "Opettajien työkuorman on kevennyttävä! Palkka oikeudenmukaiseksi! Revoluutio OAJ:öön: Valtuusto päättää, toimisto toteuttaa. Kokousvekkuloinnille piste! 33 vuoden opetus-, järjestö- ja edunvalvonta-kokemukseni on käytettävissäsi. Olen väitellyt tri:ksi muutoksesta. Jos muutosta tahdot, I´m your man! "

LAUANTAINA 16. tammikuu 2010 julkaisin vaalimainokseni OAJ:n järjestövaaleissa.
OAJ tarvitsee revoluutiota!

NÄIN kirjoitin: "Opetusalan ammattijärjestö OAJ on tärkeä ja valtava organisaatio. Siihen  kuuluvat lähes kaikki Suomen opettajat, päiväkodeista yliopistoon  ja merkittävä osa opetusalan hallintoihmisiäkin. Jäseniä lienee reilusti yli 100 000. Hienoa.

Tuollaisen organisaation hallinta on uskomattoman vaikeaa. Herkästi siitä tulee instituutio, joka jähmettyy rakenteisiinsa ja jossa pienet klikit hajoittavat yhteisen voiman taistelemalla  murusista.
Nykyisellä  toimintakulttuurilla ei tulla selviämään 2000-luvun haasteista.  OAJ on uudistettava. Toisaalta tarvitaan selkeästi rajumpaa, toisaalta joustavaa ja vikkelää toimintaa.  Toiminnan on oltava avointa ja demokaattista. Byrokratia on purettava  minimiin.  Nykyinen moninkertainen piiri- ja paikallistoiminta on yksinkertaistettava. Kenenkään aika ei riitä  sellaiseen edunvalvontavekkulointiin, johon tänän monen ihmisen aika menee.

EKOAY:n tiimi ensimmäisessä valtuuston kokouksessa.

On etsittävä menettelytavat, joissa 150 valtuuston kokouksessa istuvan osaaminen aidosti otetaan käyttöön. Leikkikokouksista on päästävä aitoon toimintaan. Jargon on unohdettava, ja ruvetaan puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä. Päättäjien ja toimiston välisen johtamissuhteen on oltava terve. Valtuusto päättää. Toimisto toteuttaa.

Uudeksi puheenjohtajaksi tarvitaan nälkäinen, isoaivoinen, pedagogisesti viisas ja  fiksu uudistaja, jossa on nuoruuden antamaa driveä. Minunikäiseni ovat siihen tehtävään auringonlaskun porukkaa.   Uuden puheenjohtajan tueksi tarvitaan toimivaltainen johtoryhmä. Palkkaetujen on oltava sellaiset, että tehtävään valittava on palkkansa tyytyväinen ja sen arvoinen. Pröystäilevälle palkkaa hänkään ei tarvitse."

VAALITYÖNI  perusmateriaalina oli Hesarin ilmainen kuva-animaatio, jossa kuvailin itseäni napakoilla sloganeilla. Itse asiassa versioita oli kaksi. Lähetin sähköpostilla linkin videoon kaikille Länsi-Uudenmaan alakoulujen opettajille ja kaikille rehtoreille. 

" Hei.

Olen tehnyt Helsingin Sanomien Filmitervehdyskoneella filmin. Katso vaalivideoni tästä linkistä: 

http://hs.fi/filminauha/?film=50ba1929-4b71d4d8-824b-d0a53ce7"

Valitettavasti clipsejä ei enää linkin takaa löydy. Sain 386 ääntä, muistaakseni toiseksi eniten vaaliliitossamme. Saimme neljä paikkaa.

NELJÄN vuoden aikana valtuusto kokoontui kahdeksan kertaa. Yhden kerran olin estynyt. ja silloin Hannu Suntio paikkasi minua.  Tein usein valtuustonkokouksista realiaikaisen muistion. Tässä linkkejä:

• 2010 kevätvaltuusto  http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/05/oajn-valtuusto-alkaao.html ja  http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/05/tulossa-superpaiva.html ja http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/05/oajn-valtuuston-viimeinen-paiva.html
• 2010 syysvaltuusto http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/11/pieni-leffa-valtuustosta.html ja http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/11/oajn-syysvaltuuston-ensimmainen-paiva.html ja http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/11/toinen-valtuustopaiva.html ja http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2010/11/kolmas-vastuustopaiva.html
• 2011 kevätvaltuusto http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2011/05/kaksi-paivaa-oajn-valtuustossa.html
• 2011 syysvaltuusto http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2011/11/oajn-valtuuston-kolmas-paiva.html
• 2012 kevätvaltuusto http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/05/yleisliittolainen-oajn-kevatvaltuusto.html
• 2012 syysvaltuusto  http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/11/paivittyva-muistio-oajn-valtuuston.html ja http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/11/oajn-valtuuston-2-paiva-paivittyva.html  ja   http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2012/11/oajn-valtuuston-3-paiva.html
• 2013 syysvaltuusto: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2013/11/oajn-syysvaltuusto-2013.html   ja
• http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2013/11/oajn-valtuuston-toisesta-kokouspaivasta.html

MONESSA sai ola mukana. Vedin useita puheenjohtajavaalin paneeleita. Juonsin pks-OAJ on the road tapahtumaa kolmen sepän patsaalla. Pidin pöntöstä puheita.  Olin koulutuspoliittisen toimikunnan varajäsen, ja sijaistin Heli Haaroa muistaakseni kaksi kertaa. Olin Ysin kokouksissa. Ja valtuuston neuvottelupäivillä. Lihoin ja laihduin. Mutta sainko mitään aikaan? 

SAIN. Näistä olen ylpeä:

• Valitsimme aktiivisen puheenjohtaja Olli Luukkaisen. 
• Pieneltä osin sain olla mukana OAJ:n tulevaisuustyössä. Se on tärkeää.
• Pieneltä osin olin mukana innostamassa uudenlaisiin, dialogisiin kokouskäytäntöihin- joista mm. viestiseinä on hyvä esimerkki
• Valtuuston kokoa ei laikattu.
• OAJ:n valtuutettuna vedin useita kertoja EKOAY:n päättäjäristeilyn paneelit. Hauskaa.
• Keväällä 2010 puhuin työajan selvittämisen tärkeydestä. Rexien osalta on edetty jo kokeiluihin.
• Olin mukana (taustalla) hankkimassa koulutusalan vaikuttajan palkintoa Kari Uusikylälle ja Pasi Sahlbergille.
• OAJ on palkannut uusia upeita ihmisiä näiden neljän vuoden aikana. Nostan esiin kaksi: Nina Lahtinen ja Heljä Misukka. Molempien kanssa olen saanut tehdä rakentavaa yhteistyötä.

EN SAANUT. Nämä asiat eivät ole edenneet tarpeeksi

• Opettajiin kohdistunutta väkivaltaa ei ole saatu kuriin. Puhuin asiasta keväällä 2010.
• Teimme Sarin kanssa ponnen keväällä 2012 sisäilmaongelmien saamisesta kuriin ja oirehtivien vakuutuksen piiriin. Ei ole ongelma ratkennut.

HUOMENNA on aika sanoa näkemiin. Jos osaisin laulaa, tapailisin tätä (voit ohittaa mainoksen kilikkaamalla) http://www.youtube.com/watch?v=ZfRtyqLXsH8

OAJ:n valtuuston toisesta kokouspäivästä

DIPOLISSA taas. Kokous alkoi kello 9. Yleiskeskustelu edunvalvonta-asioista jatkui puolisen tuntia. Nyt pykälä vaihtuu 7:ksi  ja kokous pohtii, kuinka ns. valtakunnallisten yhdistysten (esim. lastentarhurit) OAJ:lta saamat tukimaksut yhtenäistetään. Asian esitteli järjestöjohtaja. Tässä kohdassa asia merkitään tiedoksi. Päätös tehdään talousarviokohdassa.

DEMOKRAATTI-lehdessä oli muuten näyttävä juttu OAJ:n eilisestä kokouspäivästä. "Opettajien lomautukset ja koulujen sulkemiset uhkaavat yhä laajemmin. Yt-neuvottelut odottavat ensi vuonna opettajia 24 kunnassa.
– Huolestuttavaa on, että niiden piirissä myös suuria kaupunkeja, kuten Oulu, Vaasa ja Jyväskylä, Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen totesi keskiviikkona Lapsen oikeuksien päivänä…."

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/16878-opettajat-jyrkkina-ei-lomautuksille

PIIPAHDIN välillä suunnittelemassa tulevaisuussessiota, joka on juuri ennen lounasta. Sillä välin listalla on siirrytty kohtaan talousarvio 2014. Kuulemme, että OAJ siirtää omat vakuutuksensa Ifiltä Turvaan. Vaaliohjeisiin tehtiin ponsiesitys. Nyt käsitellään hallituksen vastausta aloitteeseen, joka käsitteli sijaistenottokieltoa.

NYT nousee pönttöön Erkki Kangasniemi, joka tuo terveisiä opettajien eläkejärjestöltä.

KUVA: Eilen tulevaisuustyötä tehtiin paneelina. Kirsi hoitaa
konetta ja Lauri  juontaa.

TULEVAISUUSTYÖ jatkui tänään niin, että Lauri esitteli 16 väitettä,  joihin sai ottaa viestiseinällä kantaa. Kuinka todennäköisesti näin tapahtuu. Sitten me kiersimme Kirsin kanssa ja annoimme mikrofoneja halukkaille kantansa perustelijoille.

HOMMA hoidettiin tunnissa. Sitten  lounaalle. Tarjolla oli jauhelihapullia.

NYT ollaan taas Luolamiehessä YSIN ryhmäkokouksessa. Käymme muutosehdotuksia ja ponsia läpi.

NYT kello on 14.45. Ysin evästäminä jakauduttiin valiokuntiin. Itse olen koulutus-poliittisessa Sari Karjalaisen kanssa. Heljä Misukka kertoi synkkiä lukuja taloudesta. OKM:lle tulossa 300 miljoonan  lisäleikkaukset. Ja sitten ajankohtaisia asioita eri koulutusasteilta.
- esiopetuksen velvoittavuus
- opetusalalla ei ilmeisesti alenneta kelpoisuuksia
- kymmeniätuhansia nuoria ilman koulututusta
- ensi tiistaina tärkeä päivä työrauhalain suhteen
- oppilashuoltolaissa paljon ongelmia: laki on valmisteltu sote-puolen ehdoilla; käsittely voi siirtyä keväälle
- lukiossa tuntijakotyöryhmä; mikä voi olla valinnaisuuden määrä?

SITTEN kävimme käsiksi valiokuntaan lähettyihin ponsiin. Melkein kaikki muotoiltiin uudelleen. Puheenjohtaja napautti kokouksen päättyneeksi noin klo 16.

OAJ:n syysvaltuusto 2013

Ysi on koolla Luolamiehessä.

DIPOLI on taas täynnä opettajia. Mm. Erkki Kangasniemi on taas rivissä (nyt seniori-opettajien puheenjohtajana).

Klo 10 alkoi YSIN ryhmäkokous. Kokous asettaa ehdokkaita valiokuntien puheenjohtajiksi. Listalla on myös yleiskeskustelua valtuuston listalla. Kinkkisiäkin asioita on tulossa mm. kysymys valtakunnallisten yhdistysten ja OAJ:n välisistä sopimuksista. Suomeksi kyseessä on jäsenmaksupalautteen pienentäminen.

YSILÄISET aikovat tehdä ponsia mm. tuntiopettajan asemasta ja jäsensivujen monimutkikkuudesta. Nettisivuja kritisoidaan voimakkaasti. Tohtorintutkinnosta haluttaisiin huomioitavaksi palkkauksessa. Tri-lisää myös vastustetaan. Alueyhdistyksille halutaan lisää tukea.

Päivitys klo 11. Nyt YSISSÄ  puhutaan mm. valtuuston jäsenille hankittavista tietokoneista ja OAJ-40-vuotisjuhlarahastosta. Lastentarhurit haluavat itselleen paikan valtuuston puheenjohtajistoon. Tulossa on ehkä ponsi. Petri Kääriäinen muistutti, että Vessiin on tullut määräys tehdä rehtorille työaikasuunnitelma. Muistutin, että nykyisiin sopimuksiin ei sisälly mallia, jolla ylittynyt työaika kompensoidaan. OAJ:lta kaivattiin enemmän tukea lomautustilanteissa.

Lounas tarjoillaan klo 11.30-12.30. Sen jälkeen opetellaan käyttämään uutta kokousohjelmaa.

KELLO on nuyt 12.52. Valtuustoa on koulutettu käyttämään kokousohjelmaa. Huh. Tosi mutkikasta. Katsotaan, kuinka pueehnvuorojen pyytäminen sujyy tai ei.

TAUOLLA sovimme myös Tulevaisuustyön paneelin vetämisen periaatteista Laurin ja Kirsin kanssa.

JUHLAKOKOUS  alkaa kello 13. Juvenalian saksofonit soivat. Seuraavana vuorossa puheenjohtaja Olli Luukkaisen avauspuhe. Poimintoja puheesta:
- elämme karuja aikoja. Talous heikentynyt. Leikkauksia.
- työn alla paljon asioita. Työrauhakysymys. Lukion tavoite- ja tuntijako. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset. Ammatilliset koulutuspaikat. Ope-uudistus.
- alueyhdistykset on perustettu.
- tulevaisuustyö tärkeää, mutta ei tule valmiiksi. Päivitämme tekijöitä, jotka vaikuttavat koulutukseen.
- jotta palvelut voidaan turvata, tarvittaisiin 4 %:n bkt:een kasvu. Sitä ei nyt saada. Kansantalouuden kehitys on pakkasen puolella. Inflaatio noin 2 %. Kuluttajahinnat laskevat (deflaatio). Suomelle odotettu käyrä on huonompi kuin muilla.  Meillä ei ole oikeita tuotteita kaupattavaksi.
- 13 kuntaa lomauttaa tänä vuonna.
- Outoja ehdotuksia satelee. On esitetty jopa peruskoulun lyhentämistä vuodella.

PIRKANMAA voitti liikuntaharrastuskisan Ollin Kiulun.

NYT kokous alkaa. Kello on 13.40.  Valtuusto järjestäytyy.

Nyt on vuorossa  OAJ:n tulevaisuustyösessio. Olli Luukkainen johdattaa valtuustoa tulevaisuusajatteluun. Millaiset ovat tavoitteemme? Millaiset voimat vaikuttavat koulutukseen? Miten ne suhtautuvat omiin etuihimme? Olemme keränneet eväitä seuraavalle valtuustolle tavoite-ohjelman laatimisen pohjaksi. Educassa tehdään sitten välitilinpäätös. Tulevaisuus

Paneelissa on 9 järjestöaktiivia:  Koppainen, Kääriäinen,  Lindholm, Nurminen,  Paananen, Saarikoski, Sainio, Sippola, Vaahtio… Aiomme kysyä, ensimmäisessä sessiossa, mikä koulujärjestelmässämme on nyt upeaa, mikä ei toimi ja mitä sille pitäisi tehdä. Sitten käydään läpi viestiseinälle heitettyjä asioita. Toisessa sessiossa sukelletaan sitten tulevaisuuden koulutuspolitiikkaan, pedagogiikkaan ja opettajuuteen.

KELLO 14.45 -15.15  oli iltapäiväkahvin vuoro. Nyt kokous jatkuu. Valiokuntien puheenjohtajapaikat jaettiin. Nyt kuullaan ajankohtaisista VES-asioista. Pöntössä on Olli Luukkainen. Poimintoja:
- Keskitetty ratkaisu oli paras, mikä oli mahdollista saavuttaa. Häävi se ei ole. Lakoillakaan ei nyt saa enempää.
- Vuosina 2004- 2012 kuntasektorin sopimukset olivat parempia kuin yksityisellä puolella. Samaan aikaan myls korotukset olivat kunnilla korkeampia.

NYT pönttöön neuvottelujohtaja Juha Jäske. Hän kertoi odotettavissa olevista palkankorotuksista ja jätti jäähyväiset järjestöväelle
- Kiitokset ihanille valtuutetuille ja miesvaltuutetuille :-)

HELJÄ Misukka kokoaa nyt, mitä OAJ on saanut koulutuspolitiikassa neljän vuoden aikana. Mm.
- esiopetus muutettu velvoittavaksi
- hallinnollinen siirto
- 230 miljoonaa saatu opetusryhmien pienentämiseen. Jos ryhmäkoko olisi max 20, se maksaisi 110 miljoonaa. Ryhmäkoko on pienentynyt.
- oppivelvollisuuden pidentäminen
- ohjeita kentälle, työtä työryhmissä…

JÄRJESTÖJOHTAJA Petri Lindroos kertaa kuluneita edunvalvonnan vuosia ja katsoo eteenpäin. On the Road. Suomi Areena. OPI-päivät. Juhlavaltuusto. Huipennus Educassa.

KELLO on nyt 17. Yleiskeskustelu alkaa.  Ja jatkui. Klo 17.45 puheenjohtaja päätti päivän.

Kuukauden kirja: Kansalaiskoulu

TÄMÄN kuukauden kasvatusalan kirjana esittelen Aarre Kailanpään vuonna 1962 julkaiseman teoksen Kansalaiskoulu.  Kirjan kustansi WSOY.

VUONNA 1958 - siis 55 vuotta sitten -  astui voimaan "kansakoululainsäädännön merkittävin uudistus: 2-vuotisen kansalaiskoulun toteuttaminen".

Teoksessa kerrotaan, että kansalaiskoulu ei ole ammattikoulu vaan peruskoulun yläaste, jonka tehtävä on kasvattaa oppilaistaan hyviä ihmisiä ja kelpo kansalaisia. Kailanpään mukaan se suoritti tehtäväänsä rinnakkaiskoulujärjestelmän piirissä,  mutta samalla se kuului tulevaisuuden koulu-järjestelmään: yhtenäiskouluun, jossa jokainen tuleva kansalainen saa asuinpaikasta ja  varallisuudesta riippumatta yhtä pitkän, lahjojansa ja kykyjänsä vastaavan kasvatuksen hallinnollisesti ja pedagogisesti yhtenäisessä koulussa. Kansalaiskoulu muodosti hänen mukaansa yhdeksänvuotisen yhtenäiskoulun käytännöllisen linjan. Se oli yksilöllinen, omaa kotiseutua palveleva nuorison opinahjo.

Kansalaiskoulun juuret

Keisari Aleksanteri II
Kailanpään mukaan kansalaiskoulun syntysanat sanottiin  11.5.1866 annetussa ”Keisarilisen Majesteetin Armollisessa Asetuksessa kansakoulutoimen järjestämisestä Suomen suurruhtinaskunnassa”. Asetuksessa hahmoteltiin ns. jatko-opetus. Sen mukaan opettajan oli 1-2 iltapäivänä viikossa ohjattava kansakoulun  käyneitä ja muita kouluiän  sivuuttaneita kirjallisuuden lukemiseen, kirjoittamiseen ja muuhun, mikä oli tarpeen ”totisen taidon ja sivistyksen kartuttamiseksi”  lauantaisin ja sunnuntaisin. Näin tapahtuikin joissain paikoissa.

Kaarle Werkko ja  A.Berner 
Jatko-opetus koettiin tärkeäksi, ja sitä yritettiin kehitettää monin tavoin. Ensimmäinen kehitelmä oli opettajien järjestötoiminnan isän Kaarle Werkon vuonna 1885  esittelemä jatkokurssi-idea, jota kokeiltiinkin Helsingissä. Vuonna 1890 ehdotti  kansakoulutarkastaja A. Berner ehdotti, että  kaupunkeihin luotaisiin  iltakoulujärjestelmä ja maaseudulla 5-6 viikkoinen päiväkoulu. Opettajalle hän esitti erityistä lisätutkinta. Tampereella käynnistyiki tällainen toiminta vuonna 1892.

A.J. Tarjanne
Ensimmäiset kouluhallituksen ohjesäännöt jatkokursseista saatiin vuonna 1893. Siinä määriteltiin  pakolliset  oppiaineet,  joita piti opetta yhteensä 150 tuntia joko yhtenä iltapäivänä viikossa tai  kuuden viikon ajan. Tämäkään malli ei saanut innostusta aikaan. Tarkastaja A.J. Tarjanne ehdottikin vuonna 1906, että oppiaineet olisivat vapaaehtoisia.

Mikael Soininen
Seuraava jatko-opetuksen kehittelijä oli Mikael Soininen.  Hän tutustui Kerschensteinerin työkouluun. Kerschensteinerilla oli  idea koota nuoret kadulta vetelehtimästä ja kasvatta heidät kunnon kansalaiseksi ”harrastuksellisen työn avulla”. Kerschensteinerin työkoulu ei ollut ammattikoulu vaan tavoitteena oli eettinen elämänlaatu (siveellistävä työ). Vuonna  1911 ilmestyi Soinisen teos ”Kansakoulun jatko-opetuksen uudistus”. Jatko-opetuksen lähtökohdaksi hahmoteltiin siinä  käytännön työskentely; Soininen kirjoitti:  Työn oppii ammatissa, täällä opetetaan työntietoa. Yhteiskuntaoppi oli tärkeä oppiaine.

Pitkälti Soinisen ansiosta Suomeen säädettiin oppivelvollisuuslaki vuonna 1921. Nyt 2-vuotinen jatko-opetus tuli  pakolliseksi. Asutuskeskuksissa oli oltava riittävä määrä päiväkouluksi järjestettyjä jatkoluokkia.  Mutta idea ei edennyt. Oppilaat olivat mieluummin töissä. Opetus oli liiaan teoreettista.  Kouluhallitus antoikin kaupungeille lupia korvata päiväkoulu suppealla iltaopetuksella jo 1930-luvulla.

Alfred Salmela
Soinisen kuoltua, jatko-opetuksen kehittäjäksi nimenomaan maaseudulla nousi Alfred Salmela. Salmela johti kansakoulukomiteaan vuodet 1936 -1946. Komitea ehdotti kansakoululle rakennetta 7 vuotta kansakoulua + 1 vuosi kansalaiskoulua. Asutuskeskuksissa jako olisi  6 +2-.

Sodan aikana vuonna 1943 tehtiin merkittävä päätös: kansakoulun päästökirjan saa vasta, kun on täyttänyt jatkokouluvelvoitteen. Näin luotiin paineita kansalaiskoulun käynnille.

Vaihtoehtoisia malleja
Vuonna 1945 opetusministeri Johan Helo ehdotti, että kansakoulun yläaste liitettäisiin keskikouluun. Yrjö Ruudun johtama koulujärjestelmäkomitea 1946-47/48  ehdotti 8-vuotista oppivelvollisuutta. Se suoritettaisiin 4-vuotisessa alkeiskoulussa ja 4-vuotisessa keskikoulussa (maalla voisi olla 3-vuotinen vajaakeskikoulu). Joissain kunnissa kokeiltiin ammatillista jatkokoulua. Ruudun komitea hävisi äänestyksen eduskunnassa. Äänestyksen voitti ns. Lex (Aino) Malkamäki. Siinä varsinainen kansakoulu määritelltiin 7-vuotiseksi tai 6-vuotiseksi, jos kansalaiskoulu olisi 1-vuotinen. 7-luokkainen kansalaiskoulu ei  kuitenkaan saanut vanhempien suosioita.

Kansalaiskoulu syntyy
Alfred Salmela jatkoi jatko-opetuksen kehittelyä mm. Maalaiskansakoulun jatko-opetuskomiteassa. 1950-1954: Nyt jatkokoulun nimeksi  vakiintui kansalaiskoulu.  Kansakoulukomitean mietinnön pohjalta säädettiin  vuonna 1957 uudet kansakoululait. Kansalaiskoulusta tuli  2-vuotinen. Maaseutukunnille annettiin siirtymäaikaa vuoteen 1970 saakka.  Siirtymäkaudella riitti  kurssimuotoinen kansalaiskoulu, jossa opetusta annettiin vahintään  200 tuntia.

Yleisesti kansalaiskoulusta
Kansalaiskoulun oli siis kaksivuotinen (Tampereella alettiin kokeilla 9. kouluvuotta jo 1957-58).  Lukuvuoteen kuului 200 työpäivää.  Koulu alkoi 1.9 ja päättyi  toukokuun viimeisenä arkipäivänä. Kiireellisten töiden vuoksi koulunkäynti voitiin keskeyttää syksyllä 12 päiväksi  (päivät korvattiin kesällä).  Joululoma kesti vähintään 12 päivää ja  pääsiäisloma 5 päivää. Muita lupapäiviä oli oltava vähintään 10. Lukuvuoden aikana oli pidettävä ainakin kaksi juhlaa: joulujuhla ja lukuvuoden päättäjäiset. Keväällä järjestettiin myös oppilastöiden näyttely.

Koulua käytiin kuusi päivää viikossa. Opetusta oli  30-36 tuntia viikossa. Päivän työ aloitettiin aamuhartaudella. Tunti oli 60 minuuttia, josta opetukseen käytettiin vähintään 45 minuuttia ja välituntiin vähintää 10 minuuttia. Oppilaat saivat joka päivä riittävän aterian. Jokainen opettaja valvoi ruokailua. Ruokailuvälitunti oli 25 minuuttia. Juoksutunteja ei saanut olla. Kaupungeissa ja taajamissa oli velvollisuus järjestää kesävirkistystä kaikille vähävaraisille. Samaan perheeseen annettiin yhdet  kirjat käyttöön.

Luokkakoon maksimi oli 40 oppilasta.  Yhdysluokkia ei ollut.

Koulurakennuksista
Kansalaiskoulujen koko vaihteli. Usein ne olivat suuremman alueen keskuskoulu. Kansalaiskoulun ei tullut olla samassa rakennuksessa kansakoulun kanssa, mutta lähellä kuitenkin.

Koulussa oli oltava tilaa. Joka luokalle ei kuitenkaan taattu omaa luokkahuonetta. Koulussa tarvittiin mm. kirjasto- ja kerhohuone, voimistelusali, kotitalouden opetustilat, tyttöjen käsityöluokka, poikien käsitytöluokka, kone- ja sähköopin huoneisto, maatilatalouden opetustilat, mallimyymälä,  koulun johtajalle oma huone ja oppilasasuntola. Opettajien asunnot  tuli rakentaa erilleen. Leikkikenttä tarvittiin

Kalusteita tarvittiin myös: työkoneita ja välineistöä, irtituoleja ja pöytiä-  ei pulpetteja, ajantasalla olevat AV-laitteet. opettajakirjasto ja lainauskirjasto.

Kansalaiskoulun pedagogiikasta
Päämääristä ja tavoitteista
Kansalaiskoulun opetusohjelmassa oli  suuri vapaus, jotta se palvelisi ympäristöään. Vapaus mahdollisti myös  jatkuvan kehityksen.  Pakollisia oppiaineita oli vain muutamia, eikä niissäkään ollut kiinteitä oppiennätyksiä. Tuntijako laadittiin olosuhteiden mukaan. Isoissa kansalaiskouluissa oli monia eri linjoja, joille sai hakea. Linjoille jouduttiin karsimaan. Linjat muodostettiin paikkakunnam  elinkeinoelämän pohjalta. Ohjelmaan kuului myös yleissivistävää opetusta.

Kullakin kansalaiskoululla oli oma Kouluhallituksen kaavan mukainen opetussuunnitelma. Siinä kuvattiin  koulutyön yleinen järjestely, oppiaineet, oppimäärät, oppikirjat jne. Opetussuunniteman laatii johtaja yhteistyössä opettajien kanssa. Se alistettiin kansalaiskoulun johtokunnalle hyväksyttäväksi ja kansakoulutarkastajalle vahvistettavaksi.

Kansalaiskoulussa siirrettiin kulttuuritraditiota ja uudistettiin yhteiskuntaa. Koulumuoto rakensi siltaa koulusta elämään.

Kansalaiskoulun keskeiset kasvatuspäämäärät olivat persoonallisuus, ammattiin ja ammattityöhön johtaminen sekä kansalaiskasvatus. Persoonallisuus-käsitteessä yhtyivät individualinen ja sosiaalinen kasvatus.  Jokaisen oli  sopeuduttava yhteiskuntaan ja kyettävä täyttämään oma paikkansa yhteiskunnassa. Yksilöä haluttiin  auttaa hänen luontaisten edellytystensä pohjalta mahdollisimman täydelliseen itseilmaisuun. Demokratian arvoa korostettiin. Tärkeää oli yhteenkuuluvuuden tunne. Hyvä ihminen oi luonnollinen, raikas, raitis, isänmaallinen ja maailmankansalainen. Hänellä oli oikea jumalasuhde. Ihmisellä ei  ollut välinearvoa vaan persoonallisena olentona arvo sinänsä. Kansalaiskasvatukseen kuului riittävä yleissivistys, jolla ei tarkoitettu ensyklopedismia, koneellista muistitietoa. Tärkeää oli perehtyä kansallisukirjallisuuteen.

Kansakouluasetuksen 1§:n mukaan Kansakoulun tulee kasvattaa oppilaansa siveellisyyteen ja hyviin tapoihin sekä antaa heille elämässä tarpeellsia tietoja ja taitoja.  Lopullisena tavoitteena oli itsekasvatukseen pääseminen sekä kansaalaisille tarpeellinen tieto- ja taitomäärä.

Menetelmistä ja periaatteista
Kirjakoulun sijaan kansalaiskoulusta  haluttiin työkoulu. Alfred Salmelan samoin: Kansalaiskoulu on Homo Faberien koulu, työtätekevien  ihmisten koulu ( vrt. Homo Sapiens - tietoa omaava).Vain harrastuksellinen työ voi palvella kasvatuksen välineenä!

Toiminnallisuus oli  kansalaiskoulun perusajatus. Oleellista oli aktivisuuden herättäminen. Aktiivisuus herää, jos opetus tuo tyydytystä oppilaan senhetkisille tarpeille, Kailanpää muistutti. Aito tekeminen. Onnistuminen, tavoitteen saavuttaminen oli tärkeää ja työn ilo. Alfred Salmelan mukaan  "työn ilo ei sinänsä ole vielä riittävä, tarvitaan myös työn tuloksen  tuomaa iloa."

Kasvatuksen välineenä oli harrastuksen sävyttämä reipas työskentely myönteisten ja murrosikää ymmärtävien opettajien johdolla. Kouluaika on ihmisen elämää, Kailanpää kirjoittaa.  Se tähtää tulevaisuuteen, mutta se on myös nykyhetki. Koulusta on jäätävä mieluisat  muistot.

Pedagogiikka oli oppilaskeskeistä ja havainnollista. Elävät persoonallisuuten vaikuttavat yksityiskohdat olivat tärkeitä.

Opetuksen lähtökohtana  tuli olla oppilaat. "Opetus suunnitellaan heitä varten ja heidän edellytystensä mukaisesti. Oppilas hyväksytään sellaisena kuin hän on. Jokaiselta ei vaadita samaa (vrt. ylilahjakkaat). Tavoitteet oppilaiden edellytysten mukaisiksi", Kailanpää ohjaa.

Kansalaiskoulun menetelmiä olivat mm. ennakolta hiljainen lukeminen, sitten tuntikeskustelu. Harjoittelu kauppaliikkeissä. Harrastustoiminta (joka suojelee ja kehittää). Harjoitustyöt. Kotilukemistehtäviä. Laulujen varasto.  Lähdekirjat.  Oppilaiden kysymykset. Työ.

Kansalaiskoulussa vallitsi pyrkimys kokonaisopetukseen. Siihen pyrittiin läpäisemällä ja rinnastamalla.

Mielenkiintoisesti Kailanpää muistuttaa, että jo herbart-zilleriläisydessä  tavoite: luja siveellinen luonne läpäisi kaikki oppiaineet. Ainejakoa ei saa viedä liian pitkälle! Joka aineessa ei ole hyvä olla eri opettajaa.

Opetus ei ollut jäykästi suunniteltua. Herkkyyskauden idea tunnustettin. Opettajan kannatti käyttää otollisia hetkiä. Ohjelmaan kuului paljon opintoretkeilyä ja  urheilukilpailuja. Kotitehtäviä annettiin kohtuullisesti. Läksyjä ei annettu  loman tai lupapäivän jälkeiseksi päiväksi. Läksynkuulustelun tuli olla tehokas.

Perinpohjaisuuteen kuitenkin pyrittiin. "Opetuksen idea ei ole käydä läpi asioita vaan omaksua ne", Kailanpää kirjoittaa.

Käsitys arvokasvatuksesta oli moderni: Arvoja ei voida pakottaa omaksumaa, mutta mielensuuntaan voidaan  vaikuttaa. "Pahaa ei voi juurruttaa pois tuomatta jotain uutta tilalle."

Koe edusti Kailanpään mukaan vanhempien mielestä oikeudenmukaisuuden mittapuuta, eikä opettajan  ole syytä horjuttaa tätä käsitystä taroeettomasti. Arvostelun oli oltava vertailukelpoista. Keskiarvon tuli olla  7-8 välillä.

Erillisopetusta oli käsityössä sekä voimistelussa ja urheilussa. Muutoin kansalaiskoulu oli yhteiskoulu.

Kansalaiskoulun pedagogiikassa uskottiin kuriin. Kurin kautta itsekuriin, vapaaehtoiseen kuriin alistumiseen,  itsekasvatukseen. Kuri oli positiivinen sana. Kuria ohjattiin järjestyssäännöillä. Myös oppilaille  jaettiin vastuuta järjestyksenpidosta. Kansalaiskouluissa toteutettiin itsehallintojärjestelmää, johon kuuluivat järjestäjät, päivystäjä ja mm.  pihapartiot. Oppilaiden oli noudatettava järjestyssääntöjä myös koulun ulkopuolella.

Opettajilla oli kurinpitovaltaa. Kansalaiskoulun rangaistuksia olivat  nuhteet (joko yksityisesti tai luokan läsnäollessa), seisottaminen, luokasta poistaminen, kotimuistutus, jälki-istunto korkeintaan kaksi tuntia, erottaminen väliaikaisesti (maksimissaan 3kk) tai lopulllisesti.  Erottamista perusteltiin huolella lapsirikollisista ja oppilaiden huonosta vaikutuksesta toisiinsa.Erottamisesta päätti kansalaiskoulun johtokunta. Jos lapsi erotettiin, huoltajan oli hankittava opetus muusta koulusta.

Opettajalla oli oikeus poistaa oppilas luokasta, jos tämä ei mennyt vapaaehtoisesti. Työtä ei saanut  määrätä rangaistukseksi. Laiskanläksy ei ollut  rangaistus vaan kasvatustoimenpide, jonka avulla keskeneräinen suoritus vietiin  päätökseen opettajan valvonnan alaisena.

Valvonta oli tärkeää. Välituntivalvontaa Kailanpää kuvaa verkonpaikkaamiseksi. Etsii eikä soisi löytävänsä.  Valvojan pitäisi aktivoida oppilaita reippaaseen menoon.  Oppilaskäymälöitä oli tarkkailtava.

Kansalaiskoulun opettajista
Kansalaiskoulun virkatyyppejä  olivat mm. yleisaineiden opettaja, kotitalousopettaja, puutyön, metallityön ja tyttöjen käsityön opettaja. Lisäksi kouluissa oli työnohjaajia ja tuntiopettajia. Eri opettajaryhmät olivat samanarvoisia. Heitä oli kohdeltava tasapuolisesti.

Kansalaiskoulun opettajilta vaadittiin tutkinto, ja virkaan oli valittava taitavin ja sopivin. Kansalaiskoulun opettajalla oli koeaika, jonka päättymisen jälkeen hän sai valtakirjan. Opettajan oli pidettävä päiväkirjaa ja osallistuttava kansakouluntarkastajan kutsumiin opettajainkokouksiin.

Kansalaiskoulussa oli luokanvalvojajärjestelmä (koko kansalaiskoulun ajaksi). Luokanvalvoja oli läsnä mm. lääkärintarkastuksissa.

Opettajan oli valmistauduttava huolellisesti oppitunneille (ainakin tunnin idea oli oltava selvillä: mitä opetan ja miten opetan).

Jokainen opettaja kasvattaa, Kailanpää kirjoittaa.  Jokainen oppitunti  on nähtävä renkaana  kasvatuksen kokonaisuuden ketjussa.

Kailanpää korostaa opettajan ja oppilaan suhdetta. Siinä ei ole tilaa pelolle eikä vihalle.  Opettajan menestymiselle ratkaisevaa on taito tulla toimeen murrosikäisten kanssa.

Opettaja oli esikuva oppilailleen. Jollei ollut, oli uhkana varoitus, virantoimitusero ja lopulta  viraltapano.

Kansalaiskoulun johtajasta
Kansalaiskoululla oli oma johtaja. Hallinnossa hänen tukenaan oli johtokunta. Siinä oli kuusi valtuuston nimittämää jäsentä. Opettajiston edustajana oli koulun johtaja.

Kansalaiskoulun johtaja valittiin neljäksi vuodeksi.  Hän ei ollut opettajien esimies, kuten työnjohtaja on. Hän oli primus inter pares.

Koulun johtajan tuli johtaa koulun opetus- ja kasvatustyötä. Hänen tuli valvoa kirjaston hoitoa ja käyttöä, koulukeittolaa, asuntolaa. Hänen tuli ohjaa opettajia yhteistyöhön ja  huolehtia hyvän kurin ja järjestyksen säilymisestä. Hänellä oli Kailanpään mukaan  ratkaiseva asema hengen luomisessa ja työskentelyedellytysten aikaansaamisessa.

Johtajalla oli kuunteluvelvollisuus. Hänen oli seurattava  muiden opettajien opetusta; kenenkään itsenäisyyttä ei tullut kuitenkaan  tarpeettomasti rajoittaa.  Kun opettajia on useita, johdonmukaisuus korostuu.  Mitä ristiriitaisempi kasvatusympäristö sitä rikkinaisempi tulos, Kailanpää kirjoittaa.  Kasvatus kuuluu kaikille opettajille. Tuosta johdonmukaisuudesta johtaja vastaa, eikö?

Virkistysaineet  tuli jakaa tasaisesti pitkin viikkoa.

Kansalaiskoulun oppilaista
Oppilailla oli koulunkäyntioikeus ja -velvollisuus. Kansalaiskoulun käyminen ei ollut vapaaehtoista. Niillä, jotka eivät opiskelleet oppikoulussa, oli velvollisuus käydä kansalaiskoulua. Oppivelvollisuuden suorittamista valvottin. Koulun johtokunta ilmoitti "lintsaajat" sosiaalilautakunnalle.

Monien oppilaiden koulumatka oli niin pitkä, että he asuivat erillisisessa oppilasasuntolassa. Asuntolanhoitajalla oli rangaistusvaltaa. Hänen keinojaan olivat  nuhtelu, enintään  1/2 tunnin seisottaminen, huoneesta poistaminen ja  erillään istuttaminen (korkeintaan 2t).

Kirjan kirjoittajasta

Aarre Kailanpää oli opettaja ja kansakouluntarkastaja. Hän oli mukana useissa koulun kehittämishankkeissa. Kailanpää osallistui aktiivisesti kulloisenkin kotipaikkakuntansa kunnalliseen ja seurakunnalliseen toimintaan.

Kailanpää oli tuottoisia kirjoittaja. Hän seurasi aikaansa ja puolusti perusarvoja. Hannu Syväoja on kirjoittanut Aarre Kailanpään elämäkerran. Se on julkaistu nimellä: Aarre Kailanpää - Koulumies Sydän-Hämeestä.

KATSO myös http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2013/02/kansalaiskoulu-55-vuotta.html

KATSO myös  yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/kansalaiskoulu_kasvatti_suoraan_ammattiin_18958.html#media=18959

Luokanopettajat: Koululuokkien ryhmäkoot rajattava lailla

Mediatiedote. Julkaisuvapaa heti.

Luokanopettajaliitto vaatii perusopetuksen maksimiryhmä-kokojen rajaamista lainsäädännön kautta. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuoreimman ryhmäkokoselvityksen mukaan keskimääräiset ryhmäkoot ovat laskeneet viime vuosina. Luokanopettajaliitto katsoo kuitenkin, että ryhmät ovat edelleen liian suuria ja ylisuuria ryhmiä on liian paljon.

Okm on jakanut ryhmäkokojen pienentämiseen tarkoitettuja hankerahoja vuodesta 2010 alkaen. Vuosina 2013 ja 2014 rahaa on ollut jaossa vuositasolla 60 miljoonaa euroa. Lisärahoituksella keskimääräisiä ryhmäkokoja on saatu pienemmiksi, mutta edelleen on liikaa yli 25 ja jopa yli 30 oppilaan luokkia. Pääosin näin suuret ryhmäkoot ovat alakoulun puolella.

Luokanopettajaliitto katsoo, että hankerahoitus ei ole ikuista. Lisäksi lukuvuoden 2013-2014 jälkeen perusopetuksen ikäluokat lähtevät rajuun kasvuun. On suuri pelko, että lähivuosina perusopetuksen ryhmäkoot räjähtävät käsistä ilman lainsäädännöllisiä toimia. Luokan-nopettajaliitto vaatii maksimiryhmäkokojen säätämistä mahdollisimman pian siten, että alkuopetusluokilla 1-2 maksimiryhmäkoko olisi 16 oppilasta ja vuosiluokilla 3-6 ryhmäkoko olisi 20 oppilasta.

Matti Sippola
puheenjohtaja
Luokanopettajaliitto ry
040 755 2615
matti.sippola@edu.seinajoki.fi

Luokanopettajaliitto on omaa luokkaa opettavien opettajien ja 1-6 -luokkien rehtoreiden valtakunnallinen yhdistys. Se on Suomen suurin pedagoginen  ainejärjestö, joka toimii hyvässä yhteistyössä Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n kanssa. Luokanopettajia on kaikkiaan noin 16000.
Luokanopettajaliitto. Akavatalo Rautatieläisenkatu 6. 00520 Helsinki. Puh  09-150 2658
www.luokanopettajaliitto.fi

Tuottaako Wilma lisäarvoa vai sammakoita?

WILMAA- tuota sähköistä reissuvihkoa on kritisoitu aikalailla. Auroran kouluun yhteistyökumppaneihin kuuluva Ben Furman laati kesällä pienen opettajan oppaan  kodin ja koulun väliseen sähköiseen viestintään. joka auttaa opettajia- ja miksei vanhempiakin - huomaamaan  Wilman  vuorovaikutuksellisia sudenkuoppia.

NÄIN Furman aloittaa: "Kaikkeen sähköiseen viestintään liittyy tunnetusti riskejä. Merkittävin syy lienee se, että koska viestistä puuttuu oheisviestintä – ilmeet, eleet ja äänensävy – vastaanottaja ymmärtää sen helposti eri tavalla, kuin viestin kirjoittaja on tarkoittanut. Esimerkiksi jos huoltaja näkee Wilmassa opettajan merkinnän ”läksy tekemättä”, hän voi kokea sen itseensä kohdistuvaksi kritiikiksi, vaikka opettajan tarkoitus on ollut kirjata järjestelmään pelkästään neutraali tieto, joka kertoo koulupäivän tapahtumista. Tämäntapaisten väärintulkintojen mahdollisuus kasvaa, jos huoltaja on saanut useita vastaavantyyppisiä viestejä koulusta aikaisemminkin ja hänen suhteensa koulujärjestelmään on pulmallinen.

Huoltajan tulkitessa opettajalta tulevan viestin itseensä kohdistuvaksi arvosteluksi, hän saattaa puolustautua joko ottamalla etäisyyttä kouluun tai alkamalla kritisoida opettajaa. Tämänkaltaiset kodin ja koulun välisen vuorovaikutuksen hankaluudet – jotka ovat yleisiä kaikkialla maailmassa – voidaan välttää kiinnittämällä erityistä huomiota siihen, miten huoltajien kanssa kommunikoidaan oppilaiden käyttäytymiseen ja huolellisuuteen liittyvistä asioista.

Olemme koonneet tähän oppaaseen hyväksi osoittautuneita keinoja, jotka edistävät kodin ja koulun välistä vuorovaikutusta ja auttavat opettajia ja huoltajia puhaltamaan yhteen, kun oppilailla on käyttäytymiseen tai huolellisuuteen liittyviä ongelmia."

Furmanin Wilma-pdf-oppaan voi ladata ilmaiseksi osoitteesta:
http://www.starsoft.fi/public/?q=node/13298

Paha opettaja. Paha lapsi.

Päivitetty 16.11. mm. fB:n parviälykeskustelun pohjalta.

VÄHÄN sattumankin vuoksi luentorepertuaariini ilmestyi viime kevään 90 minuuti paketti peda-gogiikasta ja väkivallasta. Olen pitänyt sen nyt kolme kertaa OAJ:n työsuojeluihmisille. Seuraava kerta on tammikuussa Educassa. Teema ei ole ihan helppo.

KUTEN usein luentoja kehit-eltäessä, ensimmäiset versiot hapuilevat. Tavoitteeni on auttaa ihmisiä tunnistamaan väkivallan ja pedagogiikan rajapinta. Se kohta jossa opetustapahtuman osapuolet: opettaja ja oppilaat putoavat kasvatuksen eettisestä maailmasta tilaan, jossa valta ja voimaa  käytetään väkisin ja väärin. Toinen tavoitteeni on pohtia yhdessä, miksi näin käy.

KESKEINEN lähteeni on Kari Uusikylän upea teos Hyvä paha opettaja. Se pakottaa kysymään, mitä pahuus on. Itsekkyyttä?  Eikä  vain millainen opettaja on paha- vaan myös,  mikä tekee opettajasta pahan. Kun katse kääntyy oppilaaseen, kirvelee kysyä, voiko lapsi olla paha.  Tänäänkin pääsimme varsin syville vesille: Mitä pahuus on.? Väkivaltaa on paha, mutta onko autisti, joka lyö opettajaa paha? Tekevätkö teon pahaksi seuraukset vai tahallinen tarkoitus?

JA jos katsoo peiliin: meneekö hyvän ja pahan raja ihmisten välillä vai meidän jokaisen sisällä?

PEKKA ELO pohtii pian ilmestyvässä Luokanopettaja-lehden joulunumerossa kysymystä, voiko lapsi olla paha. Lainaan tähän muutaman hänen viisaan ajatuksensa. Loput voi lukea about 15.11.
-  Voidaanko sanoa, että lapsella voisi olla taipumus pahaan? Siis jos pitäisi valita paha tai hyvä, hän valitsee pahan.
- Mikä oikeastaan on hyvää ja paha? Ehkä ainoa perusta olisi kytkeä pahuus tahdon suuntaan, jossa halutaan tuottaa kipua tai yleensä kärsimystä jollekin elämänmuodolle.
- Nykytutkimus ei anna viitteitä ihmislasten geneettisesti pahuudesta.

NETISTÄ löytyy lisää viisaita ajatuksia pahantahtoisuudesta:
- Ann Heberlein: Määrittelen pahan ihmisen henkilöksi, joka tekee tietoisesti pahaa pahan itsensä vuoksi. Ympäristön ja perintötekijöiden vaikutuksesta huolimatta ihminen vastaa pahuudestaan viime kädessä vapaan tahtonsa ansiosta itse; Onko täydellisesti pahaa tahtova ihminen epäihminen?
- Sigmund Freud: pahuus kiehtoo ihmisiä.

KÄVIMME fb:ssä keskustelua. Kirjastin muistiin kavereiden ajatuksia:
Hannu Tuominen: Pahuus on meissä. Taito hallita sitä vaihtelee.  Tilastollisesti kai pahuutta tuottaa kaikkein varmimmin köyhyys, mutta yksilötasolla se selittää kovin vähän.

"Pahan toinen nimi on pinnallisuus". - M. Alopaeus

 Minna Pelsa:  Jos ei koskaan taikka harvoin saa hyvää palautetta, niin alamme nähdä itsemme huonoina ja se saattaa joskus synnyttää pahuutta meissä...Mun mielestä persoonallisuushäiriöiseksi tahi psykopaatiksi ei synnytä. Ei ole olemassa häiriintyneitä lapsia vaan häirittyjä lapsia...

Marko Koskinen: hmiset ovat olemukseltaan hyviä, eli yhteistyöhön ja välittämiseen pyrkiviä, mutta ympäristön aiheuttama paha olo saattaa näkyä ulospäin räiskymisenä, eli "pahuutena". Itse en ole tavannut yhtään pahaa ihmistä... Joitain ihmisiä on satutettu niin syvästi, että he eivät välttämättä koe voivansa toimia mitenkään muuten. Mutta mikäli tällaisetkin ihmiset pääsevät riittävän rakastavaan ympäristöön, uskon että he voivat "parantua"…Psykopaatit saattavat ehkä tuohon ryhmään kuulua, mutta itse uskon että heilläkin on mahdollisuus muuttua. Teen tämän johtopäätöksen perustuen yksinkertaiseen evoluutiopsykologiseen faktaan, eli että ihmiset eivät olisi voineet rotuna selviytyä, mikäli yhteistyö ja rakkaus eivät olisi ihmisluonnolle kantavia ominaisuuksia...mutta ongelma kai on siinä, että kovin moni uskoo ihmisluonteen olevan pohjimmiltaan paha ja siitä pitää "kasvattaa" pois. Tätä käsitystä siis ei tiede tue….Uskon kyllä että sellaiset geenimutaatiot ovat mahdollisia, jotka aiheuttavat sellaisen empatiapuutteen, että ihminen ei kykene ymmärtämään tekojensa merkitystä toisille ihmisille tai asettumaan heidän rooliinsa...Mun oma määritelmä hyvyydestä on jotain, mikä lisää vapautta, eli mahdollisten toimintavaihtoehtojen määrää.

Hannu Suntio: Paha on kaikkialla maailmassa ja ihmisissä. Kannattaa olla onnellinen, jos on tehnyt vain pieniä pahoja tekoja.

Juha Toikkanen: Teko voi olla paha, jos ei kadu, onko sitten paha? Persoonallisuushäiriöisiä on .

Mikko Jordman: Pöljä kysymys.  Teko voi olla paha. Mitä edistää pohtia yksilön olemuksellista pahuutta. Riittää kun edistetään hyvää. Paha teko tulee sellaiseksi yhdessä todeta. Ja se mikä teki teon pahaksi.  Paha on hyvän puutetta. Ei siis kasvateta jostain pois, vaan hyvää kohti.

Ville Metsäpelto: Tietämättömyys vai heikkous? Joskus tilanne näyttää siltä, että väärät teot eivät johdu niin sanotusta positiivisesta pahasta vaan negatiivisesti tietämättömyydestä tai riittämättömyydestä. Aivan niin kuin Platon (tai Sokrates) asiasta aikoinaan ajatteli. Platon väitti, että moraalittomuus on eräänlainen virhe, moraalittomuus on tietämättömyyttä. Hyvän tunteminen johtaa hyvin toimimiseen ja käänteisesti. Jos joku ei ole hyvä, niin tuo ihminen ei tunne hyvää. Hänen perustelunaan oli, että pahan tekeminen vahingoittaa luontaisesti väärintekijää siinä missä muitakin, eikä kukaan halua tietoisesti itselleen pahaa. Tämän pahan lajin vastustamisessa valistus on paikallaan. Asia on kuitenkin kenties mutkikkaampi, kuten Aristoteles ajatteli. Hänen mukaansa akrasia eli moraalinen heikkous (itsehallinnan puute tai ”moraalinen heikkoluonteisuus”) selittää suuren osan pahuudesta. Moraalinen heikkous oli sitä, että yllyke tai halu ottaa vallan ja pistää ihmisen tekemään pahaa, vaikka hän tietää, että teko on väärin. Aristoteles luokitteli ihmiset luonnetyypiltään neljään luokkaan:
1. hyviin (niihin, jotka tietävät mikä on hyvää, jotka toimivat hyvin ja joilla ei ole huonoja haluja),
2. vahvaluonteisiin (niihin, jotka tietävät, mikä on hyvää, jotka toimivat hyvin, mutta joilla on huonoja haluja, joita vastaan he joutuvat kamppailemaan),
3. heikkoluonteisiin [akrasia] (niihin, jotka tietävät, mikä on hyvää mutta toimivat huonosti, koska eivät pysty liiallisten huonojen halujensa vuoksi pitämään kiinni oikeista valinnoistaan) ja
4. huonoihin (niihin, jotka toteuttavat systemaattisesti jotakin huonoa elämänpäämäärää) (vrt. Augustinus).

Aristoteleen mukaan sekä täysin hyvät että täysin huonot ihmiset ovat erittäin harvinaisia. Aristoteles korosti kasvatuksen merkitystä ihmisen luonteen muokkaamisessa. Haluavaan sielunosaan olisi kasvatuksen kautta muodostettava hyvään elämään suuntautunut hyvä yleishalu (boulesis), joka kussakin tilanteessa saa jonkin luonteenhyveen muodon. Aristoteleen mukaan, jotta ihminen löytäisi oikean toiminnan, on hänellä oltava luonteenhyveiden lisäksi myös intellektuaalinen hyve, käytännöllinen järki (fronesis), joka kussakin tilanteessa laskee sen jonkin luonteenhyveen mukaisen toiminnan, joka parhaiten edistää hyvää elämää. Mutta Aristoteleen ajattelu on jo pidempi tarina...

Heikkous vai kapina?
Augustinus piti Platonilta periytyvää ”moraalittomuus on tietämättömyyttä” –teesiä hölynpölynä. Hänen mukaansa ihmiset ryhtyvät moraalisesti väärään käyttäytymiseen sekä 1. tietoisesti että 2. tarkoituksellisesti, vaikka he ymmärsivät selvästi, mikä on oikein ja hyvää (vrt. Augustinus Tunnustukset: Toinen kirja ja päärynävarkaus esimerkki). Tällainen intentionaalinen kapinointi on eri asia kuin Aristoteleen akrasia (moraalinen heikkous). Toisin kuin akrasiassa, tällaisessa kapinassa käydään hyvyyttä vastaan vakain tuumin. Moraalisen kapinan myötä pahasta tulee ”pahuutta”.

Mitä pahaa edellä tarkoitin? On eroteltava toisaalta luonnollinen paha ja toisaalta moraalinen paha. Edellinen viittaa luonnontapahtumien kaltaisiin asioihin, jotka aiheuttavat hirvittävää kärsimystä esim. Filippiineillä riehunut supertaifuuni Haiyan ja muut sellaiset kuten maanjäristykset, epidemiat, tulvat, tsunamit jne. Kun edellinen paha on jotakin, jota ”vain tapahtuu”, niin jälkimmäinen eli moraalinen paha on pahoja asioita, joita inhimilliset toimijat tekevät.

Timo Hyvönen: ...,vaan toinen on heikompi toista.

PAHAN käsitettä ei tänään juuri käytetä muualla kuin teologiassa. Pahuuden käsiteon tehnu paluun mm. sosiaalitieteisiin 90-luvulla yritettäessä selittää äärimmäisiä väkivallan tekoja. Minusta se sopii myös kasvatuksen käsitemaailmaan. Suomalais-saksalaisessa (upeassaI pedagogiikan käsitemaailmassa kaikki, mitä kutsutaan kasvatukseksi ei sitä ole. Kasvatuksen maailman läpäisee pyrkimys hyvään. Kun sitä ei ole, syntyy tyhjä tila pahalle. Tästä syystä mm. natsien pedagogiikka on kuvattu epäpedagogiikaksi.