Kuten kaikki tietävät, Orpon hallitus on käynnistänyt oman, moniosaisen peruskoulun tulevaisuustyö-ohjelman. Sain tänään osallitua yhteen ohjelman seminaareista Helsingin Yliopiston pienessä juhlasalissa. Tässä tavoiteltiin tulevaisuuden koulun visiota.
Ministeriön erityisasiantuntija Venla Bernelius avasi päivän klo 9.15 ja sanallisti sen tavoitetta: Tulevaisuuden koulu ei voi vain reagoida- koulun tulee luoda sellaista tulevaisuutta, jota toivomme. Keskeinen osa sitä on ymmärrys, mitä on merkityksellinen elämä ja millaista on merkityksellinen koulutus, joka antaa siihen eväitä.
Kansliapäällikkö Anita Lehikoisen teemana oli koulutus ja merkitys. Hän kuvaili naapakasti aikaamme: Demokratian kyseen-alaistaminen.Työn ja teknologian valtava muutos. Huolestuttavasti heikkeevät oppimistulokset ja liian alhainen korkeakoulutuksen osuus.Muuttuva väestörakenne- joka haastaa todellisen sivistystahdon.
Perustaidot on opittava. Nuorten optimismi laskee. Koulun on avattava toivon näkökulmaa ja vahvistettava hyvinvointia. On kasvatettava ottamaan vastuuta ilmastonmuutoksesta. On luotava tulevaisuuden sivistynyt Suomi.
Frank Martela oli minulle päivän stara
Aalto yliopiston apulaisprofessori, filosofi Frank Martelan tehtävä oli kuvata kukoistavan ja merkityksellisen elämän rakentamista koulutuksen perimmäisenä päämääränä.
Viesti oli tosi komea, vaikka hänen nopea tapansa luennoida on 70-vuotiaalle vähän haastava. Martela rakensi eräänlaista kompromissia kahden koulun perustehtävän välille: 1. Tehdä opiskelijoista tuottavia ja 2. Auttaa heitä löytämään elämänmittainen kukoistus: hyvinvointi nyt ja tulevaisuudessa. Ne yhtyvät tavoitteessa löytää mielekäs työ.
Tie hyvinvoivaan ihmismieleen kulkee pitkälti (näin tulkisen) Decin ja Ryanin ja Marttilan luoman. perustarpeiden tyydyttymisen mallinkautta. Osittain päällekkäisten tarpeiden nimet vaihtelivat. Niitä olivat mm. autonomia, being (tuntea, arvostaa), doing ( toimia, olla autonominen) ja loving (tulla hyväksytyksi, hyvän tekeminen).
Martelan mukaan tietyt kyvyt auttavat kukoistamaan. Näitä ovat mm. demokraattiset kansalaishyveet, empatia, itseohjautuvuus hyvään (ja kyvykkyys autonomiaan yleisemmin), metataidot, yhteys itseen. Ja hyvän tekeminen.
Lopuksi Martela tiivisti hienosti tien kukoistavaan ja merkitykselliseen elämäan.
" Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten, että on merkityksellinen muille ihmisille."
Ohjelma jatkui klo 10. Kuulimme professori Rose Luckinin (University College London) luennon "AI, learning and superintelligence". Tiivistin kuulemani/luulemani lyhyesti näin: AI kehittyy huikeaa vauhtia. Tekoäly "ajattelee" eri tavalla kuin ihminen. Ihmisenkin äly muuttuu koko ajan. AI on huikea mahdollisuus mutta myös huikea uhka. Paras keino käyttää sitä on yhdistää molempien vahvuudet. Tekoäly voi tuoda huomattavaa lisäarvoa myös kouluoppimiseen - kun sitä käytetään oikein. On opittava käyttämään oikein sekä omaa että tekoälyä
Kahvitauon jälkeen vuorossa oli professori Mirjam Kallandin (Helsingin yliopisto) alustus teemasta"Toivo, toiveikkuus ja tulevaisuus koulutuksen tehtävänä".
Kalland oli todella huolissaan siitä, kuinka lasten tausta vaikuttaa onnistumiseen koulunkäynnissä esiopetuksesta yliopistoon pääsyyn saakka (jopa kun peruskoulun keskiarvo on 9,5) - vakaviin sairastumisiinkinj.
Yksi hänen ratkaisuitaan oli toivon pedagogiikka, jota on kehitelty kaksivuotisen esiopetuskokeilun yhteydessä. Toivon taustalla on arvot. Toiveikkuus on sitä, että pitää kiinni arvokkaista asioita (kuten demokratia)- vaikka elämme tätä aikaa.
Teologian tohtoti Antti Kylliäisen teemana oli Hyveet ja hyvinvoiva kouluyhteisö. Hän määritteli hyveen antiikin oppien mukaan: Hyveet tekevät meistä hyviä. Hän oli huolissaan siitä, että hyve on käsitteenä kadonnut opetussuunnitelmista. Se oli siellä 1970-luvun Popsissa. Tuolloin hyvettä ajateltiin nimenomaan yhteisöllisenä käsitteenä- ei yksilön taitona. Nykyiset vahvuusajattelut ovat kapea soveluus hyveestä. Hyvät luonteenpiirteet, tavat jne. korostavat yksilön ei yhteisön hyvinvointia, Nyt kiinnostus hyvekasvatukseen on elpymässä mm. Mielenkiintoista. Ja vaikeaa. Nyt maailmalla kuulema kiinnostus kasvaa taas mm. Iso-Britanniassa.
Päivän viimeisen kommenttipuheenvuoron käytti klo 12 Viikin normaalikoulun rehtori Ilkka Laasonen. Otsikkona oli "Visioivan opettajan näkökulma". Laasonen toi terveisiä koulun arjesta, opettajien ja oppilaitten huolista. Koulutuksen uskottavuus on heikentynyt. Tutkumusten mukaan jopa 80 % oppilaista pitää TIK-TOKia päätietolähteena. Hän uskoi, että kouluissa tarvitaan vahvempaa panosta hyvinvointiin. Mutta monet opettajat ovat sitä mieltä, että aikaa ei ole. Oli kiva kuulla, että hänkin ehdotti aineksen karsintaa. Ja sitä, että opettajankoulutuksessa tulisi kasvattaa opettajista samaan suuntaan kuin lääkäreitä, jotka innostuvat vaikeista tapauksista,
Pisteenä päivään oli sitten se digitehtävä: Merkityksellisen peruskoulun motto.
Perästä kuuluu sanoi torvensoittaja
Ihan merkityksellinen seminaari. Paikka oli juhlava. Ohjelma oli tarkkaan ajoitettu. 30 minuuttia on aika hyvä pituus- vaikka kaikki alustajat eivät sitä ihan totelleet:-). Dialogia ei juurikaan ehditty käydä. Kahvitauko oli 20 minuuttia, ja siinä- ajassa ehdittiin. Lopussa oli hauska tehtävä, jossa piti lähettää pari tärkeää sanaa tulevaisuuden koulun hengestä. Niistä latautui sitten sanapilvi. Paikalle oli saatu varsin iso joukko asiantuntijoita ja osa oli myös etänä. Mukana oli myös minun tuttujani. Oli mukava vaihtaa kuulumisia.Itselleni tiivistin kuulemani niin, tulevaisuuden koululle on määriteltävä yhteinen perustehtävä ja sen pohjaksi kasvatuspäämäärää koskeva visio. Sellaiseksi hahmoteltiin jyrkästi ja arvaamattomasti muuttuvassa maailmassa perinteisen kvalifikaation (perustaidot) lisäksi ehkä jopa sitä ohittavaksi eettinen tehtävää kasvattaa lapsia ja nuoria hyveisiin, vahvistaa toivoa ja toiveikkuutta ja pitää kaikki mukana. Tunnistin itselleni tärkeän arvonannon hyvinvoinnin pedagogiikalle ja klassiselle sivistyskäsitteelle.
Tulevaisuuden koulu - teema on tärkeä. Yhä. Itse olen saanut olla mukana kuvittelemassa sitä jo 1990-luvun alusta alkaen ensin Luokanopettaja-liitossa sitten Freenetin virtuaalikouluhankkeessa ja OAJ:n tulevaisuuden koulu-seminaarissa. 2000-luvulla aihetta työstettiin Opetushallituksen Tulevaisuuskasvatushankkeessa, Luokanopettajaliiton Tulevaisuuden hyvä koulu-projektissa ja OAJ:n tulevaisuusohjelmissa. On ollut hienoa saada lisäksi innostaa teemaan muita opettajia mm. Educassa pariinkin kertaan sekä eri puolilla maata luennoimalla. Kruununkivinä oli yhdessä Saku Tuomisen kanssa tehty teos "Koulukirja" (2017) ja pikku pamfletti OAJ:n 50-vuotisjulkaisuun (2023). Hieno teema. Nyt on toisten vuoro viedä soihtua.
