Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, syyskuuta 21, 2014

Suomalaisen didaktiikan kehitys. Osa 9

DIDAKTIIKAN (käytännön kasvatusta ohjaavan opin) kehitykseen vaikuttaneita filosofisia ideoita kartoittavalla kesäretkelläni on jäljellä yksi pysäkki- ja sitten ajo varikolle (yhtenvetoa ja hämmästelyä).

Tässä  blogilastussa käsittelen  oman aikamme (vuodesta 1951) filosofian luomia muutospaineita opetusoppeihin. Yritän siis löytää muutoksia ns. olettamusperustassa, jotka ovat voineet vaikuttaa mm. peruskoulupedagogiikkaan. En väitä, että niin on tapahtunut.

1. Todellisuuskäsitys (Metafysiikka, ontologia)
Mitä olevainen on? Mitä eri luonnon ilmiöt ovat?

Luonnontieteiden kehittyessä filosofiassa ei enää  juuri pohdita todellisuuden olemusta. Wittgensteinilainen ajattelu siitä, kuinka tärkeitä sanat ovat elää yhä vahvasti. Ei ole tekstin ulkopuolta, sanotaan.

Länsimainen ihminen hylkää 2000 vuotta kestäneen jumalakeskeisen maailmankuvansa.

Pitkään elänyt vastakkainajattelu luonnon ja kulttuurin välillä sumenee: Väitetään, että kulttuuri onkin luonnollista.

Miten tämä vaikutti opetukseen?
- Kouluopetuksessa luonnontieteet edelleen vahvoja
- huomiota kuttuureihin - myös monikulttuurisuuteen.

2. Tietokäsitys
Mitä voimme tietää? Mitä tieto on?

Tieto irtaantuu totuudesta. Postmodernistit hylkäävät käsityksen objektiivisesta totuudesta. Tieto ei esitä henkisen peilin tavoin totuudenmukaisesti todellisuutta (ja järkemme  kokoaisi  raaka-datasta kokonaiskuvan).  Tärkeää on myös vapauttaa ihmiset väärästä tiedosta (emansipaatio). Totuus liittyy usein sumealla tavalla myös valtaan. Ihmisen pitää olla tietoinen totuuspeleistä- myös luonnontieteissä.

Tietokoneet muuttivat käsityksen tiedosta informaatioksi, jota varastoidaan valtaviin tietojärjestelmiin. Tieto  ei enää kehitä meitä henkisesti eikä johda ihmisen muuttumiseen. Tieto irtaantuu totuutta koskevista kysymyksistä; tietoa ei arvioida sen totuudellisuuden mukaan vaan sen mukaan, kuinka hyvin se palvelee jotain tiettyä tarkoitusta. Tietoa tuotetaan myytäväksi.

Isot tarinat koetaan kuolleiksi, esim. usko yhteiskunnan kehittymiseen  tiedon avulla yhä paremmaksi (valistuksen pitkä projekti).

Myös käsitys tieteestä muuttuu. Tieto ei kasva tasaisesti, eikä tieteellinen edistys tapahdu askeleittain vaan paradigmaattisen vallankumousten kautta.  Myös uskoa tieteellisen menetelmään horjuu. Tiedekin on vain yksi teksti, yksi tapa puhua.

Filosofia jakautuu elitistiseen ja arkiasioita tutkivaan filosofiaan. Elitistisessä filosofiassa (jota kansa ei ymmärrä) huomio kiinnittyy teksteihin, joiden merkityksiä analysoidaan pikkutarkasti. Toisaalta väitetään: Ei ole tekstin ulkopuolta. Toisaalta nostetaan esiin, että kun teksteja lukee pikkutarkasti (dekonstruktio), ne  ovat täynnä ristiriitaisuuksia. Siihen mitä sanon, vaikuttaa se, mitä sanon myöhemmin (samassa tekstissä).  Merkitys ei avaudukaan sanoista heti. Edes teksteihin ei voi luottaa.

Elitistien fiosofian rinnalle syntyy myös arkisempia asioita tutkivaa filosofiaa. Sitä kiinnostivat mm. eläinten oikeudet, hulluus, identiteetti, kommunikaatio, naisten asema, oikeudenmukaisuus, poliittinen valta, rakkaus, rotu ja sukupuolten välinen ero.

Mitä tämä tarkoitti opetukselle?
- Usko sivistymiseen tiedon avulla rapautuu.
- Usko valistamisen voimaan hiipuu
- Kriittisyyden merkitys korostuu edelleen; jokaisen oman tietämisen merkitys,
- Kysymys: Onko myös pedagogiikan historiassa normaali- ja kriisikausia? Joitain tapahtumia, joissa jokin opetusta koskeva perusolettamusjoukko (paradigma) on oleellisesti kriisiytynyt?

3. Ihmiskäsitys
Mitä ihminen on? Miten meidän tulisi elää?

Ihminen nähdään kulttuuriolentona (ja se on luontoa).

Löytyy filosofeja, jotka kiistävät sisimmän, sielun ja minän olemassaolon. Löytyy myös filosofeja joka yhä uskovat järkeen- ja vastustavat indoktriaantiota.

Hyveistä esillä on oikeudenmukaisuus, joka  toteutuu parhaiten reiluutena. Siihen pitäisi pyrkiä, että ratkaisumme lisäävät mahdollisimman monen onnellisuutta. Yhteiset näkemykset lisäävät vastavuoroista  sitoutumista.

Miten vaikuttaa opetukseen
- Kulttuuri-ihmisen käsite tuotiin ops-kieleen Suomesa.
- jokaisen huomioonottamisen idea.
- yhteisten sopimusten merkitys.

4. Oppimiskäsitys
Mitä oppiminen on? Miten ihminen oppii?

Tämän ajanjakson filosofisista ideoista varmaankin Habermasin kommunikatiivisuus- siis pyrkimys käyttää järkeä yhteisymmärryksen saavuttamiseen - on kytköksissä oppimiseen. Se tukee mm. opetuskeskustelun ja ryhmäntyön arvoa. Niinikään sekä tieteeseen että opetukseen vaikuttaa myös Habermasiin liittety intentio: väärästä tiedosta vapauttaminen.

Yhteenvetoa

Yritän vielä tiivistää oman aikamme filosofiasta nousevia didaktiikkaan vaikuttavia ajovoimia:

- Luonnontieteiden asema on edelleen vahva
- Muiden aineiden osalta usko "oikeisiin" käsitteisiin hiipuu (vrt. herbartilaisuus). Jokainen on sidoksissa omaan situaatioonsa- mm. kulttuuriinsa.
- Usko isoihin tarinoihin romuttuu, jokaisen pienet jutut nousevat arvoon.
- Oman kielen ja kulttuurin merkitys saa perusteluja.
- Varsinkin humanistisissa ainessa usko totuuteen hiipuu, oman tietämisen rakentaminen nousee tärkeäksi
- Luovutaan uskosta siihen, että tieto kehittää ihmistä paremmaksi.
- Hyöty on tärkeä kriteeri, kun pohditaan, mitä tietoa opetetaan.
- Tietotyö ja tiedon tuottaminen nousevat tärkeiksi taidoiksi.
- Oma ajattelu ja kriittisyys nousevat arvoasteikolla, kun eletään aikaa, jossa mm. usko tieteelliseen menetelmään horjuu. Kaikkea kannattaa epäillä.
- Huomataan, että opetus voi olla indoktrinaatiota.
- Naisten ja vähemmistöjen oikeudet nousevat vahvasti esiin.
- Perinteinen valistustyö ohenee.
- Usko siihen, että minää ei oikeasti ole, ei ole vielä heijastunut pedagogiikkaan.
- Usko järkeen elää yhä. Yhteinen järjenkäyttö vahvistaa opetuskeskustelun ja ryhmätöiden kaltaisia ratkaisuja.
- Kaikkien oppilaitten reilu kohtelu ja huomioon ottaminen saa perusteita.
- Niinikään iloiselle, kaikkien onnellisuutta lisääville ideoille on tilausta.
- Kulttuuri-ihminen nousi 1960-luvulla ops-kieleen.
- Parviälyn kaltaiset ideat saavat tukea
- Opetuskeskustelua vahvistaa.
- Yhteisten sopimusten merkitys (esim. luokan säännöt)
- Idea julkisista keskusteluista, joissa tuodaan esiin eri näkökulmia (esim. paneeli tv:ssä)

Mitkä "trendit" näyttävät jatkuvan

- Kouluopetus maallistuu.
- Paineet realipedagogiikalle edelleen:  Luonnotieteiden, matematiikan arvo nousee oppiaineena
- Uskonnon merkitys laskee (alkoi jo 1600-luvulla)
- Huomio pedagogiikassa siirtyy tositiedon "syöttämisestä" kukin oman tietämisen rakentamiseen.
- Tarve keskustella asioista, jakaa kokemuksia ja tulkintoja. Hyväksytään erilaiset mielipiteet. Paneelit.
- Opetuksessa huomio kiinnittyy tässä elämässä hyödyllisiin- ja itse kullekin hyödyllisiin asioihin.
- Syntyy tarve keskustella asioista, jakaa kokemuksia ja tulkintoja. Hyväksytään erilaiset mielipiteet.
- Yhteistyön merkitys
- Yksilön arvo edelleen esillä.
- Uskottiin, kuten jo osa antiikin aikana, että tietoa tulee koko ajan lisää (ja se tuo vaikeuksia)

Mikä ehkä on uutta?
- Ei nostetakaan esiin voimakkaita yksilöitä- vaan vähemmistöjä, alistettuja- ja tähän liittyen väärästä tiedosta vapauttamisen pyrkimys.
- Yksilön vahva sidos omaan kulttuuriinsa,
- Tietoisuus siitä, että opetus voi muuttua indoktrinaatioksi.
- Yhteisten sopimusten merkitys (esim. luokan säännöt)

Thomas Kuhn
Todisteita

Thomas Kuhn (1922-1996) :  Tiede ei enää ole yksi iso kertomus; tiedekin on diskurssi, jonka säännöt sovitaan. Tieteessä vaihteleva "normaalitieteen" ja "kriisin"  kaudet.  Kriisin jälkeen uusi teoreettinen oppirakennelma korvaa entisen.

Kuhnin mukaan on mahdotonta osoittaa, että tieteellinen totuus on ”objektiivisesti totta”. Tieteelliset tulokset ovat aina sidoksissa tutkimuksen  perusedellytyksiin (paradigmoihin). Kunkin tieteen piirissä tutkijat omaksuvat tietyt perususkomukset- ja metodit. Se määrää kuinka tulee tutkia ja tuloksia tulkita

Mary Middley (1919- ): Kudomme kulttuuria yhtä luonnollisesti kuin hämähäkit kutovat seittiä. Emme selviä ilman kulttuuria sen enempää kuin hämähäkki selviäisi ilman verkkoaan.

John Rawls (1921-2002): Oikeusperiaate  on sopimus,  jonka ihmiset ovat solmineet, koska siitä on heille enemmän hyötyä kuin haittaa.  Edistämme parhaiten omaa etuamme yhteistyössä. Oikeudenmukaisuus on reiluutta kaikkia kohtaan.  Rawlsin  menetelmä (ns. tietämättömyyden verho)  on eräs versio ns. kultaisen säännön ideasta: Oikeudenmukaisen moraalin lähtökohtana on asettuminen toisen ihmisen asemaan.

Paul Feyerabend (1924-1994): Koska paradigmat tieteessä vaihtuvat ja kaikki tieteelliset käsitteet muuttuvat, ei ole olemassa mitään pysyvää merkityksen oppirakennelmaa.  Ei ole olemassa mitään yhtä "tieteellistä menetelmää", siksi kaikki käy.

Tieteellisen tiedon hyväksytyksi tulemisen prosessi kulkee Feyerabendin mukaan näin:
1. Rohkea ajattelija esittää vallankumouksellisen idean, joka torjutaan mahdottomana. (Emile poltettiin).
2 Uudet sukupolvet kiinnostuvat ja perustavat tutkimuksensa sen varaan
3 Uutta puhtia saanut marginaalinen teoria pakottaa ottamaan kantaa.
4. Siitä tulee vakiokäsitys, vallitseva käsitys.
5. Lopulta siitä tulee (vuorostaan) uuden ajattelun este.

Michel Foucault
Jean-Francois Lyotard (1924-1998): Postmodernissa on kyse uskon puutteesta metakertomuksia kohtaan. Tietokoneet muuttivat käsityksen tiedosta informaatioksi, jota varastoidaan valtaviin tietojärjestelmiin. Se ei enää kehitä meitä henkisesti eikä johda ihmisen muuttumiseen. Tieto irtaantuu totuutta koskevista kysymyksistä; tietoa ei arvioida sen totuudellisuuden mukaan vaan sen mukaan, kuinka hyvin se palvelee jotain tiettyä tarkoitusta. Tietoa tuotetaan myytäväksi.

Michel Foucault (1926-1984): Ihminen on tuore keksintö. Ajatus ihmisestä tieteellisen tutkimuksen kohteena kehittyi vasta 1800-luvun alussa. Foucault nosti esiin puhetavan, diskurssin käsitteen. Totuus liittyy valtaan. Ne diskurssit, jotka voittavat, saavat jonkinlaisen totuuden tai hyväksynnän leiman.

Jurgen Habermas
Jurgen Habermas (1929-): Järki on kaiken arkisen vuorovaikutuksen ytimessä. Järkeä kannattaa käyttää yhdessä julkisuudessa. Se rakentaa yhteisymmärrystä, saa aikaan muutosta ja vahvistaa yhteiskuntaa.

Habermas jakoi inhimillisen toiminnan eri lajeihin. Se voi olla:
1. välineellistä (luonnon hyväksikäyttö),
2. strategista (ihmistä käytetään hyväksi, mm. tehokkuus, hyöty, yhteisymmrrys vain väliutavoite ja
3. kommunikatiivista (tavoitellaan yhteisymmärrystä), mielipiteiden vaihtoa, tasavertaisuus)


Habermasin kommunikatiivisen toiminnan teoria edustaa pragmaattista totuusteoriaa. Ideaalisessa kommunikaatiossa saavutetaan  yhteisymmärrys, konsensus.

Vastavuoroinen sitovuus voi syntyä  vain yhteisistä näkemyksistä.

Jacques Derrida (1930-2004):  Puhe ei kerro, millainen maailma on. Puhe luo maailman, jota se kuvaa. Puhumme omista ajatuksistamme. Ei ole tekstin ulkopuolta.

Richard Rorty (1931-2007): Ajatus kokemuksesta annettuna on myytti. Havaintomme ovat  erottamattomasti kietoutuneita tapaamme jäsentää maailmaamme kielellisesti. Totuus on se, mitä aikalaisesi rankaisematta sallivat sinun sanoa.

Peter Singer (1946): Suurimman mahdollisimman onnen periaatteen mukaan meidän on tehtävä päätöksemme niin, että niistä seuraa eniten onnea useimmille.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei. Mielenkiintoinen artikkeli. Kohta 2. Voitaisiinko kysyä myös, mitä tämä on tarkoittanut koulutukselle (education)? Ei enää näytä vaan on totta, että osaaminen ja osaamisen -käsite on nostettu kaiken yläkäsitteeksi, jonka alle jäävät kasvu, sivistys, koulutus ja oppiminen. Mikä on näkemyksesi tästä? Mietinpä tätä, kun juuri julkaistiin OKM:n tulevaisuusmietintö, joka on sisällöltään hyvä mutta tuntuu, että tämä osaamisperusteinen ajattelu ei ole kestävällä perustalla - ei käsitteellisesti, ei toiminnallisesti, ei kulttuurisesti. Mikko Saari, Kajaani

Martti Hellström kirjoitti...

Mikko. Todella tärkeä kysymys.