Tällainen mieleltään vähän kaksisuuntainen (kesä- ja jouluhullu) dinosaurus on vähän hukassa syksyn alakulomaisemissa.
Onneksi aina löytyy lohduttava viisaus.
Kokeneen peruskoulumiehen monologeja pedagogiikasta ja koulupolitiikasta. Vielä vanhemmat lastut osoitteessa http://marttifi.wordpress.com/
Tällainen mieleltään vähän kaksisuuntainen (kesä- ja jouluhullu) dinosaurus on vähän hukassa syksyn alakulomaisemissa.
Onneksi aina löytyy lohduttava viisaus.
(+) Aikamoinen viikko. Asiat. Etenee. Tulee tulosta. Alkuviikko aika tiukkaa. Mutta sitten hiljenee Tulee tulosta. (-) Ilmat biilenee. Pimenee.
Koulujen syyslomalla on varsin pitkät juuret. Sen on sanottu olevan jäänne perunannostolomasta, joka otettiin käyttöön kouluissa 1940-luvulla. Tuo loma sijoittui kalenterissa syys- tai lokakuulle. Perunnanostoloma poistui 1970-luvulla, kun Suomi oli siirtynyt maatalousvaltiosta teollisuusvaltioksi ja kansa-ja oppikouluista siirryttiin peruskoulujärjestelmään ja viisipäiväiseen kouluviikkoon. En kyllä itse muista, että 1960- luvullakaan olisi ollut Helsingissä tuollaista lomaa.
Ajatus syyslomasta heräsi henkiin 1980-luvun lopulla. Nyt sen tarkoitus oli raivata synkän syyslukukauden puoliväliin viikonloppuun yhdistettynä muutaman päivän lepotauko. Idean taustalla oli mm. dosentti Raimo Mattisen kauan jatkunut tutkimus opettajien stressantumisesta. Marraskuussa opettajat olivat jo lopen uupuneita (HS 26.1. 1985). Tiettävästi ensimmäiset syyslomat pidettiin Kolarin kunnan kouluissa loka-marraskuun taitteessa 1985. Epäilijöitä piisasi mm. läänihallituksessa: Onkohan koulupäivät laskettu oikein?
Opettajajärjestöt kannattivat tuolloin pidempää kesälomaa tai mallia, jossa kouluvuotta lyhennettäisiin muutamalla päivällä. Monelle perheelle syyslomasta ei ollut pelkkää iloa vaan myös käytännön hankaluuksia.
Kaivelin vanhoja muistiinpanojani. Syysloman herääminen näyttää ajoittuvan omaan rexiaikaani Auroran koulussa. Syyslomaa ei ollut vielä 1989 eikä lamavuonna 1993. Vuonna 1990 syyslomaa oli yksi arkipäivä. Vuonna 1991 lomapäivä oli kaksi. Viikon mittainen se oli vuosina 1992, 1994 ja 1995. Vuosina 1996 -1998, 2001, 2005, 2008, 2009 ja 2011 lomapäiviä oli taas vain kaksi. Vuonna 1999 enää yksi päivä. Vuosina 2000, 2002, 2003, 2012 ja 2013 kolme päivää. Vuonna 2007 ja 2010 neljä päivää. Päivien määrään vaikutti se, kuinka monta korvaavaa lauantaipäivää koulu sai/halusi pitää. Aurorassa syyslomaa pidennettiin usein kodin ja koulun yhteisellä Aurora-lauantaipäivällä ja joulujuhlalla.
Poliitikon uralla olin eläkeläisenä mukana hyväksymässä syysloman kestoksi viikkoa vuodelle 2019. Kyselyssä huoltajat ja rehtorit olisivat kuitenkin toivoneet kahta päivää ja koulu olisi alkanut myöhemmin. Viikon mittainen se oli ainakin jo vuonna 2018. Syysloma on sen jälkeen Espoossa ollut viikon mittainen.
Toisin kuin kesä- ja talvilomalla, syyslomaa ei ole säädetty pidettäväksi, vaan sen käyttö perustuu kunnalla olevaan valtaan sijoittaa maksimissaan 190 koulupäivää kalenteriin viikon 22 loppuun mennessä. Yleensä syysloma on nykyään viikon pituinen, joissakin kunnissa vain muutaman päivän kuten Vantaan ruotsinkielisissä kouluissa tänä vuonna.
Oikein antoisaa syyslomaa kaikille. Koulujen syysloma osuu hyvään kohtaan; se jakaa syyslukukauden kahtia. Loma tulee oivaan aikaan sekä oppilaiden että opettajien jaksamisen kannalta. Ja sitten alkaakin nousu kohti joulua.
Olipa upeaa olla mukana juhlistamassa Kasvatustieteellisen tiedekunnan 50-vuotista taivalta Ratakadun Normaalikoulun juhlasalissa. Olipa kirkollisen komea sali saarnastuoleineen ja urkuineen.
Ohjelmassa oli juhlaesitelmiä - myös emeritus- että alumniperspektiivistä, Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhän puheenvuoro, Toivasen Tapsan porukan huikea 15 minuuttin draamaesitys ParasKurssista (= vuonna 1974 luokan-opettajaopinnot aloittaneet, joihin itsekin kuulun) sekä opiskelijajärjestöjen videopätkiä. Meitä Paraskurssilaisia oli paikalla yli 20! Ja varmaan toista sataa muita monelle tuttuja.
Opettajankoulutuksen kehittymisestä kiinnostuneille parituntinen saliosuus oli tosi antava. Nyt juhlittiin opettajankoulutuksen akatemisointia ja kasvatus-tieteellistämistä, joka astui voimaan vuonna 1974 niin aineenopettajien kuin luokanopettajien koulutuksen osalta. Aluksi kyse oli hallinnollisesti filosofisen tiedekunnan kolmannesta osastosta: kasvatustieteellisestä osastosta. Tänään se on oma tiedekuntansa.
Iso ja globaalisti aivan poikkeuk-sellinen suuri harppaus otettiin vuonna 1979, kun vasta noin viisi vuotta yliopistossa tutkintodiplomiin tähdännyt luokanopettajankoulutus muutettiin yliopistolliseen maisterintutkintoon tähtääväksi. Sen pääaine oli kasvatustiede. Samalla luokanopettajat saivat tutkinnollaan jatko-opetuskelpoisuuden.
Nyt opettajankoulutuksen metodologinen runko on kasvatustiede. Kasvatus nähdään siinä eettisenä, suljettuna kontekstisidonnaisena, kansallisena systeeminä.
Opettajankoulutus perustuu tutkimukseen. On myönnettävä, että tutkimusperustaisia ohjeita on löydetty varsin vähän, mutta kasvatustiede antaa virikkeitä opettajan omalle didaktiselle ajattelulle.
Suomalaista opettajankoulutusta on arvioitu kansainvälisesti. Olemme pärjänneet niissä kohtuullisesti. Mm. Vuonna 1994 tehdyssä arvioinnin rankingissä suomalainen opettajankoulutus ja sen tutkimus oli keskimääräistä parempaa.
Vahvuuksiamme on neljä: (1) opettajan ammatin vetovoima, (2) opettajan autonomia, (3) Harjoittelukoulujärjestelmä ja (4) opettajankoulutuksen hallinnollinen rakenne omana yksikkönä, jolloin koulutus suunnitellaan fiksusti ja opiskelussa on selkeä rakenne.
Yliopistopedagogiikan keskuksen johtajan Auli Toomin luennon aiheena oli tutkmus-perustainen opettajankoulutus, ja kuinka se onnistuu tukemaan opettajien ammatillista toimijuuttaa. Toomin mukaan opettajankoulutuksen historiassa on kolme eri tekijää, käännettä: (1) Käytännöllinen käänne, (2) Tutkimuksellinen käänne ja (3) Tulosvastuullisen käänne.
Käytännöllisyys oli nimenomaan kansakoulun opettajaseminaarien hallitseviä periaatteita. Koulutuksessa harjoiteltiin nimenomaan opetuksen käytännän taitoja.
Tutkimusperustaisuuden periaate syttyy 1970-luvulla. Uutta oli keskittyminen myös siihen, kuinka opetetaan hyödyntämään tutkimustietoa. Keskeisiä ideoita oli Kansasen sanoin omaa opetustaan tutkivan opettajan idea.
Tulosvastuullisuus opettajankoulutuksessa tarkoittaa meillä suurta vastuuta opetuksen tasosta opettajankoulutukselle itselleen, opiskelijoille, kouluille ja yhteiskunnalle.
Olellista myös jatkossa on löytää optimaalinen tasapaino näiden kolmen eri alueen välille ja ymmärtää, miten ne vaikuttavat toisiinsa.
Omassa puheennvuorossaan dekaani Johanna Mäkelä summasi että suomalainen akateeminen opettajankoulutus toimii tänään hyvin, ja täältä valmistuneet myös työllistyvät. Vain 2 % joutuu valtiolle :-)
Jubilee 50- seminaari toimi mainiosti. Puheenvuorot olivat sopivan lyhyitä ja silti antavia. Parin tunnin saliosuus oli sopivan lyhyt, tarjoilu oli oikein riittävää, ja aikaa kohdata ja jopa halia tuttuja, ja tuntemattomiakin oli riittävästi.
Kuvasin siitä 15 minuttin eesityksestä pätkiä ja editoin sen leffaksi. Tässä linkki, jos sattuu kiinnostamaan.
Päivän ja seuraavienkin ohjelmaa käytiin läpi. 4b:lla on nyt vastuullaan ruokasalin tuolien alaslasku ja pöytien pyyhkiminen. Keiden vuoro? Työkasvatusta. Yes. . Siestalla otettaisin sisaruskuvia, ja nyt saatiin ohjeet pikkusisaruksen hakemisesta. Oppilaat otettiin mukaan suunnittelemaan torstain liikunnan ohjelmaa. Jumppasali kun on varattu koulukuvauksille, ja luvassa on huomenna hurja ilma. Paras ehdotus voitti: liikuntaleikkejä omassa luokassa. Oppilaita houkuteltiin menemään mukaan ensi viikolla maanantai-iltapäivisin alkavaan sanataiteen kerhoon. Valtio maksaa.
Tauolle. Kahvi maistui ja raikkaat viinirypäleet.