Olipa upeaa olla mukana juhlistamassa Kasvatustieteellisen tiedekunnan 50-vuotista taivalta Ratakadun Normaalikoulun juhlasalissa. Olipa kirkollisen komea sali saarnastuoleineen ja urkuineen. Ohjelmassa oli juhlaesitelmiä - myös emeritus- että alumniperspektiivistä, Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhän puheenvuoro, Toivasen Tapsan porukan huikea 15 minuuttin draamaesitys ParasKurssista (= vuonna 1974 luokan-opettajaopinnot aloittaneet, joihin itsekin kuulun) sekä opiskelijajärjestöjen videopätkiä. Meitä Paraskurssilaisia oli paikalla yli 20! Ja varmaan toista sataa muita monelle tuttuja.
Opettajankoulutuksen kehittymisestä kiinnostuneille parituntinen saliosuus oli tosi antava. Nyt juhlittiin opettajankoulutuksen akatemisointia ja kasvatus-tieteellistämistä, joka astui voimaan vuonna 1974 niin aineenopettajien kuin luokanopettajien koulutuksen osalta. Aluksi kyse oli hallinnollisesti filosofisen tiedekunnan kolmannesta osastosta: kasvatustieteellisestä osastosta. Tänään se on oma tiedekuntansa.
Professori-emeritus Pertti Kansanen piti juhlaesitelmän, jossa hän kuvasi opettajan-koulutyksen akateemisuuden kehityspolkua. Varsin pitkään kasvatusopin (sillä nimellä sitä pitkään kutsuttiin ) professorit olivat teologeja tai filosofeja. Kasvatuskäsitys perustui toki teoreettisiin malleihin, mutta ne eivät perustuneet tutkimukseen eivätkä olleet empiiristä oikeastaan ennen Aukusti Salon ja Matti Koskenniemen aikoja. Kasvatusoppi vaihtoi nimensä kasvatustieteeksi.
Iso ja globaalisti aivan poikkeuk-sellinen suuri harppaus otettiin vuonna 1979, kun vasta noin viisi vuotta yliopistossa tutkintodiplomiin tähdännyt luokanopettajankoulutus muutettiin yliopistolliseen maisterintutkintoon tähtääväksi. Sen pääaine oli kasvatustiede. Samalla luokanopettajat saivat tutkinnollaan jatko-opetuskelpoisuuden.
Nyt opettajankoulutuksen metodologinen runko on kasvatustiede. Kasvatus nähdään siinä eettisenä, suljettuna kontekstisidonnaisena, kansallisena systeeminä.
Opettajankoulutus perustuu tutkimukseen. On myönnettävä, että tutkimusperustaisia ohjeita on löydetty varsin vähän, mutta kasvatustiede antaa virikkeitä opettajan omalle didaktiselle ajattelulle.
Suomalaista opettajankoulutusta on arvioitu kansainvälisesti. Olemme pärjänneet niissä kohtuullisesti. Mm. Vuonna 1994 tehdyssä arvioinnin rankingissä suomalainen opettajankoulutus ja sen tutkimus oli keskimääräistä parempaa.
Vahvuuksiamme on neljä: (1) opettajan ammatin vetovoima, (2) opettajan autonomia, (3) Harjoittelukoulujärjestelmä ja (4) opettajankoulutuksen hallinnollinen rakenne omana yksikkönä, jolloin koulutus suunnitellaan fiksusti ja opiskelussa on selkeä rakenne.
Yliopistopedagogiikan keskuksen johtajan Auli Toomin luennon aiheena oli tutkmus-perustainen opettajankoulutus, ja kuinka se onnistuu tukemaan opettajien ammatillista toimijuuttaa. Toomin mukaan opettajankoulutuksen historiassa on kolme eri tekijää, käännettä: (1) Käytännöllinen käänne, (2) Tutkimuksellinen käänne ja (3) Tulosvastuullisen käänne.
Käytännöllisyys oli nimenomaan kansakoulun opettajaseminaarien hallitseviä periaatteita. Koulutuksessa harjoiteltiin nimenomaan opetuksen käytännän taitoja.
Tutkimusperustaisuuden periaate syttyy 1970-luvulla. Uutta oli keskittyminen myös siihen, kuinka opetetaan hyödyntämään tutkimustietoa. Keskeisiä ideoita oli Kansasen sanoin omaa opetustaan tutkivan opettajan idea.
Tulosvastuullisuus opettajankoulutuksessa tarkoittaa meillä suurta vastuuta opetuksen tasosta opettajankoulutukselle itselleen, opiskelijoille, kouluille ja yhteiskunnalle.
Olellista myös jatkossa on löytää optimaalinen tasapaino näiden kolmen eri alueen välille ja ymmärtää, miten ne vaikuttavat toisiinsa.
Omassa puheennvuorossaan dekaani Johanna Mäkelä summasi että suomalainen akateeminen opettajankoulutus toimii tänään hyvin, ja täältä valmistuneet myös työllistyvät. Vain 2 % joutuu valtiolle :-)
Jubilee 50- seminaari toimi mainiosti. Puheenvuorot olivat sopivan lyhyitä ja silti antavia. Parin tunnin saliosuus oli sopivan lyhyt, tarjoilu oli oikein riittävää, ja aikaa kohdata ja jopa halia tuttuja, ja tuntemattomiakin oli riittävästi.
Tottakai minulle ja koko Paraskurssin porukalle oli niin upeaa saada nähdä se Tapsan porukan versio omasta muistelmateoksestamme, joka julkistettiin kesäkuussa. Ja miten huikea esitys kursimme kokemuksista tuolloin uuden akateemisen luokanopettajan-koulutuksen koekaniineina olikaan.
Kuvasin siitä 15 minuttin eesityksestä pätkiä ja editoin sen leffaksi. Tässä linkki, jos sattuu kiinnostamaan.
