Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

tiistaina, elokuuta 30, 2016

Viisaita ajatuksia. Osa 19. Raimo Hautanen

SUOMALAINEN  koulu tarvitsee viisaita ajatuksia. Avasin elokuun puolivälissä  tässä blogissa sarjan blogilastuja, johon pyydän arvostamiltani koulumiehiltä ja naisilta heidän konkreetteja ehdotuksiaan siihen, miten kunnan tasolla voidaan vastata tämän ajan uusiin haasteisiin.

Numerolla 19 esittelen tänään seinäjokelaisen Raimo Hautasen ajatuksia koulun tehtävästä ja kasvatuksesta.
Näin hän kuvailee itseään:  " Olen Seinäjoella työskentelevä rehtori, joka aloitti opettajanuransa tasan 40 vuotta sitten. Toki tuohon neljään vuosikymmeneen mahtuu työn lisäksi opiskelua ja toimittajan pätevyyden hankkiminen työharjoittelun kautta." Raimo on ollut mm. Luokanopettaja-lehden päätoimittaja ja useiden lehtien taidekriitikko.

Raimon 6 pointtia

1. Koulu on tehty oppimista varten. Rehtorit, koulusihteerit, laitoshuoltajat ja opetuspäälliköt turvaavat koulun tärkeimmän tapahtuman: Oppilaan ja opettajan vuorovaikutustilanteen. Kaikki byrokratia ja apuammatit ovat olemassa opettajan ja lapsen kohtaamista varten.
2. Yhteiskunta ja siihen kuuluva koululaitos on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Syrjäytymisvaarassa olevat lapset pitää vetää takaisin rekeen. Siinä tarvitaan vankkaa ja tiivistä yhteistyötä kotien sekä sosiaali- ja perhetyön kanssa.
3. Yhteistyö oppilaiden huoltajien ja opettajien kesken on tärkeää. Ikävätkin asiat on helpompi selvittää, kun huoltajat ja opettajat tuntevat toisensa ja arvostavat toisiaan. Vapaamuotoisissa tapahtumissa, kuten retkillä ja myyjäisissä opimme tuntemaan toisiamme.
4. Kouluyhteisön hyvä henki heijastuu ympäristöönsä. Erilaisuutta ja kriittisyyttä tarvitaan, mutta ei veneenkeikuttajia.
5. Uusi opetussuunnitelma kertaa ja kirkastaa vanhoja ja hyväksi todettuja opetusmenetelmiä. Niitä on aina kirjattu suunnitelmiin, mutta nyt ne pitää ottaa käyttöön.
6. Lisätkäämme koulun arkeen myönteisyyttä ja välittämistä. Niillä karkotamme vihan ja kateuden.

Mitäs ajattelette?

MUUT sarjan viisaat ajatukset löydät blogin oikeasta palkista a) hae- gadgetista  hakusanalla viisaita ajatuksia  tai b) klikkaamalla tunnisteet -gadgetista sana viisaita ajatuksia.

Ei kommentteja: