SAMAAN aikaan - ehkä jo pidempäänkin- on julkaistu kirjoituksia, joissa kyseenalaistetaan uudistusten mieli. Vilkas keskustelu niin netissä kuin erikseen somessakin vahvistaa näkemystäni siitä, miksi koulua on niin vaikea uudistaa.
Olemme nimittäin kaikesta eri mieltä.
Olemme vimmastusti eri mieltä digiloikan hyödyistä, inkluusion oikeutuksesta, jälki-istuntojen antamisesta, kaunokirjoituksen tärkeydestä, kodin ja koulun yhteistyön laajentamisesta, kokonaisuuksien opettelun mielekkyydestä, käsityöaineen yhdistämisestä, lasten oman vastuun kasvattamisesta, luokkakoon merkityksestä, oman perinteisen luokkahuoneen tarpeesta, onko kotitehtävistä hyötyä, opettajan roolin muutoksesta hieman enemmän ohjaajan suuntaan, paperikirjoista luopumisesta, pelaamisesta, siitä, sortaako koulu poikia vai tyttöjä, tarvitaanko kouluun miesopettajia, ulkoa-oppimisen vähentämisestä...
Kunhan Rion olympialaiset loppuvat, veikkaan että liikunnan opettajat heräävät ja nostavat rähinän lajiliikunnanopetuksen puolesta.
JA suomalaiseen tapaan kaikki ovat mielestään oikeassa. Ja toisin tahtova lyödään retorisesti "olkiukoilla" lyttyyn.
Tekee mieli siteerata yhdysvaltalaista senaattori Hyman C. Rickoweria: ”Koulujen muuttaminen on kuin hautausmaan paikan siirtämistä. Apuja ei asukkailta juuri tule. Yksin on ratkaistava, minkä haudan häpäisystä aloitetaan."
Onko mitään opetuksen liittyvää asiaa, josta me suomalaiset - edes opettajat - voisimme olla samaa mieltä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti