Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 17, 2016

Ilmaista täydennyskoulutusta opettajille!

Lanseeraus on juuri alkamassa.
KOKO Suomi tuntuu olevan yhtä mieltä: opettajille on järjestettävä täydennys- koulutusta. Nyt sitä on tarjolla peruskoulun opettajille. Ilmaiseksi.

Eilen julkistettiin elokuvateatteri Orionissa Kaikki kuvaa- hankkeen sivut. Sivuilla voi käydä ilmoittautumassa osallistujille maksuttomalle kamerakynä-pedagogiikan verkkokurssille. Viulut on maksanut Opetushallitus.

Koulutus tapahtuu omatoimisesti ja itsenäisesti katsomalla sivustolta löytyviä leffoja. Osia on 3.  Tekijät kutsuvat niitä koulutuspoluiksi (minä en :-))

Osa 1:
Ensimmäisessä perehdytään kamerakynän pedagogiikkaan. Oikeissa kouluissa kuvattuja clipsejä katsomalla oppii käyttämään videokuvaamista (mm. oppilaiden älypuhelimilla)  eri oppiaineissa sekä   suunnittelemaan ja toteuttamaan yksinkertaisia videokuvaustehtäviä, jotka edistävät oppilaiden ajattelua, keskittymistä ja oppimista.

Osa 2: 
Toinen osa antaa eväitä ja aineksia  itse elokuvakasvatukseen eri luokka-asteilla. Elokuvan kolme perusasiaa -osa avaa kolmella eri leffalla opettajille hienosti elokuvan filosofiaa ja historiaa sekä elokuvallisen ajattelun teoriaa. Tavoitteena on oppia  ajattelemaan ja kuvaamaan elokuvallisesti.

Osa 3:
Kurssin kolmas osa on kirjasto, jonne on koottu esimerkkejä aidoista opetustilanteissa eri kouluissa. Siellä on lisäksi vinkkejä opettajalle, kuvausharjoituksia elokuvaopetukseen, elokuvateoriaa opettajalle, opiskelijalle ja harrastajalle. Tänne jokainen kurssin käynyt lähettää myös "lopputyönsä"  eli oppilaille antamansa kirjallisen tehtävänannon tehtävään, jossa oppilaiden kynänä on videokamera.

Osa materiaalista sopii sellaisenaan myös oppilaiden elokuvaopetukseen. Kurssin voi suorittaa itsenäisesti, työparin kanssa tai yhdessä työyhteisön kesken.

Palvelu löytyy osoitteesta:  www.kaikkikuvaa.fi/edu.

Ismo Kiesiläinen
Videokynäpedagogiikka istuu uuteen opsiin kuin nenä päähän

PALVELUN lanseeraustilaisuudessa tuli huikean selväksi, kuinka videokynäpedagogiikka tukee uuden opsin isojen ideoiden haltuunottoa. Elokuvaclipsit osoittavat, kuinka yksinkertaista tieto- ja viestintäteknologian käyttäminen opetuksessa voi olla. Riittää kun   käytössä on  tavallisia älypuhelimia, tabletteja tai  digikameroita.

Kamera kädessä oppilaat tekevät autenttisia havaintoja ja oppivat välittämään niitä toisille kuvan keinoin. He rakentavat yhdessä omaa tietoaan. He joutuvat ajattelemaan ja pohtimaan. Mukana on tehtäväideoita, joissa  kamera auttaa lapsia voittamaan ujouden, eläytymään ihmiskohtaloihin, opettamaan toisilleen vaikeita asioita.

Koulutusohjelma vakuuttaa meistä jokaisen, ettei lapsilta pidä ottaa kännykkää pois vaan antaa heille tehtäviä, jotka tuovat oppimiseen mielekkyyttä, toimintaa,  hauskuutta ja haastavuutta. Veikkaanpa, että jos kuulisivat tästä metodista, niin mm.  Comenius, Pestalozzi, Fröbel, Cygnaeus, Dewey, Kilpatrick ja Johannes Käis riemuitsisivat haudoissaan.

Hankkeen takana on kaikkikuvaa.fi-elokuvakasvatussivustosta tuttu tuotantoyhtiö Amazement. Koulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat tuottaja, elokuvakasvattaja Arttu Haglund ja mediapedagogi, kouluttaja Ismo Kiesiläinen.

Jos innostut, tarjolla on lisää

Verkkokurssin lisäksi on mahdollista tilata tuotantoyhtiöltä syventäviä lähikoulutuksia ja työpajoja.  Upeakaan verkkokurssi ei  nimittäin korvaa lähikoulutusta. Kamerakynän pedagogiikka-koulutustusta voi tilata paikan päälle. Lähikoulutuksia järjestetään myös toisen asteen ja  esiopetuksen opettajille. Tässä osoite yhteydenottoa varten: info (at) amazement.fi.

1 kommentti:

Rauno kirjoitti...

Kyllä! Tässä avautuu mahdollisuus oikeasti laajentaa oppimisen mahdollisuuksia tvt:aa käyttäen. Toivon kovasti että visuaalinen oppiminen ottaisi ison askeleen tullakseen takstiin perustuvan oppimisen rinnalle. Usein kun on kuitenkin paljon helpompi näyttää kuin selittää.