Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

sunnuntaina, elokuuta 07, 2016

11 retroajatusta opettajille puolen vuosisadan takaa

MM. eilen Hesarin ops-juttua lukiessa tuli mieleen, kuinka hassulla tavalla pedagogista uudistusta usein myydään. Ylistävin ja mullistusta lupaavin sanakääntein kuvataan uuden opettajapolven uniikkia uutta tapaa toimia. Ja vanhat käytäneet leimataan ikäänkuin aivottomien keksimiksi.

TUTKAILLAANPA vähän. Kaivoin hyllystä esille about 50 vuotta sitten Ruotsissa julkaistun opetusopin:  Naeslund, Jon. (1962). Allmän udenrvisningsmetodik. Norstedts: Svenska Bokförlaget.

LÖYSIN sieltä ajatuksia, joita en halua unohtaa. Muokkasin niistä 11 retrovinkkiä opettajille ihan  omin sanoin ja omalla vastuulla.

1. Kuinka upeaa onkaan opettajan vapaus suunnitella oma opetus: valita aines ja metodit. Vapauden kääntöpuolena on vastuu opetuksen laadusta. Opettaja on vastuussa  yhteiskunnalle, oppilaille ja  heidän vanhemmilleen. (Ilman vapautta vastuu on muilla). Vastuuta on jo se, että opettaja valmistautuu opetukseen. Varo liikaa oppikirjasidonnaisuutta!
Oppikirja on oiva väline, jonka avulla oppilas voi helposti kerrata asiat omin päin. Opettajalle se on kuitenkin vain muutaman kollegan käsitys siitä, mitä tietystä aiheesta kannattaa nostaa esiin.

2. Millaista  opetuksen tulee olla, jotta se on hyvää ? Sen tulee ensinnäkin vastata oppilaiden edellytyksiä. Opetus pitää sovittaa oppilaiden tasolle, heidän kokemuksiinsa ja kypsyyteensä. Eri keinoin havainnollistaminen on lapsille tärkeää. Anna heidän kohdata asia aitona. Keinoja ja vekottimia tehostaa havainnollisuutta riittää. Asiat voi esittää muullakin tavalla kuin verbalismilla: Anna katsottavaa, kuunneltavaa, käsin kosketeltavaa, itse tehtävää.

3. Opetuksen tulisi rakentua niin paljon kuin mahdollista oppilaiden omalle mielenkiinnolle ja tarpeille. Kyllä opettajan tehtävä on muovata opetuksesta kiinnostavaa. Hyvä keino on kertoa, mitä hyötyä opeteltavan asian oppimisesta on. Muovaa  oppiaines maistuvammaksi! Pidä huolta, että kaikki oppilaat saavat onnistumisen kokemuksia. Kilpailuttaminen motivoi -  vain voittajia.

4. Oppilaille tulee antaa mahdollisimman aktiivinen rooli- käytetään mitä työtapaa tahansa. Vahvimmillaan aktiivisuus toteutuu työskentelyssä, jossa saa edetä omaan tahtiin omatoimisesti. Aktiivisuus kannattaa yhdistää yhdessä tekemiseen.  Mutta kyllä myös perinteisessä luokkaopetuksessa voidaan tehostaa oppilaiden aktiivista roolia.  Oppilaat  voivat tehdä havaintoja, lukea ääneen, vastata kysymyksiin, soveltaa...

5. Opettajan ja oppilaiden kontakti on the thing.  Tutustu oppilaisiin. Ymmärrä. Kasvata toleranssiasi. Käytä taiten huumoria, se laukaisee jännitteet. Naura itsellesi. Tahdo hyvää. Älä tunge liian lähelle. Oppilaat haluavat (oppilaiden alakulttuuri) pitää tietyn etäisyyden.

6. Opetuksessa tulee ottaa huomioon oppilaiden yksilölliset erot, tiedolliset ja taidolliset - mutta myös mielenkiintoon liittyvät. Aines kannattaa jakaa kaikille yhteiseen perusoppiainekseen ja vaihtoehtosiin lisäosiin.

7. Kannattaa opettaa kokonaisuuksia ja riittävän kauan kerrallaan. Peter Petersenin Jenan kouluissa yksikkö oli 1 ja 3/4 tuntia. Opetusta tulee kytkeä muihin aineisiin (rinnastaa)- siis eheyttää. Samana päivänä ei kannata opettaa kovin montaa oppiainetta (Herbartin mielestä yksi riitti).  Käynnistä useita aineita fiksusti yhdistäviä projekteja.

8. Opetusta  tukee tuokion/tunnin selkeä rakenne. Uuden asian valtaaminen voisi edetä vaikka kolmessa vaiheessa: a) viritys/stimulointiosa. Opettaja esittelee teeman. Riittää, kun sytyttää ruokahalun (sisäisen motivaation) ja jättää oppilaat nälkäiseksi, opettajan ei tarvitse täyttää mahaa) - b) opettelu hakemalla informaatiota, muovaamalla sitä tiedoksi ja käyttämällä sitä johonkin - c) tulosten esittely, yhteenveto.

9. Opettajan tulee rakentaa opetus niin, että hän itsekin innostuu siitä - ja viihtyy. Älä ole levystoitin. Etsi tuttuun asiaan uusi näkökulma. Motivaation periaate edellyttää, että  opettajan tulisi olla itse innostunut.

10. Opetus tulee toteuttaa tehokkaasti. Välineaineissa kannattaa edetä systemaattisesti (Washburne). Oppilaskeskeiset työtavat  "syövät aikaa". Tiedetään. Luennoimalla opettaja "ehtii käydä enemmän läpi".  Voidaan mennä suoraan asiaan. Tuokioon tulee  selkeä rakenne. Mutta ehtivätkö oppilaat oppia?  Opettajan esitys/Luento (siis että se, jolla on jo tietoa, jakaa sitä niille, jotka haluavat saada sitä) on mainio työtapa, jos kolme ehtoa täyttyy: Luento edellyttää oppilailta halua oppia tuo asia. Se edellyttää,  että teema on sovitettu oppilaitten kypsyysasteeseen. Se vaatii keskittymiskykyä. Kyselevä opetus (heuristinen opetus, jossa vastaukset houkutellaan oppilailta) pysyy sekin hyvin hanskassa- mutta väärien vastausten viidakosta selviäminen vaatii opettajalta taitoa ja  mielikuvitusta.  Kyselevän opetuksen vahvuuksia on, että opettaja pystyy realiaikaisesti ja helposti seuraamaan, meneekö oppi perille. Viittamisella on siis funktionsa.

11. Kotitehtävillä on oma paikkansa  koulun praxiksessa. Niistä saadaan lisäaikaa harjoitteluun (vrt tehokkuus). Niiden avulla saadaan harjoitella  myöhempien opiskeluvaiheiden itsenäistä opiskelua Niillä on vastuuseen kasvattava merkitys. Kotitehtävät on kuitenkin valmisteltava hyvin, jotta ne toimivat. Niiden pitää olla sellaisia, että ne osaa tehdä. Lisäksi oppilailla on oltava riittävät valmiudet. Jos läksyjä antaa,  niiden tekemistä pitää harjoitella. Eikä läksyjä saa olla liikaa.

KUTEN teoksessa ennustetaan: tulevaisuuden koulussa tullaan  lisäämään  oppilaiden aktiivisuutta. Oppilaslähtöinen ote lisää mahdollisuuksia hyödyntää oppilaiden motivaatiota ja yksilöllistää opetusta. "Mutta huomispäivänkin koulussa tarvitaan myös opettajan suoraa opettamista".

OVATKO nämä niin tyhmiä ajatuksia? Ja itse asiassa:  ovatko 2010-luvun ajatukset kovinkaan toisenlaisia?

Ei kommentteja: