Muutoksen teoria. Osa 1. Demokraattinen dialogi

Tämä blogilastu avaa juttusarjan, jossa pohdin muutosilmiötä teoreettisesti,
käsitteellisesti ja empiirisesti. 

SIIVOILIN kirjapinoja, ja käteen osui Psykologia-lehti 1/97. Siinä on julkaistu  Satu Kalliolan lectio, jonka otsikkona on (se oli myös väitöskirjan nimi)  "Lewiniläinen ryhmäpäätös kunnallishallinnon työyhteisöissä." 

Kalliola pohti lectiossaan toimintatutkimuksen roolia  eräissä 90-luvulla  toteutuissa kunnallishallinnon kehittämishankkeissa, joiden keskiössä oli osallistava johtaminen.  Minua jäi  erityisesti kiinnostamaan ei niinkään pääkysymys vaan artikkelin sivujuoni: Kalliola avaa käsitettä demokraattinen dialogi kovasti minua miellyttävällä tavalla.

KALLIOLA  tutki Laatu-projektissa mm. erästä "Välkkyläksi" kutsumaansa kaupunkia, jossa kehittämishanke ei ihan onnistunut. "´Välkkylän´ kaupunki osoittaa, kuinka pitkä matka yleisestä kehittämisretoriikasta voi olla käytännön tason toiminnan muutoksiin." Kehittämishankkeiden ongelmat ja tavoitteet eivät nimittäin aina ole samoja, jotka kehittämiskohteissa koetaan ongelmiksi.

Hanketta toteuttiin yhteistoiminnassa (oikeiden) toimijoiden kanssa. Kalliolan mukaan yhteistoimintana pidetään kovin erilaisia asioita. Termi  voi tarkoittaa näkemysten vaihtoa, demokraattista johtamista tai edustuksellisia rakenteita. Mutta se voi tarkoittaa myös autoritääristä manipulaatiota, "jossa erilaisin tiedotuskampanjoin ja yhteishengen rakentamistoimenpitein työntekijöille yritetään  antaa illuusio osallistymisesta." Tällöin osallistutaan tunteella, mutta vaikuttamismahdollisuutta ei ole.  (-SIC-). Yhteispäättäminen voi olla joko (aitoa) demokratiaa tai manipulaatiota. Se voi olla vapautuksen väline tai sosiaaliteknologiaa.

Kalliola päätyykin määrittelemään (aidon) yhteistoiminnan yhteispäättämiseksi, jossa kaikki työyhteisön jäsenet osallistuvat päätöksentekoon yhteisön tavoitteista ja toimintalinjauksista. Hän nostaa esiin Kurt Lewinin ryhmäpäätöskäsitteen, ja määrittelee sen  pohjalta,  että yhteispäättämisen tunnuspiirteitä on ongelmalähtöisyys. "Kun jokin ryhmä kokee (itse) jonkin asian ongelmaksi, se haluaa yleensä myös ratkaista ongelman. Tuolloin on olemassa aito muutostarve." 

Kalliolan  mukaan yhteisesti koettu muutostarve on kehittämistyön onnistumisen keskeinen edellytys.
Kestävän ryhmäpäätöksen esteitä ovat hänen aineistonsa perusteella yksintekemisen kulttuuri,  hallinnon hierarkisuus ja yhteisön ristiriidat.

Yhteistoiminnallinen kehittäminen edellyttää yhteisöiltä kykyä ratkaista ristiriitoja ja luottamuksellista ilmapiiriä. Tärkeää on myös, että kehittämistyöhön mukaan otetaan ns. portinvartijat (poliittiset luottamushenkilöt ja ammattijärjestöt).

DEMOKRAATTINEN dialogi, yhteispäättäminen ja ryhmäpäätös ovat tärkeitä käsitteitä, jotka sopivat erittäin hyvin myös yhteistoiminnallisen muutosjohtamisen viitekehykseen.

PS. Satu Kalliola on nykyään sosiaalipolitiikan professori Tampereella.