Artikkelin teoreettisena lähtökohtana ovat mm. oppivan organisaation teoriaa luoneen organisaatiotieteilijän Chris Argyriksen (1923 – 2013) tulkinnat muutoksen esteistä. Näihin kuuluu ns. käyttöteoria, joka ohjaa oikeasti - tiedostamatta - ihmisen toimintaa. Sen vastakohtana on julkiteoria, jonka mukaan me väitämme mielellämme toimivamme. Käyttöteoria paljastuu tarkkailemalla ihmisen toimintaa.
Kuittisen mukaan muutos edellyttää onnistuakseen, että muutosta toteuttava yhteisö pystyy käymään rakentavaa, ongelmanratkaisuun pyrkivää ja rehellistä keskustelua omasta tavastaan toimia. Yhteisön on opittava yhdessä rakentavaa dialogia. On opeteltava kysymään rakentavia kysymyksiä. Yhdessä oppiminen onnistuu, jos jokainen voi aidosti osallistua keskusteluun ja tuoda mielipiteensä rehellisesti esille. Jos keskustelun tavoitteena on tuoda julki omia ajatuksia ja testata niitä. Se onnistuu, jos kukaan ei aja yksin omaa linjaansa. Jos ongelmia ei henkilökohtaisteta.
Käytännössä me ihmiset toimimme kuitenkin usein toisin; muutostilanteissa meitä ohjaa ns. oman edun käyttöteoria. Pyrimme taivuttamaan tai voittamaan toiset tilanteissa, jotka koemme itsellemme (omalle asemalle, asiantuntijuudelle jne.) uhkaaviksi tai noloksi. Emme uskalla testauttaa ajatuksiamme. Emme halua menettää kasvoja. Nostamme esiin vain omaa mielipidettä tukevia asioita. Syytämme virheistämme muita. Käytämme valkoisia valheita. Pidämme omaa tulkintaamme automaattisesti oikeana. Ja vastapuolemme toimii aivan samoin. Muutostilanteessa ei näin tunnisteta niitä usein piiloisia tekijöitä, jotka estävät meistä muuttumasta.
MUUTOKSEN onnistumiselle on siis tärkeää, että yhteisö uskaltaa nostaa esille kipeitä asioita ja käsitellä omaa toimintaamme avoimesti. Ja että se myöntää virheensä ja käyttää niitä arvokkaina ryhmän oppimisen välineinä. Luvassa on kivuliasta itsetutkiskelua, mikä vaatii rohkeutta ja turvallisuutta.
PsT Matti Kuittinen toimii lehtorina Itä-Suomen yliopistossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti