ANTEEKSI. Tämä lastu on liian pitkä. Haluan kuitenkin jakaa ihastustani Urpo Harvan (1960) klassikkoon "Systemaattinen kasvatustiede".
Urpo Harva oli monipuolinen tutkija, ja mm. ensimmäinen aikuiskasvatuksen professorimme (ks.lisää).
Systemaattinen kasvatustiede on minusta kunnianhimoinen yritys jäsentää kasvatustieteen keskeisimmät käsitteet. Tila ei anna mahdollisuutta käydä koko käsiteapparaattia läpi, mutta yritän nostaa esiin teoksesta hienosti väliityvän käsitteiden keskinäisen sidoksen.
Kasvatti ja kasvu ovat kasvatuksen keskipisteenä. "Sitä olentoa, jossa kasvaminen tapahtuu, sanomme kasvatiksi. Sanan laajimmassa merkityksessä kasvatti on jokainen kasvava olento. Kasvatti on kasvatuksen elävä keskus."
Kasvun Harva määrittelee tulemiseksi. "Elävät olennot eivät synny maailmaan valmiina. Ne tulevat vähitelleen toisenlaisiksi kuin ne syntymähetkellään olivat. Tästä tulemisesta käytetään tavallisesti nimityksiä kasvaminen ja kehittyminen".
Kasvu on luonnollista. Kasvattajan asiana ei kuitenkaan ole vain raivata esteitä kasvatin kasvun tieltä. Kaikki kasvatissa olevat kasvutendenssit eivät ole hyviä. Ihmisessä on taipumus sekä hyvään että pahaan.
Koska pelkkä luonnollinen kasvu ei riitä, ihminen tarvitsee kasvatusta. "Lapsen vaistot eivät lähestulkoonkaan riitä ohjaamaan häntä yhteiskunnalliseen elämään. Kasvattaminen yhteiskunnan jäsenyyteen on aina ollut ja on aina oleva kasvatuksen tehtävä."
Harva jakaa kasvatuksen tahalliseen ja tahattomaan. "Varsinainen kasvatus on tahallista vaikuttamista kasvattiin. Mutta kaikki tahallinen vaikuttaminen kasvattiin ei ole kasvattamista."
Kasvatus edellyttää kasvatin alttiutta kasvaa
"Kasvatuksen mahdollisuus perustuu siihen, että eliö voi tulla erilaiseksi erilaisessa ympäristössä. Kasvatuksen mahdollisuus on siis kasvun muuttamisen eli kasvutendenssin ohjaamisen mahdollisuutta. Kasvatuksen edellytys on kasvatin kasvatettavuus/kasvatusalttius. "Kasvatettavuudella tarkoitamme sitä, missä määrin kasvun ohjaaminen on mahdollista"." Kasvatettavuus on kasvatuksen mahdollisuus kasvatin kannalta.
"Ihminen ei ole vaistoihinsa sidottu, siksi häntä voidaan kasvattaa. Ihminen on huomattavasti muovattavissa- ei kuitenkaan rajattomasti. " Toiset ovat alttiimpia kasvattajan pyrkimyksille kuin toiset. Joku antautuu mielellään kasvatettavaksi ja suhtautuu kasvattajaan kunnioittaen ja rakastaen, kun taas toinen pysyy umpimielisenä ja haraa kaikin tavoin kasvattajan toimenpiteita vastaan."
"Kasvatissa itsessään on aina kasvatettavuutta supistavia rajoituksia. Kasvattajan vallassa ei ole tehdä kasvatista mitä tahana. Osa kasvatusvastuusta on kasvatilla itsellään, hän on myös kasvatusvelvollinen." Myös kasvattajassa voi olla puutteita.
"Kasvatti on myös omatahtoinen persoona. Sen vuoksi ei riipu yksinomaan kasvattajasta, mitä kasvatista tulee, vaan se riippuu myös kasvatin omasta tahdosta." Harva nostaa esiin sen, kuinka kasvatusalttius riippuu suhtautumisesta kasvattajaan. Kiintymyksellä on suuri merkitys kasvattajan tahtoon taipumisessa (vrt. Herbartin pedagoginen suhde."
Kasvatuksen on osuttava oikeaan aikaan kasvatin kehitysvaiheita ajatellen. "jos jokin kasvatustehtävä liian aikaisin, kasvatti ei ole veilä kypsä vastaanottamaan. jos liian myöhään, vastaanottokyky on jo mennyttä tai ainakin heikontunut." Harvakin liittää "oikean ajan" harrastukseen. "Kasvatuksen paras aika on harrastamisen aikaa, koska silloin oppilas oppii mielellään omasta halustaan ja tekee näin mahdolliseksi lempeän menetelmän käyttämisen."
Kasvattamisesta
Ympäristön osuutta kasvamisessa Harva sanoo kasvattamiseksi. "Kasvattaminen on kasvattajan vaikutusta kasvattiin." "Kasvattaminen ei voi saada mitään aikaan llman luontoperäistä kasvua". "Kasvattaminen voidaan käsittää auttamiseksi, luontoperäisen kasvun edistämiseksi." Siinä pyritään pysyvään vaikutukseen.
" Ei ainoastaan kasvattaja kasvata, vaan myös kasvatti kasvattaa kasvattajaansa. Kasvattaminen on vuorosuhde. Henkilö joka jonakin hetkenä on kasvattaja, voi toisena hetkenä tai toisesta näkökulmasta katsottuna olla kasvatti."
Tahallinen ja tahaton kasvatus
Harva erottaa ns. tahallisen, varsinaisen kasvatuksen tahattomasta. Edellisen päämääränä on ihmisen herättäminen tietoiseksi itsestään, ihmisyydestään. "Tahallisen kasvatuksen päämäräänä on aina ja kaikkialla ihmisihanteen todellistuminen. Tämä on kasvatuksen päämäärän alati samana pysyvä muoto. Ja vain tämä muoto pysyy muuttumattomana, sillä eri aikoina ja eri paikoissa ihmisihanne on nähty eri tavoin. Kasvatuksen päämäärän sisällys vaihtelee."
Harvalle kasvatuksen (muodolliset) päämäärät ovat sosiaalisaatio ja personalisaatio. Sosialisaatio on yhteiskuntaan sopeutumista. Personalisaation (individualisaation) tavoitteena on yksilön minätietoisuuden herääminen, itsensä todellistaminen, humanisoituminen. Uutta (minulle) on personalisaation liittäminen "heräämiseen". Harvan ihminen on tajuinen ja itsetajuinen (tietoinen ihmisyydestään ja vastuustaan). "Tahallisen kasvatuksen päämäräänä on ihmisen muuttaminen, hänen vapauttamisensa luontoperäisen elämän kammitsoista niin, että hänessä pääsee todellistumaan ihmisarvoinen elämä, ihmisen ihanne."
Kasvatuksen päämäärä on siis ideaali, ihanne, jota kasvattaja pyrkii kasvattamisellaan todellistamaan, realisoimaan kasvatissa. Sitä mukaa kun kasvatus onnistuu, kasvatti tulee ideaalin kaltaiseksi. "Jos ideaali todellistuu kasvatissa täydellisesti, silloin kasvatus on hänen kohdallaan loppunut. Ei ole enää mitään, mihin kasvatus voisi pyrkiä."
Kasvattajan määrittelyä
Harva määrittelee myös kasvattajan. "Sanan laajimmassa merkityksessä kasvattaja on jokainen kasvamiseen vaikuttava tekijä (ympäristö); ihmisen kasvattajana voi olla koko maailma." "Kasvattavajaksi nimitämme jokaista kasvatin ympäristössä olevaa tekijää, joka vaikuttaa sen kasvamiseen." Määritelmä on linjassa Juho Hollon esittämän määritelmän kanssa.
Ympäristö jäsentyy Harvalle luonnoksi, yhteisöksi ja kulttuuriksi. Yksittäisen (tahtovan) kasvattajan vaikutus on persoonallista, yhteisön sosiaalista. " Luonto on näistä kasvattajana tahaton, muissa on sekä tahattomuutta että tahallisuutta.
Harva jakaa kasvattajat tahattomiin ja tahallisiin. "Tahaton kasvattaja on itse elämä....ihmisen varhaisin kasvattaja, aluksi kokonaan tiedoton ja vaistonvarainen." Tahattomaan kuuluvat luonto, kieli, tavat, uskonto, yhteiskuntajärjestys, työkalut, koko kulttuuri, kaikki se mitä ihminen on luonut tiedottomasti tai tietoisesti".
Tahallisen /varsinaisen kasvattajan ehdoto tunnusmerkki on kasvatustahto. Tämä erottaa hänet kasvatista (kasvatilla ei siis ole kasvatustahtoa- vain kasvamistahto MH). Kasvattajan ylevin ominaisuus on Platonin mukaan pedagoginen rakkaus. Se on Harvan mukaan kasvatustahdon syvin voimanlähde.
"Kasvattaja ei tee ihmistä. Hän ei saa aikaan mitään ilman kasvatissa olevaa luontoperäistä kasvua. Kasvattaja ei pysty tekemään kasvatissa mitään semmoista, johon siinä itsessään ei ole kasvuaihetta. Tämä on kasvatuksen mahdollisuuden ylittämätön raja." Kasvattajan on myös tunnettava kasvatti. " Kasvattajan pitää tuntea kasvatti, jotta voi valita sopivat vaikuttamiskeinot. Kasvatin yksilöllisyyteen voi tutustua vain henkilökohtaisen tuntemisen kautta."
Varsinaiselta kasvattajalta edellytetään kasvatstahdon lisäksi myös kasvatuskykyä, joka on ennen muuta "kykyä voida herättää kasvatti tajuamaan korkeampi ihmisihanne kuin tämä muuten kykenisi."
Kuinka kauan ihminen voi kasvaa?
Kuinka pitkä on potentiaalinen kasvatusikä? Kuinka vanhaksi ihminen voi pysyä kasvattina? Harvan mukaan kasvattina olemisen perustavin ehto on kasvun säilyminen. Aikuiskasvattajana kasvu oli Harvalle jatkuvaa. Hän ei halunnut rajata kasvua vain inhimillisen kasvun lakipisteen saavuttamiseen (about 25 vuotiaana), vaan hänestä ihminen saavuttaa "päätepisteensä vasta sydämen viimeisessä lyönnissä". Aikuisen kasvatuksen edellytys on kuitenkin kasvatusalttiuden säilyminen. Ja "kasvatettavuus häipyy auttamattomasti vähin erin."
"Kasvattia ei parhaimminkaan menetelmin tehdä valmiiksi kasvuiän aikana, osa kasvatustehtävästä on siirrettää aikuisiin vuosiin". "Kasvatus ei ole ihmisen tekemistä aikuiseksi. Ihminen ei välttämättä lakkaa olemasta kasvatti aikuiseksi tultuaan."
Tällainen kasvatuksen määrittely tuottaa myös ongelmia. Perinteisesti kasvatuksessa on kaksi subjektia kasvattaja ja kasvatettava. Kasvattaja kuvataan usein kasvatettavaa vanhemmaksi, kokeneemmaksi ja sellaiseksi, jolla on myös vastuu kasvatettavan kasvusta. Kasvattajalta edellytetään kasvatustahtoa ja -kykyä. Aukuisen osalta näistä vaatimuksista on paljolti luovuttava.
Itsekasvatus
Harva mahduttaa s itsekasvatuksen kasvatuksen määritelmään. "Ihmisen on itse kehitettävä, jalostettava itsensä ihmiseksi. " Ajatuksen juuret ulottuvat ainakin J.V. Snellmaniin .
Kuka itsekasvatuksessa lopulta kasvattaa? Hän itse, elämä ja ns "vieraat". "Itsekasvatuksessa kasvattajana on itse elämä". Itsekasvattajaksi ihminen tulee, kun hän herää huomaamaan tämän vaikutuksen ja tulee tietoiseksi siitä, että elämä muovaa häntä sekä hyvään että pahaan suuntaan. Lisäksi tarvitaan aktiviteettia, pyrkimystä antautua alttiiksi hyville vaikutuksille ja pahojen väistämistä." "Kasvatuksellisen suhteen olennaisena tunnusmerkkinä on pidettävä sitä, että kasvattaja on kasvatille auktoriteetti. Kun ihminen tulee aikuiseksi, hän tulee omaksi auktoriteetikseen."
Aikuisen vieraskasvatus
Aikuiskasvatus on siis jatkuvaa kasvatusta. Aikuinen voi olla kasvattina itsekasvatuksessa. Mutta myös toinen ihminen voi olla aikuisen kasvattajana. Aikuisiin ei koeteta vaikuttaa samalla lailla kuin nuoriin, mutta vaikutetaan kuitenkin. Harva muistuttaa, että ihmiskunnan suurimmat kasvattajat mm. Jeesus, Sokrates olivat nimenomaan aikuisten kasvattajia. "Itsekasvattaja valikoi oman kasvattajansa." Tätä periaatetta on konkreetisti noudatettu vapassa kansansivistystyössä.
Koulu kasvattajana
Tahallisen kasvatuksen keskeinen väline on koulu. Koulu syntyy, kun yhteiskunnassa tarvitaan ihmisryhmä, jonka kasvattaminen ei käy päinsä muun elämän yhteydessä.
Koulun perustaminen merkitsee kasvatuksen organisoimista. "Koulu perustetaan nimenomaan tahalliseksi kasvattajaksi. Opettajat esiintyvät koulussa vain opettajina. "Koulussakin on tekijöitä, joita ei voida kokonaan organisoida palvelemaan tahallista kasvatusta (eräs tällainen tekijä on oppilaiden keskinäinen elämä)" Koulun kasvatusympäristöön kuuluvat mm. koulutalo ympäristöineen, pulpetit, opetusvälineet, piha, karttakeppi, koulutyön järjestelyt (milloin koulun työpäivä alkaa, oppituntien määrä, pituus, opetussuunnitelma: mitä aineita opetetaan. "Koko tuo ympäristö on tarkoitettu vaikuttamaan kasvattavasti (vaikka se ei aina niin vaikuta). Ajattelu muistuttaa Matti Koskenniemen ideaa koulun elämänpiiristä.
Koulun tehtävä suojella ja valmistaa tulevaan elämään. Koulu on aikuisen työltä rauhoitettua joutilaisuutta. Koulun olennainen tunnusmerkki opettaminen. "Koulun ensimmäinen tehtävä on ollut valmistaa yhteiskuntaan tietyn tehtävän suorittajia, esim papistoa. Tällainen koulu on ammatillinen koulu. Toinen tehtävä on yhteiskunnan yhdentäminen." "Kasvatus on yhteiskunnan yhdentämiseen tähtäävää sosialisaatiota"
Koulun tunnusmerkkejä on kasvatuksen irroittaminen muun elämän yhteydestä. "Koulu on erityisen kasvuympäristön luomista siinä tarkoituksessa, että se vaikuttaisi kasvaviin tehokkaammin ja toisella tavalla kuin jokapäiväinen elämänympäristö." "Koulu on ympäristön organisoimista kasvatuksellisia tarkoituksia silmälläpitäen. Lapsi irroitetaan koti- ja muusta ympäristöstä ja siirretään toisenlaiseen ympäristöön".
Toinen koulun tunnusmerkki on että "kasvatus tulee erityisesti tähän tehtävään valittujen henkilöiden, opettajien asiaksi Kasvattaminen tulee ammatiksi."
Koulu ei ole ainoita tahallisen kasvatuksen välineitä. "Koulukasvatus vain eräs osa kasvatuksenmaailmaa ja sen rinnalle on noussut aivan uudenlaista kasvatuksellista toimintaa." Niinikään opettajien rinnalle on syntynyt suuri joukko muita ammattikasvattajia.
Urpo Harva oli monipuolinen tutkija, ja mm. ensimmäinen aikuiskasvatuksen professorimme (ks.lisää).
Systemaattinen kasvatustiede on minusta kunnianhimoinen yritys jäsentää kasvatustieteen keskeisimmät käsitteet. Tila ei anna mahdollisuutta käydä koko käsiteapparaattia läpi, mutta yritän nostaa esiin teoksesta hienosti väliityvän käsitteiden keskinäisen sidoksen.
Harvan käsiteapparaatti:Liikkelle kasvatuksen määrittelystä
Itsekasvatus • Kasvattaminen • Kasvatettavuus • Kasvattaja • Kasvatti • Kasvatuksellinen vaikutus • Kasvatuksen päämäärä • Kasvatusalttius • Kasvatusikä • kasvatuskyky • Kasvatusoikeus • Kasvatuspolitiikka • Kasvatussuhde •Kasvatustahto • Kasvatustapahtuma • Kasvatusvalta • Kasvatusvelvollisuus • Kasvatusyhteisö • Koulu • Pedagoginen rakkaus
Kasvatti ja kasvu ovat kasvatuksen keskipisteenä. "Sitä olentoa, jossa kasvaminen tapahtuu, sanomme kasvatiksi. Sanan laajimmassa merkityksessä kasvatti on jokainen kasvava olento. Kasvatti on kasvatuksen elävä keskus."
Kasvun Harva määrittelee tulemiseksi. "Elävät olennot eivät synny maailmaan valmiina. Ne tulevat vähitelleen toisenlaisiksi kuin ne syntymähetkellään olivat. Tästä tulemisesta käytetään tavallisesti nimityksiä kasvaminen ja kehittyminen".
Kasvu on luonnollista. Kasvattajan asiana ei kuitenkaan ole vain raivata esteitä kasvatin kasvun tieltä. Kaikki kasvatissa olevat kasvutendenssit eivät ole hyviä. Ihmisessä on taipumus sekä hyvään että pahaan.
Koska pelkkä luonnollinen kasvu ei riitä, ihminen tarvitsee kasvatusta. "Lapsen vaistot eivät lähestulkoonkaan riitä ohjaamaan häntä yhteiskunnalliseen elämään. Kasvattaminen yhteiskunnan jäsenyyteen on aina ollut ja on aina oleva kasvatuksen tehtävä."
Harva jakaa kasvatuksen tahalliseen ja tahattomaan. "Varsinainen kasvatus on tahallista vaikuttamista kasvattiin. Mutta kaikki tahallinen vaikuttaminen kasvattiin ei ole kasvattamista."
Kasvatus edellyttää kasvatin alttiutta kasvaa
"Kasvatuksen mahdollisuus perustuu siihen, että eliö voi tulla erilaiseksi erilaisessa ympäristössä. Kasvatuksen mahdollisuus on siis kasvun muuttamisen eli kasvutendenssin ohjaamisen mahdollisuutta. Kasvatuksen edellytys on kasvatin kasvatettavuus/kasvatusalttius. "Kasvatettavuudella tarkoitamme sitä, missä määrin kasvun ohjaaminen on mahdollista"." Kasvatettavuus on kasvatuksen mahdollisuus kasvatin kannalta.
"Ihminen ei ole vaistoihinsa sidottu, siksi häntä voidaan kasvattaa. Ihminen on huomattavasti muovattavissa- ei kuitenkaan rajattomasti. " Toiset ovat alttiimpia kasvattajan pyrkimyksille kuin toiset. Joku antautuu mielellään kasvatettavaksi ja suhtautuu kasvattajaan kunnioittaen ja rakastaen, kun taas toinen pysyy umpimielisenä ja haraa kaikin tavoin kasvattajan toimenpiteita vastaan."
"Kasvatissa itsessään on aina kasvatettavuutta supistavia rajoituksia. Kasvattajan vallassa ei ole tehdä kasvatista mitä tahana. Osa kasvatusvastuusta on kasvatilla itsellään, hän on myös kasvatusvelvollinen." Myös kasvattajassa voi olla puutteita.
"Kasvatti on myös omatahtoinen persoona. Sen vuoksi ei riipu yksinomaan kasvattajasta, mitä kasvatista tulee, vaan se riippuu myös kasvatin omasta tahdosta." Harva nostaa esiin sen, kuinka kasvatusalttius riippuu suhtautumisesta kasvattajaan. Kiintymyksellä on suuri merkitys kasvattajan tahtoon taipumisessa (vrt. Herbartin pedagoginen suhde."
Kasvatuksen on osuttava oikeaan aikaan kasvatin kehitysvaiheita ajatellen. "jos jokin kasvatustehtävä liian aikaisin, kasvatti ei ole veilä kypsä vastaanottamaan. jos liian myöhään, vastaanottokyky on jo mennyttä tai ainakin heikontunut." Harvakin liittää "oikean ajan" harrastukseen. "Kasvatuksen paras aika on harrastamisen aikaa, koska silloin oppilas oppii mielellään omasta halustaan ja tekee näin mahdolliseksi lempeän menetelmän käyttämisen."
Kasvattamisesta
Ympäristön osuutta kasvamisessa Harva sanoo kasvattamiseksi. "Kasvattaminen on kasvattajan vaikutusta kasvattiin." "Kasvattaminen ei voi saada mitään aikaan llman luontoperäistä kasvua". "Kasvattaminen voidaan käsittää auttamiseksi, luontoperäisen kasvun edistämiseksi." Siinä pyritään pysyvään vaikutukseen.
" Ei ainoastaan kasvattaja kasvata, vaan myös kasvatti kasvattaa kasvattajaansa. Kasvattaminen on vuorosuhde. Henkilö joka jonakin hetkenä on kasvattaja, voi toisena hetkenä tai toisesta näkökulmasta katsottuna olla kasvatti."
Tahallinen ja tahaton kasvatus
Harva erottaa ns. tahallisen, varsinaisen kasvatuksen tahattomasta. Edellisen päämääränä on ihmisen herättäminen tietoiseksi itsestään, ihmisyydestään. "Tahallisen kasvatuksen päämäräänä on aina ja kaikkialla ihmisihanteen todellistuminen. Tämä on kasvatuksen päämäärän alati samana pysyvä muoto. Ja vain tämä muoto pysyy muuttumattomana, sillä eri aikoina ja eri paikoissa ihmisihanne on nähty eri tavoin. Kasvatuksen päämäärän sisällys vaihtelee."
Harvalle kasvatuksen (muodolliset) päämäärät ovat sosiaalisaatio ja personalisaatio. Sosialisaatio on yhteiskuntaan sopeutumista. Personalisaation (individualisaation) tavoitteena on yksilön minätietoisuuden herääminen, itsensä todellistaminen, humanisoituminen. Uutta (minulle) on personalisaation liittäminen "heräämiseen". Harvan ihminen on tajuinen ja itsetajuinen (tietoinen ihmisyydestään ja vastuustaan). "Tahallisen kasvatuksen päämäräänä on ihmisen muuttaminen, hänen vapauttamisensa luontoperäisen elämän kammitsoista niin, että hänessä pääsee todellistumaan ihmisarvoinen elämä, ihmisen ihanne."
Kasvatuksen päämäärä on siis ideaali, ihanne, jota kasvattaja pyrkii kasvattamisellaan todellistamaan, realisoimaan kasvatissa. Sitä mukaa kun kasvatus onnistuu, kasvatti tulee ideaalin kaltaiseksi. "Jos ideaali todellistuu kasvatissa täydellisesti, silloin kasvatus on hänen kohdallaan loppunut. Ei ole enää mitään, mihin kasvatus voisi pyrkiä."
Kasvattajan määrittelyä
Harva määrittelee myös kasvattajan. "Sanan laajimmassa merkityksessä kasvattaja on jokainen kasvamiseen vaikuttava tekijä (ympäristö); ihmisen kasvattajana voi olla koko maailma." "Kasvattavajaksi nimitämme jokaista kasvatin ympäristössä olevaa tekijää, joka vaikuttaa sen kasvamiseen." Määritelmä on linjassa Juho Hollon esittämän määritelmän kanssa.
Ympäristö jäsentyy Harvalle luonnoksi, yhteisöksi ja kulttuuriksi. Yksittäisen (tahtovan) kasvattajan vaikutus on persoonallista, yhteisön sosiaalista. " Luonto on näistä kasvattajana tahaton, muissa on sekä tahattomuutta että tahallisuutta.
Harva jakaa kasvattajat tahattomiin ja tahallisiin. "Tahaton kasvattaja on itse elämä....ihmisen varhaisin kasvattaja, aluksi kokonaan tiedoton ja vaistonvarainen." Tahattomaan kuuluvat luonto, kieli, tavat, uskonto, yhteiskuntajärjestys, työkalut, koko kulttuuri, kaikki se mitä ihminen on luonut tiedottomasti tai tietoisesti".
Tahallisen /varsinaisen kasvattajan ehdoto tunnusmerkki on kasvatustahto. Tämä erottaa hänet kasvatista (kasvatilla ei siis ole kasvatustahtoa- vain kasvamistahto MH). Kasvattajan ylevin ominaisuus on Platonin mukaan pedagoginen rakkaus. Se on Harvan mukaan kasvatustahdon syvin voimanlähde.
"Kasvattaja ei tee ihmistä. Hän ei saa aikaan mitään ilman kasvatissa olevaa luontoperäistä kasvua. Kasvattaja ei pysty tekemään kasvatissa mitään semmoista, johon siinä itsessään ei ole kasvuaihetta. Tämä on kasvatuksen mahdollisuuden ylittämätön raja." Kasvattajan on myös tunnettava kasvatti. " Kasvattajan pitää tuntea kasvatti, jotta voi valita sopivat vaikuttamiskeinot. Kasvatin yksilöllisyyteen voi tutustua vain henkilökohtaisen tuntemisen kautta."
Varsinaiselta kasvattajalta edellytetään kasvatstahdon lisäksi myös kasvatuskykyä, joka on ennen muuta "kykyä voida herättää kasvatti tajuamaan korkeampi ihmisihanne kuin tämä muuten kykenisi."
Kuinka kauan ihminen voi kasvaa?
Kuinka pitkä on potentiaalinen kasvatusikä? Kuinka vanhaksi ihminen voi pysyä kasvattina? Harvan mukaan kasvattina olemisen perustavin ehto on kasvun säilyminen. Aikuiskasvattajana kasvu oli Harvalle jatkuvaa. Hän ei halunnut rajata kasvua vain inhimillisen kasvun lakipisteen saavuttamiseen (about 25 vuotiaana), vaan hänestä ihminen saavuttaa "päätepisteensä vasta sydämen viimeisessä lyönnissä". Aikuisen kasvatuksen edellytys on kuitenkin kasvatusalttiuden säilyminen. Ja "kasvatettavuus häipyy auttamattomasti vähin erin."
"Kasvattia ei parhaimminkaan menetelmin tehdä valmiiksi kasvuiän aikana, osa kasvatustehtävästä on siirrettää aikuisiin vuosiin". "Kasvatus ei ole ihmisen tekemistä aikuiseksi. Ihminen ei välttämättä lakkaa olemasta kasvatti aikuiseksi tultuaan."
Tällainen kasvatuksen määrittely tuottaa myös ongelmia. Perinteisesti kasvatuksessa on kaksi subjektia kasvattaja ja kasvatettava. Kasvattaja kuvataan usein kasvatettavaa vanhemmaksi, kokeneemmaksi ja sellaiseksi, jolla on myös vastuu kasvatettavan kasvusta. Kasvattajalta edellytetään kasvatustahtoa ja -kykyä. Aukuisen osalta näistä vaatimuksista on paljolti luovuttava.
Itsekasvatus
Harva mahduttaa s itsekasvatuksen kasvatuksen määritelmään. "Ihmisen on itse kehitettävä, jalostettava itsensä ihmiseksi. " Ajatuksen juuret ulottuvat ainakin J.V. Snellmaniin .
Kuka itsekasvatuksessa lopulta kasvattaa? Hän itse, elämä ja ns "vieraat". "Itsekasvatuksessa kasvattajana on itse elämä". Itsekasvattajaksi ihminen tulee, kun hän herää huomaamaan tämän vaikutuksen ja tulee tietoiseksi siitä, että elämä muovaa häntä sekä hyvään että pahaan suuntaan. Lisäksi tarvitaan aktiviteettia, pyrkimystä antautua alttiiksi hyville vaikutuksille ja pahojen väistämistä." "Kasvatuksellisen suhteen olennaisena tunnusmerkkinä on pidettävä sitä, että kasvattaja on kasvatille auktoriteetti. Kun ihminen tulee aikuiseksi, hän tulee omaksi auktoriteetikseen."
Aikuisen vieraskasvatus
Aikuiskasvatus on siis jatkuvaa kasvatusta. Aikuinen voi olla kasvattina itsekasvatuksessa. Mutta myös toinen ihminen voi olla aikuisen kasvattajana. Aikuisiin ei koeteta vaikuttaa samalla lailla kuin nuoriin, mutta vaikutetaan kuitenkin. Harva muistuttaa, että ihmiskunnan suurimmat kasvattajat mm. Jeesus, Sokrates olivat nimenomaan aikuisten kasvattajia. "Itsekasvattaja valikoi oman kasvattajansa." Tätä periaatetta on konkreetisti noudatettu vapassa kansansivistystyössä.
Koulu kasvattajana
Tahallisen kasvatuksen keskeinen väline on koulu. Koulu syntyy, kun yhteiskunnassa tarvitaan ihmisryhmä, jonka kasvattaminen ei käy päinsä muun elämän yhteydessä.
Koulun perustaminen merkitsee kasvatuksen organisoimista. "Koulu perustetaan nimenomaan tahalliseksi kasvattajaksi. Opettajat esiintyvät koulussa vain opettajina. "Koulussakin on tekijöitä, joita ei voida kokonaan organisoida palvelemaan tahallista kasvatusta (eräs tällainen tekijä on oppilaiden keskinäinen elämä)" Koulun kasvatusympäristöön kuuluvat mm. koulutalo ympäristöineen, pulpetit, opetusvälineet, piha, karttakeppi, koulutyön järjestelyt (milloin koulun työpäivä alkaa, oppituntien määrä, pituus, opetussuunnitelma: mitä aineita opetetaan. "Koko tuo ympäristö on tarkoitettu vaikuttamaan kasvattavasti (vaikka se ei aina niin vaikuta). Ajattelu muistuttaa Matti Koskenniemen ideaa koulun elämänpiiristä.
Koulun tehtävä suojella ja valmistaa tulevaan elämään. Koulu on aikuisen työltä rauhoitettua joutilaisuutta. Koulun olennainen tunnusmerkki opettaminen. "Koulun ensimmäinen tehtävä on ollut valmistaa yhteiskuntaan tietyn tehtävän suorittajia, esim papistoa. Tällainen koulu on ammatillinen koulu. Toinen tehtävä on yhteiskunnan yhdentäminen." "Kasvatus on yhteiskunnan yhdentämiseen tähtäävää sosialisaatiota"
Koulun tunnusmerkkejä on kasvatuksen irroittaminen muun elämän yhteydestä. "Koulu on erityisen kasvuympäristön luomista siinä tarkoituksessa, että se vaikuttaisi kasvaviin tehokkaammin ja toisella tavalla kuin jokapäiväinen elämänympäristö." "Koulu on ympäristön organisoimista kasvatuksellisia tarkoituksia silmälläpitäen. Lapsi irroitetaan koti- ja muusta ympäristöstä ja siirretään toisenlaiseen ympäristöön".
Toinen koulun tunnusmerkki on että "kasvatus tulee erityisesti tähän tehtävään valittujen henkilöiden, opettajien asiaksi Kasvattaminen tulee ammatiksi."
Koulu ei ole ainoita tahallisen kasvatuksen välineitä. "Koulukasvatus vain eräs osa kasvatuksenmaailmaa ja sen rinnalle on noussut aivan uudenlaista kasvatuksellista toimintaa." Niinikään opettajien rinnalle on syntynyt suuri joukko muita ammattikasvattajia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti