Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Ada on nukkunut pois



SAIN SURUVIESTIN. Koulumme entinen oppilas, SixMixI-luokan Schirayn Ripan ja Sarpilan Jukan reipas Ada on toissayönä nukkunut pois.

Minulla oli ilo opettaa Adaa ja hänen siskoaan ET:ssä kaikki kuusi alakoulun vuotta. Mikä ryhmä meitä olikaan! Keskustelimme, teimme elokuvia ja omia lehtiä ja tovin jopa omaa nettilehteä. Kirjalliset kokeet korvasi vihkotyöskentely ja haastava suullinen tentti, jossa oli osattava koko vuoden kurssi. Ada oli siinäkin tosi hyvä.

Kun Ada sairastui, saimme Aimo Puukin ystävällisellä avustuksella käyttöömme sen ajan uusinta tekniikkaa,. Näin Adan oli mahdollista seurata opetusta omalta tietokoneeltaan, silloin kun ei jaksanut käydä meillä tai sairaalakoulussa. Kuudennella luokalla Ada kävi usein koulussa.

ELA-opettaja Outi Rajala opetti Adaa tämän kotona ihan loppuun saakka. Outi laittoi meille kauniin kirjeen. Hän kirjoitti, että lääkäreiden mukaan Ada jaksoi taistella tähän mennessä pisimpään tällaista sairautta vastaan. " Auroran aika oli Adalle onnellista aikaa, jota oli hyvä muistella."

Viime vuonna Yle teki ohjelman, jossa Ada ja hänen ystävänsä kertoivat, millaista on käydä koulua, kun on vakavasti sairas. Hieno ohjelma, Hieno tyttö. En unohda koskaan nauruasi. Olen niin ylpeä, että sain tuntea Sinut, Ada.

Jää hyvästi!
Martti

Ei kommentteja: