Syrjäytyvät lapset

KUVA: Anna-Liisa Jämsä on tehnyt kiinnostavan väitöskirjan syrjäytymisestä.

SYRJÄYTYMISESTÄ ei juuri haluta puhua. Sitä kuitenkin on myös vauraassa Espoossa. Sitä on myös oman koulumme lasten ja heidän perheittensä piirissä. Kaikkien elämä ei ole ruusuilla tanssimista.

VOIDAAN olla montaa mieltä siitä, onko sopivaa, että jonkun koulun rehtori yrittää puuttua siihen, kuinka kunnassa rahoja jaetaan. Eikö hänet ole palkattu toteuttamaan muitten päätöksiä niin hyvin kuin osaa? Pyydän jo etukäteen anteeksi näin ajattelevilta. Valitettavasti minä en voi olla hiljaa.

OLEN niin monesta, monesta asiasta Espoossa ylpeä. Poliittiset päättäjät ja koulutoimen virkamiehet ovat aidosti ymmärtäneet koulutyön arvon. Siksi Espoo on myös suunnannut opetuksen paljon omia rahojaan. Siitä nöyrä kiitos.

Mutta on myös asia, jota en lainkaan ymmärrä, josta olen äärimmäisen surullinen ja jota kotikaupungissamme jopa häpeän. Hyvinvoivassa Espoossa psykiatrista apua kiireellisesti tarvitsevia lapsia ja nuoria jää jatkuvasti ilman riittävää apua. Jonot Jorvin sairaalakouluun ovat pitkät. Hoitoon ei pääse. Monin paikoin perheneuvolat ovat tukossa. Lastensuojelu ei selviä nykyisillä voimavaroilla lakisääteisistä tehtävistään...

MEILLÄ on pieni joukko arvaamattomasti ja väkivaltaisesti käyttäytyviä, ja tämän vuoksi myös omien vertaistensa ystävyysverkon ulkopuolelle jätettyjä lapsia ja nuoria. He ovat vakavassa syrjäytymisvaarassa. He tarvitsevat välitöntä apua. Arvelen, että tähän ryhmään kuuluu muutama kymmen lasta ja nuorta per ikäluokka. Kyse on siis pienestä ryhmästä, mutta ryhmästä, joka on vaarallinen itselleen ja muille. Heidän ja heidän perheittensä tuska on käsinkosketeltavaa, kun apua ei saada.

SANON suoraan. Asiat eivät ole kunnossa sosiaali- ja terveystoimessa. Yhteistyö koulujen kanssa ei näissä tapauksissa toimi. Tieto ei kulje. Määrärahojen riittämättömyyttä ei jostain käsittämättömästä syystä haluta tunnustaa. Psykiatrisesti oirehtivat lapset palautetaan vain osin hoidettuina takaisin kouluihin tai hoidosta kieltäydytään. Hoidolla on siis oikeus kieltäytyä hoitamasta. Sosiaalipuolella oikeus olla auttamasta perhettä, jollei lapsia oteta huostaan jne jne. Tavallisen ihmisen moraalille käsittämätöntä. Mutta kouluilla ei ole oikeutta olla ottamatta tällaista lasta kouluun. Hoitoa tarvitsevat lapset vaarantavat sitten omansa ja toisten koulunkäynnin turvallisuuden. Systemaattisesti hylkäävä, kiven lapselle leivän sijasta antava järjestelmä saa Kullervonsa!

ASIANTILAN on muututtava. Hoitamattomien lasten ja nuorten oireet vakavoituvat ja tulevat yhä kalliimmin ratkaistaviksi. Yhden syrjäytyneen lapsen hinnaksi tulee yhteiskunnalle miljoona euroa!

EDESSÄ on ilmeisen kovat vuodet. Niistä ei tulla selviämään, jos menoja leikataan juustohöylällä. On uskallettava tehdä arvovalintoja. On löydettävä paljon enemmän rahaa jonnekin, jotta muualta voidaan leikata. Auttamalla aikuisten oikeasti huonoimmin voivia lapsiperheitä autamme myös kaikkia meitä hyvinvoivia voimaan paremmin.

NIILLE, joita syrjäytymisen problematiikka kiinnostaa, referoin "aliossa" tuoretta väitöskirjaa.

Marja Valtavaara on kirjoittanut aamun Hesariin jutun ”Yksinhuoltajaperhe saa helposti riskiryhmäleiman sosiaalihuollossa." Juttu kertoo Anna-Liisa Lämsän tuoreesta väitöskirjasta "Tuhat tarinaa lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Lasten ja nuorten syrjäytyminen sosiaalihuollon asiakirjojen valossa."

Lämsä on tutkinut lasten ja nuorten syrjäytymistä sosiaalihuollon asiakirjojen valossa. Niiden pohjalta hän hahmotteli yhdeksän erilaista sosiaalihuollon asiakastyyppiä. Nämä ovat:
(1) Elämäänsä hallitseva.on ei-asiakas. Hän selviää ongelmista ilman ulkopuolisten puuttumista.

(2) Integroituvaselviytyy itse läheisten tukemana ja yhteiskunnan palveluja käyttäen.

(3) Pikkuasiakas tarvitsee kertaluonteista tukea. Hän hakee apua itse ja ajoissa. Hän myös selviää tilanteestaan hyvin. "Pikkuasiakas saattoi olla vaikkapa yövalvomisiin väsynyt äiti tai toimeentulotukeen kertaluonteisesti turvautuva nuori", Lämsä kuvaa. Äiti voidaan ohjata esimerkiksi ensi- ja turvakotiin.

(4) Karsiutuja on lyhyen aikaa sosiaalisesti huono-osainen esimerkiksi avioeron jälkeisten vaikeuksien takia.

(5) Syrjäytymisvaarassa olevan tilanteesta huolestuu joku ulkopuolinen. Huoli herää usein jo kuulumisesta riskiryhmään, esim. yksinhuoltajiin. Syrjäytymisvaarassa olevia leimasi riippuvuus yhteiskunnan tuesta.

(6) Vakavassa syrjäytymisvaarassa olevan
ongelmat ovat todellisia, ja ne altistavat yhä uusille ongelmille. Toisaalta asiakkaan tilanne tulkitaan usein liiankin kielteiseksi. Vakavassa syrjäytymisvaarassa olevien asiakkaiden kohdalla ilmoitus sosiaalihuoltoon tuli perheen ulkopuolelta."Ilmoitus saattoi tulla päivähoidosta, koulusta tai vaikkapa ohikulkijalta, joka oli nähnyt äidin päihtyneenä lapsen kanssa kioskilla." Asiakas jäi heti puolustuskannalle ja passiiviseksi toimenpiteiden kohteeksi.

(7) Marginaalissa olevalla on päällekkäisiä ja pitkittyneitä ongelmia. Hän on pudonnut sosiaalihuolon turvaverkon varaan. Hän leimaa itsensa kelpaamattomaksi. Tähän kuuluu viranomasten kontrolli.Marginaaliin joutuneiden asiakkaiden ongelmat kasaantuivat ja pitkittyivät. Perheen tilannetta kuvasivat tyhjät ruokakaapit, maksamattomat vuokrat ja puutteellisesti varustellut asunnot.

(8) Segregaatioon joutunut, eristetty on joutunut normaalien elämänpiirien ulkopuolelle. Hän on esimerkiksi toimeentulotuen ammattiasiakas, lapset otettu huostaan.

(9) Syrjäytynyt on tutkijan mukaan ”jo kuollut”. Itsetuhoisuus on yleistä erityisesti yksin asuvilla miehillä.

Lämsän mukaan selviytyjäperheillä oli läheisiä, jotka kannattelivat.Isovanhemmat ja vanhempien sisarukset antoivat arjen apua. Usein perheessä oli myös toinen palkansaaja. Yksinhuoltajaperheen leimaaminen kriisiperheeksi oli Lämsän mielestä ymmärrettävää siksi, että noin 70 prosenttia avohuollon asiakkaista oli yksinhuoltajaperheitä."Tosin paljon nähtiin myös turhia peikkoja siellä, missä niitä ei ollut."

Hesarin mukaan asiakkaan sijoittaminen tiettyyn lokeroon voi tukea turhaa leimaamista. Malli on kuitenkin tarkoitettu päinvastaiseen: turhien leimojen tunnistamiseen ja niistä eroon pääsemiseen. Varhainen tuki on tärkeintä. On myös maltettava kysyä, mikä on asiakkaan oma näkemys tilanteestaan.

KUVA: Lämsän aineisto koostui sosiaalihuollon asiakkaista Oulussa vuosina 1992–97. Raportissa on myös mainio tiivistys syrjäytymisestä.