Toisenlainen näkökulma erityisopetusta koskevan lain uudistamiseen

Saloviita, T. (2010).  Eri-

tyisoppilaan ihmisoikeu-

det sivistysvaliokunnas-

sa -mitä lakiuudistus jätti  

jäljelle? Kasvatus 41(5), 

482-487.

PAKKO tunnustaa - vaikka olenkin vannoutunut Kasvatus-lehden tilaaja- että luen mieluummin menneitä vuosikertoja kuin uusia. Varmaan ikäkysymys.  Tuoreimmasta  lehden numerosta (5*2010) löysin kuitenkin taas innostavan artikkelin. Inkluusio-aatteen "Linkola", professori Timo Saloviita on kirjoittanut terävän ja sopivasti ilkeän esseen, johon kannattaa tutustua.

Lyhyesti hieman tilannekuvausta

Kesällä 2010 eduskunta sai (vihdoin) hyväksyttyä muutokset perusopetuslakiin. Keskeiset muutokset koskivat erityisopetusta (ja myös oppilashuoltoa sekä salassapitoa). Laki astui voimaan 1.11.2011.

Kun laki muuttui, piti opetushallituksen uusia opetussuunniteman perusteet. Ne julkaistiin 9.11. 2010. Sen jälkeen kunnat ovat työstäneet omia opsejaan. Espoon opetussuunnitelma on lautakunnan listalla alkavan viikon torstaina. Jos se menee läpi, koulut voivat aloittaa oman osuutensa.

Sitten Saloviidan artikkeliin

Saloviita tarkastelee artikkelissa lakiuudistusta siitä  tärkeästä (mutta suppeasta) näkökulmasta, kuinka suomalainen yhteiskunta suhtautuu vammaisuuteen ja poikkeavuuteen.

Maailmalla suhtautuminen erityisopetukseen on muuttunut. Aikaisemmin erityisopetus kantoi Saloviidan vertauksen mukaan lännenfilmien sankarin valkoista hattua: erityisopettajat auttoivat sankareina niitä oppilaita, jotka oppivelvollisuuskoulu oli heittänyt ulos. He  antoivat näillekin oppilaille mahdollisuuden käydä koulua.

Tänään erityisopetuksella on musta, konnan hattu. Erityisluokat ovat alkaneet näyttää syrjäytyneiden kaatopaikoilta. Käänne tapahtui vuonna 1981 (vammaisten vuosi). Teemavuosikymmenen päätösasiakirjassa (YK 1993) korostettiin kaikkien lasten oikeutta käydä tavallista koulua. Katsottiin, että jokaisella on oikeus läsnäoloon muitten joukossa siitä huolimatta, että tarvitsee tukea. Unescon järjestämässä Salamancan kokouksessa (1994)  tunnuslauseeksi valittiin inklusiivinen kasvatus, kasvatus, joka hyväksyy kaikki lapset tavallisille luokille. Erityisluokat saisivat olla vain harvinainen poikkeus. Vuonna 2006 YK:n jäsenvaltiot allekirjoittivat vammaisten  oikeuksien sopimuksen. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta. Näin Saloviita kertoo.

Ihanne ja todellisuus

Kehitys on kulkenut ihan  toiseen suuntaan. Erityisluokkasiirrot ovat kasvaneet 10 vuodessa kaksinkertaisiksi. Ne ovat kohonneet Suomessa ennätysluokkaan. Ne ovat ainakin Euroopan, ehkä koko maailman korkeimmat. Miksi? Muovaan Saloviidan argumentteja seuraavasti:

(1) Erityisluokkasiirto tuottaa opettajalle helpotusta, hänen murheensa  päättyvät saman tien. Kaikki organisaatiot pyrkivät valitsemaan asiakkaansa. Erityisopetus on ollut kunniallinen tapa valikoida.
(2) Opetushallitus on vaiennut Salamancon sopimuksesta 2000-luvun loppuun saakka.
(3) Opettajat vastustavat erityisopetuksen vähentämistä. Opettajien etu ratkaisee. Opettajilla on Suomessa valta. Opettajiin kuuluu 5 % suomalaisesta työvoimasta. Kansanedustajista 10% on opettajia. Sivistysvaliokunnan jäsenistä yli puolet.
(4) Erityisopetuspäätöksestä on ollut kunnille hyötyä, koska tähän saakka erityisoppilaista on saatu lisää valtionapua (vuodesta 2011 alkaen ei enää saada).

Kohti lakiesitystä

Saloviidan mukaan lakiuudistuksen käynnistäjänä olivat vuonna 2004  yhdeksän suurta kaupunkia, jotka näkivät, että vallitsevat erityisopetuskäytännöt olivat hulluuden valtakunta, joka oli lääkärien temmellyskenttä. Ne laativat kuntamuistion  ja ottivat yhteyttä Opetusministeriöön. Perustettiin virkamiehillä täytetty erityisopetuksen strategiatyöryhmä. Se sai valmiiksi mietintönsä vuonna 2007. Saloviita on ilmeisen tyytymätön (jo) muistioon. Inkluusiolta vietiin siinä hänen mukaansa alkuperäinen sisältö. Kehittämisehdotuksia hän kuvaa varovaisiksi.

Mietinnön pohjalta opetusministeriö valmisteli sitten lakiesityksen vuonna 2009. Se oli radikaalimpi kuin mietintö. Tavoitteeksi ilmoitettiin erityisopetuksen kasvun hillitseminen perusteena ihmisoikeusnäkökulma. Vaatimattomia keinoja oli kolme:
(1) integraatioperiaate tiukasti tulkittuna  (ei mahdollisuuksien mukaan). Nimenä oli lähikouluperiaate (jotta opettajia ei ärsytettäisi)
(2) ketään ei siirrettäisi, ennenkuin on dokumentoitu, että jotain muuta on  edes yritetty. Oli tehtävä tehostetun tuen suunnitelma.
(3) erityisluokkasiiirto olisi määräaikainen; sitä tarkastettaisiin ainakin 3.:lle ja 7.:lle luokalle mentäessä.

Lakiesityksen vastaanotto

Saloviidan mukaan lakiesitys kohtasi opettajajärjestöjen hurjistuneen vastarinnan. Erityisesti hän nostaa esiin Luokanopettajaliiton lausunnon vuodelta 2009: "Erityisopetusuudistus uhkaa romuttaa Suomen koululaitoksen". Lakiesitystä käsiteltäessa eduskunnassa ei käytetty yhtään puheenvuoroa, jossa olisi puolustettu kouluintegraatiota.

Opettajat  (ja Opetushallitus) onnistuivat Saloviidan mukaan kaataman esityksen kaksi ensimmäistä keinokohtaa. Tehostettua  tukea ei asetettu (kaikissa tapauksissa MH) ennakkoehdoksi erityisluokkasiirrolle. Normaalilympäristöä ei määritelty ensisijaiseksi paikaksi- josta poistettaisiin vain lapsen edun vuoksi. Lapsen etu suhteellistettiin "opetuksen järjestämisedellytyksiksi". SDP:n Tuula Peltosen ehdotuksesta lakiin kirjattiin "tehtäessä päätöstä opetuksen järjestämispaikasta tulee myös muiden oppilaiden etu ottaa huomioon".

Pettymys

Lopullinne laki oli Saloviidalle pettymys, muttei yllätys. Kouluintegraatio ei ollut mukana hallitusohjelmassa.  Vasemmistoliitto on ainoa puolue, jonka puolueohjelmassa se on. Se ei ole tavoitteena myöskään hallinnollisissa asiakirjoissa. Tiedotusvälineet myötäilivät Saloviidan mukaan "harhaista edunvalvontapolitiikkaa".

Prosessissa tuli hänen mukaansa näkyviin suomalaisten patamusta asenne vammaisia ja heikkoja oppilaita kohtaan. Suomi on nyt samassa rivissä Itä-Euroopan maitten kanssa, joissa erityisopetusta ei myöskään nähdä  kansalaisten yhdenvertaisuusongelmana.

Mitä laki lopulta toi? Erityisopetuspäätökset tulivat entistä helpommiksi. Erityisen tuen päätös tuo  kaksi  oikeutta:
(1) oikeuden siirtää lapsi erityisluokalle
(2) oikeuden yksilöllistää oppilasarvostelu
Se ei tuo mitään uusia, lasta auttavia  tukimuotoja.

Vanhempia Saloviita kehottaa vastustamaan erityisen tuen päätöstä ja kieltäytymään lääkärin tai psykologin tutkimuksista. Koska opettajilla säilyy siirtovalta, perheen kannattaa valittaa päätöksestä. Hänestä perheen tietosuojaa on loukattu, kun opettajat pääsevät oppilaan terveystietoihin käsiksi.

Pohdintaa artikkelin äärellä

Professori Timo Saloviita on vakavalla asialla ja fanaattisesti. Hän katsoo asioita nimenomaan vammaisten lasten kannalta. Hyvä, että joku katsoo. Vammaiset ja heikot lapset eivät kuitenkaan ole homoliittinen ryhmä. Olen satavarma, että todella suuri osa oppilaista voi oikein tuettuna opiskella normaaliympäristössä.  (1) Eivät kaikki. Erityisen huolissani olen kroonisesti väkivaltaisesti käyttäytyvästä pienestä oppilasjoukosta. (2) Eivät ilman tukea, ilman opettajaa.

Monessa kunnassa opetusryhmät ovat suuria, oppilashuollon palvelut ovat riittämättömät, opettajia lomautetaan, avustajia ei oteta, sijaisia ei palkata ei opettajille eikä avustajille.

Voisiko olla niin, että itsekkäiden syiden rinnalla opettajilla on ihan oikeita kokemukseen perustuvia syitä suhtautua erityisopetuksen radikaaleihin leikkauksiin varovaisesti- ihan vammaistenkin lasten oikeuksien näkökulmasta.