Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, tammikuuta 10, 2010

Luokanopettajan päiväkirja 2010-11

TÄMÄN viikonlopun työmaani on ollut 21. painos Luokanopettajan päiväkirjaa. Onpas aika rientänyt! Ensimmäistä päiväkirjaa tehtiin hartaasti 80-luvun lopulla WeeGeellä- juuri niissä tiloissa, joissa nyt on Emma jne. Työryhmä on mainio: Pekka Rokka Keravalta, Inger Sundblad Tuusulasta ja Mirja Holste Ylestä. Minun vastuullaani on yhteydenpito painoon, kalenteriosuuksien tilaaminen, puffin kirjoittaminen Luokanopettajalehteen, esipuhe, joka kuukauden avaintehtävät, §-viidakko ja muutaman kuukauden viriketekstit. Teemana on ensi lukuvuonna taide- ja taitoaineet.

Minä olen yrittänyt keksiä hyviä virikkeitä teatterikasvatukseen ja koulun taidetapahtumiin. Homma on vielä vähän kesken, mutta illaksi tekstit on saatava valmiiksi.

Päiväkirjan kaikki tekstit lähetetään viimeistään tässä viikonvaihteessa painoon, jotta saamme kirjan oikoluettavaksi parin viikon sisällä. Painosta ensimmäiset kirjat tuodaan Luokanopettajaliiton vuosikokoukseen Tamperelle maaliskuun lopussa. Päiväkirjaa voi tilata Luokanopettajaliitosta.

PS. Kyllä tekniikka on upeaa! Ostin Anttilan alennusmyynnistä kolmiulotteiseksi kuvatun kauhuleffan, jota pitää katsoa erikoisilla laseilla. Kauhuleffa sinänsä oli vallan kauhea, mutta kuinka upeasti kolmiulotteisuus toimikaan! Mieleen tuli lapsuuden Viewmaster-kokemukset.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoinen blogi