Pestalozzin "Joutsenlaulu"

Pestalozzi, J.H.(1933). Joutsenlaulu. Helsinki: WSOY

ON KLASSIKKOTEOKSIA, joita ihaillaan ja joita ei kuitenkaan juuri kukaan oikein "jaksa" lukea. Luulen, että Pestalozzin Joutsenlaulu kuuluu näihin. Minä luin, vaikka myönnän, en joka riviä. Kannatti.

Oivalsin, miten merkittävä leikkauspiste Pestalozzi on ollut suomalaisenkin pedagogiikan kehityslankojen kehityksessä. Hän siteeraa, kritisoi ja ihailee J.-J. Rousseauta- ei juuri muita. Hän ei siis juurikaan ollut perehtynyt kasvatusoppeihin, vaan loi sitä itse. Myöhemmin hänen ajatuksistaan taas syttyvät mm. Fröbel ja meikäläinen Uno Cygnaeus.

Pestalozzin kouluissa näkyy vielä kansakoulun alkuaihio: kodittomien lasten kasvatus- ja työlaitos, jossa työ kuitenkin halutaan pedagogisoida. Vielä kansakoulun alkuvuosina lapset tekivät kouluissa oikeitakin töitä: lämmittivät taloa, siivosivat, poimivat marjoja... Ja koulujen kevätkatselmuksissa puukäsityöt myytiin huutokaupalla.

Pedagogiikassaan Pestalozzi oli kiistattoman radikaali. Hän halusi uudistaa pienten lasten koulukasvatusta, yksinkertaistaa ja luonnonmukaistaa sitä. Ennen Pestalozzia koulu oli ulkopänttäävä kurikoulu.

Poliittisesti Pestalozzi näyttää varsin konservatiiviselta. Kansakoulu oli keino rauhoittaa Ranskan vallankumouksesta villiintynyttä rahvasta. "... kotoisen kansankasvatuksen ennalleensaattaminen on ainoa keino vastustaa yhä paisuvaa kansan villiytymistä."

Kunkin säädyn tuli saada omiin tarpeisiinsa istuvaa kasvatusta. ”Alempien kättensä työstä elävien säätyjen lasten kasvatusta on aseman ja olosuhteiden vuoksi rajoitettava, niin etteivät he millään tavalla joudu harhailemaan oman olopiirinsä ulkopuolella ja toiselta puolen on varottava, etteivät ylempien ja tieteellisesti sivistettävien säätyjen lapset jää asemansa ja olosuhteittensa olennaisten vaatimusten piirin ulkopuolelle.”

Usko Jumalaan oli vahva. Kasvatuksen päämääränä oli kristillinen siveellisyys. "Ihmisluonnossa on se oleellisinta, mikä erottaa ihmisen muista olennoista." "Ihmisen eläimellinen luonto on alistettava jumalalliselle olemuksellemme."

Alkeiskasvatuksen eli ihmiskasvatuksen suuri idea

Pestalozzi on vain muutamaa aikaa ennen kuolemaansa kirjoittamassaan teoksessa tavattoman innostunut omasta ideastaan, vaikkei sitä lopullisena pidäkään. Hän jakoi ihmisen voimat kolmeen osaan: sydämen, hengen (älyn) ja käden voimiin. Niitä kaikkia tulee kehittää tasapainoista, eri säädyissä eri määrin ja sisällöin.

Pitää vaikuttaa ihmisen olemuksen kokonaisuuteen. Kaikkien voimen tasapuolinen ja huolellinen kehittäminen on tärkeää. Voimia kehitetään käyttämällä niitä. Kouluun tarvitaan siksi monipuolinen ainevalikoima.

Sopusoinnun idea oli Pestalozzille tärkeä. Paitsi eri voimien kesken, myös jumalallisen kipinän kanssa.

Kaikki tieto syntyy vaikutelmasta, jonka havaitseminen meihin luo. Ajatusvoimamme virittää havainnon. Havainnosta saadaan tietoa.

Pestalozzi ymmärsi ihmisen väliset erot. "On olemassa sydämen neroja, hengen neroja ja taidon neroja." ihmiset ovat lähtökohdiltaan erilaisia.

Joutsenlaulussa Pestalozzi ei enää uskonut johonkin muita parempaan menetelmään. Menetelmän sijasta hän puhuu periaatteesta: kasvatuksen luonnonmukaisuudesta. Kasvatuksen mallina on luonnon itse noudattama oma, pyhä ja jumalallinen menetelmä. "Luonnonmukaisen kasvatustyön suuri periaate on ”elämä kasvattaa”. Kotoisen elämän vaikutus virittää ja kohottaa hänet siveellisten voimien sisäiseen olemukseen. Pestalozzi puhuu arvostavasti kotoisen elämän kehästä. Myös opetettavien asioiden tulee liittyä lapsen lähiympäristöön.

Ihmisen sisällä on luonnon ”ihmisen luonnon yleisvoima”, joka tahtoo tulla "elottomuuden ja taitamattomuuden tilasta kehittyneeksi voimaksi". Luonnon voima ei yksin riitä, tarvitaan kasvatusta. ”Luonnon menetelmä... on itsekseen jätettynä aluksi vain eläimellisten virikkeiden varassa”. Luonnon menetelmälle annetaan apua.

Tarkasti ottaen kyse ei ole vain luonnon auttamisesta vaan myös sen taivuttamisesta. Kasvattaja elvyttää sitä inhimillisesti ja jumalallisesti. Luonnollisen voimien kehkeytymisen taustalla ovat vietit. Tämä eläimellinen luonto tulee alistaa. Apu on ”ihmissuvun valistunutta rakkautta, sivistynyttä ymmärrystä ja valistunutta taitovaistoa” . "Usko ja rakkaus ovat luonnonmukaiset siis alkeiskasvatuksen mukaisen ihmisyyslasvatuksen A ja O."

Pestalozzin ajattelussa juuri naisilla on erityinen merkitys. Hän kirjoittaa "äidin pyhästä huolenpidosta."

Toinen tärkeä seikka on havaintojen merkitys. Niistä tieto syntyy. Opetuksessa tehdään havaintoja ja niitä muokataan.

Yksi Pestalozzin kasvatusopin helmiä on idea kasvurauhasta (hän ei käytä tätä sanaa). Hyvä äiti ei elä lapsen oikkujen ja itsekkyyden (eläimellisessä) palveluksessa). Äiti tyydyttää tarpeita, ei kiihota niitä. Äiti varjelee lapsen rauhaa. Kaikenlainen levottomuus häiritsee lapsen uinuvaa elämää. Jos lapsi saa liian paljon aistillisia nautintoja, ne virittävät lapsen mieleen eläimellisellisiä ja luonnottomia himoja.

Myös opetuksessa tulee edetä rauhassa. Liikkelle lähdetään konkeettisesta abstraktiin, yksinkertaisesta monimutkaiseen, läheltä kauas. Edetään asteittain ja rauhassa.

Pestalozzin oma elämä (1746-1827)

Joutsenlaulun jälkipuolisko on Pestalozzin omaelämänkertaa. Omien sanojensa mukaan hän oli lapsena ajattelematon, hajamielinen, hento, hintelä, tarkaamaton, vilkas ja välinpitämätön kaikkeen, mikä ei liittynyt miellyttäviin asioihin. Hän epäonnistui usein siinä, mihin ryhtyi. Isä kuoli, kun Pestalozzi oli viisivuotias, ja hän eli lapsuutensa naisten seurassa. Hän valittikin, ettei hänen ympäristössään ollut ketään miespuolisen voimien kehittämiseen.

Mammanpoika siis. Äiti uhrautui ja hoiti kolme orpoa lapsiraukkaansa. Äidillä oli syvä, yksinkertainen vilpitön usko. Perhe oli köyhä.

Kouluun Pestalozzin ilmeisesti meni 9-vuotiaana. Kouluvuosina hän oli avulias, harkitsematon, herkkätuntoinen, hätiköivä, luottavainen ja sävyisä. Hän oli parhaita oppilaita, mutta kirjoitustaidossa oli häikkää.Hän oli poikain leikeissä kömpelöin ja avuttomin, ja häntä pidettiin pilkkana.

Opinnot ilmeisesti jäivät yliopistossa kesken. Pestalozzilla oli suuria unelmia, toisaalta ne liittyivät maanviljelyksen uudistamiseen, toisaalta hän jostain syystä "hurahti" kasvatukseen.

Hän halusi tuoda kansan koteihin parempia ja yksinkertaisempia opetuskeinoja ja vaikuttaa hyväätekevästi.

Pestalozzi uskoi pystyvänsä moneen tehtävään, johon ei oikeastaan ensinkään kelvannut. Takasiskuja tuli, rankkojakin, mutta hän jaksoi kuitenkin olla naurava ja iloinen.

Köyhä Pestalozzi rakastui varakkaasen tyttöön, nai hänet ja tuhosi tytön omaisuuden. Jostain syystä hänellä oli kuitenkin luottoa. Ystävät järjestivät hänelle hankkeisiin rahaa ja hänestä pidettiin.

Haaveilija maanviljelijänä

Nuorikkonsa kanssa Pestalozzi päätti omistautua maanviljelylle. Hän osti pilkkahinnalla maata Königsfeldenin luostarin läheisyydestä. Hyvin pian hänen touhujaan pidettiin narripelinä, ja hän menetti ympäristönsä luottamuksen.

Köyhäinkoti

Kun "elämän unelma oli rauennut olemattomiin", hän uhrasi puolisonsa kanssa aikansa, voimansa ja omaisuutensa jäännökset kansanopetuksen yksinkertaistamiseen ja kansan kotoisen sivistuksen hyväksi. He perustivat köyhäinkodin, jonka avulla tila kohoaisi kasvatuksellisten ja maataloudellisten pyrkimysten keskukseksi.

Mutta mistä lapsia? Hänen luonnonmukaiseen menetelmäänsä ei oikein luotettu. ”Köyhää ja kurjuudessa elävää kansanosaa on sanomattoman vaikea kasvattaa yksinkertaisesti ja luonnonmukaisesti, kun kaikkien niiden kasvatus, jotka eivät ole köyhiä ja hädänalaisia, on suuressa määrin luonnonvastainen ja teennäinen.”

Lopulta suunnitelma sai avustusta ja köyhiä lapsia tarjottiin laitokseen. Mutta millaisia?

”Näiden lasten joukossa oli hyvin paljon.. villiytyneitä... useita kerjäläisen elmässä kovin hemmoteltuja.. aikaisemmin saamansa avustuksen tähden vaateliaita ja julkeita lapsia”. He kokivat olotilaansa Pestalozzien luona alennuksena. Pestalozzi ei oikein tullut toimeen "väärin kasvatetun kerjäläisjoukkon" kanssa.

Rahaa oli saatava, ja Pestalozzi yritti nyt muuttaa köyhäinkodin liikeyritykseksi. Hän ahnehti opettamaan koululapsiaan kehräämään ja kutomaan liian vaikeita kankaita. Omaisuus meni kuin tuhka tulleen.

Kirjailijaksi

Nyt Pestalozzia neuvottiin kirjoittamaan kertomuksia. Klassikon "Lienhard ja Gertrud"

tarina kehittyi kuin itsestään. Omasta mielestään hänessä olikin "hiukan romaanin kirjoittajan vikaa". Pestalozzi halusi vaikutaa isänmaansa kansansivistyksen tilaan, ja teki sen kirjoittamalla lisää kirjoja. Harmi kyllä kirjoittamalla ei rikastunut. Ahdinko kasvoi.

Koulumestariksi

Pestalozzi päätti ryhtyä koulumestariksi. Hän sai avustusta, ja muutti Stanziin. Tavoitteena oli yksinkertaistaa kansanopetuksen alimmat asteet. Hän halusi kehittää kasvatuksen välineitä

lähemmäksi kansanpirttiä. Kokeilu onnistui: "Lapset opettivat lapsia, lapset oppivat lapsilta, ja edistyneemmät lapset näyttivät vähemmän edistyneille mielellään ja hyvin, mitä he tiesivät enemmän ja paremmin kuin viimeksimainitut". Pestalozzi siis keksii vertaisoppimisen (mm. ennen vuoro-opetuskoulua).

Tämä vaikka Pestalozzilla ei ollut tieteellistä eikä taidollista sivistystä. "Oli vain sydämeni isänvoima". Kasvatuksen ytimessä oli "kotoisen elämän henki, kaiken todellisen ihmiskasvatuksen ikuinen perustus." Sota karkoitti sitten Pestalozzin Stanzista. Mutta idea oli toiminut.

20 vuotta Burgdorfissa

Sota sai Pestalozzin muuttamaan Burgdorfiin (1799-1804) ja aloittamaan ”eräässä paikkakunnan nurkkakoulussa ... rajoitetut pyrkimykset kansanopetuksen yleisten alkukohtien yksinkertaistamiseksi”. Hän teki töitä elävän innostuksen tuntein, ja sai "siunauksellisia tuloksia". Hänelle myönnettiin avustuksia näiden kasvatuksellisten käsitysten ja kokeilujen kehittelyyn. Pestalozzi kuvaa tätä elämänvaihettaan "sokeaksi ja rohkeaksi lennoksi korkeuteen".

Muista lähteistä tiedetään, että koulu siirtyi ensin Munchenbuchseen ja sitten Yverdoniin. Pestalozzilla oli tuolloin maailman maine. "Kaikki" kävivät siellä, mm. Herbart ja Fröbel.

Valitettavasti Pestalozzilta puuttui (omien sanojensa mukaan) johtajalta vaadittavia taitoja. Hän yritti selvitä pyytämällä apulaisia tekemään niitä puolestaan. Yverdonissa kaikki sitten sotkeutui. Pestalozzilla ei ollut organisaattorin kykyä. Tiedetään, että opettajat nousivat siellä kapinaan vuonna 1815, ja sen jälkeen seurasi surullinen vuosikymmen. Koulu lakkasi 1826, ja Pestalozzi jäi eläkkeelle 80-vuotiaana.

Levähdyspaikka pojanpojan maatilalta Aargaussa

Joutsenlaulun Pestalozzin kirjoitti pojanpoikansa maatilalla. Hän tarkastelee siinä elämäänsä hyvin kriittisesti. ”Se on nyt kestetty... laitokseni ovat täydellisesti hajonneet.” Laitokset ovat menneet, mutta "elämänpyrintöjeni alkuperäiset omalaatuiset perusteet ovat yhä olemassa järkkymättöminä.."

Hän tiivistää omaa oppiaan. Kasvatuksessa on vallittava sopusointu yksilöihanteen kanssa.

Kasvatuksen ensimmäinen suuri laki on se, että pienen lapsen täytyy saada olla ja elää rauhassa. Kotoinen ohjaus on mitä kiinteimmässä yhteydessä kaiken sen kanssa, mihin lapsi on koulussa harjoitettava. Aina tuo kotoinen kasvatus ei ole kunnossa. Hän on innoissaan mallioppilaiden käytöstä. Heiltä muut oppivat sekä oppimaan että sievää käytöstä. Koulumestari tarvitsee heitä heikompien lasten auttajiksi.

Yhteenvetoa

Pestalozzin merkitystä ei saa vähätellä. Häntä pidetään kansakoulun isänä- mutta se voi olla liioittelua. Pestalozzi kyllä vaikutti paljon siihen, että nopeasti laajeneva kansanopetus muuttui aikaisempaa oppilaskeskeisemmäksi ja lapsiystävällisemmäksi. Hän halusi, että luokassa vallitsisi samanlainen ilmapiiri kuin kristillisessä kodissa. Perheenjäsenet tekevät yhdessä töitä, rakastavat ja ovat ystävällisiä toisilleen.

Hänen ajattelussaan on idulla oikeastaan lähes kaikki ne periaatteet, joiden nimiin nykykoulu vannoo: yksilöllisyys ja yhteisöllisyys, kiireettömyys, toiminnallisuus, koko persoonan kasvattaminen, välittäminen, yhdessä tekeminen, vertaisilta oppiminen, tutkiva oppiminen, havaintojen kokoaminen ja niiden johtaminen käsitteiksi, monipuolinen oppiainevalikoima...Pestalozzin opissa oli tilaa kasvatukselle.

Siihen, mitä hän ei nostanut esiin, kuuluu 2000-luvulla oppilaiden ottaminen mukaan päätöksentekoon ja opetuksen suunnitelluun.

Sitä, mikä ei ehkä enää elä, on uskonnollisuus, koulutuksen säädynmukaisuus ja aitoon tuloon pyrkivä työkasvatus. Se, mistä emme ehkä pysty pitämään kiinni, on virikkeiden määrän kohtuullisuus.

Yksi kaikkien aikojen hämmästyttävimmistä pedagogeista toteaa hienosti:

”Kokeilkaa kaikki, Pitäkää se, mikä on hyvää! Ja jos teissä itsessänne kypsyy jotain parempaa, niin lisätkää se totuudessa ja rakkaudessa siihen, mitä olen näillä lehdillä koettanut totuudessa ja rakkaudessa teille antaa.” J.H. Pestalozzi.

 Pestalozzin viisauksia (muualta kuin Joutsenlaulusta)

" Älä opeta sanoin mitään sellaista, minkä voisit opettaa käytännön kokemuksen avulla.

Salli hänen aina olla toimelias ja aktiivinen, ja suurimman osan ajasta: vapaa."

"Ihminen oppii kaiken aikaa ympäristöstään"