KUVA: Lapsia rakastanut J.H. Pestalozzi
Päivitetty 15.2.2010
MUKAVA sunnuntai, vaikka pakkanen paikkuikin.
LUMOUDUIN tänään pitkästä aikaa kasvatuksen klassikoista. Kävin läpi Pestalozzin "Jousenlaulua", jonka sain ystävällisesti lainaksi Pertti Kansaselta. Kuinka niin täysin ja moneen kertanut kaikessa mihin ryhtyi epäonnistuneen surkimuksen pää on voinut tuottaa niin hienosti kestäneitä ajatuksia?
PALAAN Pestalozziin ja Joutsenlauluun toisen kerran. Joka tapauksessa kirja sai minut kaivamaan omia muistiinpanoja ja surffaamaan netissä. Tämän päivän lastun teemana ovatkin opetuksen kehityksessä havaittavat didaktiset virtaukset. Esittelin niitä jo "Sata sanaa opetuksesta"-teoksessa, mutta halusin palata aihepiiriin. Otin tehtäväkseni tunnistaa ja tiivistää ainakin Pestalozzista tämän päivän opetukseen asti ulottuvia trendejä. Kutsun niitä didaktisiksi periaatteiksi, kun en parempaa nimeä niille löydä. Löysin seuraavat. Kuvaan kutakin varsin typistetysti. Ensin kuitenkin määritelmä
Didaktinen periaate
Didaktinen periaate on toimintalinja, jonka taustalla on jokin arvo, joka asemoidaan muita arvoja tärkeämmäksi, itseisarvoiseksi. Usein oletetaan, että kyseinen johtoajatus on yleispätevä: mitä täydellisemmin sitä noudatetaan, sitä parempaa opetus.
1. SIVEELLISYYS KASVATUKSEN KESTÄVÄNÄ PÄÄMÄÄRÄNÄ
Kasvatuksen päämäärät ovat aina sidoksissa omaa aikaansa. Näyttää kuitenkin siltä, että kasvu moraaliseksi on kestävä päämäärä. Aluksi moraalisuus kytkettiin tiukoin sitein Raamattuun, mutta 1700-luvun valistuksen myötä tiukka uskonnollisuus murtui luonnonteologiaksi. Jumala tarvittiin kuitenkin moraalin perustaksi vielä pitkälle 1900-luvulle saakka.
2. LAPSIKESKEISYYDEN PERIAATE
Jo varhain tunnistettiin toisaalta lapsuus omaleimaiseksi itseisarvoiseksi ikäväiheeksi, ja sen rinnalla toisaalta jokainen lapsi yksilöksi, jonka persoona on sellaisenaan arvokas. Tällä oli suuri merkitys siihen tapaan, jolla opetusta jäjestettiin. Siihen ei mahtunut väkivaltainen kurinpito, massana opetus eikä mekaaninen pänttäys. Opetukseen haluttiin lisää iloa, vapautta, toimintaa, mahdollisuuksia toimia yhdessä toisten lasten kanssa ja tilaa lasten omille kokemuksille.
3. AKTIIVISUUDEN PERIAATE
Aktiivisuuden periaatteen kannattajat haluavat järjestää oppilaille opetuksessa toimintaa. Toiminta voi olla mielensisäistä tai näkyvää, ohjattua tai vapaata. Oppilas toimii, ei vain kuuntele ja katsele ja toista. Ymmärrettiin, että oppiminen vaatii ponnistelua. Ymmärrettiin, ettei lapsi ei jaksa istua paikallaan.
Eräs aktiivisuuspedagogiikan sovellu on työkasvatus: Jo Pestalozzin (1746-1827) kouluissa tehdastyö yhdistettiin koulunpitoon.Lapsista oli hyötyä, mutta myös kasvatettiin. Työn rinnalla tärkeä toimintamuoto on leikki, ja myöhemmin tutkiminen. 1900-luvulla mm. Maria Montessori kehitteli opettavaisia pelejä.Aktiivisuusperiaatteen klassikko on John "learning by" Dewey (äännetään duuin) :-)
4. ITSENÄISEN TYÖSKENTELYN PERIAATE
Itsenäinen työ on yksi aktiivisuuspedagogiikan alavirta. Itsenäinen työ voi tapahtua määrittelyn opetussuunntielman rajoissa tai se voi olla täysin avointa. Työssä voidaan käyttää oppikirjaa. Oleellista on, että oppilas oppi itse tekemällä, ajattelemalla ja ratkomalla ongelmia omassa tahdissaan. Opettajan tehtävä on auttaa tarvittaessa.
5. SOSIAALISUUDEN PERIAATE
Sosiaalisuuden periaate syntyi vastapainoksi yksilöllisyyden periaatteelle. Se korostaa yhteisön jäseneksi ja kansalaiseksi kasvamisen arvoa. Oppilasta voidaan yrittää opettaa sosiaaliseksi, mutta periaatetta voidaan soveltaa myös niin, että hän oppii tekemällä, ajattelemalla, ratkomalla ongelmia, pelaamalla, näyttelemällä, tutkimalla jne. yhdessä toisten kanssa. Näin periaate leikkaa aktiivisuuden periaatetta.Periaatteessa uskotaan siihen, että lapset vaikuttavat toisiinsa. Yhdessä toimimalla opitaan ottamaan muut huomioon. John Dewey halusi kehittää koulua pienoisyhteiskunnaksi, jossa nuoret oppivat demokraattisen yhteiskunnan aktiivisiksi kansalaisiksi. Periaatteen pohjalta on syntynyt monia uusia opetusmenetelmiä mm. opetuskeskustelu, ryhmätyö ja yhteistoiminnallinen oppiminen.
6. VAPAUDEN PERIAATE
Oppilaan vapauden idea palaa sekin Rousseuhun. Täydellisen vapauden rinnalla on myös rajatumpaa: jokaisen ei ehkä arvitse opetella kaikkia aineita ja asioita. Koulun pitäisi "lakata murhaamasta persoonallisuuksia", kirjoitti Ellen Key.
7. VALITTÄVÄN ILMAPIIRIN RAKENTAMISEN PERIAATE
Välittävä ilmapiiri perustuu idealle lasten rakastamisesta. Lapsuus halutaan iloiseksi ja koulutyö mukavaksi. Ytimessä on opettajan ja oppilaan pedagoginen suhde, mutta myös luokan halutaan työskentelevän kuin ison toperheen. Ilmapiirin luokassa tulisi olla innostava, miellyttävä, viihtyisä ja kodinomainen.Oppilaat auttaisivat toisiaan. Kaikki tekisivät yhdessä töitä, rakastaisivat ja olis vat ystävällisiä toisilleen.
8. KIINNOSTUKSEN JA TARKKAAVAISUUDEN HERÄTTÄMISEN PERIAATE
Empiristien huomio siitä, että kaikki tieto perustuu havaitoihin, ohjasi kiinnittämään huomiota myös havaintojen ohjailun tarpeeseen. Tarkkaavaisuus ja harrastuneisuus oli herätettävä. Opetuksen tulisi olla vaihtelevaa ja selkeää.
9. KEKSIVÄN OPPIMISEN PERIAATE
Keksivän oppimisen periaate on toiminnallisuuden periaatteen alajoki. Siinä oppilas oppii ratkomalla ongelmia, jotka ovat usein aidonoloisia. Keksivässä oppimisessa opiskelu ei ole valmiiden vastausten mielenpainamista. Kun ratkoo itse ongelmaa: ymmärtää sen paremmin. Tähän liittyy itsenäisen ajattelun arvon korostaminen." Älä opeta sanoin mitään sellaista, minkä voisit opettaa käytännön kokemuksen avulla", kirjoitti Pestalozzi. "Olkoon sanasi luetut", taas Ellen Key,
10. SISÄLTÖJEN JÄRJESTÄMINEN LAPSEN HAHMOTTAMISTAPAA VASTAAVAKSI
Lapsille ei voi opettaa asioita loogisessa, tieteellisessä järjestyksessä. Lapsen on huomattu oppivan seuraavalla tavalla:
- tutustua tuntemattomaan (läheisyys)
- yksinkertaisesta mutkikkaaseen (konkreettisuus)
- läheisestä ja itselle tärkeästä, kaikaisempaan ja vieraampaan (merkittävyys)
- mieluummin vähän ja kunnolla kuin hutaisten ja asiasta toiseen pomppien (jatkuvuus)
- lapsi oppii asioita kokonaisuuksina, luonnollisina ilmiöinä ja rauhassa.
11. HAVAINNOLLISTAMISEN PERIAATE
Havainnollistamisen periaate liittyy kokemuksellisuuden ja toiminnallisuuden korostamiseen. Empirismi perusteli, että aistihavainnot ja kokemus ovat tiedon muodostuksessa tärkeitä. Oppitunneille tuotiin havaintovälineitä, lapsia vietiin luontoretkille, luokkiin saatiin kuvatauluja ja muita havainnollistamisvälineitä. Oppikirjoihin tuli kuvia. Comeniuksella oli tässä erittäin merkittävä rooli.
12. TUNTEIDEN MERKITYKSEN YMMÄRTÄMISEN PERIAATE
Vaikka tunteiden merkitys vaikutustyössä oli tunnistettu jo klassinessa retoriikassa, vei kauna ymmtää, kuinka tärkeitä tunteet olivat pienille lapsille. Tunteiden merkityksen ymmärtäminen liittyy vahvasti välittävän ilmapiirin rakentamisen periaatteeseen.
13. ESIMERKILLISEN OPETTAJAN PERIAATE
Mitä merkittävämmäksi ympäristön merkitys nähtiin oppimiselle, sitä tärkeämmäksi nousi opettajan oman esimerkin merkittävyys. Periaatteen juuret ulottuvat ainakin Antiikin Roomaan. Lapsilla on luonnollinen taipumus jäljitellä aikuisia. Siksi opettajan tulisi olla kelpo aikuisen malli.
14. PALKITSEMISEN JA RANKAISEMISEN PERIAATE
Palkitseminen ja rankaiseminen ovat kuuluneet ikiaikaisesti opetukseen. Niiden erityinen kulta-aika osui 1960- ja 70-luvuille Skinnerin ehdollistamisopin valtakaudelle.
15. OPPIKIRJATTOMAN OPETUKSEN PERIAATE
Oppikirjakeskeinen opetus edellytti kirjapainotaidon keksimistä. Aikoinaan kirjojen avulla säästettiin paljon aikaa kopioinnilta itse opiskeluun. Vuosien varrella kirjoihin on tullut narratiivisuutta, kuvia, värikuvia, selkeitä otsikoita jne. Kirjoilla on havainnollistettu vaikeitakin asioita.
Oppikirjattoman opetuksen periaate liittyy ulkoaopettelun ja pänttäyksen vastustamiseen. Niinikään se liittyy toiminnallisuuden periaatteeseen. Kirjoja on yritetty korvata mm. teettämällä oppilalla omia vihkoja ja oppimispelien avulla.
16. MONIPUOLISEN OPETUKSEN PERIAATE
Lapsikeskeisyyden periaatteessa lapsi ymmärrettiin kokonaisvaltaisena persoonana, jota tulee kehittä sopusointuisesti. Ihminen jäsennettiin usein pääksi, sydämeksi ja kädeksi. Tiedon rinnalla on haluttu kehittää myös mielikuvitusta.
Tämä edellyttää monipuolista opetusta. Oppiainevalikoiman on oltava monipuolinen. Samoin menetelmävalikon.
17. OPPIMISVAIKEUKSIEN VOITTAMISEN PERIAATE
Oppimisvaikeuksien voittamisen periaate on tässä esitellyistä nuorin. 1970-luvulla uskottiin, että oppimisvaikeudet ovat tunnistettavissa ja voitettavissa. Oppimisvaikeudet jaettiin laajuuden mukaan kouluvaikeuksiin ja oppimisvaikeuksiin. Oppimisvaikeus voitiin tarkentaa johonkin oppiaineeseen ja vielä spesifimmin johonkin asiaan. Kun vaikeus oli tunnistettu, pyrittiin selvittämään sen syy. Käyttöön otettiin termi korjaava opetus. Jos oppilaalla oli pysyviä puutteita oppimisen edellytyksissä, hänelle annettiin klinikkaopetusta ja erityisopetusta. Tilapäisiin ongelmiin annettiin kotitehtäviä ja tukiopetusta. Uskottiin, että kaikki oppivat, kunhan saavat riittävästi aikaa ja oikeanlaista tukea.
18. YMMÄRTÄVÄN OPETUKSEN PERIAATE (lisätty 15.2.2010)
Oppiminen on ymmärretty kauan muistamiseksi; muistiinpainamiseksi ja muistista palauttamiseksi. Alun alkaen ajaletiin, että muistiin voida painaa mitä vain riittävällä drillauksella. Tällaisen ulkoluvun ja ulkoapänttäyksen rinnalle nousee viimeistään uskonpuhdistuksen aikoihin pyrkimys ensin ymmärtää asiat, ja vasta sitten painaa ne mieleen. Samalla opetus muuttuu deduktiivisesta indukiiviseksi. Huomataan, että asiar opitaan paremmin, kun aloitetaan tutuista ja läheisistä asioista ja edetään sitten kaukaisempiin ja abstraktimpiin.
YHTEENVETOA
Tunnistin siis 17 didaktista periaatetta. (Lisätty 15.2.2010 18.periaate) .Nykykoulun pedagogiikka on syntynyt niiden yhteisvaikutuksesta. Pitkällä aikavälillä opetuksen voi väittää muuttuneen seuraavasti:
- Opetuksen päämäärässä on voimakkaasti korostunut yksilöllisyys.
- Lapsen asema ja oikeudet ovat vahvistuneet.
- Oppilaan rooli on aktivoitunut. Yhä pienempi osa opetuksesta on kuuntelua ja katselua, yhä suurempi osa itse tekemistä.
- Oppilaat tekevät yhä enemmän koulutöitä yhdessä, pareittain ja ryhmissä.
- Opettajalta ei enää vaadita esimerkkikansalaisuutta.
- Opettajan rooli on pehmentynyt. Opettaja ei hakkaa, eikä pakota. Hän suostuttelee ja neuvottelee. Opettaja antaa oppilaille yhä enemmän tilaa.
- Opettaja-oppilasuhde on muuttunut. Opettaja ei enää vaadi ehdotonta auktoriteettiasemaa. Auktoriteetti ansaitaan mm. välittävää suhde rakentamalla.
- Opettaja opettaa yhä vähemmän itse ja yhtä aikaa kaikkia. Hän on vahvemmin ohjaaja.
- Opetettavat asiat kohdataan hyvin monipuolisesti ja havainnollisesti.
- Oppilaalle on tarjolla varsin laaja kirjoa tukitoimia (vaikkakin koulussa näkyvät vaikeudet tunnistetaan nykyään yhä useammin sellaisiksi, jotka eivät ole syntyneet opetuksesta).
- Opetus on monintavoin monipuolistunut. Kouluissa näkee myös projekteja ja tutkivaa oppimista.
- Mielipiteet palkinnoista ja rangaistuksista jakautuvat. Kouluissa käytetään yhä molempia.
- Oppilaiden mahdollisuudet tehdä valintoja vaihtelevat kunnasta ja koulusta riippuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti