Kaikille yhteinen koulu - vammaisen lapsen näkökulmasta

SUNNUNTAI-AAMUN ratoksi valmistelin omaa  ensi keskiviikkona pidettävää pajaani. Se on osa pääkaupunkiseudun opettajille suunnattua Yhteinen vastuu oppimisesta- koulutuspäivää.

KOKEILEN aikanaan Kimaroissa käyttämääni työtapaa: Insertti ja sen reflekointi Ed Bonon hatut päässä.  Valkoiset keskittyvät faktoihin, punaiset tunteisiin, mustat ovat negatiivisia, keltaiset positiivisia, vihreät luovia  ja siniset katsovat asiaa lintuperspektiivistä.

OMA osuuteni kestää kymmenisen minuuttia.  Etsin kaikille sopivaa ihannekoulua neljästä näkökulmasta: (1) Kaikille, (2) yhteinen, (3) koulu ja (4) vammainen lapsi. Juoni järjestys on 3-1-2-4.

KOULU

Koulu sellaisena, kuin me sen nyt ymmärrämme (kaikille tarkoitettu osapäiväkoulu, jossa vain opiskellaan), on hyvin uusi ratkaisu kouluttaa ihmisiä.  Pääsosin koulutus on annettu arjessa, kotona ja työtä harjoitellen.  Ryhmäkasvatusta antavan koulun alkuaihioita, esimuotoja ovat olleet mm.:

• Askeettiset, uskonnolliset yhteisöt ja papiksi valmennus
• Usealle pojalle järjestetty yhteinen yksityisopettaja
• Monen tyyppiset asumalaitokset
• Orvoille, köyhille lapsille varatut työpaja

KAIKILLE

Ryhmäkasvatukseen (kouluun) rekrytointi on laajentunut kehä kerrallaan


Vanha aika
Jumalalle annetut pojat, kirjureiksi koulutettavat


Keskiaika
Pappissäätyyn ja myöhemmin virkamieheksi nostettavat  pojat
Eliitin pojat (ritarikoulut vrt. Englantilaiset sisäoppilaitokset)
Porvarien pojat kaupunkikouluissa keskiajalla (ei Suomessa)

Uusi aika
Rahvaan miehet ja naiset  kirkon kuulusteluissa (lukukinkereissä), ja nuoret niihin valmistavassa rippikoulussa ja  lapset pyhäkoulussa
Rahvaan lapsille suunnattu kirkollinen (lukkarin koulut, pitäjän koulut) ja maallinen (tehtaan koulut) koulu

1800-luku
Tytöille luodut omat koulut mm. Wiipurissa
Vammaisille luodut omat koulut (sokeille, kuuroille)
Köyhille luodut vuoro-opetuskoulut
Rinnakkaiskoulun vaihe: opillinen koulu: poika- ja tyttökoulut sekä yhteiskoulut ja rahvaalle  kansakoulu: poika- ja tyttöluokat, yhteisopetus

1900-luku
Oppivelvollisuus 1921- pitkä siirtymäaika, osa vapautettiin
Alle kouluikäisille, usein köyhille,  luodut koulut (lastentarhat, päiväkodit)
Oppikouluissa jatkui sisäänpääsykokeet
1972 Peruskouluun siirtyminen
Oppivelvollisuudesta vapautettavien ottaminen kouluun. 1997 merkittävä vuosi, kun syvästi kehitysvammaisetkin otettiin kouluun
Päiväkotien laajeneminen ylempiin säätyihin.

YHTEINEN

Koulu on siis muovautunut  nykyiseksi monista eri aihioista. Eri ryhmille syntyi eri aikaan kouluja. Koulut olivat erilaisia. Ajan myötä  eri ryhmien koulut sulautuivat toisiinsa, ja erilaiset lapset kävivät samaa koulua ja saivat samanlaista opetusta. Merkittävä muutos vuonna 1921: vapaaehtoisuus muuttui pakoksi.  Vuodesta 1972: kaikille sama koulu.

Koulupiirit: kaikki alueen lapset
Lievennys 90-luvun lopulla
Nyt melkein kaikki lapset käyvät periaatteessa  samaa peruskoulua. Meillä on kuitenkin edelleen erillisiä erityis- ja erikoiskouluja sekä erityis- ja erikoisluokkia.

Päätrendi on ollut: Ensin kaikkia ei yritettykään opettaa. Seuraava vaihe oli, että kaikkia ei opetettu yhdessä. Nyt vaihe, jossa kaikkia tulisi/haluttaisiin opettaa yhdessä.

Kouluun rekrytointi laajentuu kiihtyvästi. Uusimmat  kouluun imettävät ryhmät maahanmuuttajat ja syvästi kehitysvammaiset.  Tietylle eliitille on edelleen keinot valita toisin.Yhteinen koulu ”ulostaa” yhä suuremman osan oppilaista (10%)

Erityisopetuksesta


TIMO Saloviidan mukaan erityisopetukseen liittyy neljä perusolettamusta:
1. On olemassa normaalista poikkeavia lapsia.
2.  On olemassa normaalista poikkeavaa opetusta.
3. Oppilas on poikkeava, jos hän tarvitsee normaalista poikkeavaa opetusta edistyäkseen mahdollisimman hyvin.
4. Poikkeava opetus on opetusta, jota normaalista poikkeava oppilas tarvitsee edistyäkseen mahdollisimman hyvin.

Perinteisesti koulut ovat  pyrkineet saamaan aikaan entistä homogeenisempia luokkia. Strategian on uskottu luovan entistä tehokkaampia mutta myös miellyttävämpiä opetustilanteita. Raja-arvojen ulkopuolelle jääneiden oppilaiden on ajateltu  olevan erityisopetuksen tarpeessa. mutta heidän on myös ajateltu aiheuttavan liian paljon häiriöitä tavallisessa opetuksessa.

Inkluusio

Saloviidan mukaan Yhdysvaltain hallitus sääti vuonna 1975 lain taatakseen oikeuden koulutukseen kaikille oppilaille vammasta riippumatta- oikeusjuttujen tulvan vuoksi (vanhemmat peräsivät lapsilleen oikeutta koulutukseen).  Vammaiset lapset voidaan poistaa yleisopetuksesta vain jos pystytään osoittamaan, että he eivät pysty hyötymään yleisopetuksesta silloinkaan, kun he saavat erityistukea.

Ei  ole kyse siitä, miten suhteellisen pieni joukko oppilaita voitaisiin tuoda yleisopetuksen piiriin, vaan miten kaikkien oppilaitten esteitä voitaisiin madaltaa tai poistaa.

Inkluusio tarkoittaa yhteistä koulua kaikille. Siihen sisältyy jokaisen lapsen oikeus samaan kouluun ja opetussuunnitelmaan kuin ikätovereillaan. Inkluusio tarkoittaa opetuksen järjestämistä ja organisoimista kaikille lapsille sopivaksi.  Suomi on sekä lainsäädännössä että kansainvälisissä sopimuksissa sitoutunut edistämään inkluusiota. Jokaisen vammaisen  lapsen tulisi päästä omaan lähikouluun. Lait ovat hyviä, mutta niistä ei piitata. Koulujen käytännöt menevät koko ajan toiseen suuntaan, Saloviita kirjoittaa.

VAMMAINEN LAPSI

Vammaisiin suhtautuminen on muuttunut. (1) Vaino, tappaminen (2) Sääli ja filantropismi
(3) Aktiivinen kuntouttaminen ja tuki (apuvälineet, avustajat). Kouluympäristön ja toimintakulttuurin muuttaminen myös vammaisille sopivaksi. Normaaliuden käsitteen venyminen.

Myös vammaisten omaisten suhtautumistapa on muuttunut: (1)  Nöyrä kiitollisuus ja (2) Aktiivinen oikeuksien vaatiminen.

Oppiiko vammainen lapsi tavallisella luokalla? Saloviidasta  kysymys ei kiinnosta ketään.   Inkluusiota ajavat tarkastelevat asiaa arvojen, tasa-arvon näkökulmasta.  Inkluusiosta vastustavia ne tutkimustulokset, jotka osoittavat että oppivat paremmin,  eivät saa muuttamaan mielipiteitään.

PAJAN PERUSKYSYMYS

Millainen olisi ihannekoulu kaikille?
Jokainen vammainen lapsi toivotetaan tervetulleeksi lähinnä kotiaan olevaan kouluun, eikä vammaista oppilasta siirretä pois lähiyhteisöstään.
Millainen voisi olla ihannekoulu, joka olisi myös vammaiselle lapselle oikeasti lähikoulu eikä vain hallinollisesti? 

Millainen koulu sopisi kaikille? 

Virikkeeksi annan vielä Espoon vammaisneuvoston Ihannekoulu-seminaarissa minuun kolahtaneita ideoita:

Ihannekoulu

• toivottaa vammaisen lapsen tervetuleeksi  lähikouluun
• ei syrji 
• tukitoimet seuraavat lasta
• on riittävän esteetön (1) fyysisesti ja (2)  henkisesti: myönteinen asenne, usko,  että lähikoulu on tarkoitettu kaikille 
• Jos vammainen lapsi käy erityisluokkaa, sillä tulisi olla samanikäisiä oppilaita ja yleisopetuksen  luokka parina. Erityisluokkien tulisi sijaita yleisopetuksen luokkien seassa.
• toiminnat ja koulupäivän rakenne sopivat kaikille 
• yhteistyön arvo kotien kanssa ymmärretään, vanhempia kuullaan
• koulun opetusmenetelmät ovat kehittyneitä
• erityisopetuksen asiantuntemus tuodaan lähikouluun
• opettajat toimivat työparina
• opettajista ja avustajista huolehditaan (koulutus ,riittävä määrä, työehdot sijaisjärjestelyt on mietitty).