Itsekasvatus ja elämisen taito. Lastuja kasvatuksesta 3.

Juho Hollon kuva on lainattu

tähän Helsingin yliopiston 

sivuilta.

JUHO HOLLO on tehnyt minuun  syvän vaikutuksen jo kun olin nuori opettaja.  Tästä linkistä pääsee aikaisemmin kirjoittamaani lastuun hänestä.

PÄIVÄNAVAUKSEKSI kokoan tähän ajatuksia, joita heräsi Hollon pienestä kirjasta itsekasvatuksesta (Hollo, J. (1931). Itsekasvatus ja elämisen taito. Porvoo: WSOY.)

Kirja on kirjoitettu leppoisammalla  tyylillä kuin esim. Kasvatuksen teoria. Se ei ehkä ole yhtä systemaattinen, ote on vähän pomppivampikin, jos saa sanoa.  Osa ajatuksista tuntuu jo vierailta, osa iskee (ainakin minuun) kun leka.  Aivan henkilökohtaisesti yksi: Ei niin harvoin osun keskusteluun blogiin kirjoittamisen mielekkyydestä. Eikö se vie liikaa aikaa ? Koreilua? Tärkeilyä ja itsensä tärkeämmäksi tekemistä, kuin mihin on aihetta ? Varmaan kaikkia niitä, mutta kirjoittaminen on hieno työkalu - Hollon mukaan paras- oman ymmärryksen kehittämiseen osana itsekasvatusta.

Juho Hollo oli niitä kasvatusteoreetikoita, jotka pitivät itsekasvatusta tärkeänä osana kasvatusta. Jokaisen meistä on opeteltava elämisen taitoa. Tai tarkemmin elämisen taitoja, koska tämä taitoalue on hyvin laaja. En ihan saanut otetta, millä perusteella Hollo on päätynyt esittelemäänsä aluejakoon, mutta ehkä se ei ole oleellista.  Joka tapauksessa itsekasvatuksen idea on kehittää itseä laaja-alaisesti.  Pitää pitää huolta kunnostaan, luonteestaan, taloudestaan, taidosta ilmaista itseään, taidosta ajatella ja valvoa mistä onnea hakee ne, taitoa eheyttää elämää uskonnolla...

Hollo sanoo sen taas kerran upeasti: Luonne on johdonmukaisuuden laatua. Persoonallisuus on luonteenkasvatuksen avulla jalostettu yksilöllisyys. Vapaus ei ole yksilön mielivaltaa. Vapaa on se jonka  oma tahto on laki. Itsekasvatus on juuri sitä.

Pysähdyin suorastaan ahmimaan Hollon ajattelua koskevaa ajattelua. Hänen mukaansa vain pieni vähemmistö ihmisistä elää tiedon elämää; heidän harrastuksenaan on kehittää omaa ymmärrystään  tietoisesti. Puhuminen on usein ajatuksetonta. Parempia työkaluja ovat lukeminen ja kirjoittaminen. Omaa ymmärrystä kehitetään lukemalla hitaasti ajatuksella. Kirjoittaminen on ajattelemista Kirjoittaminen on ajattelemisen tehoisin kirkastamismuoto.

Hollo kuvaa havainnollisesti, kuinka jokin  ajatus tulee  toisinaan mieleen kuin keränä, joka on avattava vähitellen, erittelytyöllä. Erityisesti ajattelun ammattilaiset filosofit tavoittevat isoja kokonaishahmoja.

  

Itsekasvatus on itselle totena olemista. Se lähtee itsetuntemuksesta, peiliin katsomisesta. Nautin erityisesti  kohdasta, jossa Hollo kertoo meidän kaunistelevan aina mielessämme itseämme. Peilinä ovat tekomme. Olet mitä teet. Katso, miltä tekosi näyttävät.  Puhe ilmaisee mutta myös  piiloittaa ja salaa. 

Itsekasvatus on itsekuria, pidättätymistä, hillitsemistä. Mutta ei sen tarvitse askeesia olla, joskin oikea kasvatus on Hollon mukaan aina  karaisua. Aisteja pitää sivistää niin, että osaamme nauttia muillakin aisteillä kuin tuntoaistilla.

Pitää tehdä ja toimia. Innostus ei riitä. Pitää aloittaa helpoista itsekasvatustehtävistä. Ei pidä hurahtaa äärimmäisyyksiin. Tolkku kaikissa itselle esitetyissä vaatimuksissa.  Itsekasvatus ei ole vain kieltäytymisiä vaan myös myönteisten asioiden aloittamista. Itsekasvatuksessakin kasvu on hidasta juurtumista. Eikä itsekasvatusta saada päätökseen tässä elämässä.

  

Kirjan lopussa on hieno kuvaus, jossa Hollo perustelee vielä itsekasvatusta. "Elämä on meille kaikille kuin näyttämö, jolle ajallamme astumme ja jolta poistumme, kun "osa" onlopussa, se vain on erona, ettei ole ketään ohjaajaa, joka ennakolta neuvoksi eikä ketään kuiskaajaa, joka auttaisi, kun vuorosanat ovat meiltä unohtuneet. Jokaisen tulee pitää itse varansa, astua esiin, sanoa sanottavansa, poistua"