Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Tuulta päin!



Päivitetty 24.9.09

OIKEA SYKSYILMA- ja vasta viikonloppuna oli kuin kesä. Kävin muuten eilen illalla kannustassa FC-89:n miehet nelosdivisionaan. Ilma oli ikävä jo silloin. Ikäviä uutisiakin tuli. Emme saaneet täyttölupaa irtisanoutuneen koulunkäyntiavustajan vakanssille. Täytyyy keksiä jotain luovaa. Tilanne, jossa avustuspalveluihin oikeutetut vammaiset lapset jäävät pitkäksi aikaa ilman avustajaa ei paljon vanhempia naurata. Eikä oppilashuoltoryhmää.

Eiliseen koulupäivään mahtui mukaviakin asioista. Oikein söpö uusi oppilas kävi tutustumassa luokkaansa. Klo 10.10 lähetettin taas uusi osa Kolmea Iloista Rosvoa keskusradion kautta.

Vieraita Japanista

KUVA: Viidennen luokan oppilaamme Akira toivotti vieraat tervetulleiksi japaniksi.


Iltapäivällä meillä kävi melkein 30 japanilaista vierasta tutustumassa ryhmäintegraatio-opetukseen. Viime viikonloppuna avioliittoon vihitty Kia-opettajamme oli saanut vanhemmilta oikein lahjan. Kuinka huomaavaista

TÄNÄÄN on myös tuulinen päivä, ja vauhtia riittää. Aamulla YT. Päätimme käynnistää pikavauhtia kauniin käytöksen ryhtiliikkeen kouluruokailussa. Rehtori arvioi pöytäkuntien ruokatapoja vihreällä, keltaisella ja punaisella kortilla. Keltainen on varoitus. Punaisesta kortista pytäkunta siirtyy rehtorin puhutteluun. Vihreällä kortilla saa kiinnistykseen jätskiin. Jos pöytäkunta saa kaikkina loppuviikon päivinä vihreän kortin, niin perjantaina luvassa on jäätelöt. Ensimmäinen koululounas sujui tosi hienosti.

Sitten tovi paperiasioita.

Kello 14 alkaa Kimara2- koulutus Hörmärinpuiston koulussa, johon menen taas Teija Sopaseksi.(Tilaisuudesta enemmän oppimiskeskuksemme sivuilla)

Illalla on vielä vuoden tärkein johtokunnan kokous. On muuten mielenkiintoista: koulujen budjeteissa ei ole varattu määrärahoja edes kolmen kokouksen kokouspalkkiohin!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei

Ihmettelen, miten on edes mahdollista, ettei irtisanoutuneen avustajan tilalle saa palkata uutta! Jos ja kun on kuitenkin todettu, että vammaisilla lapsilla on tarve ja oikeus avustuspalveluihin?! Ei naurata minuakaan, vaikka omat lapseni ovat terveitä eivätkä onneksi tarvitse kuin pätevän opettajan oppitunteja pitämään.

Tuula Ahola