30-vuotinen taistelu tutkimuspohjaisesta luokanopettajan koulutuksesta

KUVA: Kuvakavalkadissa ylhäältä alas professori Juhani Hytönen, hallintopäällikkö Heljä Linnansaari, vararehtori Hannele Niemi, rehtori Thomas Wilhemsson, yleisö, kolme professoria: Juhani Jussila, Pertti Kansanen ja Kari Uusikylä, upeat muusikot Pentti Yrjänäinen ja Pauliina Ylinen, sekä dosentti Jari Salminen, joka toimi kolmen professorin haastattelijana.

- Päivitetty 12.9. klo 21-

MAISTERI-LUOKANOPETTAJIA on koulutettu Helsingin yliopistossa 30 vuotta. Oli siis aihetta juhlia. Soveltavan kasvatustieteen laitos avasi jo aamupäivällä ovensa vierailijoille. Kello 14 alkoi varsinainen juhla Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa. Laitosta onniteltiin lämpimästi ja syystä. Rehtori Thomas Wilhemssonin mukaan maisteripohjainen tieteellinen opettajakoulutus ja opettaja-ammattiin lähtevien korkea taso: se, että meiiä on koulunkäynnin alusta hyvin koulutetut ja motivoituneet opettajat, on yksi niistä erittäin tärkeistä ratkaisuista, jotka ovat johtanut yhteiskuntamme menestykseen ja vaurastumiseen. Pisa on hänen mukaansa monelle kansallisen ylpeyden aihe kuten Nokia. Useat suomalaiset ovat ylpeitä siitä, että koulujärjestelmämme on maailman paras. Rehtori uskaltautui tervehdyksessään jopa kysymään, onko mikään koulutusala vaikuttanut näin paljon yhteiskunnan menestykseen.

JUHLAPUHEEN piti laitoksen virkaiässä vanhin professori Juhan Hytönen. Akateemisen luokanopettajakoulutuksen historiaa avattiin toisenlaisella tavalla yliopistonlehtori Tapio Toivasen A.Kiven alkuperäisestä teksistä sovittaman ja ohjaaman " Seitsemän opetussisarusta"- näytelmällä. Oikeitten opettajien taitavaan esitykseen nivellettiin dosentti Jari Salmisen juontamat emeritusprofessoreiden : Juhani Jussilan, Pertti Kansasen ja Kari Uusikylän kommentit ja muistelukset.

KUVA: Tuulahduksen maailmalta toi professori Therese Quinn, joka kertoi dianäyttein vuosien työstään Chicagossa, jossa koulut ovat edistäneet kasvatuksessa taiteen keinoin yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Opettajia on rekrytoitu oivaltavasti: Ole aktivisti- ryhdy opettajaksi.

Juhlaohjelmaan kuului lisäksi kohottavaa musiikkia, jota esittivät tietysti nykyiset ja entiset opettajaopiskelijat.

Tilaisuus päättyi vararehtori Hannele Niemen visiointiin luokanopettajakoulutuksen tulevaisuusnäkymistä.

Suomessa opettajiksi koulutettaviksi saadaan valita parhaat. Luokanopettajillamme on (1) idealistinen halu olla lasten kanssa ja auttaa heittä ottamaan oma elämänsä haltuun (huom. kouluidentiteetti) ja (2) parantaa maailmaa. Opettajan ammatti on (meillä) eettinen ammatti.

Meillä ei ole opettajapulaa. Eikä meillä ole opettajavuotoa (Yhdysvalloissa joissain osavaltioissa opettajista siirtyy muihin töihin kolmessa vuodessa 70 %). Meillä on hyvä tutkimuspohjainen koulutus, joka tuottaa itsenäisiä asiantuntijoita. Se on suuri luottamus. Meillä ei ole tarkastajia, testejä eikä koeaikoja. Opettajantyö on julkinen, ja luottamuksen eteen on tehtävä työtä myös opettajankoulutuksessa. Koulutuksen pituudesta, laadusta eikä intellektuaalisesta tasosta ei tule tinkiä. On luotava mielekkäitä laadunvarmistuksen mittareita. Pelkkä akateemisuus ei enää riitä laadun takeeksi.

Haasteena on, kuinka opettajankoulutus voisi heijastaa paremmin etnistä todellisuutta. Opettajien tulisi rohkaista maahanmuuttajalapsia (ja heidän vanhempiaan) valitsemaan opettajan ammatti. Opiskelijoiden ja kouluttajien tulisi hakeutua vaihtoon maihin, joissa monikulttuurisuuden haasteisiin on löydetty ratkaisuja. Toinen haaste liittyy täydennyskoulutukseen. Myös sen tulisi olla tutkimuspohjaista.

Niemen mukaan on jatkettava suoraan eteenpäin tutkimuspohjaisuuden ja ihmisläheisyyden tiellä.

Klo 16.28 vararehtori Niemi kutsui juhlaväen rehtorin tarjoamille virvokkeille. Tarjolla oli pientä suolaista ja juotavaa. Moni viihtyi pitkään, minä siirryin Vespalle klo 17.30 nautittuani mm. Hanna Sarakorven, Kaisu Toivosen, Juhani Hytösen ja Tor Kronlundin mukavasta seurasta. Oli kiire eHijatin kimppuun.

30-vuotinen taistelu

Luokanopettajakoulutuksen akatemisointi ei ole ollut yhtä ruusuilla tanssimista. Päinvastoin. Professori Juhani Hytönen kutsuu polkua kohti tutkimuspohjaista luokanopettajankoulutusta 30-vuotiseksi taisteluksi. Juhlan aikana kaikille kirkastui, millaiseen puristukseen idean ajajat ovat joutuneet.

Tutkimuspohjaisuutta vastustivat ensinnäkin yliopistoon seminaareista siirtyneet opettajankouluttajat. He olivat tehneet hyvää ja palkitsevaa työtä koulutusmallilla, joka perustui harjoitteluun. He eivät itse tutkineet opetusta, eivätkä tunteneet tarvetta koulutuksen tieteellistämiseen. Osa opiskelijoistakin vastusti uudistusta. Heidän mielestään luokanopettajaksi pitäisi valmistua ilman gradua.

90-luvulla tutkimuspohjaisen luokanopettajankoulutusta lyötiin kuin vierasta sikaa. Turusta kasvatussosiologit väittivät koulutusta kalliiksi. Heidän ivallinen kritiikkinsä siitä, että yliopisto haaskaa resurssejaan kouluttamalla luokanopettajia, joiden paikka olisi ammattikorkeakoulussa, sai virkamiehet ja valtamedia mukaansa. Elettiin lamavuosia, ja kysyttiin, mikä vika on suomalaisissa opiskelijoissa, kun he tarvitsevat viisi vuotta yliopistotasoista koulutusta, kun muualla asiat opitaan 3-4 vuodessa alemmissa oppilaitoksissa.

Pisasta muodostui akatemisoinnin vastustajien Waterloo. Näkökulma vaihtui: Suomalainen peruskoulu- joka muutoinkin oli ollut irvailun kohteena- olikin maailman paras koulutusjärjestelmä. Ja yksi tärkeä tulosten selittäjä oli hyvin koulutettu ja motivoitunut luokanopettaja. Suomessa poikkeuksellista on, että ikäluokkien lahjakkaimmat haluavat luokanopettajiksi. Tämä ei selitä hienoja tuloksia yksin, mutta se myös mahdollistaa tutkimuspohjaisen koulutuksen.

Vaikka menneitä muistelleissa professoreissa pisakohu lähinnä herättää hymyä, tulosten julkistamisella oli suuri merkitys. Kari Uusikylän mukaan vielä pari viikkoa ennen ensimmäisiä Pisa-tuloksia Finlandia talolla suunniteltiin vakavissaan koko koulutusjärjestelmämme uusimista. Pisa antoi rauhan peruskoululle- ja myös akateemiselle opettajankoulutukselle.

Juhani Jussilan mukaan on tärkeää, että jatkossa(kn) koulutetaan luokanopettajia, joilla on itsenäinen ajattelutapa. Elämme muuttuvassa yhteiskunnassa ja meillä on sen haasteet. Seminaarikoulutus ei ollut huonoa, se vain suuntautui erilaiseen yhteiskuntaan. Nyt ja tulevaisuudessa on ensiarvoisen tärkeää, ettei opettaja ole temppujen toistaja, vaan ammattilainen, joka saa myös oppilaansa ajattelemaan itsenäisesti.

Mitä tutkimuspohjainen luokanopettajankoulutus oikein on?

SOKLASSA annettava opettajankoulutusta kuvataan siis tutkimuspohjaiseksi. Esiintyjät avasivat tätä käsitettä eri näkökulmista. Tutkimuspohjaisuus selkiytyi vasta matkan varrella. Ensimmäiset vuodet se näkyi taistelussa ajasta: Harjoittelulle varattua aikaa "teurastettiin" ja sitä lisättiin tieteellisyydelle ja omakohtaiselle tieteelliselle ajattelulle. Alku keskittyi pro gradun tekemiseen. Minkälainen sen pitäisi olla? Olisiko se luokanopettajillakin tieteellinen tutkielma vai jonkinlainen tuote kuten taidekorkeakouluissa? Helsingissä päädyttiin itsenäisesti tehtyyn tutkielmaan, jonka laatutason piti olla samanlainen kuin muissakin laitoksissa.

Siirtymä ei ollut helppoa. Aikataulun mukaan (neljssä vuodessa) valmistui ensimmäisestä syksyllä 1979 aloittaneesta kurssista yksi opiskelija. Ratkaisu on silti ollut oikea. Opettajankoulutuksen peruslinjat ovat hyvät. Opettajan ammatin arvostus on hyvä. Monelle opettajaksi opiskelemaan lähtevälle on tärkeää, että he saavat nimenomaan akateemisen loppututkinnon. Tutkimuspohjaisuus ei tarkoita sitä, että opettajista tehtäisiin tutkijoita. Oleellista on itsenäinen pedagoginen ajattelu, itse valittu tapa tehdä työtä. Kiistelty pro gradu opettaa ymmärtämään, se tuo ajattelukykyyn opetustyössä tarvittavaa kriittisyyttä, jolla voi ammattilaisen tavoin tehdä itsenäisiä ratkaisuja- joskus jopa toisin kuin jurisitivanhemmat vaativat, Uusikylä nauratti.

VARAREHTORI Hannele Niemi analysoi suomalaisen opettajankoulutuksen menestystarinaan liittyvää tutkimuspohjaisuutta innostavasti. "Research based" voidaan ymmärtää kolmella tavalla. (1) Käsite voidaan ymmärtää tarkoittamaan samaa kuin "evidence based education", jolloin tutkimuspohjaisuus tarkoittaa sitä, että koulutus perustuu tutkittuihin faktoihin. On kuitenkin totta, että kasvatuksesta on muunkinlaista tietoa. (2) Tutkimuspohjaisuudella voidaan tarkoittaa myös tutkimuspohjan vahvistamista koulutuksessa. Koulutuksessa tulisi tehdä tutkimusta, mielellään monitieteisiä jopa ylikansallisia projekteja. Näin opettajille syntyy riittävää ymmärrystä ja kriittinen mieli. Opettaja oppii tulkitsemaan asioita oikein ja ottaa vastaan informaatiota tutkimuksista. (3) Kolmas tekijä on opettajan tutkijana-liike, jossa opettajat tutkivat omaa työtään ja oppivat ymmärtämään sitä paremmin.

Jos nämä kaikki kolme merkitystä yhdistetään, tutkimuspohjaisuus tarkoittaa sitä, että opettaja tekee ratkaisujaan evidenssin ei vain omien mieltymystensä perusteella. Hän osaa tulkita faktoja ja tutkimustietoa. Hän saa koulutuksessan valmiudet kehittyä itsenäisesti asiantuntijaksi, johon luotetaan.

Sydämen sivistys yhtä tärkeää kuin tieteellinen

KUVA: Professori (Matti Meri) ja maisteriluokanopettajat

10.9 oli tutkimuspohjaisen luokanopettajakoulutuksen juhlaa. Mielenkiintoisesti emeritusprofessori Kari Uusikylä halusi kuitenkin nostaa tieteellisen sivistyksen rinnalle sydämen sivistyksen. Siksi myös taide on tärkeää. Uusikylä kertoihin, että kun japanilainen tv-yhtiö halusi kuvata suomalaista opettajankoulutusta, hän ohjasi kuvausryhmän luentosalista Tapsa Toivasen draamaharjoituksiin, jossa työstettiin ihmissuhteita kasvatuksessa. Sympaattinen veto professorilta tilanteessa, jossa taideaineet ovat kokeneet joutuneensa tieteellisen koulutuksen jalkoihin.