HYVÄÄ sunnuntaihuomenta.
Tämä lastu on osa prosessia, jossa yritän ymmärtää oppilaita, jotka sanovat, etteivät halua oppia koulussa opetettavia asioita. Olen käsitellyt teemaa jo muutamassa lastussa, ja on jälleen järkevää yrittää koota ajatuksia. Samalla haluan kiittää niitä, jotka ovat syksyn kiireittensä ohella osallistuneet ns. opetuksen odotustilan didaktiikan kehittelyn.
Hieman kertausta
Kyse on siis ongelmasta, joka kuuluu arjen didaktiikan piiriin. Kuinka toimia oppilaitten kanssa, jotka eivät opettajiensa suostuttelusta huolimatta tee tunneilla töitä, vaan kieltäytyvät niistä ja usein myös estävät toisten opiskelun.
En lähesty tätä ongelmaa kiukkuisena kurittomuudesta, vaan näen oppilaan olevan tällaisessa tilanteessa vahvan avun tarpeessa. Opiskelu ja oppiminen vaativat sitä ohjaavaa voimaa. Tuota voimaa kutsutaan nykyään motivaatioksi. Motivaatio on tahtoa, hinkua jne. Suurelle osalle oppilaista oppiminen on ok, ja he tekevät oppimistehtäviä ja saavat niistä onnistumisen kokemuksua. Opiskelu tyydyttää monia lasten tarpeita. He kokevat kunnostautuvansa, ja näkevät osaamisensa kasvavan. He saavat kannustusta ja kiitosta. Se on normaalitilanne.
Osa oppilaista ei ole tällaisessa tilassa. Eri syistä he eivät sitoudu opiskeluun. Koulu on heille ilotonta pakkoa, tylsää, He näyttävät surullisilta, jopa masentuneilta. Heillä ei ole energiaa, eikä voimavaroja. He eivät jaksa. Heitä väsyttää. Voimme oppia heitä jotain hyvin tärkeää: kuinka haavoittuva ihminen ja hänen motivaationsa voi olla.
Aikaisemmissa lastuissa (lastu 1, lastu 2 ja lastu 3) pohdin tätä ilmiötä ottamalla käyttöön käsitteet opiskelutila ja opiskelun odotustila ja opettaminen ja ohjaus. Etsin ratkaisua motivaatioon ongelmaan projektityyppisestä opiskelusta (jossa oppilas ja hänen vanhempansa saisivat valita konkreetin numeroilla mittavan tavoitetason) ja taitavasta ohjauskeskustelusta.
Olen saanut näihin kannustavaa palautetta, mutta myös viisaan varoituksen siitä, että lapsille ei pitäisi antaa kannettavaksi vastuuta enemmän kuin mistä he selviävät. Ja siitä, että kaikki perheet eivät pysty tukemaan lapsiaa samalla tavalla opiskelutyössä. Nyt ajattelen, että esittämäni projektityyppinen opiskelu sopii suurelle osalle normioppilaita, mutta ei niille, jotka putoavat usein ja syvälle opiskelutilasta.
Uusi aihio opetuksen odotustilaan didaktiikkaan
NIINPÄ on keksittävä jotain uutta. Lähtökohtanani on ajatus, että opetus on ennenmuuta prosessi, jossa vastuu opiskelusta siirretään opettajalta oppilaille. Opetus on näin opiskelutaidon opettamista (muut saavat puhua oppimaan oppimisesta) ja oppilaan tukemista ottamaan oma oppimisprosessinsa yhä vahvemmin haltuun. Jotta vastuu voisi siirtyä, oppilaassa on oltava tahtoa, motivaatiota. Tahto liikuttaa ihmistä. Kun ei ole tahtoa, ihminen ei liiku. Nykyisin tahtomisen sijasta puhutaan motivaatiosta. Motivaation arkisia synonyymejä ovat halu, halukkuus, tarmo, into, innostus, pyrkimys ja kiinnostus. Oppiminen edellyttää sitä ohjaavaa voimaa. Se voima on lapsen sisällä.
Jäsennän tilannetta kolmen käsitteen avulla:
(1) OPISKELUTILA
Didaktiikassa oletetaan itsestään selvyydeksi, että oppilas haluaa oppia asioita, tai että hän on ainakin kohtuullisella suostuttelulla motivoitavissa opiskeluun. Opiskelutilassa oppilas opiskelee. Hän on myönteisessä tahtotilassa. Opettaja opettaa
(2) RAJATILA
Rajatilassa oppilaan opiskelu keskeytyy. Hän kohtaa joko merkitys- tai merkittävyysongelman. Hänen opiskelutahtonsa on hetken aikaa anomaliatilassa. Tämä ei ole poikkeuksellista, päinvastoin aivan tyypillistä kaikkien kohdalla. Usein oppilas pystyy itse auttamaan itsensä takaisin opiskelutilaan. Joskus opettajan on lopetettava hetkeksi opettaminen ja siirryttävä ohjaustilaan.
(3) EI- OPISKELUTILA
Ei-opiskeltila on ahdistava mielenkaaostila, jota oppilas yrittää ottaa haltuun esim. kapinoimalla. Lapsi päättää ettei opiskele, hän ei aloita opiskelua, eikä palaa opiskelun pariin kehoituksista huolimatta. Hän on kielteisessä tahtotilassa. Jos oppilas on passiivinen, hän on omissa ajatuksissaan Jos hän on aktiivinen: hän jatkaa korviketoimintaa ja häiritsee opetusta. Opettaja ei voi jatkaa opettamista.. Oppilas tarvtsee tukea ja apua päästäkseen takaisin opiskelutilaan. On purettava kielteinen tahtotila ja rakennettava myönteinen tahtotila.
KONKREETTI ideani on, että jokaiselle (puhun nyt opiskelun suhteen putoamisvaarassa olevista oppilaista) laaditaan opiskelun taidon haltuunottosuunnitelma. Sen esikuvana voisi olla Furmanin Muksuoppi-vihko tai Bam-dvd. Tuohon vihkoon koottaisiin oppilaan vahvuudet koulutyössä (osaa tulla ajoissa. Osaa ottaa kirjat mukaan. Osaa lukea. Osaa kertoa kuvista...) ja prosessi, jolla otetaan haltuun seuraavat opiskelun osataidot. Erityisesti huomi olisi strategioissa, joilla oppilas pääsee takaisin opiskelutilaan. Kootaan siihen ylös, miten itse kukin on onnistunut palaamaan opiskelutilaan. Kirjataan ylös kaikki kokemukset. Ja refelektoidaan niitä kun tilanne on rauhoittunut.
SUUNNITELMAN laadinta alkasi sillä, että luokalle selvitetään selkokielellä seuraavat asiat:
(1) Koulussa opiskellaan. Opiskelu on oppimistehtävien tekemistä. Oppimistehtäviä tekemällä oppii uusia asioita. Opettaja päättää, mitä tehdään. Hän on työnjohtaja. Oppilaat voivat vaikuttaa siihen, miten työtä tehdään (esim. suoritusjärjestys, työtapa). Toisen työntekoa ei saa häiritä.
(2) Jokaisella on vastuu siitä, että hän yrittää opiskella (pitää itse itseään opiskelutilassa). On ihan normaalia, että opiskelu keskeytyy. Tavallisesti syitä on kaksi. 1) tulee tunne, ettei osaa , ettei ymmärrä tai 2)tulee tunne, ettei jaksa, ettei huvita. Kumpaankin saa apua. Koska jossei opiskele, päivä menee hukkaan.
(3) Sovitaan pelisäännöt, kuinka toimitaan, kun opiskelu keskeytyy. Annetaan tälle tilanteelle nimi. Esim. ”Känkkäränkkä. Kerrotaan, että jos opiskeluakku on tyhjä, pyydetään lupaa mennä ”lataamoon” .
(4)) Kerrotaan, mitä "lataamossa" tapahtuu. Mitä siellä saa tehdä ja mitä ei. Laatamossa voi kulua ensin aikaa rauhoittumiseen. Sitten käydään ohjauskeskustelu, joka on pitkälti tunnetyötä.
(5) ) Sovitaan (myös vanhempien kanssa), mitä tapahtuu, jos lataamokaan ei auta.
(6) Ideana on, että suunnitelmassa seurataan, kuinka kauan itse kukin pysyy opiskeluvaiheessa ja sitä, mikä konsti auttaa. auttaa? Mitataan "latautumiseen" eri keinoilla tarvttava aika.
Ohjauskeskustelun muistilista
Ohjauskeskustelussa voidaan työstää opiskeltavaa sisältöä, mutta ennen muuta oppilaan omaa mielentilaa. Kysymyksillä ja kommenteilla autetaan lasta sanallistamaan sanattomia ajatuksiaan. Olen myös tehnyt ensimmäisen aihion tällaisen ohjauskeskustelun muistilistaksi
(1) Mennään lataamotilaan
(2) Anna aikaa. Aloita keskustelu, kun lapsi on valmis.
(3) Ole kohtelias.
(4) Osoita, että arvostat ja välität lapsesta, vaikka hänellä on nyt vaikeaa.Ilmapiiri on tärkeä. Ohjaus tulisi antaa rauhallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä.
(5) Opiskelutahdon tankkaaminen (ei kaivella epäonnistumista)
- tankaataan uskoa opittavan asian osaamisen ja sujuvan opiskelun tuomaa hyötyä itselle ja muille
- tankataan uskoa omiin onnitumisen mahdollisuuksiin. Kerrataan, milloin on onnistuttu palaamaan opiskelutilaan. Miltä se tuntui?
(6) Ohjauksen täsmätavoite on palauttaa opetusryhmään. Pitkänajan tavaoite on vahvistaa kykyä säädellä omaa toimintaa.
(7) Ohjaushetki päättyy sopimukseen: palataan opiskelemaan. Siihen voidaan liittää myös jokin pieni palkkio.
Ohjauskeskustelu on haastava. Ben Furman on korostanut empatia merkitystä (siis pyrkimystä välittää, että lapsen tilanne ymmärretään ja hyväksytään). Hän on puhunut ns. tulevaisuusempatiasta. Ohjauksessa opettaja voisi kysyä oppilaalta esim. "Et näytä innostuvan kovasti tästä oppiaineesta. Mikä voisi auttaa sinua innostumaan tästä enemmän? Mitä sinä toivoisit, että tämä olisi sinulle mukavampaa tai siedettävämpää?"
Lyhytterapeutit harjoittelevat erityisesti arvostuksen tunnetta vahvistavaa puhetta, jolla herättetään asiakas arvostamaan itseään. Tämä näkyy jo kysymysten asettelussa. " Sanoit, että tämä on ollut sinulle erityisen vaikeata, mutta olet suoriutunut tästä näinkin hyvin. Miten sinä olet siihen pystynyt? Se ei varmasti ole ollut helppoa!"
Koulu on eräässä mielessä pedagogiikan voimala. Voimalan käyttövoima on oppilaan oma energia. Se pitää vapauttaa ja suunnata. Opettaja voi sytyttää, säädellä ja suojella oppilaitten motivaatiota. Opettaja voi laajentaa oppilaan motivaatiota. Opettaja voi olla sammuttamatta sitä. Opettaja voi auttaa oppilasta rakentamaan omaa motivaatiotaan. Lapset ovat erilaisia: toiset kiinnostuvat spontaanisti, toiset tarvitsevat aikuisen apua kiinnostuksen ohjaamista keksiäkseen asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti