KUVA: KT Kirsi Pyhältö Hanasaaressa 2009.JATKAN vielä hieman eilen aloittamaani teemaa didaktiikan sokeasta pisteestä: tilanteesta, jossa oppilas ei ole motivoitunut ja otan vauhtia hieman toisenlaisesta viitekehyksestä.
VIIME AIKOINA opetuksesta on alettu yhä useammin puhua oppimisen käsitteiden avulla. Tämän "sokean pisteen" osalta käsitteiden vaihto saattaakin auttaa ilmiön (vaikeuden) ymmärtämistä. Jos siis ajatellaan, että opetuksen keskiössä on oppiminen, niin opettajan työtä voidaan kutsua Kirsi Pyhältön tapaan ihmissuhdetyöksi, jonka ydinvalmiuksina on oppimisprosessin (tai yhtä hyvin opiskeluprosessin) ohjaaminen.
MITÄ tuo ohjaaminen on? Toisin kuin edellisen lastun opetuslähtöisessä kuvauksessa, tässä ajattelutavassa opettaminen ja ohjaus eivät ole eri asioita. Ohjaus on yläkäsite. Ohjauksen osana on perinteinen opettaminen, jota voisi pitää opittavan asian merkitysten omaksumisen ongelmien ratkaisemisena. Tämän opettamisen me opettajat koemme päätyöksemme.
Mutta oppimisprosessin (tai opiskeluprosessin) näkökulmasta yhtä keskeinen on merkittävyysongelmien (siis motivaation) ongelmien ratkaisemisen. Tätä taas me opettajat emme ilmeisesti näe yhtä tärkeänä. Oletamme, että se on oppilailla valmiina. Päinvastoinkin: Hermostumme, kun opipiminen/opiskelu keskeytyy motivaatio-ongelman vuoksi. Saatamme loukkaantua, kun oppilaat kysyvät, miksi tämä pitää oppia jne. Koemme sen uhmana?
PYHÄLTÖ puhui kesäkuussa rehtoreille Hanasaaressa, ja jos oikein kuulin, hänen mukaan oppilaille merkityksellisimpiä oppimiskokemuksia olivat ne hetket, joissa opettaja (seuraava omin sanoin:) keskeytti opettamisen ja siirtyi opetuksen odotustilaan siis auttoi oppilasta poistamaan oppimisen/opiskelun merkittävyysongelman. Opettajien mieluisimmat kokemukset taas liittyivät opettamisen keskeytymättömään jatkumiseen (joka on tilanteen hallintaa). Melkoinen ero.
PYHÄLTÖ kirjoittaa pedagogisesta hyvinvoinnista, ja viittaa sille onnistumisen kokemuksiin, jotka tulevat tilanteen hallinnan kokemuksista. Vastaavasti pahoinvointi syntyy tilanteessa, jota ei hallita. Opettaja kokee hallitsevansa opetusta, kun opetus (siis merkitysten haltuunotto) sujuu keskeytyksettä. Oppilaat taas kokevat syvemmin hallinnan tunnetta, kun onnistuvat palaamaan opetustilaan mm. vertaisten kesken vallitsevien ihmissuhdeongelmien tilasta.
EIKO ole mielenkiintoista?
KATSO
Pyhältö. K. (2004). Pragmatiskonstruktivistinen näkökulma opettajuuteen: Uusi opettajuus? Väitöskirja. Helsingin yliopisto.
Lappalainen, K., Kuittinen, M. & Meriläinen, M. (toim.). (2008). Pedagoginen hyvinvointi. Kasvatusalan tutkimuksia- Research in Educational Scences 41. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti