Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Neljä päivää kesäTIPPIÄ!

KUVA: Tässä tarvitaan sorminäppäryyttä


NOPEASTI on alkukesä mennyt. Alkamassa on jo kolmas koulutyön kesäkesketysviikko.

KESÄTIPPI on sujunut mainiosti vaikka taloa samaan aikaan siivoillaan, ja ikkunamaalauskin alkaa. Sivusta seuranneen näkökulmasta ohjelma on ollut monipuolista. On leikkejä, ulkoilua, hyviä leffoja, taiteilua, ilmaisua, liikuntaa ja tietysti välipalan ja eväiden syönti. Ja kaikki saatiin lopulta järjestymään eri osapuolien hienolla joustavuudella.

REXILLÄ ja koulusihteerilläkin on kolme työpäivää ennen siirtymistä kesälaitumille. Olen luvannut tuottaa tekstiä tehostetun ja erityisen tuen syksyllä valmistuvaan esitteeseen. Deadline olisi tänään.

Ensi syksyn avustajakuviot haluaisin jo saada seuraavan vaiheeseen. Viimeiset erikseen keväältä laskutettavat opettajien tunnit pitää kuitata ja muutama oma lasku lähettää eteenpäin.

Lukkarit saan alkuun, mutta viimeistely jää heinäkuulle, kuten parina viime vuonna. Tässä tilanteessa, jossa uusia leikkausmääräyksiä saattaa tulla, se voi olla hyvinkin viisasta.

Ja keskiviikkona saan pitää Päivänkehrän nuorelle rehtorille viimeisen mentor-istunnon. Sellainen viikko tiedossa.

PS. Blogin kävijämäärä oli tänä aamuna 16 579. Se tarkoittaa keskimäärin 155 käyntiä päivässä.

Ei kommentteja: